Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Koralliriutta pilvien keskellä

Koralliriutta pilvien keskellä

 Kirje Papua-Uudesta-Guineasta

Koralliriutta pilvien keskellä

ON TUKAHDUTTAVAN kuuma tiistaiaamu Laessa Papua-Uudessa-Guineassa. Kello on vasta viisi, mutta valmistaudumme vaimoni kanssa lähtemään Lengbatiin, joka sijaitsee korkealla vuoristossa Mount Rawlinsonilla Moroben provinssissa. Menemme käymään siellä toimivien Jehovan todistajien luona.

Lento kestää vain puolisen tuntia yksimoottorisella koneella, johon mahtuu neljä henkeä. Istun usein näillä lennoilla lentäjän vieressä kuulokkeet korvilla, ja juttelemme hänen kanssaan moottorin jyrinän yli. Hän osoittelee kojetaulussa olevia säätimiä ja mittareita ja selittää minulle niiden käyttötarkoitusta vitsaillen samalla, että jos hänelle tapahtuu jotain, minun täytyy jatkaa lentämistä. Mieleeni muistuu heti kertomus eräästä toisesta Jehovan todistajien matkavalvojasta täällä Papuassa. Kun lentäjä kesken lennon menetti tajuntansa, kone jäi ilmaan kiertelemään automaattiohjauksessa, kunnes lentäjä tuli jälleen tajuihinsa ja kone pystyi laskeutumaan. Meidän lentomme sujuu onneksi kommelluksitta.

Lennämme nyt samansuuntaisesti alla kohoavan vuorijonon kanssa. Yhtäkkiä käännymme, lennämme pilvessä olevan halkeaman läpi ja ylitämme vuorenhuipun vain noin sata metriä sen yläpuolelta. Eteemme levittäytyy Lengbatin kylä, rykelmä luonnon materiaaleista rakennettuja taloja, joissa on paksu olkikatto. Lentäessämme kiitoradan ylitse lentäjä arvioi sen kuntoa ja varmistaa, etteivät kylän lapset ole radalla pelaamassa jalkapalloa. Hän myös etsii katseellaan kuoppia, joita siat ovat saattaneet kaivaa siihen sitten viime käynnin. Kääntyessään takaisin kohti laaksoa hän tokaisee: ”Hyvältä näyttää; yritetään laskeutua.” Kaartelemme ilmassa ja laskeudumme lyhyelle kiitoradalle, jonka paikallisen kylän asukkaat ovat tehneet vuoren kupeeseen ja jonka he ovat vasta äskettäin päällystäneet uudelleen läheisestä vuoresta irrottamallaan korallikalkkikivimurskalla.

Aikaisemmilla käynneilläni olen katsellut korallikalkkikiven kappaleita ja ihmetellyt, kuinka vanhoja nämä vuoret oikein ovat. Millaista valtavaa voimaa onkaan tarvittu, kun tämä entinen satojen kilometrien pituinen koralliriutta on noussut merestä – ja vielä yli neljän kilometrin korkeuteen! Astuessamme koneesta tuntuu kuin seisoisimme koralliriutalla pilvien keskellä.

Kuten aina, paikalle juoksee joka suunnasta kyläläisiä, jotka ovat kuulleet koneen laskeutuvan. Lentäjä sammuttaa moottorin, ja näen väkijoukon seassa miehen, joka lähtee kävelemään kohti konetta. Hän on Zung, yksi niistä miehistä, joille on annettu tehtäväksi  huolehtia täällä pidettävistä viikoittaisista opetustilaisuuksista, jollaisia Jehovan todistajat järjestävät kautta maailman. Kylässä tiedetään, että Zung viettää siivoa elämää ja että hän on rehellinen ja luotettava. Hän myöntää oppineensa sellaiseksi, kun hän alkoi noudattaa Raamatun periaatteita. Tervehdittyämme ja käteltyämme lähdemme Zungin ja muiden todistajien kanssa kävelemään alas vuorenrinnettä. Nuoret seuraavat meitä ja kilpailevat innokkaasti siitä, kuka saa kantaa reppujamme.

Saavumme pian pienelle puutalolle. Paikalliset todistajat ovat rakentaneet sen matkavalvojaa varten, joka käy täällä suunnilleen puolen vuoden välein. Vaikka Papua on trooppinen maa, ylhäällä vuoristossa tulee melko kylmä. Illalla sytytämme öljylampun ja katselen, kuinka pilvet – jotka iltapäivän mittaan ovat hiljalleen lipuneet alhaalta laaksosta vuoren ylitse – usein valtaavat talon lattialankkujen raoista. Tuntuu jokseenkin oudolta vetää ylleen hiihtopusakkaa ja farkkuja, kun vain muutama tunti sitten rannikolla hikoilimme trooppisessa kuumuudessa.

1980-luvun puolivälissä muuan täältä kotoisin oleva mies tutki Raamattua Jehovan todistajien kanssa Laessa. Palattuaan tänne kotikyläänsä hän rakensi joidenkuiden muiden kanssa pienen kokouspaikan, josta he olivat hyvin ylpeitä. Paikallisen luterilaisen kirkon pappi kannattajineen kuitenkin poltti kokouspaikan maan tasalle. Tuhopolttajat julistivat uhmakkaasti, että alue oli yksinomaan luterilaista. Sittemmin todistajat ovat jatkuvasta vastustuksesta huolimatta rakentaneet tänne uuden kokouspaikan, ja heidän joukkonsa on kasvanut tasaisesti, niin että hyvän uutisen julistajia on nyt viitisenkymmentä. Jotkut niistä, jotka aiemmin vastustivat todistajien työtä, ovat siinä nyt innokkaasti itse mukana.

Tätä nykyä paikalliset asukkaat toivottavat usein tervetulleeksi Jehovan todistajat, jotka tulevat puhumaan heille Raamatusta. Vaikka vain harva kyläläinen osaa lukea, useimmat paikalliset todistajat ovat opetelleet lukemaan voidakseen kertoa Raamatun sanomaa toisille. Valtakunnansalissa pidettävissä kokouksissa on joka viikko läsnä jopa 200 henkeä.

Sähköä ei ole. Iltaisin me kaikki kokoonnumme tulisijan ympärille keittokatokseen. Yhdessä me syömme, juttelemme ja nauramme. Jehovan palvelemisesta saatava ilo käy selvästi ilmi ystäviemme säteileviltä kasvoilta, jotka hohtavat tulen lempeässä valossa. Myöhemmin illalla jotkut ottavat nuotiosta bombomin, palmunlehden palasen, jonka he toivovat palavan tarpeeksi hitaasti, niin että heille riittää valoa, kun he juoksevat metsäpolkuja pitkin kotiinsa.

Kävellessämme takaisin majapaikkaamme aistimme täällä vallitsevan hiljaisuuden. Meitä ympäröivät luonnon äänet. Ennen nukkumaanmenoa katselemme vielä kirkasta yötaivasta ja ihastelemme niitä monia tähtiä, jotka täällä korkealla voi nähdä.

Viikko on vierähtänyt nopeasti, ja huomenna olemme valmiita lentämään takaisin kotiin. Saamme viettää Lengbatissa vielä yhden viileän illan yläilmoissa pilvien keskellä, ja sitten meidän on aika palata rannikon kuumaan ja kosteaan ilmanalaan.