1. Korinttilaisille 3:1–23

3  Veljet, minä en voinut puhua teille niin kuin hengellisille ihmisille,+ vaan minun oli puhuttava teille kuin lihallisille* ihmisille, kuin sellaisille, jotka ovat Kristuksen yhteydessä vielä lapsia.+  Minä annoin teille maitoa, en mitään kiinteää ruokaa, sillä ette olleet vielä tarpeeksi vahvoja. Te ette ole tarpeeksi vahvoja nytkään,+  sillä olette vielä lihallisia.+ Kun teidän keskuudessanne kerran on kateutta ja riitaa, niin ettekö ole lihallisia+ ja ettekö vaella niin kuin ihmiset yleensä?  Kun yksi sanoo ”minä kuulun Paavalille” mutta toinen sanoo ”minä Apollokselle”,+ ettekö silloin toimi niin kuin ihmiset yleensä?  Mikä sitten Apollos on? Entä mikä Paavali on? Palvelijoita,+ jotka tekevät Herran antamaa työtä ja joiden välityksellä teistä tuli uskovia.  Minä istutin,+ Apollos kasteli,+ mutta Jumala sai aikaan kasvun.  Niinpä istuttaja ei ole mitään eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka saa aikaan kasvun.+  Istuttaja ja kastelija ovat yhtä,* mutta kumpikin tulee saamaan oman palkkansa oman työnsä mukaan.+  Me olemme Jumalan työtovereita. Te olette Jumalan viljelysmaa, Jumalan rakennus.+ 10  Sen ansaitsemattoman* hyvyyden mukaan, jota Jumala osoitti minulle, laskin perustuksen+ taitavan rakentajan* tavoin, mutta joku toinen rakentaa sille. Jokaisen on kuitenkin jatkuvasti katsottava, miten hän sille rakentaa. 11  Kukaan ei nimittäin voi laskea muuta perustusta kuin sen, joka on laskettu, ja se on Jeesus Kristus.+ 12  Jos nyt tälle perustukselle rakennetaan kullasta, hopeasta, arvokkaista kivistä, puusta, heinästä tai oljesta, 13  niin se, mitä kukin on saanut aikaan, tulee ilmi sinä päivänä, jona sitä koetellaan, koska tuli+ paljastaa sen ja osoittaa, millainen kunkin rakennustyön tulos on. 14  Jos se, mitä joku on sille rakentanut, kestää, hän saa palkan. 15  Jos taas jonkun työ palaa, hän kärsii menetyksen, mutta hän itse pelastuu, tosin – jos niin käy – ikään kuin tulen läpi. 16  Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli+ ja että Jumalan henki asuu teissä?+ 17  Jos joku tuhoaa Jumalan temppelin, Jumala tuhoaa hänet, sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja te olette tuo temppeli.+ 18  Kenenkään ei pidä pettää itseään: Jos joku teistä ajattelee olevansa viisas tänä aikana,* hänen täytyy tulla tyhmäksi, jotta hän voi tulla viisaaksi. 19  Tämän maailman viisaus on tyhmyyttä Jumalan silmissä. Onhan kirjoitettu: ”Hän vangitsee viisaat heidän omaan viekkauteensa.”+ 20  Lisäksi: ”Jehova* tietää, että viisaiden järkeily on turhaa.”+ 21  Kenenkään ei siksi tule ylpeillä ihmisistä, sillä kaikki kuuluu teille: 22  Paavali, Apollos ja Keefas,*+ maailma, elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevat, kaikki kuuluu teille. 23  Te puolestanne kuulutte Kristukselle,+ Kristus taas kuuluu Jumalalle.

Alaviitteet

Tai ”maailmallisesti ajatteleville”.
Tai ”Istuttajalla ja kastelijalla on yhteinen päämäärä”.
Tai ”runsaan”.
Tai ”viisaan työnjohtajan”.
Tai ”tässä maailmassa”, ”tässä asiainjärjestelmässä”. Ks. sanasto, ”Aikakausi”.
Keefaasta käytetään myös nimeä Pietari.

Tutkimisviitteet

Media