Elia oli juuri saanut tietää, että kuningas Ahab oli kuollut. Voimme kuvitella, miten tuo iäkäs profeetta haroi partaansa mietteliäs katse silmissään. Hänen ajatuksensa palasivat siihen, mitä kaikkea hän oli kokenut ollessaan vuosikymmenten ajan tekemisissä tuon pahan kuninkaan kanssa. Elia oli joutunut kestämään paljon! Ahab ja hänen vaimonsa, kuningatar Isebel, olivat uhkailleet ja jahdanneet häntä, ja hän oli ollut vähällä kuolla heidän käsissään. Isebel oli tapattanut säälimättä useita Jehovan profeettoja, eikä kuningas ollut tehnyt elettäkään sen estämiseksi. Silkasta ahneudesta tuo pariskunta oli myös punonut juonen saadakseen hengiltä viattoman ja oikeamielisen miehen Nabotin ja tämän pojat. Siksi Elia oli julistanut Jehovan tuomiosanoman Ahabille ja tämän koko suvulle. Jehovan sanat olivat nyt alkaneet toteutua. Ahab oli kuollut juuri siten kuin Jehova oli ennustanut. (1. Kuninkaiden kirja 18:4; 21:1–26; 22:37, 38; 2. Kuninkaiden kirja 9:26.)

Kaikesta huolimatta Elia tiesi, että häneltä vaadittiin edelleen kestävyyttä. Isebel oli elossa, ja hänellä oli yhä kammottava vaikutus perheeseensä ja Israelin kansaan. Elian edessä oli monia haasteita, ja hänellä oli vielä paljon opetettavaa työtoverilleen Elisalle, josta tulisi hänen seuraajansa. Pohditaanpa kolmea tehtävää, jotka Elia sai palveluksensa loppuvaiheessa. Kun havaitsemme, miten hänen uskonsa auttoi häntä kestämään, näemme selvemmin, miten voimme vahvistaa omaa uskoamme näinä vaikeina aikoina.

Ahasjan tuomitseminen

Israelin kuninkaana oli nyt Ahabin ja Isebelin poika Ahasja. Ahasja ei ollut oppinut mitään vanhempiensa typeryydestä vaan jatkoi heidän pahalla tiellään. (1. Kuninkaiden kirja 22:52.) Ahabin ja Isebelin tavoin Ahasja palvoi Baalia. Baalin palvonta turmeli jokaisen, joka harjoitti tuota uskontoa, sillä sitä leimasivat temppeliprostituutio ja jopa lapsiuhrit. Se oli törkeää uskottomuutta Jehovaa kohtaan. Voisiko mikään saada Ahasjan muuttamaan suuntaansa ja johtamaan kansansa pois tuollaisesta epäjumalanpalvonnasta?

Yllättäen tuolle ylimieliselle nuorelle kuninkaalle sattui onnettomuus. Ahasja putosi kattohuoneensa ristikon läpi ja loukkaantui vakavasti. Vaikka hänen elämänsä oli vaakalaudalla, hän ei siltikään pyytänyt apua Jehovalta. Sen sijaan hän lähetti sanansaattajia viholliskaupunkiin Ekroniin tiedustelemaan filistealaisten jumalalta Baal-Sebubilta, oliko hänellä toivoakaan toipumisesta. Jehova oli saanut tarpeekseen. Hän lähetti Elian luo enkelin, joka käski tätä pysäyttämään nuo sanansaattajat. Elia kertoi sanansaattajille Jehovan ankaran sanoman ja lähetti heidät takaisin kuninkaan luo. Ahasja oli tehnyt räikeän synnin toimimalla ikään kuin Israelissa ei olisi Jumalaa. Jehova oli päättänyt, ettei Ahasja koskaan nousisi sairasvuoteeltaan. (2. Kuninkaiden kirja 1:2–4.)

Vailla katumusta Ahasja penäsi: ”Minkä näköinen se mies oli, joka tuli teitä vastaan ja sitten puhui teille nämä sanat?” Kun sanansaattajat kuvailivat profeetan yksinkertaista vaatetta, Ahasja sanoi heti, että se oli Elia. (2. Kuninkaiden kirja 1:7, 8.) Elia tosiaan eli niin yksinkertaista, Jehovan palvelukseen keskittynyttä elämää, että hänet saattoi helposti tunnistaa pelkästään hänen vaatimattoman vaatetuksensa perusteella. Ahasjasta tai hänen vanhemmistaan, jotka olivat ahneita materialisteja, ei varmasti voitu sanoa samaa. Elian esimerkki kannustaa meitä noudattamaan Jeesuksen neuvoa, jonka mukaan meidän tulisi pitää elämä yksinkertaisena ja kohdistaa katse siihen, mikä on todella tärkeää (Matteus 6:22–24).

Kostonjanoinen Ahasja lähetti 50 sotilaan joukon ja heidän päällikkönsä ottamaan Elian kiinni. Kun he löysivät Elian istumasta ”vuoren huipulla” *, päällikkö käski tätä töykeästi, kuninkaan nimessä, tulemaan alas. Todennäköisesti Elia olisi viety teloitettavaksi. Voitko kuvitella? Nuo sotilaat tiesivät, että Elia oli ”tosi Jumalan mies”, mutta silti heidän mielestään oli täysin oikein pelotella ja uhkailla häntä. Kuinka väärässä he olivatkaan! Elia sanoi päällikölle: ”Jos minä kerran olen Jumalan mies, tulkoon tuli alas taivaista ja kuluttakoon sinut viisinekymmeninesi.” Silloin Jumala toimi. ”Tuli lankesi taivaista ja kulutti hänet viisinekymmenineen.” (2. Kuninkaiden kirja 1:9, 10.) Sotilaiden traaginen loppu on voimakas muistutus siitä, että Jehova ei suhtaudu kevyesti siihen, kun ihmiset kohtelevat ylenkatseellisesti tai epäkunnioittavasti hänen palvelijoitaan (1. Aikakirja 16:21, 22).

Ahasja lähetti toisen päällikön ja 50 sotilasta. Tämä päällikkö oli edellistäkin harkitsemattomampi. Ensiksikään hän ei ottanut mitään oppia siitä, että 51 miestä oli kuollut, vaikka näiden tuhka saattoi yhä peittää vuorenrinnettä. Toiseksi hän ei vain käskenyt ylimielisesti Eliaa tulemaan alas, kuten edellinen päällikkö oli tehnyt, vaan lisäsi sanan ”nopeasti”. Se oli järjetöntä! Niinpä hän ja hänen sotilaansa saivat surmansa samalla tavalla kuin ensimmäinen joukko. Vieläkin tyhmänrohkeampi oli kuningas itse. Välittämättä seurauksista hän lähetti kolmannen joukon sotilaita. Onneksi kolmas päällikkö oli viisaampi. Hän meni nöyrästi Elian luo ja anoi, että hänet ja hänen sotilaansa säästettäisiin. Jehova Jumalan palvelijana Elia epäilemättä vastasi nöyrälle päällikölle tavalla, josta heijastui Jumalan armo. Jehovan enkeli käski Eliaa lähtemään sotilaiden mukaan. Elia totteli ja esitti sitten uudelleen pahaa kuningasta koskevan Jehovan julistuksen. Jumalan sanojen mukaisesti Ahasja kuoli. Hän oli ehtinyt hallita ainoastaan kaksi vuotta. (2. Kuninkaiden kirja 1:11–17.)

Se miten Elia suhtautui nöyrään päällikköön, heijasti Jehovan armoa.

Miten Elia pystyi kestämään uskollisena siitä huolimatta, että hänen ympärillään olevat ihmiset olivat itsepäisiä ja kapinallisia? Vastaus kiinnostaa varmasti meitä nykyään. Onko sinua joskus turhauttanut se, että joku läheinen ihminen on kieltäytynyt kuuntelemasta järkipuhetta ja jatkanut itsepintaisesti vahingollisella tiellä? Miten voimme kestää tällaiset pettymykset? Se että sotilaat löysivät Elian ”vuoren huipulta”, antaa vihjeen. Emme voi sanoa varmasti, miksi Elia oli siellä, mutta tiedämme, että hän rukoili usein. Todennäköisesti hän tunsi, että tuossa syrjäisessä paikassa hänen oli mahdollista lähestyä rauhassa rakasta Jumalaansa. (Jaakobin kirje 5:16–18.) Mekin voimme järjestää säännöllisesti aikaa siihen, että olemme kahden kesken Jumalan kanssa, lähestymme häntä käyttämällä hänen nimeään ja kerromme hänelle avoimesti huolistamme ja ongelmistamme. Tämä auttaa meitä kestämään, kun ihmiset ympärillämme toimivat harkitsemattomalla ja tuhoisalla tavalla.

Virkatehtävän luovuttaminen seuraajalle

Elian oli aika luovuttaa tehtävänsä seuraajalleen. Mitä hän teki? Kun hän oli poistumassa Gilgalin kaupungista Elisan kanssa, hän kehotti tätä jäämään sinne. Elia aikoi jatkaa yksin Beteliin, joka oli noin 11 kilometrin päässä. Elisa vastasi päättäväisesti: ”Niin totta kuin Jehova elää ja niin totta kuin sinun sielusi elää, minä en sinua jätä.” Heidän saavuttuaan Beteliin Elia sanoi Elisalle, että hän jatkaisi matkaa yksin suunnilleen 22 kilometrin päässä sijaitsevaan Jerikoon. Elisa oli järkähtämätön ja vastasi samalla tavalla kuin ensimmäisellä kerralla. Sama keskustelu käytiin kolmannen kerran Jerikossa, ennen kuin he suuntasivat noin 8 kilometrin päähän Jordanille. Nuorempi mies pysyi päätöksessään. Hän ei jättäisi Eliaa! (2. Kuninkaiden kirja 2:1–6.)

Elisa ilmaisi uskollista rakkautta, joka on hyvin tärkeä ominaisuus. Tällainen rakkaus kiinnittyy tiukasti kohteeseensa ja kieltäytyy päästämästä irti. Ruut osoitti tällaista rakkautta Noomia kohtaan (Ruut 1:15, 16). Kaikki Jumalan palvelijat tarvitsevat tätä ominaisuutta – nykyään enemmän kuin koskaan ennen. Ymmärrämmekö me sen arvon yhtä selvästi kuin Elisa?

Eliasta oli varmasti koskettavaa nähdä nuoren työtoverinsa uskollinen rakkaus. Sen ansiosta Elisa sai olla todistamassa Elian viimeistä ihmettä. Kun he olivat Jordanilla, joka on paikoin vuolas ja syvä joki, Elia löi vettä profeetanvaatteellaan. Vedet jakautuivat! Myös ”viisikymmentä miestä profeettojen pojista” näki tuon ihmeen. Ilmeisesti he kuuluivat siihen kasvavaan joukkoon miehiä, joita valmennettiin ottamaan johto puhtaassa palvonnassa tuossa maassa. (2. Kuninkaiden kirja 2:7, 8.) Todennäköisesti Elia valvoi tuota valmennusohjelmaa. Vielä joitakin vuosia aiemmin Eliasta oli tuntunut, ettei Israelissa ollut jäljellä ketään muuta uskollista miestä. Sen jälkeen hän oli nähnyt merkittävää edistystä Jehovan palvojien keskuudessa. Jehova oli selvästikin palkinnut Elian tämän kestävyyden vuoksi. (1. Kuninkaiden kirja 19:10.)

Kun he olivat ylittäneet Jordanin, Elia sanoi Elisalle: ”Pyydä, mitä tekisin hyväksesi, ennen kuin minut otetaan pois luotasi.” Elia tiesi, että lähdön hetki oli koittanut. Hän ei kadehtinut nuorempaa ystäväänsä niiden tehtävien ja aseman vuoksi, jotka tämä oli saamaisillaan. Sen sijaan Elia oli valmis auttamaan tätä kaikin tavoin. Elisalla oli vain yksi toivomus: ”Pyydän, että kaksinkertainen osa sinun hengestäsi tulisi minulle.” (2. Kuninkaiden kirja 2:9, alav.) Elisa ei tarkoittanut, että hän halusi kaksi kertaa niin paljon pyhää henkeä kuin Elia oli saanut. Hän pikemminkin halusi samanlaisen perinnön kuin lain mukaan kuului esikoispojalle. Niiden vastuiden vuoksi, jotka esikoispojalla oli perhekunnan uutena päämiehenä, hän sai suurimman, eli kaksinkertaisen, perintöosuuden. (5. Mooseksen kirja 21:17.) Elian hengellisenä perillisenä Elisa ilmeisesti ymmärsi, että voidakseen suorittaa työnsä, hänellä piti olla samanlainen rohkea henki kuin edeltäjällään.

Elia jätti Elisan pyynnön nöyrästi Jehovan ratkaistavaksi. Vastaus olisi myöntävä, jos Jehova antaisi Elisan nähdä sen, kun hän ottaa Elian tämän luota. Ennen pitkää, kun nuo pitkäaikaiset ystävät kulkivat yhdessä ja ”puhelivat kävellessään”, jotain ihmeellistä tapahtui. (2. Kuninkaiden kirja 2:10, 11.)

Elian ja Elisan ystävyys epäilemättä auttoi heitä molempia kestämään tukalia aikoja.

Jokin erikoinen hohde valaisi taivaan, ja tuo valoilmiö lähestyi lähestymistään. Voimme kuvitella, miten tuo kirkkaan valon lähde syöksyi noita kahta miestä kohti rajua tuulenpuuskaa muistuttavan jylisevän äänen saattelemana ja pakotti heidät erilleen toisistaan – kenties pelonsekainen kunnioitus sai heidät väistymään. He näkivät sotavaunut, jotka hehkuivat kuin ne olisi tehty tulesta. Elia tiesi, että nyt oli aika. Nousiko hän vaunuihin? Kertomus ei paljasta sitä, mutta joka tapauksessa Elia tunsi, miten hänet nostettiin ylös, aina vain korkeammalle, ja vietiin pois myrskytuulessa!

Elisa katseli tuota hämmästyttävää näytelmää syvän kunnioituksen vallassa. Nähdessään tämän kaiken hän tiesi, että Jehova antaisi hänelle kaksinkertaisen osuuden Elian rohkeasta hengestä. Mutta Elisa oli liian surullinen miettiäkseen sitä. Hän ei tiennyt, mihin hänen läheinen, vanha ystävänsä oli menossa, mutta todennäköisesti hän ei odottanut näkevänsä tätä enää koskaan. Hän huusi: ”Isäni, isäni, Israelin sotavaunut ja hänen ratsumiehensä!” Elisa katseli, kuinka hänen rakas opettajansa katosi lopulta näkyvistä, ja hän repäisi vaatteensa murheen murtamana. (2. Kuninkaiden kirja 2:12.)

Kuuliko Elia nuoren ystävänsä lohduttoman huudon noustessaan kohti taivasta, ja kostuivatko hänenkin silmänsä? Oli miten oli, Elia varmasti tajusi, että tuollaisen ystävän tuella hän oli pystynyt kestämään vaikeita aikoja. Meidän on hyvä jäljitellä Elian esimerkkiä ja ystävystyä sellaisten ihmisten kanssa, jotka rakastavat Jumalaa ja pyrkivät tekemään hänen tahtonsa.

Jehova siirsi Elian uuteen tehtävään.

Viimeinen tehtävämääräys

Mihin Elia vietiin? Jotkut uskonnot opettavat, että hänet otettiin taivaaseen Jumalan luo, mutta se ei ole mahdollista. Vuosisatoja myöhemmin Jeesus Kristus totesi, että ennen hänen aikaansa kukaan ei ollut noussut sinne (Johannes 3:13). Mihin taivaaseen Elia sitten nousi, kun kerran Raamattu sanoo hänen nousseen ”myrskytuulessa kohti taivasta”? (2. Kuninkaiden kirja 2:11.) Raamatussa ”taivas” ei viittaa ainoastaan Jehovan asuinpaikkaan vaan myös maapallon ilmakehän siihen osaan, jossa on pilviä ja jossa linnut lentävät (Psalmit 147:8). Elia nousi juuri tuohon ”taivaaseen”. Mitä sitten tapahtui?

Jehova yksinkertaisesti siirsi tuon arvostetun profeetan uuteen tehtävään. Nyt hän työskentelisi naapurivaltakunnassa Juudassa. Raamattu osoittaa, että Elia jatkoi siellä työtään mahdollisesti vielä yli seitsemän vuotta myöhemmin. Tuohon aikaan Juudaa hallitsi jumalaton kuningas Joram. Hän oli naimisissa Ahabin ja Isebelin tyttären kanssa, joten noiden kahden paha vaikutus näkyi edelleen. Jehova kirjoitutti Elialla kirjeen, jossa julistettiin tuomio Joramille. Ennustuksen mukaisesti Joram kuoli hirvittävällä tavalla. Mikä vielä pahempaa, hän kuoli ”kenenkään kaipaamatta”. (2. Aikakirja 21:12–20.)

Tuo paha mies ja Elia erosivat toisistaan kuin yö ja päivä! Emme tiedä, milloin ja miten Elia kuoli, mutta on selvää, ettei hän kuollut ”kenenkään kaipaamatta” kuten Joram. Elisa kaipasi ystäväänsä, ja myös muut uskolliset profeetat varmasti ikävöivät häntä. Itse Jehova arvosti Eliaa. Vielä noin 1 000 vuotta myöhemmin, kun Jehova antoi kirkastusnäyn, Elia oli yksi tuossa näyssä esiintyneistä hahmoista. (Matteus 17:1–9.) Haluatko Elian tavoin kehittää uskon, joka kestää vastoinkäymisistä huolimatta? Jos haluat, älä koskaan unohda rakentaa ystävyyssuhteita toisten Jumalaa rakastavien kanssa. Muista pitää hengelliset asiat tärkeimmällä sijalla elämässäsi ja rukoilla usein sydämesi pohjasta. Näin sinullakin voi olla pysyvä paikka Jehovan rakastavassa sydämessä!

^ kpl 9 Jotkut tutkijat ovat arvelleet tämän vuoren olleen Karmelinvuori, jolla Elia oli Jumalan voimalla kukistanut Baalin profeetat muutamia vuosia aiemmin. Raamattu ei kuitenkaan kerro, millä vuorella Elia istui.