Nehemia 13:1–31

13  Sinä päivänä Mooseksen kirjaa luettiin kansan kuullen.+ Siihen oli kirjoitettu, ettei ammonilainen eikä moabilainen+ saisi koskaan tulla tosi Jumalan seurakuntaan,+  sillä he eivät tuoneet israelilaisille leipää ja vettä vaan palkkasivat Bileamin kiroamaan heidät.+ Jumalamme muutti kuitenkin kirouksen siunaukseksi.+  Heti lain kuulemisen jälkeen israelilaisten joukosta alettiin erottaa pois kaikkia, jotka olivat ulkomaalaista syntyperää.*+  Mutta ennen tätä oli Jumalamme temppelin varastohuoneista*+ huolehtivana pappina Tobian+ sukulainen Eljasib.+  Hän oli järjestänyt Tobian käyttöön suuren varastohuoneen, johon oli aikaisemmin pantu viljauhri, suitsutuspihka ja välineet samoin kuin leeviläisille,+ laulajille ja portinvartijoille kuuluvat kymmenykset viljasta, uudesta viinistä ja öljystä+ sekä papeille tulevat lahjoitukset.+  Koko tänä aikana en ollut Jerusalemissa, koska menin Babylonin kuninkaan Artakserkseen+ luo hänen 32. vuotenaan,+ ja jonkin ajan kuluttua pyysin häneltä vapaata.  Tultuani Jerusalemiin huomasin sen pahan, mitä Eljasib+ oli tehnyt, kun hän oli antanut Tobian+ käyttöön varastohuoneen tosi Jumalan temppelin esipihalta.  Se oli minusta hyvin vastenmielistä, ja siksi heitin varastohuoneesta ulos kaikki Tobian kalusteet.  Sen jälkeen varastohuoneet puhdistettiin käskystäni, ja panin sinne takaisin tosi Jumalan temppelin välineet,+ viljauhrin ja suitsutuspihkan.+ 10  Sain myös selville, että leeviläisille ei ollut annettu heidän osuuksiaan+ ja että palveluksessa olleet leeviläiset ja laulajat olivat lähteneet pois kukin omalle pellolleen.+ 11  Siksi nuhtelin valtuusmiehiä+ ja sanoin: ”Miksi tosi Jumalan temppeliä on laiminlyöty?”+ Sitten kokosin leeviläiset ja määräsin heidät takaisin tehtäviinsä. 12  Koko Juuda toi varastohuoneisiin kymmenykset+ viljasta, uudesta viinistä ja öljystä.+ 13  Sitten asetin pappi Selemjan, jäljentäjä* Sadokin ja leeviläisen Pedajan huolehtimaan varastohuoneista, ja heidän apulaisenaan oli Mattanjan pojan Sakkurin poika Hanan. Näitä miehiä pidettiin luotettavina, ja heidän tehtävänään oli jakaa osuudet veljilleen. 14  Muista minua+ tämän vuoksi, oi Jumalani, äläkä unohda uskollista rakkautta, jota olen osoittanut Jumalani temppeliä ja siellä tehtävää palvelusta* kohtaan.+ 15  Noihin aikoihin näin, että Juudassa ihmiset polkivat viinikuurnia* sapattina+ sekä toivat viljaa ja kuormasivat sitä aasien selkään. He toivat Jerusalemiin sapattipäivänä myös viiniä, rypäleitä, viikunoita ja kaikenlaista muuta tavaraa.+ Niinpä varoitin heitä myymästä elintarvikkeita sinä päivänä.* 16  Jerusalemissa asuvat tyroslaiset toivat sinne kalaa ja kaikenlaista kauppatavaraa ja myivät niitä sapattina Juudan asukkaille.+ 17  Siksi nuhtelin Juudan ylimyksiä ja sanoin: ”Miten te voitte tehdä jotain näin pahaa? Te häpäisette sapattipäivän! 18  Eivätkö esi-isänne tehneet juuri näin, ja eikö Jumalamme juuri sen vuoksi aiheuttanut kaikki nämä onnettomuudet meille ja tälle kaupungille? Häpäisemällä sapatin+ te saatte Jumalan tuntemaan vielä hehkuvampaa vihaa Israelia kohtaan.” 19  Heti kun hämärä alkoi laskeutua ennen sapattia, käskin sulkea Jerusalemin portit. Sanoin vielä, että ne saisi avata vasta sapatin jälkeen. Asetin porteille omia palvelijoitani, jotta yhtään kuormaa ei tuotaisi sisään sapattipäivänä. 20  Niinpä kauppiaat ja kaikenlaisten tavaroiden myyjät jäivät kerran tai kaksi Jerusalemin ulkopuolelle yöksi. 21  Silloin varoitin heitä ja sanoin: ”Miksi jäätte yöksi muurin edustalle? Jos teette sen vielä kerran, ajan teidät pois voimakeinoin.” Sen jälkeen he eivät enää tulleet sapattina. 22  Sanoin leeviläisille, että heidän olisi säännöllisesti puhdistauduttava ja tultava vartioimaan portteja, jotta sapattipäivä pidettäisiin pyhänä.+ Muista tämäkin hyväkseni, oi Jumalani, ja sääli minua, sillä sinä olet täynnä uskollista rakkautta.+ 23  Noina päivinä näin myös juutalaisia, jotka olivat menneet naimisiin asdodilaisten,+ ammonilaisten ja moabilaisten+ naisten kanssa.+ 24  Puolet heidän lapsistaan puhui asdodia ja puolet muiden kansojen kieliä, mutta kukaan heistä ei osannut juutalaisten kieltä. 25  Silloin nuhtelin heitä ja varoitin heitä Jumalan tuomioista.* Löin joitakin miehiä,+ raastoin heidän hiuksiaan ja vannotin heitä Jumalan kautta: ”Ette saa antaa tyttäriänne heidän pojilleen ettekä ottaa heidän tyttäriään pojillenne tai itsellenne.+ 26  Eikö Israelin kuningas Salomo tehnyt syntiä juuri sellaisten naisten takia? Hänen kaltaistaan kuningasta ei ollut yhdelläkään monista kansoista,+ ja Jumala rakasti häntä,+ niin että teki hänestä koko Israelin kuninkaan. Mutta hänetkin ulkomaalaiset vaimot saivat tekemään syntiä.+ 27  Olette toimineet ennenkuulumattoman julkeasti, kun olette menneet naimisiin ulkomaalaisten naisten kanssa ja olleet siten uskottomia Jumalallemme.”+ 28  Yhdestä ylimmäisen papin Eljasibin+ pojan Jojadan+ pojista oli tullut horonilaisen Sanballatin+ vävy, ja minä ajoin hänet pois luotani. 29  Muista, oi Jumalani, että he ovat saastuttaneet pappeuden sekä pappien ja leeviläisten kanssa tehdyn liiton.+ 30  Minä puhdistin heidät kaikesta ulkomaalaisten saastuttavasta vaikutuksesta ja määräsin tehtävät papeille ja leeviläisille, kunkin omaan palvelukseensa.+ 31  Huolehdin määräaikaisesta puuntoimituksesta+ ja kypsän ensisadon tuomisesta. Muista minua hyvällä, oi Jumalani.+

Alaviitteet

Tai ”israelilaisten ja ulkomaalaisten jälkeläisiä”.
Tai ”ruokasaleista”.
Tai ”kirjuri”.
Tai ”sen vartiointia”.
Tai mahd. ”varoitin sinä päivänä heitä myymästä elintarvikkeita”.
Tai ”ja kirosin heidät”.

Tutkimisviitteet

Media