Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

ELÄMÄKERTA

Jehovalle on kaikki mahdollista

Jehovalle on kaikki mahdollista

”KUOLEMAA ei tule enää olemaan, ja kuolleet herätetään eloon.” Vaimoni Mairambjubju kuuli sattumalta nämä sanat, kun hän matkusti linja-autossa. Hänen uteliaisuutensa heräsi, ja hän halusi tietää enemmän. Kun linja-auto pysähtyi ja matkustajat poistuivat, hän juoksi naisen perään, joka oli sanonut nuo sanat. Naisen nimi oli Apun Mambetsadykova, ja hän oli Jehovan todistaja. Jehovan todistajien kanssa puhuminen oli tuolloin riski, mutta se, mitä myöhemmin kuulimme Apunilta, muutti elämämme.

TYÖTÄ AAMUVARHAISESTA ILTAMYÖHÄÄN

Synnyin vuonna 1937 kolhoosissa eli yhteistilalla, joka sijaitsi lähellä Tokmokia Kirgisiassa. Perheemme on kirgiisejä, ja puhumme kirgiisin kieltä. Vanhempani olivat maatyöläisiä, ja he paiskivat töitä kolhoosissa aamuvarhaisesta iltamyöhään. Työntekijöille annettiin säännöllisesti ruokatarvikkeita, mutta rahapalkkaa maksettiin vain kerran vuodessa. Äiti joutui koville huolehtiessaan pikkusiskostani ja minusta. Kun olin käynyt koulua vain viisi vuotta, minäkin aloin työskennellä kokopäiväisesti kolhoosissa.

Teskey Ala-Toon vuorijono

Asuin köyhällä alueella, ja elannon hankkiminen oli rankkaa. En nuorena juurikaan ajatellut elämän tarkoitusta tai tulevaisuutta. En osannut kuvitellakaan, että Jehova Jumalaa ja hänen tarkoitustaan koskevat suurenmoiset totuudet muuttaisivat elämäni. Se miten Raamatun sanoma tavoitti Kirgisian ja levisi täällä, on kiehtova kertomus. Kaikki alkoi kotiseudullani Pohjois-Kirgisiassa.

ENTISET KARKOTETUT TUOVAT TOTUUDEN KIRGISIAAN

Totuus Jehova Jumalasta juurtui Kirgisiaan 1950-luvulla. Ensin sen oli kuitenkin voitettava voimakas ideologia. Kirgisia kuului nimittäin Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoon. Jehovan todistajat olivat kaikkialla Neuvostoliitossa poliittisesti puolueettomia (Joh. 18:36). Niinpä heitä pidettiin kommunistivaltion vihollisina ja heitä vainottiin. Mikään ideologia ei kuitenkaan voi estää Jumalan sanaa koskettamasta vilpittömien ihmisten sydäntä. Olen pitkän elämäni aikana oppinut arvokkaan asian: Jehovalle ”on kaikki mahdollista” (Mark. 10:27).

Emil Jantsen

Vaino johti siihen, että Jehovan todistajien toiminta levisi Kirgisiaan. Kuinka niin? Valtion viholliset karkotettiin Siperiaan, joka oli osa Neuvostoliittoa. Kun karkotettuja vapautettiin, monet tulivat Kirgisiaan ja jotkut toivat mukanaan totuuden. Yksi heistä oli Emil Jantsen, joka oli syntynyt Kirgisiassa vuonna 1919. Hänet oli lähetetty työleirille, missä hän tapasi todistajia. Hän oppi siellä totuuden ja palasi kotiseudulleen vuonna 1956. Emil asettui asumaan samalle alueelle, jossa minä asuin, lähelle Sokulukia. Sokulukiin perustettiin Kirgisian ensimmäinen seurakunta vuonna 1958.

Viktor Vinter

Noin vuotta myöhemmin Sokulukiin muutti Viktor Vinter. Tämä uskollinen veli kohtasi monia koettelemuksia. Hän kärsi kaksi kolmen vuoden vankeustuomiota puolueettomuutensa vuoksi, minkä jälkeen hän oli vielä kymmenen vuotta vankilassa ja viisi vuotta karkotettuna. Tällainen vaino ei kuitenkaan pysäyttänyt totuuden leviämistä.

TOTUUS TULEE YHÄ LÄHEMMÄKSI KOTIKAUPUNKIANI

Eduard Varter

Vuonna 1963 Kirgisiassa oli noin 160 Jehovan todistajaa. Monet heistä olivat kotoisin Saksasta, Ukrainasta tai Venäjältä. Yksi heistä oli Eduard Varter, joka oli kastettu Saksassa vuonna 1924. Hän oli 1940-luvulla joutunut natsien keskitysleirille, ja joitakin vuosia myöhemmin Neuvostoliiton kommunistit olivat karkottaneet hänet. Vuonna 1961 tämä uskollinen veli muutti Kantin kaupunkiin, hyvin lähelle minun kotikaupunkiani.

Elizaveta Fot; Aksamai Sultanalijeva

Kantissa asui myös Elizaveta Fot, joka hänkin oli uskollinen Jehovan palvelija. Hän elätti itsensä ompelijana. Koska hän oli taitava työssään, häneltä tilasivat vaatteita lääkärit, opettajat ja muut eri ammattien harjoittajat. Yksi hänen asiakkaistaan oli nainen nimeltä Aksamai Sultanalijeva, jonka aviomies työskenteli yleisen syyttäjän virastossa. Aksamai tuli Elizavetan luo teettämään vaatteita, mutta samalla hän esitti monia kysymyksiä elämän tarkoituksesta ja kuolleiden tilasta. Elizaveta näytti vastaukset hänen kysymyksiinsä suoraan Raamatusta. Aksamaista tuli innokas hyvän uutisen kertoja.

Nikolai Tšimpoješ

Noihin aikoihin moldovalainen Nikolai Tšimpoješ nimitettiin kierrosvalvojaksi, ja hän palveli tässä tehtävässä lähes 30 vuotta. Hän vieraili seurakunnissa, ja lisäksi hän organisoi kirjallisuuden monistamisen ja jakelun. Hänen toimintansa ei jäänyt viranomaisilta huomaamatta. Eduard Varter antoikin Nikolaille hyviä neuvoja: ”Kun viranomaiset kuulustelevat sinua, kerro heille avoimesti, että saamme kirjallisuutta päätoimistosta Brooklynista. Katso KGB:n agenttia suoraan silmiin. Sinulla ei ole mitään pelättävää.” (Matt. 10:19.)

Pian tämän keskustelun jälkeen Nikolai kutsuttiin KGB:n päämajaan Kantiin. Hän kertoo, mitä siellä tapahtui: ”Agentti kysyi, mistä saimme kirjallisuutta. Vastasin, että se tulee Brooklynista. Hän meni sanattomaksi. Hän antoi minun lähteä pois, eikä minua enää koskaan kutsuttu kuulusteltavaksi.” Tällaiset pelottomat Jehovan todistajat levittivät varovasti hyvää uutista kotiseudullani Pohjois-Kirgisiassa. Lopulta 1980-luvulla kallisarvoinen totuus Jehovasta saavutti minun perheeni. Vaimoni Mairambjubju oli meistä ensimmäinen, jonka korviin totuus kantautui.

VAIMONI TUNNISTAA NOPEASTI TOTUUDEN

Mairambjubju on kotoisin Narynin alueelta. Elokuussa 1974 hän vieraili sisareni luona, ja siellä me tapasimme toisemme ensimmäisen kerran. Pidin Mairambjubjusta heti. Menimme naimisiin samana päivänä.

Apun Mambetsadykova

Tammikuussa 1981, kun Mairambjubju oli linja-autossa matkalla paikalliselle torille, hän kuuli keskustelun, josta kerroin alussa. Vaimoni halusi kuulla lisää, joten hän kysyi naisen nimeä ja osoitetta. Nainen kertoi nimensä olevan Apun, mutta hän oli hyvin varovainen, koska Jehovan todistajien toiminta oli vielä 1980-luvulla kiellettyä. Sen sijaan että Apun olisi antanut vaimolleni oman osoitteensa, hän pyysi saada meidän osoitteemme. Vaimoni oli kotiin tullessaan täynnä intoa.

”Kuulin jotain aivan mahtavaa”, sanoi Mairambjubju. ”Eräs nainen kertoi, että pian ihmiset eivät enää kuole. Jopa villieläimistä tulee kesyjä.” Minusta se kuulosti sadulta. ”Odotetaan nyt, että hän tulee käymään ja selittää vähän tarkemmin”, vastasin.

Apun tuli käymään luonamme kolmen kuukauden kuluttua. Sen jälkeen meillä kävi muita sisaria, ja näin tapasimme joitakin ensimmäisiä kirgiisitodistajia. Sisaret kertoivat hämmästyttäviä totuuksia Jehovasta ja hänen tarkoituksestaan ihmiskunnan suhteen. He lukivat meille kirjaa Kadotetusta paratiisista ennallistettuun paratiisiin. * Koska kirjaa oli Tokmokissa vain yksi, jäljensimme sen itsellemme käsin.

Ensimmäisiä oppimiamme asioita oli 1. Mooseksen kirjan 3:15:n ennustus, joka täyttyy Jumalan nimittämän messiaanisen kuninkaan Jeesuksen välityksellä. Kaikkien täytyy kuulla tämä tärkeä sanoma. Kun ymmärsimme sen, saimme lisäsyyn liittyä valtakunnan julistajien joukkoon. (Matt. 24:14.) Pian Raamatun totuus alkoi muuttaa elämäämme.

KOKOUKSIA JA KASTE KIELLON AIKANA

Eräs Tokmokissa asuva veli kutsui meidät häihin. Huomasimme pian vaimoni kanssa, että todistajat käyttäytyivät eri tavalla kuin muut. Tarjolla ei ollut alkoholia, ja hääjuhla oli järjestyksellinen. Nämä häät olivat aivan erilaiset kuin muut häät, joissa olimme olleet aiemmin. Monissa niistä vieraat olivat juovuksissa, käyttäytyivät huonosti ja käyttivät siivotonta kieltä.

Tokmokissa kävimme myös seurakunnan kokouksissa. Sään salliessa kokouksia pidettiin metsässä. Veljet ja sisaret tiesivät, että poliisi piti meitä tarkasti silmällä, joten joku asetettiin aina vartioon. Talvella pidimme kokoukset eräiden ystävien kotona. Joitakin kertoja paikalle tuli poliisi ja tiukkasi, mitä teimme. Kun Mairambjubju ja minut kastettiin heinäkuussa 1982 Tšyijoessa, meidän piti olla varovaisia (Matt. 10:16). Ystäviä tuli paikalle vähin erin. Lauloimme metsässä valtakunnanlaulun ja kuuntelimme kastepuheen.

TARTUMME TILAISUUTEEN LAAJENTAA PALVELUSTA

Vuonna 1987 eräs veli pyysi, että menisin tapaamaan kiinnostunutta, joka asui Balyktšyn kaupungissa. Matka sinne kesti meiltä junalla neljä tuntia. Kun olimme tehneet Balyktšyyn useita kenttämatkoja, löysimme monia kiinnostuneita. Tämä tarjosi meille mahdollisuuden laajentaa palvelusta.

Mairambjubju ja minä matkustimme Balyktšyyn monet kerrat ja vietimme siellä useimmat viikonloput. Kävimme kentällä ja pidimme kokouksia. Kirjallisuutta alkoi mennä valtavat määrät. Veimme Tokmokista sinne julkaisuja mišokissa eli perunoiden kuljettamiseen tarkoitetussa säkissä. Veimme kaksi täyttä säkillistä kirjallisuutta joka kuukausi, mutta se riitti vain hädin tuskin. Kun matkustimme Balyktšyyn junalla, saimme todistaa muille matkustajille mennessä ja tullessa.

Vuonna 1995, kahdeksan vuoden kuluttua ensimmäisestä käynnistämme, Balyktšyyn perustettiin seurakunta. Matkustaminen noina vuosina Tokmokin ja Balyktšyn väliä maksoi paljon, ja olimme vähissä varoissa. Miten selvisimme? Muuan veli antoi meille säännöllisesti rahaa, niin että saimme kaikki kulumme peitettyä. Jehova näki, että halusimme laajentaa palvelustamme, ja avasi meille ”taivaiden sulkuportit” (Mal. 3:10). Jehovalle on tosiaan kaikki mahdollista!

PERHE JA KENTTÄPALVELUS PITIVÄT MEIDÄT KIIREISINÄ

Vuonna 1992 minut nimitettiin vanhimmaksi, ja olin ensimmäinen kirgiisivanhin koko maassa. Meille avautui uusia palvelusmahdollisuuksia kotiseurakunnassamme Tokmokissa. Tutkimme Raamattua useiden kirgisialaisten opiskelijoiden kanssa. Yksi näistä nuorista, joiden kanssa tutkimme, palvelee nykyään haaratoimistokomiteassa, ja kaksi muuta toimii erikoistienraivaajina. Pyrimme myös auttamaan toisia kokouksissa. 1990-luvun alussa julkaisumme ja kokouksemme olivat venäjänkielisiä. Seurakuntaan tuli kuitenkin yhä useampia, joiden äidinkieli oli kirgiisi. Siksi tulkkasin kokoukset, mikä auttoi heitä ymmärtämään totuuden nopeammin.

Vaimoni ja kahdeksan lapsemme kanssa vuonna 1989

Myös lastenkasvatus piti Mairambjubjun ja minut kiireisinä. Veimme lapsiamme kenttäpalvelukseen ja kokouksiin. Tyttäremme Gulsaira puhui mielellään kadulla ohikulkijoille ja kertoi heille Raamatusta, vaikka hän oli tuolloin vasta 12-vuotias. Lisäksi lapset opettelivat mielellään ulkoa raamatunkohtia. Niinpä lapsemme ja myöhemmin lapsenlapsemme ovat olleet aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa. Yhdeksästä lapsestamme ja yhdestätoista lapsenlapsestamme, jotka ovat elossa, kuusitoista palvelee Jehovaa tai käy vanhempiensa kanssa kokouksissa.

MERKITTÄVIÄ MUUTOKSIA

Ne rakkaat veljet ja sisaret, jotka aloittivat Jehovan työn alueellamme 1950-luvulla, olisivat hämmästyneitä, jos he näkisivät ne muutokset, jotka me olemme kokeneet. Yksi merkittävä muutos on se, että olemme voineet 1990-luvulta lähtien kertoa hyvää uutista vapaammin ja kokoontua yhteen suurin joukoin.

Vaimoni kanssa kenttäpalveluksessa

Vuonna 1991 vaimoni ja minä olimme läsnä konventissa Kazakstanissa Alma-Atassa (nykyään Almaty). Se oli meidän ensimmäinen suuri konventtimme. Vuonna 1993 järjestettiin Kirgisian ensimmäinen konventti, ja se pidettiin Spartakin stadionilla Biškekissä. Ystävät siivosivat stadionia viikon ajan ennen konventtia. Se teki stadionin johtajaan niin suuren vaikutuksen, että hän antoi todistajien käyttää tiloja ilmaiseksi.

Vuonna 1994 saavutimme jälleen yhden merkkipaalun, kun painettiin ensimmäinen kirgiisinkielinen julkaisu. Nykyään Biškekin haaratoimistossa on käännöstiimi, joka kääntää säännöllisesti julkaisuja kirgiisin kielelle. Vuonna 1998 Jehovan todistajien työ rekisteröitiin Kirgisiassa. Toimintamme on kasvanut, ja nyt julistajia on pitkälti yli 5 000. Maassa on kaikkiaan 83 seurakuntaa ja 25 ryhmää, joiden kielet ovat englanti, kiina, kirgiisi, turkki, uiguuri, uzbekki, venäjä ja venäläinen viittomakieli. Eri taustoista olevat rakkaat veljet ja sisaret palvelevat Jehovaa yhtenäisenä joukkona. Kiitos kaikista näistä merkittävistä muutoksista kuuluu Jehovalle.

Jehova on muuttanut myös minun elämäni. Kasvoin vaatimattomassa työläisperheessä ja kävin vain viisi vuotta koulua. Silti Jehova on käyttänyt minua, ja olen voinut palvella vanhimpana ja opettaa Raamatun totuutta ihmisille, joilla on enemmän koulutusta kuin minulla. Jehova tosiaan saa ihmeitä aikaan. Se mitä olen itse kokenut, kannustaa minua edelleen todistamaan uskollisesti Jehovasta, jolle ”on kaikki mahdollista” (Matt. 19:26).

^ kpl 21 Julk. Jehovan todistajat; painos loppunut.