1. Mooseksen kirja 43:1–34
43 Ja nälänhätä maassa oli ankara.+
2 Ja niin pian kuin he olivat syöneet loppuun sen leipäviljan, jonka he olivat tuoneet Egyptistä,+ tapahtui, että heidän isänsä sanoi heille: ”Menkää takaisin, ostakaa meille hieman ruokaa.”+
3 Silloin Juuda sanoi hänelle:+ ”Se mies tähdentämällä tähdensi meille sanoen: ’Ette saa enää nähdä kasvojani, ellei veljenne ole mukananne.’+
4 Jos lähetät veljemme meidän mukanamme,+ niin olemme halukkaita menemään sinne ja ostamaan sinulle ruokaa.
5 Mutta ellet lähetä häntä, niin me emme mene sinne, sillä se mies todellakin sanoi meille: ’Ette saa enää nähdä kasvojani, ellei veljenne ole mukananne.’”+
6 Ja Israel huudahti:+ ”Miksi teidän piti aiheuttaa minulle vahinkoa kertomalla sille miehelle, että teillä oli vielä veli?”
7 Tähän he sanoivat: ”Se mies kyseli suoraan meistä ja sukulaisistamme sanoen: ’Vieläkö isänne on elossa?+ Onko teillä vielä veljeä?’, ja me sitten kerroimme hänelle niin kuin asiat ovat.+ Kuinka saatoimme mitenkään tietää, että hän sanoisi: ’Tuokaa veljenne tänne’?”+
8 Lopulta Juuda sanoi isälleen Israelille: ”Lähetä poika minun mukanani,+ jotta voisimme nousta ja lähteä ja jotta pysyisimme elossa emmekä kuolisi,+ sekä me että sinä ja pienet lapsemme.+
9 Minä vastaan hänestä.+ Minun kädestäni saat vaatia rangaistuksen hänestä.+ Ellen tuo häntä sinulle enkä aseta häntä eteesi, niin olen tehnyt syntiä sinua vastaan ikiajoiksi*.
10 Mutta ellemme olisi viivytelleet, olisimme jo käyneet siellä nämä kaksi kertaa.”+
11 Niin heidän isänsä Israel sanoi heille: ”Jos siis näin on asia,+ tehkää tämä: Ottakaa kuormasäkkeihinne maan parhaimpia tuotteita ja viekää ne sille miehelle lahjaksi:+ vähän palsamia*+ ja vähän hunajaa,+ ladaania ja hartsipitoista* kuorta,+ pistaasipähkinöitä ja manteleita.+
12 Ottakaa myös kaksinkertainen rahamäärä* mukaanne; ja raha, joka palautettiin säkkienne suussa, teidän tulee viedä takaisin mukananne.+ Ehkä se oli erehdys.+
13 Ja ottakaa veljenne ja nouskaa, palatkaa sen miehen luo.
14 Ja Jumala, Kaikkivaltias*, antakoon osaksenne sääliä sen miehen edessä,+ jotta hän vapauttaisi teille toisen veljenne ja Benjaminin. Mutta jos minun täytyy menettää lapseni, täytyy minun menettää lapseni!”+
15 Niin miehet ottivat tämän lahjan, ja he ottivat mukaansa kaksinkertaisen rahamäärän sekä Benjaminin. Sitten he nousivat ja menivät Egyptiin ja seisoivat lopulta Joosefin edessä.+
16 Kun Joosef näki Benjaminin heidän kanssaan, hän sanoi heti miehelle, joka hoiti hänen taloaan: ”Vie miehet taloon ja teurasta eläimiä ja tee valmistelut,+ koska miesten on määrä syödä minun kanssani puolenpäivän aikaan.”
17 Mies teki heti niin kuin Joosef oli sanonut.+ Mies siis vei miehet Joosefin taloon.
18 Mutta miehet pelästyivät, koska heidät oli viety Joosefin taloon,+ ja sanoivat: ”Sen rahan takia, joka alussa kulki mukanamme takaisin meidän säkeissämme, meidät viedään tänne, jotta he karkaisivat päällemme ja hyökkäisivät kimppuumme ja ottaisivat meidät orjiksi sekä myös aasimme!”+
19 Siksi he lähestyivät miestä, joka hoiti Joosefin taloa, ja puhuivat hänelle talon sisäänkäynnin luona
20 ja sanoivat: ”Anteeksi, herrani! Me todella tulimme alussa tänne ostamaan ruokaa.+
21 Mutta tapahtui, että kun tulimme yöpymispaikkaan+ ja avasimme säkkejämme, katso, kunkin raha olikin hänen säkkinsä suussa, rahamme täysipainoisena. Haluaisimme siis palauttaa sen omin käsin.+
22 Ja olemme tuoneet mukanamme tänne lisää rahaa ostaaksemme ruokaa. Emme totisesti tiedä, kuka pani rahamme säkkeihimme.”+
23 Silloin hän sanoi: ”Kaikki on teidän kohdaltanne kunnossa. Älkää pelätkö.+ Teidän Jumalanne ja teidän isänne Jumala antoi teille aarteen säkkeihinne.+ Rahanne on tullut minulle.” Sen jälkeen hän toi Simeonin ulos heidän luokseen.+
24 Mies vei sitten miehet Joosefin taloon ja antoi vettä, jotta he saisivat jalkansa pestyiksi,+ ja hän antoi heidän aaseilleen rehua.+
25 Niin he laittoivat lahjan+ valmiiksi, ennen kuin Joosef tuli puolenpäivän aikaan, sillä he olivat kuulleet, että he söisivät leipää siellä.+
26 Kun Joosef meni taloon, niin he veivät hänelle taloon lahjan, joka oli heidän kädessään, ja heittäytyivät hänen eteensä maahan.+
27 Tämän jälkeen hän tiedusteli heidän vointiaan* ja sanoi:+ ”Voiko isänne hyvin*, se iäkäs mies, josta olette puhuneet? Onko hän yhä elossa?”+
28 Tähän he sanoivat: ”Palvelijasi, isämme, voi hyvin. Hän on yhä elossa.” Sitten he kumartuivat ja heittäytyivät maahan.+
29 Kun hän nosti silmänsä ja näki veljensä Benjaminin, äitinsä pojan,+ hän sanoi edelleen: ”Onko tämä teidän veljenne, se nuorin, josta olette minulle puhuneet?”+ Ja hän lisäsi: ”Osoittakoon Jumala sinulle suopeuttaan,+ poikani.”
30 Joosefille tuli nyt kiire, sillä hänen sisimmät tunteensa heräsivät hänen veljeään kohtaan,+ niin että hän etsi paikkaa itkeäkseen, ja hän meni sisähuoneeseen ja itki siellä.+
31 Sen jälkeen hän pesi kasvonsa ja meni ulos ja hillitsi itsensä ja sanoi:+ ”Tarjotkaa ateria.”+
32 Ja sitä ryhdyttiin tarjoamaan erikseen hänelle ja erikseen heille ja erikseen egyptiläisille, jotka söivät hänen kanssaan, sillä egyptiläiset eivät voineet syödä ateriaa heprealaisten kanssa, koska se on egyptiläisistä inhottavaa.+
33 Ja heidät asetettiin istumaan hänen eteensä, esikoinen esikoisoikeutensa+ mukaan ja nuorin nuoruutensa mukaan, ja miehet katselivat toisiaan hämmästyneinä.
34 Ja hän antoi kantaa edestään annoksia heille, mutta Benjaminille hän antoi viisi kertaa suuremman annoksen kuin kaikille muille.+ Niin he jatkoivat juhlimista ja juomista hänen kanssaan kylläisiksi saakka.+
Alaviitteet
^ Kirjm. ”kaikki päivät”.
^ Ts. Gileadin palsamia.
^ Tai ”pihkaista”.
^ Kirjm. ”hopea”.
^ ”Ja Jumala, Kaikkivaltias”. Hepr. weʼElʹ Šad·dajʹ. Sanoissa ʼEl ’Jumala’ ja Šad·dajʹ ’Kaikkivaltias’ ei kummassakaan ole määräistä artikkelia.
^ Kirjm. ”Onko isällänne rauha (hyvä vointi)”.
^ Kirjm. ”hän kysyi heiltä rauhasta (hyvinvoinnista)”.
