Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

1918 – Sata vuotta sitten

1918 – Sata vuotta sitten

Wartio-Torni 1. 1.1918 (engl.) alkoi kysymyksellä ”Mitä vuosi 1918 tuokaan tullessaan?” Suuri sota, joka tunnetaan nykyään ensimmäisenä maailmansotana, riehui yhä Euroopassa. Alkuvuoden tapahtumat enteilivät kuitenkin hyvää niin raamatuntutkijoille kuin muullekin maailmalle.

MAAILMASSA PUHUTAAN RAUHASTA

Tammikuun 8. päivänä 1918 Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson piti kongressille merkittävän puheen, jossa hän hahmotteli Neljäntoista kohdan ohjelman. Se koostui ehdotuksista, joiden toteuttamista hän piti ”tasapuolisen ja pysyvän rauhan” kannalta välttämättömänä. Hän ehdotti muun muassa avoimuutta valtioiden välisten sopimusten tekemisessä, aseistuksen vähentämistä sekä ”kansojen yleisen yhteenliittymän” muodostamista, joka hyödyttäisi ”suuria ja pieniä valtioita yhtäläisesti”. Myöhemmin tätä ohjelmaa käytettiin pohjana neuvotteluille, joita käytiin Kansainliiton perustamisesta ja Versailles’n rauhan solmimisesta ensimmäisen maailmansodan lopettamiseksi.

VASTUSTAJAT KÄRSIVÄT TAPPION

Myös raamatuntutkijoiden tulevaisuus näytti valoisalta edellisvuoden myllerryksestä huolimatta. * Tämä käy hyvin ilmi siitä, mitä tapahtui Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran vuosikokouksessa vuonna 1918.

Vuosikokouksessa 5. tammikuuta eräät miehet, joilla oli aiemmin ollut huomattava asema järjestössä mutta jotka oli lähetetty pois Betelistä, yrittivät ottaa järjestön ohjakset käsiinsä. Kokous aloitettiin rukouksella, jonka piti uskollinen matkavalvoja Richard H. Barber. Kokouksen aluksi esitettiin raportti edellisen vuoden toiminnasta, ja sen jälkeen pidettiin vuosittainen äänestys johtokunnan jäsenten valitsemiseksi. Ensin veli Barber ehdotti johtokunnan jäseniksi Joseph Rutherfordia ja kuutta muuta veljeä. Sitten lakimies, joka oli vastustajien puolella, ehdotti puolestaan seitsemää muuta miestä, myös niitä, jotka oli lähetetty pois Betelistä. Nämä kärsivät murskatappion. Osakkaat valitsivat johtokuntaan ylivoimaisen enemmistön turvin veli Rutherfordin ja kuusi muuta uskollista veljeä.

Monet veljet kutsuivat tätä kokousta ”siunatuimmaksi kokoontumiseksi, jossa he olivat koskaan olleet”. Heidän ilonsa ei kuitenkaan kestänyt pitkään.

TÄYTTYNYT SALAISUUS

Raamatuntutkijat olivat levittäneet Täyttynyt salaisuus -kirjaa muutamien kuukausien ajan, ja vastaanottavaiset lukijat innostuivat Raamatun totuuksista, joita he oppivat tämän kirjan avulla.

Kanadassa matkavalvojana toiminut E. F. Crist kertoi eräästä avioparista, joka oli lukenut Täyttyneen salaisuuden ja oppinut totuuden vain viidessä viikossa. Hän sanoi: ”Sekä mies että vaimo ovat täysin vihkiytyneitä ja edistyvät hyvää vauhtia.”

Eräs mies, joka oli saanut tämän kirjan käsiinsä, kertoi siitä heti ystävilleen. Kirjan sanoma todella ”kolahti” häneen. Hän kertoi: ”Kävelin Third Avenueta pitkin, – – kun yhtäkkiä olkapäähäni putosi jotakin. Luulin sen olevan tiiliskivi, mutta kas, sehän olikin ’Täyttynyt salaisuus’! Vein sen kotiin ja luin sen kokonaan. – – Myöhemmin sain selville, että eräs saarnamies – – oli raivoissaan heittänyt kirjan ikkunasta ulos – –. Uskon vakaasti, että tällä teolla  hän käännytti enemmän ihmisiä elävään uskoon kuin millään muulla teollaan elämänsä aikana. – – Tuon saarnamiehen vihan ansiosta me ylistämme nyt Jumalaa.”

Kyseinen saarnamies ei ollut ainoa, jota tämä kirja ei miellyttänyt. Helmikuun 12. päivänä Kanadan viranomaiset kielsivät Täyttyneen salaisuuden ja väittivät sen sisältävän kapinahenkisiä ja sodanvastaisia lausuntoja. Ei kulunut kauaakaan, kun Yhdysvaltain viranomaiset seurasivat perässä. He tutkivat Betel-kodin ja raamatuntutkijoiden toimitilat, jotka sijaitsivat New Yorkissa, Pennsylvaniassa ja Kaliforniassa, ja yrittivät löytää todisteita järjestön johdossa olevia henkilöitä vastaan. Maaliskuun 14. päivänä Yhdysvaltain oikeusministeriö kielsi Täyttyneen salaisuuden sen nojalla, että sen julkaisu ja levitys haittasi sotatoimia ja rikkoi näin ollen vakoilulakia, joka teki sotatoimien vastustamisesta rikoksen.

VANKEUSTUOMIO

Oikeusministeriö antoi 7. toukokuuta määräyksen pidättää veljet Giovanni DeCecca, George Fisher, Alexander Macmillan, Robert Martin, Frederick Robison, Joseph Rutherford, William Van Amburgh ja Clayton Woodworth. Heitä vastaan esitetyn syytteen mukaan he aiheuttivat ”laittomasti, rikollisesti ja tahallisesti – – niskuroimista, uskottomuutta ja velvollisuudesta kieltäytymistä Amerikan Yhdysvaltojen sotilas- ja merivoimissa”. Heidän oikeudenkäyntinsä alkoi 5. kesäkuuta. Todellisuudessa oikeudenkäynti oli kuitenkin vain muodollisuus eikä heillä ollut juurikaan toiveita vapautumisesta. Miksi voidaan sanoa näin?

Yhdysvaltain oikeusministeri kutsui vakoilulakia ”tehokkaaksi aseeksi propagandaa vastaan”. Vakoilulakiin oli ehdotettu muutosta, mutta kongressi hylkäsi muutosehdotuksen 16. toukokuuta. Lainmuutos olisi suojellut niitä, jotka julkaisivat ”sitä, mikä on totta, sitä, mikä on lähtöisin oikeista vaikuttimista ja millä on hyvä tarkoitus”. Veljiä syytettiin vakoilulain rikkomisesta, ja Täyttyneellä salaisuudella oli merkittävä rooli muutosehdotusta koskeneessa keskustelussa. Kongressin pöytäkirjassa sanottiin: ”Yksi vaarallisimmista tämänkaltaisen propagandan esimerkeistä on kirja nimeltä ’Täyttynyt salaisuus’ – –. Sen ainoana vaikutuksena on, että sotilaat lakkaavat uskomasta asiaamme ja että – – herää kutsuntojen vastainen mieliala.”

Kesäkuun 20. päivänä valamiehistö totesi nuo kahdeksan veljeä syyllisiksi kaikkiin syytöksiin. Seuraavana päivänä tuomari julisti tuomion. Hän sanoi: ”Vastaajien voimakkaasti edistämä ja – – levittämä uskonnollinen propaganda on vaarallisempaa kuin divisioona saksalaisia sotilaita. – – Oikeus on katsonut ainoaksi järkeväksi ratkaisuksi rangaista sellaisia ihmisiä ankarasti.” Kaksi viikkoa myöhemmin nämä kahdeksan veljeä lähetettiin liittovaltion kuritushuoneeseen Atlantaan Georgiaan kärsimään 10–20 vuoden vankeusrangaistuksia.

SAARNAAMISTYÖ JATKUU

Noina aikoina raamatuntutkijoita vastustettiin ankarasti. Liittovaltion rikostutkimuslaitos FBI tutki  heidän toimintaansa perusteellisesti, ja tutkimusaineistoa kertyi tuhansia sivuja. Aineistosta ilmenee, että veljet olivat päättäneet jatkaa saarnaamistyötä vastustuksesta huolimatta.

Orlandon kaupungin postimestari kirjoitti FBI:lle kirjeen, jossa hän sanoi: ”[Raamatuntutkijat] käyvät koko kaupungin läpi talosta taloon -menetelmällä ja tekevät suurimman osan työstä iltaisin. – – Toiminnallaan he aiheuttavat melkoista hämminkiä, eikä heillä näytä olevan aikomustakaan lopettaa.”

Muuan eversti Yhdysvaltain sotaministeriöstä kirjoitti FBI:lle raportin Frederick W. Franzista, joka palveli myöhemmin hallintoelimessä. Raportissa sanottiin: ”F. W. Franz on ottanut toimeliaasti osaa noin tuhannen ’Täyttynyt salaisuus’ -kirjan myymiseen.”

Charles Fekel, joka hänkin palveli myöhemmin hallintoelimessä, kohtasi ankaraa vainoa. Viranomaiset pidättivät hänet Täyttyneen salaisuuden levittämisestä ja alkoivat valvoa hänen henkilökohtaista kirjeenvaihtoaan. Hänet leimattiin ”itävaltalaiseksi viholliseksi”, ja hän oli vangittuna Baltimoressa Marylandissa kuukauden ajan. Kun hän todisti rohkeasti kuulusteluissa, hänen mieleensä palautuivat 1. Korinttilaiskirjeen 9:16:ssa olevat Paavalin sanat, jotka kuuluvat: ”Voi minua, jos en julistaisi hyvää uutista!” *

Samalla kun raamatuntutkijat jatkoivat innokkaasti saarnaamistyötään, he keräsivät nimiä anomukseen, jolla pyrittiin vapauttamaan Atlantassa vankeina olevat veljet. Anna K. Gardner muisteli tuota aikaa: ”Pidimme itsemme kiireisinä. Kun veljet olivat vankilassa, meidän tehtävämme oli kerätä nimiä. Kiersimme ovelta ovelle ja saimme kerättyä tuhansia allekirjoituksia! Selitimme tapaamillemme ihmisille, että nuo vankilassa olevat veljet olivat aitoja kristittyjä ja että heidät oli vangittu epäoikeudenmukaisin perustein.”

KONVENTTEJA

Tuona vaikeana aikana pidettiin useita konventteja, jotka vahvistivat veljien ja sisarten hengellisyyttä. Wartio-Tornissa sanottiin: ”Yli 40 konventtia – – on pidetty vuoden aikana – –. Näistä konventeista on saatu ylitsevuotavaa palautetta. Aikaisemmin konventit pidettiin loppukesästä tai alkusyksystä, mutta nykyään niitä järjestetään joka kuukausi.”

Hyvä uutinen kosketti edelleen monien vastaanottavaisten ihmisten sydäntä. Konventissa, joka pidettiin Clevelandissa Ohiossa, oli läsnä 1 200 ja kastettiin 42 henkeä. Yksi kastetuista oli nuori poika, joka ”näytti arvostavan Jumalaa ja vihkiytymistä niin paljon, että moni kypsemmässä iässä oleva voisi tuntea hänen rinnallaan häpeää”.

MITÄ SEURAAVAKSI?

Vuoden 1918 lähestyessä loppuaan raamatuntutkijoiden tulevaisuus näytti epävarmalta. Osa Brooklynissa sijaitsevista kiinteistöistä myytiin, ja päätoimisto muutti Pittsburghiin Pennsylvaniaan. Vaikka työtä johtavat veljet viruivat vankilassa, yhdistyksen seuraava vuosikokous päätettiin pitää 4. tammikuuta 1919. Mitä tapahtuisi seuraavaksi?

Veljet jatkoivat uutteraa työtään varmoina siitä, että lopputulos olisi hyvä. Tämä asenne kuvastui vuoden 1919 vuositekstistä, joka kuului: ”Ei yksikään ase, joka sinua vastaan valmistetaan, ole menestyvä.” (Jes. 54:17, Sortavalan Raamattu.) Veljet olivat valmiita suuriin muutoksiin, jotka vahvistaisivat heidän uskoaan ja antaisivat voimia edessä olevaan työhön.

^ kpl 6 Ks. ”Sata vuotta sitten – 1917”, Jehovan todistajien vuosikirja 2017 s. 172–176.

^ kpl 22 Ks. Charles Fekelin elämäkerta, Vartiotorni 1. 3.1969 (engl.).