Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

NUORET KYSYVÄT

Mitä pitäisi tietää seksiviesteistä?

 Mitä seksiviestit ovat?

Seksiviesteillä tarkoitetaan matkapuhelimella lähetettäviä seksuaalissävytteisiä viestejä, kuvia tai videoita. ”Se on nykyään aivan normaalia”, sanoo eräs nuori mies. ”Ensin viestitellään muuten vaan, ja kohta jo lähetellään kuumia kuvia.”

Miksi tällaisia viestejä lähetetään? Muuan kokenut apulaissyyttäjä sanoi The New York Times -lehdessä joidenkin nuorten ajattelevan, että ”alastonkuva itselle tärkeästä ihmisestä omassa matkapuhelimessa kertoo muille seksuaalisesta aktiivisuudesta. – – Se on kuin elektroninen fritsu.” Eräs nuori tyttö jopa kutsui sitä eräänlaiseksi ”turvaseksiksi” ja sanoi: ”Siitä ei voi tulla raskaaksi eikä saada sukupuolitautia.”

Nuoret seksiviestittelevät myös seuraavista syistä:

  • He flirttailevat jonkun sellaisen kanssa, jonka kanssa haluaisivat suhteeseen.

  • Joku on lähettänyt heille paljastavan kuvan, ja he tuntevat painetta lähettää samankaltaisen kuvan takaisin.

 Mitä seksiviestittelystä voi seurata?

Kun joku lähettää kuvan matkapuhelimella, se ei ole enää vain hänen hallinnassaan eikä hän voi vaikuttaa siihen, miten sitä käytetään tai mitä se voi tehdä hänen maineelleen. ”Koskaan ei ole ollut näin helppoa lähettää ja tallentaa virheitä ja tyhmyyksiä”, sanoo seksiviestejä koskevan raportin laatija Amanda Lenhart, joka työskentelee Pew Research Center -tutkimuslaitoksessa.

Toisinaan

  •  vastaanottaja on välittänyt alastonkuvan ryhmäviestinä hauskuuttaakseen kavereitaan.

  •  jätetyt poikakaverit ovat lähettäneet alastonkuvia kostoksi.

TIESITKÖ? Monissa tapauksissa alastonkuvien lähettäminen on rinnastettu lapsen hyväksikäyttöön tai lapsipornon levittämiseen. Seksiviestejä lähettäviä alaikäisiä voidaan jopa syyttää seksuaalirikoksesta.

 Mitä Raamattu sanoo?

Raamatussa puhutaan myönteisesti avioliitossa saatavasta seksuaalisesta nautinnosta (Sananlaskut 5:18). Raamatussa ei kuitenkaan hyväksytä sellaisten välistä seksuaalista kanssakäymistä, jotka eivät ole keskenään naimisissa, kuten seuraavissa raamatunkohdissa selvästi osoitetaan.

  • ”Haureutta ja minkäänlaista epäpuhtautta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne, – – älköönkä häpeällistä käytöstä tai tyhmää puhetta tai rivoa leikinlaskua.” (Efesolaisille 5:3, 4.)

  • ”Kuolettakaa – – maan päällä olevat ruumiinjäsenenne haureuteen, epäpuhtauteen, sukupuoliseen himoon, vahingolliseen haluun ja ahneuteen katsoen.” (Kolossalaisille 3:5.)

Näissä jakeissa varoitetaan paitsi ”haureudesta” (avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista) myös ”epäpuhtaudesta” (laajamerkityksinen sana, joka viittaa kaikenlaiseen moraaliseen epäpuhtauteen) ja ”sukupuolisesta himosta” (ei viittaa tavallisiin romanttisiin tunteisiin, joita voi ilmaista avioliitossa, vaan intohimoon, joka todennäköisesti johtaa sopimattomaan käytökseen).

Kysy itseltäsi:

  • Miksi alastonkuvien lähettäminen on ”epäpuhtautta”?

  • Miten se ruokkii sopimatonta ”sukupuolista himoa”?

  • Miksi halu katsella tai lähettää alastonkuvia on ”vahingollinen”?

On olemassa vielä painavampia syitä olla lähettämättä seksiviestejä, kuten seuraavista raamatunkohdista käy ilmi.

  • ”Tee kaikkesi osoittautuaksesi Jumalalle hyväksytyksi, työmieheksi, jolla ei ole mitään hävettävää.” (2. Timoteukselle 2:15.)

  • ”Millaisia pitäisikään teidän olla pyhissä käytöstavoissa ja jumalisen antaumuksen teoissa.” (2. Pietarin kirje 3:11.)

Näissä jakeissa kannustetaan toimimaan moraalisesti oikein, mistä on hyviä tuloksia. Kun käyttäytyy esimerkillisesti, ei tarvitse pelätä, että joutuisi katumaan hetken mielijohteesta tehtyjä tekoja (Galatalaisille 6:7).

Kysy itseltäsi:

  •  Millainen ihminen olen?

  •  Onko toisten maineella minulle väliä?

  •  Haluanko viihdyttää itseäni sellaisella, mikä loukkaa muita?

  •  Miten seksiviestittely voisi vaikuttaa maineeseeni?

  •  Miksi seksiviestittely voisi viedä vanhempieni luottamuksen minuun?

TOSITARINA ”Ystäväni salasi suhteensa yhteen poikaan. Hän lähetti pojalle itsestään alastonkuvan, ja tämä teki samoin. Ei kulunut kahtakaan päivää, kun ystäväni isä päätti tutkailla hänen puhelintaan. Isä löysi viestit ja tyrmistyi. Ystäväni joutui puhutteluun ja myönsi kaiken. Tiedän, että hän on pahoillaan, mutta hänen vanhempansa olivat tosi järkyttyneitä ja poissa tolaltaan. He epäilevät, voivatko luottaa häneen enää ollenkaan.”

Elämän tosiasia: Seksiviestien lähettäminen halventaa sekä niiden lähettäjää että vastaanottajaa. ”Tunnen itseinhoa ja olen hyvin pettynyt itseeni”, sanoo eräs teini-ikäinen tyttö, jonka poikaystävä painosti hänet lähettämään seksiviestejä.

Koska seksiviestittelyyn liittyy moraalisia, eettisiä ja kenties juridisiakin näkökohtia, on viisasta noudattaa seuraavia Raamatun neuvoja:

 Mitä sinä tekisit?

Sovella Raamatun neuvoja tosielämän tilanteessa. Lue, mitä Janetille sattui, ja valitse paras vaihtoehto.

”Tapasin yhden pojan, ja vaihdoimme numeroita. Muutaman päivän kuluttua hän pyysi minua lähettämään itsestäni bikinikuvia.” (Janet)

Mitä Janetin olisi mielestäsi pitänyt tehdä? Mitä sinä olisit tehnyt?

  • VAIHTOEHTO A Olisit ajatellut: ”Eihän tässä ole mitään pahaa. Jos menisimme rannalle yhdessä, hän näkisi minut joka tapauksessa uimapuvussa.”

  • VAIHTOEHTO B Olisit ajatellut: ”Mitähän hänellä on mielessään? Lähetän hänelle vähemmän paljastavan kuvan ja katson, miten käy.”

  • VAIHTOEHTO C Olisit ajatellut: ”Tällä pojalla on mielessään vain yksi asia. Poistan viestin.”

Eikö vaihtoehto C tunnukin parhaalta? Raamattu sanoo: ”Kun onnettomuus uhkaa, viisas väistää, tyhmä kulkee kohti ja saa kolhut.” (Sananlaskut 22:3, Kirkkoraamattu 1992.)

Edellinen esimerkki havainnollistaa, että seksiviestittelyn ja muun väärän toiminnan takana on usein ystävien valinta. Valitsetko ystäväsi tarkkaan? (Sananlaskut 13:20.) ”Kannattaa olla sellaisten kanssa, jotka eivät hyväksy sopimatonta käytöstä”, nuori Sarah-niminen nainen sanoo. Myös nuori Delia on samaa mieltä: ”Jotkut, jotka ovat olevinaan ystäviäsi, yrittävät saada sinut hylkäämään moraalinormisi sen sijaan että kannustaisivat pitämään niistä kiinni. Jos he itse rikkovat Jumalan lakeja, he yrittävät saada sinunkin moraalisi murtumaan. Haluatko sitä tosiaan?”