22. TAMMIKUUTA 2025
TURKMENISTAN
Arslan Vepayev
Aseistakieltäytyjälle tuomio Turkmenistanissa
Ensimmäistä kertaa neljään vuoteen tuomio Jehovan todistajalle
8. tammikuuta 2025 Maryn aluetuomioistuin määräsi 21-vuotiaalle Arslan Vepayeville kahden vuoden työrangaistuksen, koska hän kieltäytyi omantunnonsyistä asepalveluksesta. Vaikka Arslan vapautettiin heti tutkintavankeudesta, hän joutuu nyt kahden vuoden ajan maksamaan valtiolle 20 prosenttia palkastaan.
Kun Arslan kutsuttiin asepalvelukseen alkuvuodesta 2024, hän meni kutsuntaviranomaisten eteen ja selitti kunnioittavasti, miksi hän ei voi osallistua asepalvelukseen. Lisäksi hän sanoi olevansa valmis suorittamaan siviilipalveluksen. Pian viranomaiset kuitenkin laittoivat vireille rikosasian häntä vastaan. Marraskuussa 2024 Arslan pidätettiin ja suljettiin tutkintavankeuteen. Sitten joulukuussa 2024 Baýramalyn kaupunginoikeus langetti Arslanille kahden vuoden vankeustuomion aseistakieltäytymisen vuoksi. Arslan valitti heti ratkaisusta, mikä johti siihen, että aluetuomioistuin muutti tuomion kahden vuoden työrangaistukseksi.
Tämä on ensimmäinen kerta lähes neljään vuoteen, kun Turkmenistan on antanut Jehovan todistajalle tuomion hänen puolueettomuutensa vuoksi. Toukokuussa 2021 maassa julistettiin yleinen armahdus ja kaikki Jehovan todistajat, jotka olivat vankilassa aseistakieltäytymisen vuoksi, pääsivät vapaaksi. Siitä lähtien monet Turkmenistanissa asuvat veljemme ovat voineet kieltäytyä asepalveluksesta saamatta siitä rangaistusta. Arslanin nyt saama tuomio osoittaa, että viranomaiset ovat yllättäen muuttaneet kantansa. Arslanin tapauksen lisäksi yli 12 muulle veljelle on ilmoitettu, että heidän tapauksensa on siirretty syyttäjänviraston käsiteltäväksi.
Rukoilemme Arslanin ja kaikkien Turkmenistanissa asuvien nuorten veljien puolesta luottaen siihen, että Jehova ei ”hylkää hänelle uskollisia” (Psalmit 37:28).

