Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

3 Miten kestää vaikeita elämäntilanteita?

3 Miten kestää vaikeita elämäntilanteita?

Joitakin ongelmia ei toistaiseksi voi välttää eikä ratkaista. Esimerkiksi jos joku läheisemme kuolee tai jos itse sairastumme kroonisesti, meidän on ehkä vain etsittävä keinoja, joilla selviytyä tuskasta. Voiko Raamattu auttaa tällaisissa vaikeissa elämäntilanteissa?

KROONINEN SAIRAUS

Rose kertoo: ”Minulla on perinnöllinen sairaus, joka aiheuttaa kovia, jatkuvia kipuja ja heikentää merkittävästi elämänlaatuani.” Yksi Rosen suurimmista huolenaiheista oli se, ettei hän pystynyt aina keskittymään tutkiessaan Raamattua ja hengellistä aineistoa. Hän sai kuitenkin paljon apua Matteuksen 19:26:ssa olevasta ajatuksesta. Jeesus sanoi: ”Jumalalle on kaikki mahdollista.” Rose tajusi, että on olemassa monia tapoja tutkia Raamattua. Koska hänellä oli joskus niin kovia kipuja, että hänen oli lähes mahdotonta lukea, hän alkoi kuunnella Raamattua sekä siihen perustuvaa kirjallisuutta äänitteinä. * Rose sanoo: ”En tiedä, miten olisin voinut säilyttää suhteeni Jumalaan vahvana ilman tällaisia apukeinoja.”

Kun Rosea surettaa se, ettei hän kykene samaan kuin aiemmin, hän saa lohtua 2. Korinttilaiskirjeen 8:12:n sanoista: ”Jos alttius on ensin, se on erityisen otollista sen mukaan mitä jollakulla on, ei sen mukaan mitä jollakulla ei ole.” Nuo sanat muistuttavat Rosea siitä, että kun hän tekee parhaansa omissa olosuhteissaan, Jumala on tyytyväinen.

SURU

Aiemmin mainittu Delphine muistelee: ”Kun 18-vuotias tyttäreni kuoli, tunsin niin valtavaa tuskaa, etten uskonut pystyväni jatkamaan elämässä eteenpäin. Mikään ei ollut kuin ennen.” Häntä kuitenkin lohdutti suuresti se, mitä sanotaan psalmissa 94:19. Siinä psalminkirjoittaja sanoo Jumalalle: ”Kun levottomuutta herättävät ajatukseni lisääntyivät minussa, sinun  lohdutuksesi alkoivat hyväillä sieluani.” Delphine sanoo: ”Rukoilin Jehovalta apua löytääkseni sellaista tekemistä, mikä lievittäisi tuskaani.”

Delphine uppoutui tärkeään vapaaehtoistyöhön. Ajan myötä hän alkoi nähdä tilanteensa uudessa valossa; hän vertasi itseään lasten väriliituun, jolla voi värittää, vaikka se olisi katkennut. Delphine huomasi voivansa auttaa toisia, vaikka tunsikin olevansa sisäisesti rikki. Hän kertoo, miten hänen pitämänsä raamattukurssit auttoivat häntä: ”Kun lohdutin toisia Raamatun opetusten avulla, tajusin yhtäkkiä, että Jehova tuki ja lohdutti siten minua.” Delphine teki listan Raamatun henkilöistä, jotka olivat käyneet läpi hyvin tuskallisia elämänvaiheita. Hän havaitsi, että he olivat poikkeuksetta ihmisiä, joilla oli ollut tapana rukoilla usein. ”Vastauksia saa vain avaamalla Raamatun”, Delphine sanoo.

Raamattua tutkiessaan Delphine on myös oppinut keskittymään menneiden sijasta tulevaan. Häntä lohduttaa Apostolien tekojen 24:15:ssä mainittu toivo: ”Tulee olemaan ylösnousemus, sekä vanhurskaiden että epävanhurskaiden.” Hän on täysin varma, että Jehova tulee herättämään hänen tyttärensä kuolleista. ”Näen mielessäni ajan, jolloin tyttäreni on jälleen elossa”, Delphine sanoo. ”Seuraava ’tapaamisemme’ on jo tiedossa. Se on ikään kuin merkitty taivaallisen Isäni kalenteriin. Näen itseni ja tyttäreni puutarhassamme yhtä selvästi kuin muistan sen ihastuttavan päivän, jona hän syntyi.”

^ kpl 4 Monia tällaisia äänitteitä on saatavilla jw.org-sivustolla.

Raamatusta voi saada lohdutusta jopa kaikkein synkimmissä elämäntilanteissa.