Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Merimatkoja Välimerta edemmäs antiikin aikaan

Merimatkoja Välimerta edemmäs antiikin aikaan

 Merimatkoja Välimerta edemmäs antiikin aikaan

Nykyään mannertenväliselle lentomatkalle lähteminen on aivan tavanomaista. Mutta tiesitkö, että jo Raamatun aikoina ihmiset matkustivat pitkiä matkoja?

SUUNNILLEEN tuhat vuotta ennen Kristusta kuningas Salomo rakensi laivaston, joka purjehti yhdessä Tyroksen kuninkaan laivojen kanssa hakemaan kaukaa kallisarvoisia tavaroita Israeliin (1. Kuninkaiden kirja 9:26–28; 10:22). Yhdeksännellä vuosisadalla eaa. israelilaisessa Välimeren satamakaupungissa Joppessa profeetta Joona astui laivaan, joka oli lähdössä Tarsisiin * (Joona 1:3). Ensimmäisellä vuosisadalla apostoli Paavali purjehti Kesarean kaupungista Israelista Puteoliin, nykyiseen Pozzuoliin, joka sijaitsee Napolinlahdella Italiassa (Apostolien teot 27:1; 28:13).

Historiantutkijat ovat saaneet selville, että Paavalin aikaan Välimeren kauppiaat purjehtivat säännöllisesti Punaisenmeren kautta Intiaan, ja toisen vuosisadan puoliväliin mennessä jotkut olivat matkanneet aina Kiinaan asti. * Entä mitä  tiedetään tuon ajan merimatkoista, jotka suuntautuivat Välimerta edemmäs lännessä? Miten pitkälle antiikin ajan merimiehet kulkivat tuolla suunnalla?

Foinikialaisten varhaiset merimatkat

Satoja vuosia ennen Paavalin aikaa merenkulkijakansat olivat perustaneet siirtokuntia Välimeren alueen länsiosiin. Yleisesti uskotaan, että foinikialaiset, joiden kotimaa oli nykyisen Libanonin alueella, saapuivat Atlantille vuoteen 1200 eaa. mennessä. Aivan Gibraltarinsalmen länsipuolelle he perustivat noin vuonna 1100 eaa. Gadirin, joka nykyään on espanjalainen satamakaupunki Cádiz. Siellä oli saatavilla muun muassa hopeaa, jota louhittiin tuolta seudulta, sekä tinaa, jota Atlantilla liikkuvat kauppiaat toivat.

Kreikkalainen historioitsija Herodotos kirjoitti, että seitsemännellä vuosisadalla eaa. Egyptin farao Neko kokosi foinikialaisista laivoista ja merimiehistä laivaston Punaisenmeren pohjukkaan. Tavoitteena oli purjehtia Afrikan ympäri idästä länteen.

Tuohon aikaan foinikialaiset olivat jo tutkineet Afrikan rannikkoa vuosisatojen ajan. Merimiehet, jotka yrittivät päästä etelään Afrikan Atlantin puoleista rannikkoa pitkin, eivät kuitenkaan päässeet etenemään kovinkaan pitkälle epäsuotuisien tuulien ja merivirtojen vuoksi. Herodotoksen mukaan foinikialaiset lähtivät uudelle tutkimusmatkalle Punaiseltamereltä ja seurasivat Afrikan itärannikkoa etelään Intian valtamerelle. Vuoden puolivälin tienoilla he rantautuivat, ryhtyivät kylvötöihin ja jäivät aloilleen, kunnes sato oli korjattu, ja jatkoivat sitten matkaa. Herodotos kirjoitti, että kierrettyään koko mantereen he saapuivat kolmantena vuonna Välimerelle ja palasivat Egyptiin.

Kertomuksensa lopuksi Herodotos totesi, että hän ei voinut uskoa kaikkea, mitä foinikialaiset olivat kertoneet. He olivat esimerkiksi sanoneet, että purjehtiessaan Afrikan eteläkärjen ympäri he olivat nähneet auringon oikealla puolellaan. Antiikin ajan kreikkalaisen oli varmasti vaikea uskoa tätä. Jokainen, joka on elänyt koko ikänsä päiväntasaajan pohjoispuolella, on tottunut siihen, että aurinko on etelässä. Niinpä kun hän kulkee länteen, aurinko on hänen vasemmalla puolellaan. Hyväntoivonniemellä, joka sijaitsee päiväntasaajan eteläpuolella, keskipäivän aurinko paistaa kuitenkin pohjoisesta – eli oikealta puolelta, jos on matkalla länteen.

Historiantutkijoiden keskuudessa Herodotoksen kertomuksesta on väitelty satojen vuosien ajan. Monien on ehkä vaikea uskoa, että merenkulkijat olisivat pystyneet jo niin kauan sitten kiertämään Afrikan ympäri. Tutkijat kuitenkin uskovat, että farao Neko tosiaan lähetti matkaan tällaisen retkikunnan ja että sen aikaiset tiedot ja taidot tekivät tällaisen matkan mahdolliseksi. ”Sellainen merimatka oli täysin toteutettavissa”, toteaa historioitsija Lionel Casson. ”Ei ole mitään syytä, miksi foinikialaismiehistö ei olisi voinut tehdä sitä Herodotoksen kertomassa ajassa ja hänen kuvailemallaan tavalla.” Sitä, missä määrin Herodotoksen kertomus perustuu tositapahtumiin, ei voida tietää varmasti. Joka tapauksessa se luo valoa siihen, miten jo tuolloin ponnisteltiin väsymättä meriliikenteen ulottamiseksi tuntemattomille alueille.

Pytheas purjehtii pohjoiseen

Foinikialaiset eivät olleet ainoa Välimeren alueen kansa, joka pyrki jo varhain länteen kohti Atlanttia. Kreikkalaiset perustivat Välimerelle siirtokuntia, joista yksi oli Massilia, nykyinen ranskalainen Marseillen kaupunki. Kaupunki vaurastui meritse ja maitse tapahtuneen kaupankäynnin ansiosta. Massiliasta kauppiaat veivät Välimeren alueen viiniä, öljyä ja pronssiesineitä pohjoiseen ja toivat sieltä raakametalleja ja meripihkaa. Massilialaiset halusivat epäilemättä tietää, mistä nämä kauppatavarat olivat peräisin. Siksi noin vuonna 320 eaa. massilialainen Pytheas lähti matkaan nähdäkseen nuo  kaukana pohjoisessa sijaitsevat maat omin silmin.

Palattuaan Pytheas kirjoitti matkastaan kertomuksen nimeltä ”Okeanoksesta” eli ”Maailmanmerestä”. Teoksen alkuperäinen kreikkalainen teksti ei ole säilynyt meidän aikaamme, mutta ainakin 18 antiikin kirjoittajaa lainasi sitä. Näistä lainauksista ilmenee, että Pytheas kuvasi tarkasti niiden alueiden meriä, vuorovesiä, maantiedettä ja ihmisiä, joilla hän kävi. Lisäksi hän käytti gnomonia, eräänlaista mittasauvaa, jonka varjon pituuden avulla hän laski auringon korkeuskulman keskipäivällä tiettynä päivänä. Näin hän pystyi arvioimaan, kuinka kauas pohjoiseen oli tullut.

Pytheas itse oli kiinnostunut tieteellisten havaintojen tekemisestä, mutta tieteellinen tutkimus tuskin oli matkan tärkein tavoite. Pikemminkin tutkijat ovat arvelleet, että matkan järjestivät ja rahoittivat Massilian kaupalliset tahot. Tavoitteena oli löytää merireitti kaukaisille rannoille, joista tiedettiin saatavan meripihkaa ja tinaa. Minne Pytheas sitten purjehti?

Bretagneen, Britanniaan ja kauemmaksi

Ilmeisesti Pytheas purjehti Pyreneiden niemimaan ympäri ja pitkin Gallian rannikkoa Bretagneen, missä hän nousi maihin. Tämä tiedetään siitä, että kun hän teki mittauksia auringon kulmasta suhteessa horisonttiin, yksi tuloksista – jonka hän todennäköisesti sai maissa – osuu Pohjois-Bretagnen korkeudelle. *

Bretagnen asukkaat olivat kokeneita laivanrakentajia ja merenkulkijoita, jotka kävivät kauppaa Britannian kanssa. Britannian lounaisimmassa kärjessä Cornwallissa oli runsaasti tinaa, joka on pronssin tärkeä aineosa, ja sinne Pytheas suuntasi seuraavaksi. Matkakertomuksessaan hän kuvaili Britannian kokoa ja sanoi sitä suunnilleen kolmikulmion muotoiseksi, mikä viittaa siihen, että hän on purjehtinut saaren ympäri.

Vaikka Pytheaan tarkka reitti jää arvailujen varaan, hän on saattanut purjehtia Britannian ja Irlannin välistä ja nousta maihin Mansaareen, jonka leveysaste vastaa hänen toista mittaustulostaan auringon korkeuskulmasta. Kolmas mittaus on ehkä tehty Ulko-Hebrideihin kuuluvalla Lewisin saarella Skotlannin länsirannikolla. Sieltä Pytheas jatkoi todennäköisesti  pohjoiseen Skotlannin pohjoispuolella sijaitseville Orkneysaarille, sillä hänen kertomuksessaan, jota Plinius vanhempi lainaa, niiden sanotaan koostuneen 40 saaresta.

Kuuden päivän purjehdusmatkan päässä Britanniasta pohjoiseen sijaitsi Pytheaan mukaan maa nimeltä Thule. Monet antiikin kirjoittajat viittaavat Pytheaan kuvaukseen, jossa hän sanoi Thulea keskiyön auringon maaksi. Hän kirjoittaa, että vielä päivämatkan päässä oli merta, joka oli ”jäätynyttä”. Pytheaan mainitseman Thulen sijainnista on ollut melkoista kädenvääntöä: jotkut sanovat sen tarkoittavan Färsaaria, toiset Norjaa tai Islantia. Sijaitsipa Thule missä tahansa, antiikin kirjoittajat uskoivat, että se oli ”nimetyistä paikoista pohjoisin”.

Oletettavasti Pytheas palasi Britanniaan samaa reittiä kuin menomatkalla ja kiersi sitten loput tuosta saaresta. Ei tiedetä, tutkiko hän vielä lisää Pohjois-Euroopan rannikkoa ennen kuin palasi Välimerelle. Joka tapauksessa Plinius vanhempi piti häntä niiden alueiden tuntijana, joilta saatiin meripihkaa. Muinoin tuota kallisarvoista ainetta saatiin Jyllannista nykyisen Tanskan alueelta sekä Itämeren etelärannikolta. Tietysti Pytheas oli saattanut kuulla näistä alueista jossakin Britannian itärannikon satamassa. Sikäli kuin tiedetään, hän ei väittänyt käyneensä itse noilla alueilla.

Seuraava Välimeren alueelta kotoisin oleva, jonka tiedetään kirjoittaneen Britanniassa käynnistään, on Julius Caesar, joka nousi maihin saaren eteläosaan vuonna 55 eaa. Vuoteen 6 jaa. mennessä roomalaisten sotaretket olivat ulottuneet jo Pohjois-Jyllantiin asti.

Näköpiiri laajenee

Foinikialaiset ja kreikkalaiset laajensivat sivistyneen maailman maantiedon tuntemusta Välimeren alueelta Atlantille, Afrikan eteläisimpiin osiin sekä kauas pohjoiseen aina arktisille alueille asti. Tuon ajan maailmalle oli tunnusomaista tutkimusmatkailu, kaupankäynti, näköpiirin laajeneminen, valtavien matkojen taittaminen sekä näiden myötä uusien ajatusten leviäminen ja tiedon lisääntyminen.

Antiikin ajalta meidän päiviimme säilyneissä muistiinmerkinnöissä kuvaillaan varmasti vain murto-osaa niistä merimatkoista, joita urheat merimiehet tekivät onnistuneesti. Kuinka monet mahtoivat palata lähtösatamaan kirjoittamatta koskaan siitä, missä he olivat käyneet? Entä kuinka monet lähtivät kotimaastaan kohti kaukaisia rantoja milloinkaan palaamatta? Emme voi tietää vastauksia näihin kysymyksiin, mutta voimme saada tietää jotain siitä, miten kristillisyys alkuvaiheessa levisi (ks.  yllä oleva tekstiruutu).

[Alaviitteet]

^ kpl 3 Tämä nimi yhdistetään usein Etelä-Espanjassa sijaitsevaan alueeseen, jota kreikkalaiset ja roomalaiset kirjoittajat kutsuivat Tartessokseksi.

^ kpl 4 Lisätietoa itään suuntautuneista merimatkoista kirjoituksessa ”Kuinka kauas itään lähetystyöntekijät pääsivät?”, Vartiotorni 1.1.2009.

^ kpl 16 Nykytermein ilmaistuna leveysaste oli 48° 42’ pohjoista leveyttä.

[Tekstiruutu s. 29]

 Hyvää uutista ”saarnattu kaikessa luomakunnassa”

Vuosien 60–61 tienoilla apostoli Paavali kirjoitti, että hyvää uutista oli ”saarnattu kaikessa luomakunnassa, joka taivaan alla on” (Kolossalaisille 1:23). Tarkoittiko hän sitä, että kristityt olivat jo saarnanneet Intiassa, Kaukoidässä, Afrikassa, Espanjassa, Galliassa, Britanniassa, Baltiassa ja Pytheaan mainitsemassa Thulessa? Se ei vaikuta todennäköiseltä, mutta emme voi olla täysin varmoja.

Varmaa on kuitenkin se, että hyvä uutinen oli levinnyt laajalle. Esimerkiksi juutalaiset ja käännynnäiset, jotka omaksuivat kristillisyyden vuoden 33 helluntaina, veivät uuden uskonsa ainakin Parthiaan, Elamiin, Meediaan, Mesopotamiaan, Arabiaan, Vähään-Aasiaan, Kyrenen puoleisen Libyan osiin ja Roomaan – mikä käsitti Paavalin lukijoiden tunteman maailman (Apostolien teot 2:5–11).

[Kaavio/Kartta s. 26, 27]

(Ks. painettu julkaisu)

Herodotos kirjoitti, että merimiesten purjehtiessa Afrikan eteläkärjen ympäri aurinko näkyi heidän oikealla puolellaan.

[Kartta]

AFRIKKA

VÄLIMERI

INTIAN VALTAMERI

ATLANTTI

[Kaavio/Kartta s. 28, 29]

(Ks. painettu julkaisu)

Kreikkalaisen merenkulkijan Pytheaan pitkä tutkimusmatka.

[Kartta]

IRLANTI

ISLANTI

NORJA

Pohjanmeri

BRITANNIA

BRETAGNE

PYRENEIDEN NIEMIMAA

AFRIKAN POHJOISRANNIKKO

VÄLIMERI

Marseille