Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

 ELÄMÄKERTA

Jehova on siunannut päätöstäni

Jehova on siunannut päätöstäni

Elettiin vuotta 1939. Olimme nousseet vuoteistamme keskellä yötä ja ajaneet yli tunnin matkan pieneen Joplinin kaupunkiin, joka sijaitsee Missourin osavaltion lounaisosassa Yhdysvalloissa. Aamu sarasti, ja sujautimme meille annetulla alueella viimeisiä traktaattejamme ovien alta taloihin. Saatuamme työmme päätökseen ahtauduimme autoon ja ajoimme sovittuun tapaamispaikkaan, jossa odotimme muiden autoryhmien saapumista. Saatat ihmetellä, miksi lähdimme palvelukseen jo ennen auringonnousua ja sitten poistuimme alueelta niin nopeasti. Kerron siitä myöhemmin.

SYNNYIN vuonna 1934. Vanhempani Fred ja Edna Molohan olivat olleet jo 20 vuotta aktiivisia raamatuntutkijoita (Jehovan todistajia). Olen kiitollinen siitä, että he opettivat minua rakastamaan Jehovaa. Asuimme Parsonsin pikkukaupungissa Kansasin osavaltion kaakkoisosassa. Suurin osa seurakuntamme jäsenistä oli voideltuja. Perheemme kävi säännöllisesti kokouksissa ja kenttäpalveluksessa. Lauantai-iltapäivisin teimme yleensä katutyötä, joksi julkista todistamista noina aikoina kutsuttiin. Toisinaan se oli hiukan väsyttävää, mutta isä piristi meitä viemällä meidät lopuksi jäätelölle.

Pienellä seurakunnallamme oli suuri alue, johon sisältyi useita pikkukaupunkeja ja monia maatiloja. Tavatessamme maanviljelijöitä vaihdoimme usein kirjallisuutta maatiloilla kasvatettuihin vihanneksiin, tuoreisiin muniin (suoraan pesästä) ja jopa eläviin kanoihin. Isä oli jo antanut korvauksen kirjallisuudesta, ja nämä ruokatarvikkeet olivat sopivaa täydennystä aterioihimme.

TODISTUSKAMPANJOITA

Vanhempani hankkivat gramofonin saarnaamistyötä varten. Olin liian pieni käyttämään sitä, mutta minusta oli mukavaa auttaa isää ja äitiä, kun he soittivat veli Rutherfordin puhelevyjä uusintakäynneillä ja raamatuntutkisteluissa.

Isän ja äidin kanssa kaiutinautomme edessä.

Isä asensi vuoden 1936 mallia olevan Fordimme katolle suuren kaiuttimen. Tämä kaiutinauto oli hyvänä apuna, kun levitimme valtakunnan sanomaa. Yleensä soitimme ensin musiikkilevyn saadaksemme ihmiset kuuntelemaan ja laitoimme sitten pyörimään levyn, jossa oli raamatullinen puhe. Kun puhe oli loppunut, tarjosimme kiinnostuneille kirjallisuutta.

 Pienessä Cherryvalen kaupungissa Kansasissa isä ajoi kaiutinauton puistoon, jossa oli sunnuntaisin paljon ihmisiä viettämässä vapaa-aikaa. Poliisi tuli sanomaan hänelle, että kaiutinautoa saisi käyttää vain puiston ulkopuolella. Niinpä isä ajoi auton viereiselle kadulle, niin että puistossa olevat ihmiset saattoivat selvästi kuulla ohjelman. Oli aina jännittävää olla isän ja isoveljeni Jerryn mukana näissä tilanteissa.

1930-luvun lopulla teimme ”salamarynnistyksiä”. Tarkoituksena oli käydä nopeasti läpi alueita, joilla vastustus oli voimakasta. Kuten alussa mainitsin, nousimme keskellä yötä ja lähdimme laittamaan kaikessa hiljaisuudessa traktaatteja tai kirjasia ovien alta ihmisten koteihin. Myöhemmin kokoonnuimme kaupungin ulkopuolelle tarkistamaan, oliko poliisi pidättänyt joitakin meistä.

Noina vuosina kenttäpalvelukseemme kuuluivat myös jännittävät mainoskulkueet. Teimme valtakuntaa tunnetuksi pukemalla yllemme mainoskilvet ja marssimalla kulkueena läpi kaupungin. Muistan erään kerran, kun veljiä tuli kaupunkiimme ja marssi sen läpi yllään kilvet, joissa luki ”Uskonto on ansa ja kiristysryöstöä”. He lähtivät liikkeelle meiltä, kävelivät kaupungissa noin puolentoista kilometrin matkan ja palasivat sitten takaisin. Onneksi heitä ei vastustettu, mutta monet kyllä tarkkailivat heitä uteliaina.

NUORUUTENI KONVENTTEJA

Perheemme matkusti usein Kansasista Texasiin konventteihin. Isä työskenteli rautatieyhtiössä, joka huolehti Missouri–Kansas–Texas-radasta, joten saatoimme matkustaa hänen vapaalipullaan konventteihin ja käydä samalla sukulaisten luona. Äidin vanhempi veli Fred Wismar ja hänen vaimonsa Eulalie asuivat Templen kaupungissa Texasissa. Fred-eno oppi totuuden nuorena 1900-luvun alkupuolella, meni kasteelle ja kertoi oppimastaan sisaruksilleen, myös äidilleni. Hänet tunnettiin kautta Texasin keskiosien, joissa hän aikoinaan toimi alueenpalvelijana (kutsutaan nykyään kierrosvalvojaksi). Hän oli ystävällinen, iloinen mies, ja hänen seurassaan oli aina mukavaa. Hän oli innokas totuuden puolesta ja vaikutti hyvin myönteisesti minuun, kun olin nuori.

Vuonna 1941 matkustimme perheenä junalla St. Louisiin Missouriin, jossa oli suuri konventti. Kaikkia nuoria kehotettiin istumaan puhujalavan lähellä ja kuuntelemaan, kun veli Rutherford piti puheen aiheesta ”Kuninkaan lapset”. Puheen lopussa me yli 15 000 nuorta koimme suuren yllätyksen. Veli Rutherford ja hänen avustajansa ojensivat meille jokaiselle henkilökohtaisesti uuden kirjan nimeltä Lapset.

Huhtikuussa 1943 pidettiin Coffeyvillessä Kansasissa pieni mutta huomattava konventti, jonka teema oli ”Kutsu toimintaan”. Siellä käynnistettiin uusi teokraattinen palveluskoulu. Koulua pidettäisiin kaikissa seurakunnissa, ja sitä varten julkaistiin kirjanen, jossa oli 52 oppijaksoa. Myöhemmin samana vuonna pidin ensimmäisen  harjoituspuheeni. Tuo konventti oli minulle erityinen myös siksi, että muutamien muiden tavoin minut kastettiin hyisen kylmässä lammessa eräällä läheisellä maatilalla.

HALUSIN PALVELLA BETELISSÄ

Pääsin koulusta vuonna 1951, ja minun piti tehdä tulevaisuuttani koskeva päätös. Veljeni Jerry oli aiemmin palvellut Betelissä, ja minäkin halusin päästä sinne. Niinpä lähetin anomukseni Brooklynin toimistoon. Anomus hyväksyttiin tuota pikaa, ja minut kutsuttiin aloittamaan Betel-palvelus 10. maaliskuuta 1952. Päätökseni osoittautui erittäin hyväksi, koska se on auttanut minua palvelemaan Jumalaa täydemmin.

Toivoin, että olisin saanut määräyksen painoon voidakseni osallistua lehtien ja muun kirjallisuuden valmistamiseen. En kuitenkaan missään vaiheessa palvellut siellä. Minut määrättiin työskentelemään tarjoilijana ja myöhemmin keittiössä. Pidin tästä tehtävästä ja opin paljon. Koska keittiössä palvelevilla oli poikkeava työaikataulu, sain toisinaan vapaata päivällä. Menin usein Betelin suureen kirjastoon, jonka kirjoista oli minulle apua henkilökohtaisessa tutkimisessani. Tämä auttoi minua kasvamaan hengellisesti ja vahvisti uskoani. Se myös lujitti päätöstäni palvella Jehovaa Betelissä niin pitkään kuin mahdollista. Jerry oli lähtenyt Betelistä vuonna 1949 ja mennyt naimisiin Patrician kanssa, mutta he asuivat Brooklynissa lähellä Beteliä. He auttoivat ja rohkaisivat minua, kun Betel-palvelus oli minulle vielä uutta.

Pian Beteliin tuloni jälkeen järjestettiin koe-esityksiä sen selvittämiseksi, keitä voitaisiin lisätä Betelin puhujaluetteloon. Tässä luettelossa olevia veljiä lähetettiin vierailemaan seurakunnissa, jotka olivat 320 kilometrin säteellä Brooklynista. Heidän oli määrä pitää seurakunnassa esitelmä ja työskennellä ystävien kanssa kenttäpalveluksessa. Minut otettiin tuohon luetteloon. Aluksi minua jännitti tehdä näitä vierailuja ja pitää esitelmiä, jotka olivat silloin tunnin pituisia. Tavallisesti matkustin seurakuntiin junalla. Muistan hyvin, miten eräänä sunnuntai-iltapäivänä vuoden 1954 talvella nousin New Yorkiin menevään junaan päästäkseni takaisin Beteliin jo alkuillasta. Myrsky kuitenkin nostatti jäätävän tuulen ja lumipyryn. Junan sähkömoottorit lakkasivat toimimasta. Juna saapui New Yorkin asemalle vasta kello viiden aikaan maanantaiaamuna. Hyppäsin Brooklyniin menevään maanalaiseen ja kiiruhdin suoraan työhön keittiölle. Olin hiukan myöhässä ja lopen uupunut istuttuani koko yön junassa. Mutta tällaisista epämukavuuksista huolimatta ilo palvella veljiä ja tutustua moniin uusiin ystäviin palvelusviikonloppujen aikana jätti varjoonsa kaikki uhraukset.

Valmistautumassa radioesitykseen WBBR:n studiossa.

Ensimmäisinä Betel-vuosinani minua pyydettiin mukaan WBBR-radioaseman ohjelmiin. Studiot sijaitsivat Columbia Heights 124:n toisessa kerroksessa. Minun tehtäväni oli esittää yhtä roolia ryhmätutkistelussa, joka lähetettiin yleisön kuultavaksi viikoittain. Veli Alexander H. Macmillan, joka oli palvellut useita vuosia Betelissä, oli säännöllisesti mukana näissä radio-ohjelmissa. Hänet tunnettiin lempinimellä veli Mac. Hän oli meille nuoremmille Betel-perheen jäsenille erinomainen esimerkki kestävyydestä Jehovan palveluksessa.

Mainostimme lehtisten avulla WBBR:n lähetyksiä.

Vuonna 1958 sain uuden tehtävämääräyksen, joka liittyi läheisesti Gilead-kouluun. Tehtäväni oli auttaa Gileadista valmistuneita innokkaita veljiä ja sisaria saamaan viisumit ja tekemään matkajärjestelynsä. Lentomatkustus oli noina vuosina erittäin kallista, ja siksi useimmat, jotka lähtivät Afrikkaan tai Kaukoitään, matkustivat rahtilaivoilla. Kun lennot myöhemmin halpenivat, valtaosa lähetystyöntekijöistä matkusti määräpaikkoihinsa ilmateitse.

Kokoamassa Gileadin diplomeja ennen päättäjäisohjelmaa.

KONVENTTIMATKAT

Vuonna 1960 minulle annettiin tehtäväksi järjestää tilauslentoja Yhdysvalloista Eurooppaan  vuoden 1961 kansainvälisiin konventteihin. Menin mukaan yhdelle noista lennoista, joka vei New Yorkista Hampuriin Saksaan. Siellä pidetyn konventin jälkeen vuokrasimme kolmen muun Betelissä palvelevan veljen kanssa auton ja ajoimme Saksan läpi Italiaan, jossa vierailimme Rooman toimistossa. Sieltä menimme Ranskaan ja ajoimme Pyreneiden yli Espanjaan, jossa todistustyö oli kiellettyä. Onnistuimme viemään Barcelonassa asuville veljille julkaisujamme, jotka oli hämäyksen vuoksi kääritty lahjapapereihin. Oli mahtavaa tavata heidät! Ajoimme sitten Amsterdamiin, josta lensimme takaisin New Yorkiin.

Vuonna 1962 sain tehtäväksi järjestää matkan 583 veljelle ja sisarelle, jotka matkustaisivat ympäri maailman pidettäviin kansainvälisiin erikoiskonventteihin. Kyseessä oli vuoden 1963 ”Iankaikkisen hyvän uutisen” konventtien sarja. Osanottajat olisivat läsnä konventeissa Euroopassa, Aasiassa ja Tyynenmeren saarilla, ja sitten he menisivät Honoluluun Havaijille ja lopuksi Pasadenaan Kaliforniaan. He kävisivät myös Libanonissa ja Jordaniassa voidakseen tehdä kiertomatkoja Raamatun maissa. Osastomme järjesti matkustajille kaikki lennot, hotellit ja tarvittavat viisumit.

UUSI MATKAKUMPPANI

Vuosi 1963 oli minulle hyvin tärkeä toisestakin syystä. Kesäkuun 29. päivänä menin naimisiin Missourista olevan Lila Rogersin kanssa, joka oli tullut Beteliin vuonna 1960. Viikko häidemme jälkeen Lila ja minä liityimme maailmanympärimatkaa tekevien joukkoon ja vierailimme Kreikassa, Egyptissä ja Libanonissa. Lähdimme Libanonin pääkaupungista Beirutista lyhyelle lentomatkalle kohti Jordaniaa. Koska työtämme oli Jordaniassa rajoitettu ja meille kerrottiin, ettei Jehovan todistajille myönnettäisi viisumia, pohdimme, mitä perillä tapahtuisi. Koimme iloisen yllätyksen, kun saapuessamme näimme pienen lentoterminaalin katolla ryhmän ihmisiä kantamassa isoa julistetta, jossa luki: ”Tervetuloa, Jehovan todistajat!” Oli sykähdyttävää käydä Raamatun maissa ja nähdä omin silmin paikat, joissa muinaiset patriarkat olivat eläneet, joissa Jeesus ja apostolit olivat saarnanneet ja joista kristillisyys alkoi levitä maan ääriin asti (Apt. 13:47).

Lila on 55 vuoden ajan tukenut minua uskollisesti kaikissa palvelustehtävissämme. Onnistuimme vierailemaan Espanjassa ja Portugalissa useita kertoja siihen aikaan, kun työmme oli noissa maissa kiellettyä. Rohkaisimme ystäviä ja veimme heille kirjallisuutta ja muuta tarpeellista. Pystyimme jopa käymään joidenkin sellaisten veljien luona, jotka olivat vangittuina Espanjassa vanhassa Cádizin sotilaslinnakkeessa. Olin hyvin onnellinen voidessani pitää heille kannustavan raamatullisen puheen.

Matkalla vuoden 1969 ”Rauha maassa” -konventtiin Patricia ja Jerry Molohanin kanssa.

Vuoden 1963 jälkeen olen voinut auttaa matkojen järjestämisessä kansainvälisiin konventteihin  Afrikkaan, Australiaan, Eurooppaan, Havaijille, Kaukoitään, Keski- ja Etelä-Amerikkaan, Puerto Ricoon ja Uuteen-Seelantiin. Lila ja minä olemme saaneet olla monissa unohtumattomissa konventeissa, muun muassa Varsovassa Puolassa vuonna 1989. Monia venäläisiä veljiä pääsi tulemaan tuohon suureen konventtiin, joka oli heille ensimmäinen laatuaan. Tapasimme veljiä ja sisaria, jotka olivat uskonsa vuoksi viettäneet useita vuosia Neuvostoliiton vankiloissa.

Olemme myös saaneet vierailla eri puolilla maailmaa antamassa rohkaisua Betel-perheen jäsenille ja lähetystyöntekijöille. Viimeisellä haaratoimistovierailullamme Etelä-Koreassa meillä oli mahdollisuus tavata 50 veljeämme Suwonin vankilassa. Nuo veljet olivat kaikki hyvin myönteisiä ja odottivat tilaisuutta taas palvella Jehovaa vapaasti. Oli erittäin rohkaisevaa tavata heidät (Room. 1:11, 12).

KASVU TUO ILOA

Olen nähnyt, miten Jehova on vuosien kuluessa siunannut kansaansa kasvulla. Kun kävin kasteella vuonna 1943, julistajia oli noin 100 000. Nyt Jehovan palvelijoita on yli 8 miljoonaa 240 maassa. Tähän on paljolti vaikuttanut se ahkera työ, jota Gileadista valmistuneet lähetystyöntekijät ovat tehneet. On ollut hienoa työskennellä vuosien mittaan läheisesti monien tällaisten lähetystyöntekijöiden kanssa ja auttaa heitä pääsemään ulkomaisille määräalueilleen.

Olen kiitollinen siitä, että jo nuorena päätin käyttää elämäni Jehovan palvelukseen ja anoin Beteliin. Jehova on siunannut minua runsaasti kaikkina näinä vuosina. Sen lisäksi, että Betel-palvelus on tuonut Lilalle ja minulle paljon iloa, saimme kymmenien vuosien aikana osallistua saarnaamistyöhön useiden Brooklynin seurakuntien yhteydessä ja solmimme monia elinikäisiä ystävyyssuhteita.

Palvelen edelleen Betelissä, ja Lila on tukenani päivästä päivään. Vaikka olen täyttänyt jo 84 vuotta, saan edelleen tehdä merkityksellistä työtä ja auttaa haaratoimiston kirjeenvaihdon hoitamisessa.

Lila ja minä nykyään.

On suuri ilo kuulua Jehovan mahtavaan järjestöön ja entistä selvemmin ymmärtää, miten todet ovat Malakian 3:18:n sanat: ”Te näette jälleen eron vanhurskaan ja jumalattoman välillä, Jumalaa palvelevan ja häntä palvelemattoman välillä.” Näemme joka päivä, miten Saatanan maailman tilanne huononee. Ihmiset ovat vailla toivoa, eikä heillä ole paljonkaan iloa elämässä. Mutta niiden elämä, jotka rakastavat ja palvelevat Jehovaa, on onnellista jopa näinä kriittisinä aikoina, ja heillä on varma tulevaisuuden toivo. On suuri kunnia kertoa hyvää uutista (Matt. 24:14). Me kaikki kaipaamme pian valkenevaa päivää, jolloin Jumalan valtakunta tuo vanhan maailman tilalle paratiisin kaikkine siunauksineen. Silloin täällä maan päällä olevat Jehovan uskolliset palvelijat saavat elää terveinä ja onnellisina ikuisesti.