Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Antamalla anteeksi voi sammuttaa riidan liekit.

 AVIOPAREILLE

4. Anteeksianto

4. Anteeksianto

MITÄ SE TARKOITTAA?

Anteeksi antaminen tarkoittaa sitä, että lakkaa ajattelemasta loukkausta ja päästää irti kaikista kaunantunteista, joita loukkaus on saattanut aiheuttaa. Se ei merkitse rikkomuksen vähättelyä tai sen teeskentelemistä, ettei mitään ole tapahtunutkaan.

RAAMATUN PERIAATE: ”Kestäkää jatkuvasti toisianne ja antakaa jatkuvasti toisillenne auliisti anteeksi, jos jollakulla on valituksen syytä toista vastaan.” (Kolossalaisille 3:13.)

”Kun jotakuta rakastaa, hänen puutteisiinsa ei takerru. Hänet näkee pikemminkin ihmisenä, jollainen hän pyrkii olemaan.” (Aaron)

MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ?

Kaunaa kantamalla voi aiheuttaa itselleen fyysistä ja henkistä vahinkoa. Siten voi vahingoittaa myös avioliittoaan.

”Kerran mieheni pyysi anteeksi jotakin, mikä oli loukannut minua syvästi. Minun oli vaikea antaa anteeksi, mutta lopulta tein niin. Kadun sitä, etten antanut anteeksi aiemmin, koska sen takia välillemme syntyi turhia jännitteitä.” (Julia)

MITÄ VOIT TEHDÄ?

TUTKI ITSEÄSI

Seuraavan kerran kun loukkaannut jostakin, mitä puolisosi sanoo tai tekee, mieti:

  • Olenko liian herkkä?

  • Onko loukkaus niin vakava, että tarvitsen anteeksipyynnön, vai voinko vain sivuuttaa asian?

KESKUSTELE PUOLISOSI KANSSA

  • Miten nopeasti yleensä annamme anteeksi toisillemme?

  • Miten voisimme onnistua antamaan anteeksi nopeammin?

VINKKEJÄ

  • Kun puolisosi on loukannut sinua, älä oleta, että hän teki sen tahallaan.

  • Yritä suhtautua ymmärtäväisesti puolisosi käytökseen. Muista, että me kaikki erehdymme eli ”kompastumme monta kertaa” (Jaakobin kirje 3:2).

”On helppo antaa anteeksi, kun molemmissa on vikaa. Se on vaikeampaa silloin kun ajattelee olevansa syytön. Anteeksipyynnön hyväksyminen vaatii todellista nöyryyttä.” (Kimberly)

RAAMATUN PERIAATE: ”Ole valmis sopimaan nopeasti.” (Matteus 5:25.)

Kaunaa kantamalla voi aiheuttaa itselleen fyysistä ja henkistä vahinkoa. Siten voi vahingoittaa myös avioliittoaan.