Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Elämää Raamatun aikoina: Raha

Elämää Raamatun aikoina: Raha

 Elämää Raamatun aikoina: Raha

”Hän istuutui rahalippaita vastapäätä ja alkoi katsella, kuinka ihmisjoukko pudotti rahaa lippaisiin, ja monet rikkaat pudottivat monta kolikkoa. Sitten tuli köyhä leski ja pudotti kaksi lanttia, joilla on hyvin vähän arvoa.” (MARKUS 12:41, 42)

RAAMATUSSA mainitaan usein raha. Esimerkiksi evankeliumeista käy ilmi, että Jeesus käytti erilaisia kolikoita havaintovälineenä opettaessaan tärkeitä periaatteita. Hän esitti opetuksen tilanteessa, jossa leski lahjoitti temppelissä ”kaksi lanttia”, kuten johdannossa kuvaillaan. Erään toisen kerran hän näytti denaarin * kolikkoa auttaakseen seuraajiaan ymmärtämään, miten heidän tulisi suhtautua valtiovaltaan (Matteus 22:17–21).

Miksi raha keksittiin? Miten sitä valmistettiin ja käytettiin Raamatun aikoina? Entä mitä Raamattu opettaa suhtautumisesta rahaan?

Vaihtokaupasta jalometalleihin

Ennen rahan keksimistä kauppaa käytiin vaihtamalla samanarvoisia hyödykkeitä tai palveluksia. Tähän liittyi kuitenkin joskus hankaluuksia. Jotta järjestelmä olisi toiminut, osapuolten täytyi haluta sitä, mitä toisella oli tarjota. Lisäksi vaihdon välineiden, kuten eläinten tai viljasäkkien, kuljettaminen ja niistä huolehtiminen oli työlästä.

Tuotteiden ostamiseen ja myymiseen tarvittiin tarkoituksenmukaisempaa välinettä, ja aikanaan käyttöön otettiin jalometallit, muun muassa kulta, hopea ja kupari. Alla olevassa kuvassa kauppias ostaa tavaroita tai palveluksia antamalla niistä vastineeksi jalometalleja koruina ja harkkoina. Metallit punnittiin huolellisesti tarkalla vaa’alla ennen kuin vaihto tapahtui. Esimerkiksi kun Abraham osti rakasta vaimoaan Saaraa varten hautapaikan, hän punnitsi pyydetyn hopeamäärän (1. Mooseksen kirja 23:14–16).

Siihen aikaan, kun Jehova antoi Israelille kirjoitetun Lain, ahneet kauppiaat käyttivät virheellisiä  vaakoja tai väärän painoisia punnuksia huijatakseen asiakkaita. Epärehellisyys on Jehova Jumalasta vastenmielistä, joten hän sanoi israelilaiskauppiaille: ”Teillä tulee olla tarkka vaaka, tarkat punnukset.” (3. Mooseksen kirja 19:36; Sananlaskut 11:1.) Niiden, jotka nykyään käyvät kauppaa, tulee muistaa, että Jehovan kanta ahneuteen ja epärehellisyyteen ei ole muuttunut (Malakia 3:6; 1. Korinttilaisille 6:9, 10).

Ensimmäisten kolikoiden valmistus

Ensimmäiset kolikot valmistettiin todennäköisesti Lydiassa (nykyisen Turkin alueella) jolloinkin ennen vuotta 700 eaa. Pian niitä tehtiin suuria määriä eri maissa ja alettiin käyttää kaikkialla Raamatussa mainituilla alueilla.

Kolikoiden valmistus aloitettiin sulattamalla metallia tulisijassa (1) ja kaatamalla sitä sen jälkeen muotteihin, jolloin syntyi sileitä kiekkoja, aihioita (2). Seuraavaksi aihiot asetettiin metallisten leimasimien eli meistien väliin, joihin oli kaiverrettu merkkejä tai kuva-aiheita (3). Sitten ylämeisti iskettiin vasaralla alameistin päällä olevaan aihioon, jolloin siihen jäi leimasimista kuvat (4). Kolikoita lyötiin sellaista vauhtia, että kuva ei aina osunut aihion keskelle. Lopuksi kolikot tarkistettiin ja punnittiin sen varmistamiseksi, että niiden arvo pysyi samana, ja tarvittaessa reunoista poistettiin ylimääräinen metalli (5).

Rahanvaihtajia, veronkantajia ja pankkiireja

Ensimmäisellä vuosisadalla yleistä ajanlaskua Palestiinaan kulkeutui kolikoita monista maista. Esimerkiksi Jerusalemin temppelissä vierailevilla oli mukanaan ulkomaisia rahoja. Temppeliveron maksussa hyväksyttiin kuitenkin vain tietynlaiset kolikot, joten temppelialueella toimi rahanvaihtajia, jotka usein vaativat vaihdosta kohtuuttomia palkkioita. Jeesus tuomitsi nuo ahneet miehet, koska he tekivät Jehovan huoneesta ”kauppahuoneen” ja ”ryöstäjien luolan” (Johannes 2:13–16; Matteus 21:12, 13).

Palestiinan asukkaiden oli maksettava myös monenlaisia maallisia veroja, kuten  ”henkilöveroa”, josta Jeesuksen vastustajat esittivät hänelle kysymyksen (Matteus 22:17). Lisäksi oli tullivero sekä maahantuontiin ja vientiin liittyviä veroja. Valtion veronkantajilla oli Palestiinassa epärehellisten miesten maine, ja heitä halveksittiin (Markus 2:16). He keräsivät usein suuren omaisuuden kantamalla ylisuuren veron ja pitämällä ylimäärän itsellään. Jotkut heistä, kuten Sakkeus, ilmaisivat kuitenkin vastakaikua Jeesuksen opetukselle ja hylkäsivät epärehelliset tapansa (Luukas 19:1–10). Nykyäänkin kaikkien niiden, jotka haluavat seurata Kristusta, on oltava rehellisiä kaikessa, myös liiketoimissaan (Heprealaisille 13:18).

Rahaa käsittelivät myös pankkiirit. Sen lisäksi että he vaihtoivat ulkomaista valuuttaa, he myönsivät lainaa ja maksoivat korkoa talletuksille ja sijoituksille. Jeesus mainitsi heidät esittäessään kuvauksen orjista, joille annettiin hoidettavaksi erisuuruiset summat rahaa (Matteus 25:26, 27).

Tasapainoinen näkemys rahasta

Useimmissa maissa ihmisten täytyy nykyään ansaita rahaa voidakseen ostaa, mitä tarvitsevat. Se mitä Jumala henkeytti kuningas Salomon kirjoittamaan satoja vuosia sitten, pitää yhä paikkansa: ”Raha on suojaksi.” Toisaalta Salomo sanoi myös, että viisaus on arvokkaampaa kuin raha, koska se ”varjelee omistajansa elossa”. (Saarnaaja 7:12.) Tällaista viisautta on Raamatussa.

Jeesus auttoi seuraajiaan suhtautumaan rahaan tasapainoisesti sanomalla: ”Vaikka jollakulla on runsaastikin, niin hänen elämänsä ei johdu siitä, mitä hän omistaa.” (Luukas 12:15.) Samoin kuin Jeesuksen opetuslapset ensimmäisellä vuosisadalla mekin ilmaisemme viisautta, kun käytämme rahaa vastuuntuntoisesti ja rehellisesti emmekä kiinny siihen (1. Timoteukselle 6:9, 10).

[Alaviite]

^ kpl 3 Ks. tekstiruutu  ”Erilaisia metallirahoja” s. 26.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 26]

 Erilaisia metallirahoja

● Yksi pienimmistä ensimmäisellä vuosisadalla Palestiinassa käytetyistä kolikoista oli kuparilepton, jota sanotaan myös rovoksi. Työntekijä ansaitsi kaksi leptonia 15 minuutissa. Raamatussa kerrotaan leskestä, joka pudotti temppelin rahalippaaseen kaksi todennäköisesti juuri tällaista kuparileptonia (Markus 12:42).

Hopeadrakhma oli kreikkalainen kolikko, jonka ansaitseminen vaati lähes täyden päivän työn (Luukas 15:8, 9). Kaikki juutalaismiehet maksoivat vuosittain kaksi drakhmaa temppeliverona (Matteus 17:24).

Hopeadenaari oli roomalainen kolikko, jossa oli keisarin kuva, joten se sopi hyvin ”henkilöverorahaksi”, joka vaadittiin kaikilta aikuisilta juutalaismiehiltä Rooman vallan aikana (Matteus 22:19). Työnantaja maksoi työntekijälle yhden denaarin 12 tunnin työpäivästä (Matteus 20:2–14).

● Jeesuksen palveluksen aikaan Palestiinassa oli käytössä puhtaasta hopeasta Tyroksessa lyöty sekeli. Ne 30 ”hopearahaa”, jotka ylipapit maksoivat Juudas Iskariotille Jeesuksen kavaltamisesta, saattoivat olla Tyroksen sekeleitä (Matteus 26:14–16).

Kolikot ovat luonnollisessa koossa.