Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Raamattu hyökkäysten kohteena

Raamattu hyökkäysten kohteena

 Raamattu hyökkäysten kohteena

KIRJOITUKSET, jotka nykyään tunnetaan Pyhänä Raamattuna, laadittiin yli 1 600 vuoden aikana. Varhaisimmat niistä kirjoitti Mooses ja viimeisimmät eräs Jeesuksen Kristuksen opetuslapsi satakunta vuotta Jeesuksen syntymän jälkeen.

Yrityksillä tukahduttaa Raamatun sanoma on pitkä historia, joka ulottuu kaukaa ajanlaskumme alkua edeltävältä ajalta läpi keskiajan aina meidän päiviimme asti. Yksi tällainen tapaus sattui Jumalan profeetan Jeremian aikaan yli 600 vuotta ennen Kristuksen syntymää.

Hyökkäys epäsuosittua sanomaa vastaan

Jumala oli käskenyt profeetta Jeremiaa kirjoittamaan tuomiosanoman muinaisen Juudan syntisiä asukkaita vastaan ja varoittamaan heitä siitä, että elleivät he tekisi parannusta, heidän pääkaupunkinsa Jerusalem tuhottaisiin. Jeremian sihteeri Baruk luki kirjakäärön tekstin ääneen julkisesti Jerusalemin temppelissä. Toistamiseen hän luki sen Juudan ruhtinaille, jotka toimittivat sen edelleen kuningas Jojakimille. Kuningas ei mieltynyt kuulemiinsa Jumalan sanoihin vaan leikkasi kirjakäärön kappaleiksi ja poltti sen. (Jeremia 36:1–23.)

Sitten Jumala sanoi Jeremialle: ”Ota taas itsellesi käärö, toinen, ja kirjoita siihen kaikki ne ensimmäiset sanat, jotka osoittautuivat olevan ensimmäisessä käärössä, jonka Juudan kuningas Jojakim poltti.” (Jeremia 36:28.) Noin 17 vuotta myöhemmin, aivan kuten Jumala oli Jeremian kautta ennustanut, Jerusalem tuhottiin, monet sen vallanpitäjistä lyötiin kuoliaaksi ja sen asukkaat vietiin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniin. Kirjakäärön sanoma samoin kuin kertomus siitä, miksi sitä vastaan hyökättiin, on säilynyt nykyaikaan asti Raamatussa Jeremian kirjassa.

Raamattujen polttaminen jatkuu

Jojakim ei ollut ainoa esikristillisinä aikoina elänyt henkilö, joka yritti hävittää Jumalan sanan polttamalla. Kreikan maailmanvallan hajottua Israel joutui seleukidien hallitsijasuvun alaisuuteen. Seleukidikuningas Antiokhos Epifanes, joka hallitsi vuosina 175–164 eaa., halusi ulottaa hellenistisen eli kreikkalaisen  kulttuurin koko valtakuntansa alueelle. Siksi hän yritti pakottaa juutalaiset omaksumaan kreikkalaiset tavat ja kreikkalaisen elämäntyylin ja uskonnon.

Noin vuonna 168 eaa. Antiokhos ryösti Jerusalemissa sijaitsevan Jehovan temppelin. Hän pystytti siellä olevan alttarin päälle toisen alttarin kreikkalaisen Zeus-jumalan kunniaksi. Lisäksi hän kielsi juutalaisilta kuolemanrangaistuksen uhalla sapatin vieton ja ympärileikkauksen.

Antiokhoksen uskonnolliseen puhdistukseen sisältyi yritys hävittää kaikki Mooseksen lain kirjakääröt. Hän ulotti kampanjansa koko Israeliin muttei onnistunut tuhoamaan kaikkia Raamatun heprealaisten kirjoitusten jäljennöksiä. Muualla sijainneiden juutalaisyhteisöjen tiedetään säilyttäneen jäljennöksiä Raamatun kirjoituksista, ja jotkin huolellisesti kätketyt kirjakääröt saattoivat säästyä polttamiselta Israelin rajojen sisäpuolellakin.

Diocletianuksen edikti

Yksi merkittävä hallitsija, joka yritti hävittää Raamatun, oli Rooman keisari Diocletianus. Hän antoi vuonna 303 sarjan kristittyjä vastaan suunnattuja, toinen toistaan ankarampia ediktejä eli määräyksiä. Seurauksena oli ”suuri vaino”, kuten jotkut historioitsijat sitä kutsuvat. Ensimmäisessä ediktissä hän käski polttamaan Raamatun jäljennökset ja hajottamaan kristittyjen kokouspaikat. Uskontotieteiden professori Harry Y. Gamble Virginian yliopistosta Yhdysvalloista kirjoitti: ”Diocletianus oletti ilman muuta, että jokaisella kristillisellä yhteisöllä, olipa se missä tahansa, oli kokoelma kirjoja, ja hän tiesi, että nuo kirjat olivat yhteisön elinehto.” Samoihin aikoihin elänyt, Palestiinasta kotoisin ollut kirkkohistorioitsija Eusebios Kesarealainen kertoi: ”Omin silmin olemme nähneet, kuinka rukoushuoneet on purettu ylhäältä maahan asti perustuksineen, kuinka jumalalliset ja pyhät kirjat keskellä toreja on annettu tulelle.”

Kerrotaan, että kolme kuukautta Diocletianuksen ensimmäisen ediktin jälkeen Pohjois-Afrikassa sijaitsevan Cirtan (nykyisen Constantinen) kaupungin ylin virkamies määräsi kristityt luovuttamaan kaikki ”lain kirjoitukset” ja ”Raamatun jäljennökset”. Näiltä ajoilta on peräisin kertomuksia kristityistä, jotka mieluummin alistuivat kidutettaviksi ja tapettaviksi kuin luovuttivat Raamatun jäljennöksiä tuhottavaksi.

Hyökkäysten tavoite

Jojakimilla, Antiokhoksella ja Diocletianuksella oli yhteinen tavoite: hävittää Jumalan sana olemattomiin. Raamattu kuitenkin kesti kaikki tuhoamisyritykset. Vaikka Diocletianusta seuranneet Rooman hallitsijat alkoivat tunnustautua kristityiksi, hyökkäykset Raamattua vastaan jatkuivat edelleen. Miksi?

Hallitsijat ja kirkonmiehet, jotka myöhemmin polttivat Raamattuja, väittivät, ettei kyse ollut yrityksestä tuhota Raamattu. He vain yrittivät pitää sen poissa tavallisen kansan ulottuvilta. Mutta miksi kirkon johtomiehet haluaisivat toimia näin? Entä kuinka pitkälle kirkko meni pyrkiessään tukahduttamaan Raamatun lukemisen? Tätä tarkastellaan seuraavassa kirjoituksessa.