Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Kärsimykset loppuvat pian!

Kärsimykset loppuvat pian!

Kuvittelehan, millainen maailma olisi ilman kärsimyksiä. Ei olisi enää rikollisuutta, sotia, sairauksia eikä luonnononnettomuuksia. Heräisimme joka aamu vailla rahahuolia ja syrjintään tai sortoon liittyviä pelkoja. Kuulostaako tämä liian hyvältä ollakseen totta? Yksikään ihminen tai ihmisten järjestö ei tietenkään pysty saamaan aikaan tällaisia olosuhteita, mutta Jumala on luvannut poistaa kaikki kärsimysten syyt, muun muassa ne, joita käsiteltiin edellisessä kirjoituksessa. Jumalan sanassa Raamatussa luvataan muun muassa seuraavaa:

HYVÄ HALLINTO

”Taivaan Jumala pystyttää valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu. Eikä sitä valtakuntaa anneta millekään toiselle kansalle. Se murskaa kaikki nämä valtakunnat ja tekee niistä lopun, ja se itse pysyy aikojen hämärään asti.” (Daniel 2:44.)

Jumalan valtakunta on taivaallinen hallitus, joka tulee korvaamaan kaikki ihmisten hallitukset. Sen hallitsijaksi valittu Jeesus Kristus pitää huolen siitä, että Jumalan tahto tapahtuu paitsi taivaassa myös täällä maan päällä. (Matteus 6:9, 10.) Yksikään ihmishallitus ei tule tämän hallituksen tilalle, sillä se on ”Herramme ja Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen ikuinen valtakunta”. Se tuo pysyvän rauhan. (2. Pietarin kirje 1:11.)

EI ENÄÄ VÄÄRÄÄ USKONTOA

”Itse Saatana muuttaa jatkuvasti itseään valon enkeliksi. Ei siis ole paljon, jos hänen palvelijansakin muuttavat jatkuvasti itseään vanhurskauden palvelijoiksi. Mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.” (2. Korinttilaisille 11:14, 15.)

Aikanaan paljastuu, että väärä uskonto on lähtöisin Saatanasta, ja se hävitetään maan päältä. Enää ei ole minkäänlaista uskonnollista fanaattisuutta eikä uskonnon nimissä vuodateta verta. Niinpä kaikki ne, jotka rakastavat ”elävää ja tosi Jumalaa”, palvovat häntä ”yhdessä uskossa” sekä ”hengessä ja totuudessa”. Millainen rauha ja ykseys silloin vallitseekaan! (1. Tessalonikalaisille 1:9; Efesolaisille 4:5; Johannes 4:23.)

IHMISET EIVÄT OLE ENÄÄ EPÄTÄYDELLISIÄ

”Jumala itse on heidän kanssaan. Ja hän pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä kipua enää ole. Entiset ovat kadonneet.” (Ilmestys 21:3, 4.)

 Jehova Jumala mahdollistaa tämän Poikansa Jeesuksen välityksellä, joka antoi elämänsä ihmismaailman puolesta (Johannes 3:16). Jeesuksen ohjauksessa ihmisistä tulee täydellisiä. Kärsimyksiä ei enää ole, sillä ”Jumala itse on heidän kanssaan” ja hän ”pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään”. Epätäydellisyys ja kärsimykset kuuluvat pian menneisyyteen. ”Vanhurskaat saavat omistaa maan, ja he asuvat siinä ikuisesti.” (Psalmit 37:29.)

PAHAT HENGET OVAT POISSA

”Hän [Jeesus Kristus] otti kiinni lohikäärmeen, sen alkuperäisen käärmeen, joka on Panettelija ja Saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi. Ja hän heitti hänet syvyyteen ja sulki ja sinetöi sen hänen jälkeensä, jottei hän enää eksyttäisi kansakuntia.” (Ilmestys 20:2, 3.)

Saatanan vaikutus lakkaa, kun hänet demoneineen sidotaan ja heitetään ”syvyyteen”, täydellisen toimettomuuden tilaan. Heillä ei ole enää valtaa ihmiskuntaan. Millainen helpotus onkaan, kun Saatana ja pahat henget eivät pidä maailmaa otteessaan!

”VIIMEISET PÄIVÄT” OVAT OHITSE

”Viimeiset päivät” päättyvät Jeesuksen mukaan ”suureen ahdistukseen”. Hän sanoi: ”Sitten tulee olemaan suuri ahdistus, jollaista ei ole sattunut maailman alusta tähän asti, ei, eikä enää satu.” (Matteus 24:21.)

Ahdistus tulee olemaan suuri siinä mielessä, että sen aikana koetaan ennennäkemättömiä vaikeuksia. Ne huipentuvat ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sotaan”, josta käytetään nimitystä ”Harmagedon” (Ilmestys 16:14, 16, alaviite).

Kaikki, jotka rakastavat sitä, mikä on oikein, odottavat innokkaasti tämän pahan asiainjärjestelmän loppua. Katsotaanpa, mitä siunauksia he voivat saada Jumalan valtakunnan alaisuudessa.

MITÄ MUUTA JUMALA SAA AIKAAN?

”Suuri joukko” säilyy elossa rauhaisaan uuteen maailmaan: Jumalan sanassa luvataan, että ”suuri joukko” ihmisiä ”tulee – – suuresta ahdistuksesta” ja säilyy elossa vanhurskaaseen uuteen maailmaan (Ilmestys 7:9, 10, 14; 2. Pietarin kirje 3:13). He kiittävät pelastuksestaan Jeesusta Kristusta, ”Jumalan Karitsaa, joka ottaa pois maailman synnin” (Johannes 1:29).

Jumalalta saatava opetus hyödyttää suuresti ihmiskuntaa: Uudessa maailmassa ”maa on oleva täynnä Jehovan tuntemusta” (Jesaja 11:9). Jumala opettaa ihmisiä muun muassa elämään rauhassa keskenään ja sopusoinnussa ympäristön kanssa. Hän lupaa: ”Minä, Jehova, olen sinun Jumalasi, joka opetan sinua hankkimaan hyötyä itsellesi, joka panen sinut astumaan sitä tietä, jota sinun tulee vaeltaa.” (Jesaja 48:17.)

Kuolleet läheiset herätetään eloon: Ollessaan maan päällä Jeesus herätti ystävänsä Lasaruksen kuolleista (Johannes 11:1, 5, 38–44). Näin hän havainnollisti sitä, mitä hän tekee paljon laajemmassa mitassa Jumalan valtakunnan alaisuudessa (Johannes 5:28, 29).

Rauha ja vanhurskaus vallitsevat ikuisesti: Kristuksen hallinnon alaisuudessa ei harjoiteta enää laittomuutta. Mistä tiedämme sen? Jeesus näkee ihmisten sydämeen, ja hän käyttää tuota kykyä tuomitessaan heidät sen perusteella, ovatko he vanhurskaita vai jumalattomia. Ne jotka eivät suostu luopumaan jumalattomasta menettelystä, eivät saa elää Jumalan uudessa maailmassa. (Psalmit 37:9, 10; Jesaja 11:3, 4; 65:20; Matteus 9:4.)

Olemme käsitelleet vain muutamia niistä Raamatun monista ennustuksista, joissa kerrotaan tulevasta suurenmoisesta ajasta. Jumalan valtakunnan hallitessa maata ”rauhan runsaus” tulee olemaan ikuista (Psalmit 37:11, 29). Kaikki sellainen, mikä on aiheuttanut ihmiskunnalle tuskaa ja kärsimystä, tehdään tyhjäksi. Jumala itse vakuuttaa: ”Katso! Minä teen kaiken uudeksi – – nämä sanat ovat luotettavat ja todet.” (Ilmestys 21:5.)