Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

HAASTATTELU | FAN YU

Ohjelmistosuunnittelija kertoo uskostaan

Ohjelmistosuunnittelija kertoo uskostaan

TOHTORI Fan Yu aloitti uransa matematiikan tutkijana lähellä Beijingiä (Peking) sijaitsevassa Kiinan atomienergiainstituutissa. Tuolloin hän oli ateisti ja kannatti evoluutioteoriaa. Nykyään Fan Yu kuitenkin uskoo, että elämän suunnittelija ja luoja on Jumala. Herätkää!-lehti pyysi häntä kertomaan uskostaan.

Kertoisitko jotain taustastasi?

Synnyin vuonna 1959 Fuzhoun kaupungissa Jiangxin maakunnassa Kiinassa. Ollessani kahdeksanvuotias maassa alkoivat näkyä niin kutsutun kulttuurivallankumouksen vaikutukset. Isäni, joka oli ammatiltaan rakennusinsinööri, määrättiin rakentamaan rautatietä eräälle syrjäiselle alueelle. Vuosien ajan hän pääsi käymään luonamme vain kerran vuodessa. Asuin äitini kanssa, joka toimi alakoulun opettajana. Itse asiassa kotimme oli tuossa samaisessa koulussa. Vuonna 1970 meidän täytyi muuttaa Liufangiin. Se oli tuolloin köyhä maalaiskylä Linchuanin alueella, ja siellä oli puutetta ruoasta.

Millaisia uskonkäsityksiä perheelläsi oli?

Isäni ei ollut kiinnostunut uskonnosta tai politiikasta. Äitini oli buddhalainen. Minulle opetettiin koulussa, että elämä on kehittynyt luonnon prosessien kautta, ja uskoin opettajiani.

Mikä sai sinut kiinnostumaan matematiikasta?

Matematiikka kiehtoi minua, koska siinä etsitään totuutta loogisen päättelyn avulla. Menin yliopistoon pian sen jälkeen kun vallankumouksen johtaja Mao Tse-tung kuoli vuonna 1976. Pääaineeni oli matematiikka. Suoritettuani maisterintutkinnon tein ensimmäisessä työpaikassani ydinreaktorien suunnitteluun liittyvää matemaattista tutkimusta.

Mikä oli ensivaikutelmasi Raamatusta?

Vuonna 1987 tulin Yhdysvaltoihin tekemään tohtorinväitöskirjaa Texas A&M -yliopistoon. Tiesin monien amerikkalaisten uskovan Jumalaan ja lukevan Raamattua. Olin myös kuullut, että Raamattu sisältää paljon käytännöllisiä neuvoja. Niinpä ajattelin, että minun pitäisi lukea se.

Raamatun opetukset vaikuttivat järkeviltä. Jotkin kohdat tuntuivat kuitenkin vaikeaselkoisilta, minkä vuoksi lakkasin pian lukemasta sitä.

Miksi kiinnostuit Raamatusta uudelleen?

Koska ajatus Luojasta oli minulle uusi, päätin tutkia asiaa tarkemmin itse.

Vuonna 1990 ovikelloani soitti Jehovan todistaja -nainen, joka näytti minulle Raamatusta, että ihmiskuntaa odottaa parempi tulevaisuus. Hän järjesti niin että eräs aviopari tulisi luokseni ja auttaisi minua ymmärtämään Raamattua. Myöhemmin myös vaimoni Liping, joka oli Kiinassa asuessaan opettanut fysiikkaa lukiossa – ja joka hänkin oli ateisti – alkoi tutkia Raamattua. Opimme, mitä siinä kerrotaan elämän alkuperästä. Mutta koska ajatus Luojasta oli minulle uusi, päätin tutkia asiaa tarkemmin itse.

Millä tavoin tutkit asiaa?

Koska olin matemaatikko, todennäköisyyksien laskeminen oli minulle tuttua. Tiesin myös, ettei elämää voisi syntyä, ellei jo olisi olemassa proteiineja. Siksi yritin laskea, miten todennäköistä olisi, että jokin proteiini muodostuisi sattumanvaraisesti. Proteiinit ovat tunnetuista molekyyleistä monimutkaisimpia. Elävissä soluissa voi olla tuhansia erityyppisiä proteiineja, jotka ovat hyvin tarkoin määritellyssä vuorovaikutuksessa. Tulin samaan johtopäätökseen kuin monet muutkin: proteiinin muodostuminen itsestään on niin epätodennäköistä, että sitä voidaan pitää mahdottomana! Evoluutioteoria ei ole kyennyt antamaan minulle järkeviä vastauksia siihen, miten nämä hyvin monimutkaiset molekyylit pystyisivät luomaan itse itsensä – puhumattakaan eliöistä, joissa proteiineilla on olennainen osa. Minun mielestäni nämä tosiasiat puolsivat Luojan olemassaoloa.

Miten vakuutuit siitä, että Raamattu on Jumalalta?

Jatkaessani tutkimista Jehovan todistajien kanssa opin, että Raamattu sisältää monia yksityiskohtaisia ennustuksia, jotka ovat toteutuneet. Aloin myös omakohtaisesti kokea, miten hyödyllistä on noudattaa Raamatun periaatteita. Ihmettelin, kuinka tuhansia vuosia sitten eläneet raamatunkirjoittajat saattoivat kirjoittaa niin viisaita ajatuksia, että ne ovat edelleen ajankohtaisia ja käytännöllisiä. Vähitellen tajusin Raamatun olevan Jumalan sana.

Miksi olet edelleen vakuuttunut Luojan olemassaolosta?

Kun ajattelen monia luonnon ihmeellisyyksiä, en voi muuta kuin uskoa Luojaan. Tällä hetkellä suunnittelen tietokoneohjelmia ja hämmästelen usein sitä, miten ylivertainen aivojen suorituskyky on niihin verrattuna. Esimerkiksi aivojen kyky tunnistaa puhetta on ällistyttävä. Useimmat meistä voivat helposti ymmärtää puhetta, vaikka mukana olisi vaillinaisia lauseita, naurua, yskimistä, änkytystä, eri aksentteja, kaikua tai taustamelua tai vaikka puhelin vääristäisi ääntä. Saatat ajatella, ettei tässä ole mitään ihmeellistä. Mutta ohjelmistosuunnittelijat ovat toista mieltä. Paraskin puhetta tunnistava tietokoneohjelma on kaukana siitä, mihin ihmisaivot pystyvät.

Toisin kuin huippuunsa kehitetyt tietokoneet, aivot pystyvät havaitsemaan tunteita, erottamaan aksentteja ja tunnistamaan puhujan hänen äänensä perusteella. Ohjelmistosuunnittelijat tutkivat, miten tietokoneilla voitaisiin jäljitellä ihmisaivojen kykyä tunnistaa puhetta. Olen vakuuttunut siitä, että tosiasiassa he tutkivat Jumalan luomistöitä.