Siirry sisältöön

UUTISIA MAAILMALTA

Vankeudessa uskonsa vuoksi – Krimin alue

Vankeudessa uskonsa vuoksi – Krimin alue

Venäjän viranomaisten Jehovan todistajiin kohdistama aggressiivinen vastustus on nyt levinnyt Krimin alueelle. Venäjällä valtio on jo kieltänyt Jehovan todistajien yhdistykset ja osoittanut selvästi, että sen tavoite on kitkeä maasta heidän rauhanomainen toimintansa. Vuonna 2017 asetetusta kiellosta lähtien Venäjän viranomaiset ovat tehneet lukuisia ratsioita todistajien kokoontumisiin eri puolilla maata, mikä on johtanut moniin pidätyksiin ja vangitsemisiin. Samaa kovaotteista taktiikkaa käytetään Jehovan todistajia vastaan nyt Krimin alueella.

Krimillä tapahtui ensimmäinen massiivinen ratsia 15. marraskuuta 2018, kun noin 200 poliisia ja erikoisjoukkojen jäsentä teki Džankoissa ratsian kahdeksaan Jehovan todistajien kotiin, joissa pienet todistajien ryhmät keskustelivat Raamatusta. Ainakin 35 aseistettua ja naamioitunutta miestä tunkeutui väkisin Sergei Filatovin kotiin. Tämä väkivaltainen hyökkäys oli järkyttävä kokemus paikalla olleille kuudelle Jehovan todistajalle. Tunkeutujat työnsivät erään 78-vuotiaan miehen seinää vasten, painoivat hänet lattiaan ja panivat hänet käsirautoihin. He pahoinpitelivät hänet sairaalakuntoon. Kaksi muutakin iäkästä miestä jouduttiin viemään sairaalaan järkyttävän tilanteen aiheuttaman korkean verenpaineen vuoksi. Eräs nuori nainen, jonka kotiin tehtiin ratsia, sai keskenmenon.

Ratsian jälkeen Filatovia vastaan nostettiin syyte Venäjän rikoslain 282.2 artiklan 1 kohdan nojalla, koska hänen katsottiin syyllistyneen ”ekstremistisen järjestön” toiminnan organisointiin. 5. maaliskuuta 2020 Krimin alioikeus langetti Filatoville kuuden vuoden vankeustuomion. Filatov vietiin heti tuomion julistamisen jälkeen vankilaan.

Džankoissa vuonna 2018 tehdyn ratsian jälkeen erikoisjoukot ovat edelleen tunkeutuneet väkivalloin todistajien koteihin, koska näitä epäillään ekstremistisestä toiminnasta. Viimeisin ratsia tehtiin 22. toukokuuta 2023. Puoli seitsemän aikaan aamulla yli kymmenen poliisia, joista viidellä oli aseet, tunkeutui Feodosijassa sijaitsevaan asuntoon. He käskivät todistajia makaamaan lattialla yli kolme tuntia kestäneen etsinnän ajan. Yksi veljistä pidätettiin ja vietiin Sevastopoliin kuulusteltavaksi.

Näiden ratsioiden ja niitä seuranneiden oikeudenkäyntien seurauksena vankilassa on nyt 12 todistajamiestä, jotka ovat saaneet enimmillään kuuden ja puolen vuoden tuomion. Kaikkia heitä on syytetty äärijärjestön toimintojen edistämisestä.

Tapahtumien kulku

  1. 18. maaliskuuta 2024

    Tällä hetkellä Krimillä on vangittuna 12 Jehovan todistajaa.

  2. 22. toukokuuta 2023

    Todistajien kotiin tehdään ratsia Feodosijassa. Elektroniset laitteeet takavarikoidaan ja yksi todistaja pidätetään.

  3. 5. elokuuta 2021

    Kahdeksaan todistajien kotiin tehdään ratsia. Aleksandr Dubovenko ja Aleksandr Litvinjuk pidätetään.

  4. 1. lokakuuta 2020

    Yhdeksään kotiin tehdään ratsia Sevastopolissa. Igor Šmidt pidätetään ja viedään tutkintavankeuteen.

  5. 4. kesäkuuta 2019

    Erikoisjoukkojen poliisit tekevät ratsian kymmeneen kotiin Sevastopolissa. Myöhemmin Viktor Staševskia vastaan nostetaan syyte ääritoiminnan organisoinnista.

  6. 20. maaliskuuta 2019

    Erikoisjoukot tekevät ratsian kahdeksaan kotiin Alupkassa ja Jaltassa. Gerasimovia kuulustellaan ja syytetään ekstremistisen toiminnan järjestämisestä.

  7. 15. marraskuuta 2018

    200 poliisia ja erikoisjoukkojen jäsentä tekee Džankoissa ratsian kahdeksaan kotiin, muuan muassa Sergei Filatovin kotiin.