Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

 KANSIAIHE | MITÄ RAAMATTU SANOO ELÄMÄSTÄ JA KUOLEMASTA?

Mitä Raamattu sanoo elämästä ja kuolemasta?

Mitä Raamattu sanoo elämästä ja kuolemasta?

Raamatun luomiskertomuksen mukaan Jumala sanoi ensimmäiselle ihmiselle Aadamille: ”Jokaisesta puutarhan puusta saat syödä kylliksesi. Mutta hyvän ja pahan tiedon puusta, siitä sinä et saa syödä, sillä sinä päivänä, jona syöt siitä, sinä kuolemalla kuolet.” (1. Mooseksen kirja 2:16, 17.) Nämä sanat ovat hyvin selvät. Jos Aadam olisi totellut Jumalan käskyä, hän ei olisi kuollut. Sen sijaan hän olisi jatkanut elämäänsä Eedenin puutarhassa.

Surullista kyllä Aadam päätti olla tottelematon. Hän sivuutti Jumalan käskyn, ja se johti ikuisen elämän menetykseen. Hänen vaimonsa Eeva antoi hänelle hedelmän kielletystä puusta, ja hän söi sitä. (1. Mooseksen kirja 3:1–6.) Tämän tottelemattoman teon seuraukset ovat yhä nähtävissä. Apostoli Paavali selittää: ”Yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin, koska he kaikki olivat syntiä tehneet.” (Roomalaisille 5:12.) Jakeessa mainittu ”yksi ihminen” oli tietenkin Aadam. Mutta mikä oli ”synti”, ja miksi se aiheutti kuoleman?

Aadam teki syntiä, kun hän oli tahallaan tottelematon ja rikkoi Jumalan lakia (1. Johanneksen kirje 3:4). Kuten Jumala oli Aadamille sanonut, rangaistus synnistä on kuolema. Jos Aadam ja hänen tulevat jälkeläisensä olisivat noudattaneet Jumalan käskyä, he olisivat pysyneet synnittöminä eikä heidän olisi tarvinnut koskaan kuolla. Jumala ei siis tarkoittanut, että ihmiset kuolisivat vaan että he saisivat elää – jopa ikuisesti.

On kiistaton tosiasia, että kuolema on ”levinnyt kaikkiin ihmisiin” kuten Raamattu sanoo.  Mutta jääkö meistä jotain eloon, kun kuolemme? Monet uskovat, että jokin ihmisessä, niin kutsuttu sielu, on kuolematon. Jos tämä pitäisi paikkansa, Jumala olisi valehdellut Aadamille. Miten niin? Jos kuoltuamme jokin osa meistä jatkaisi eloaan jossakin muualla, rangaistus synnistä ei olisi kuolema, vaikka Jumala oli sanonut niin. Raamatussa todetaan: ”Jumalan on mahdotonta valehdella.” (Heprealaisille 6:18.) Todellisuudessa se, joka valehteli, oli Saatana, kun hän sanoi Eevalle: ”Ette suinkaan kuole.” (1. Mooseksen kirja 3:4.)

Mutta jos opetus sielun kuolemattomuudesta perustuu valheeseen, mitä ihmiselle sitten tapahtuu kuoleman jälkeen?

RAAMATTU TEKEE ASIAN SELVÄKSI

Raamatun luomiskertomuksessa sanotaan: ”Jehova Jumala muodosti ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen, ja ihmisestä tuli elävä sielu.” Ilmaus ”elävä sielu” on vastine hepreankieliselle sanalle neʹfeš *, joka merkitsee kirjaimellisesti ’hengittävää luomusta’. (1. Mooseksen kirja 2:7; alaviite.)

Raamattu siis osoittaa selvästi, että ihmiseen ei luotu erillistä kuolematonta sielua. Jokainen ihminen on ”elävä sielu”. Siksi, vaikka kuinka etsisimme, Raamatusta ei löydy yhtäkään jaetta, jossa esiintyy ilmaus ”kuolematon sielu”.

Miksi sitten niin monet uskonnot opettavat Raamatusta poiketen, että ihmisellä on jonkinlainen kuolematon sielu? Vastauksen saamiseksi meidän on palattava muinaiseen Egyptiin.

PAKANALLINEN OPETUS VALTAA ALAA

400-luvulla eaa. elänyt kreikkalainen historioitsija Herodotos sanoi egyptiläisten olleen  ensimmäisiä, ”jotka ovat esittäneet sen opin, että ihmisen sielu on kuolematon” (Historiateos, 2. kirja, 123). Myös muinaisia babylonialaisia viehätti ajatus kuolemattomasta sielusta. Kun Aleksanteri Suuri valloitti Lähi-idän vuonna 332 eaa., kreikkalaiset filosofit olivat jo tehneet opetuksesta suositun, ja pian se levisi koko Kreikan maailmanvallan alueelle.

Raamatusta ei löydy yhtäkään jaetta, jossa esiintyy ilmaus ”kuolematon sielu”.

Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla kaksi huomattavaa juutalaista lahkoa, essealaiset ja fariseukset, opettivat, että sielu jää eloon ruumiin kuoltua. The Jewish Encyclopedia sanoo: ”Usko sielun kuolemattomuuteen tuli juutalaisille heidän ollessaan yhteydessä kreikkalaiseen ajatteluun ja pääasiallisesti – – Platonin filosofian kautta.” Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josefus ei myöskään liittänyt opetusta Raamattuun vaan uskonkäsityksiin, joita ”kreikkalaisten pojat” vaalivat ja joita hän piti kokoelmana myyttejä ja taruja (Juutalaissodan historia, s. 182).

Sitä mukaa kun kreikkalainen kulttuuri levisi, myös kristityiksi tunnustautuvat omaksuivat tämän pakanallisen opetuksen. Historioitsija Jona Lendering kirjoittaa: ”Platonin hypoteesi siitä, että ihmisen sielu oli kerran paremmassa paikassa ja elää nyt langenneessa maailmassa, teki helpoksi yhdistää platonismi ja kristinusko.” Pakanallinen oppi kuolemattomasta sielusta sulautui näin kristikuntaan, ja siitä tuli yksi sen huomattavimmista uskonkäsityksistä.

 ”TOTUUS VAPAUTTAA TEIDÄT”

Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt apostoli Paavali esitti seuraavan varoituksen: ”Henkeytetty ilmaus sanoo nimenomaan, että myöhempinä ajanjaksoina jotkut luopuvat uskosta, kun he kiinnittävät huomiota eksyttäviin henkeytettyihin ilmauksiin ja demonien opetuksiin.” (1. Timoteukselle 4:1.) Nuo sanat pitävät todellakin paikkansa! Oppi sielun kuolemattomuudesta on pelkkä ”demonien opetus”. Se ei perustu Raamattuun vaan juontaa juurensa muinaisista pakanauskonnoista ja -filosofioista.

Johanneksen 8:32:ssa on Jeesuksen huojentavat sanat: ”Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus vapauttaa teidät.” Kun hankimme täsmällistä tietoa Raamatun totuudesta, pääsemme vapaaksi Jumalaa häpäisevistä opetuksista ja tavoista, joita niin monet maailman uskonnot edistävät. Lisäksi Jumalan sanan totuus vapauttaa meidät kuolemaan liittyvien perinteiden ja taikauskon kahleista. (Ks. tekstiruutu ” Missä kuolleet ovat?”)

Luojamme ei tarkoittanut, että ihmiset eläisivät maan päällä vain 70 tai 80 vuotta, minkä jälkeen heidän elämänsä jatkuisi ikuisesti jossakin muualla. Hän tarkoitti, että he eläisivät ikuisesti täällä, maapallolla, hänen tottelevaisina lapsinaan. Tämä suurenmoinen tarkoitus on osoitus Jumalan rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan, eikä mikään voi estää häntä toteuttamasta sitä (Malakia 3:6). Jumalan hengen ohjauksessa psalminkirjoittaja vakuutti: ”Vanhurskaat saavat omistaa maan, ja he asuvat siinä ikuisesti.” (Psalmit 37:29.)

 

^ kpl 9 Vuoden 1938 kirkkoraamattu kääntää sanan neʹfeš 1. Mooseksen kirjan 2:7:ssä ilmauksella ”elävä sielu”, kun taas vuoden 1992 kirkkoraamattu käyttää ilmausta ”elävä olento”.