Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Japanin tsunami 2011 – eloonjääneiden kertomuksia

Japanin tsunami 2011 – eloonjääneiden kertomuksia

 Japanin tsunami 2011 – eloonjääneiden kertomuksia

Japanin maanjäristyksestä ja tsunamista selviytyneet kertovat kokemuksistaan.

PERJANTAINA 11. maaliskuuta 2011 kello 14.46 Japania ravisteli maanjäristys, joka oli tilastojen mukaan kautta aikojen neljänneksi voimakkain koko maailmassa. Se synnytti valtavan tsunamin ja voimakkaita jälkijäristyksiä, jotka pitivät ihmisiä pelon vallassa viikkokausia. Noin 20 000 ihmistä kuoli tai katosi. Tuhannet kuitenkin selvisivät hengissä. Seuraavassa on joidenkin eloonjääneiden kertomuksia.

Tadayuki ja hänen vaimonsa Harumi olivat kotonaan Ishinomakissa Miyagin prefektuurissa, kun he kuulivat jyrinää ja heidän talonsa alkoi heilua rajusti. ”Ryntäsimme ulos ja näimme järkytykseksemme halkeamia maassa”, Tadayuki kertoo. ”Talomme huojui, ja seinistä ryöppysi pölyä savun lailla.”

Järistyksen keskus oli merellä noin 130 kilometrin päässä Miyagin rannikosta. Tsunami kylvi tuhoa 670 kilometrin matkalla Japanin Tyynenmeren puoleisella rannikolla. Aallot olivat paikoin  15 metriä korkeita, ja ne murskasivat alleen aallonmurtajia ja saivat joet tulvimaan yli äyräiden. Vesi työntyi 40 kilometrin päähän sisämaahan.

Sähkön, kaasun ja veden jakelu katkesi kokonaan. Vesi vahingoitti noin 160 000:ta asuin- ja liikerakennusta sekä tehdasta tai vei ne mennessään. Eräässä vaiheessa jopa 440 000 ihmistä asui noin 2 500 tilapäissuojassa, kuten kouluissa ja muissa julkisissa rakennuksissa. Monet majoittuivat sukulaisten tai ystävien luo. Tuhannet menettivät henkensä, ja tuhannet ovat edelleen kadoksissa.

Menetyksiä ja murhetta

Tsunami vaati paljon enemmän uhreja kuin itse maanjäristys. Yoichi, joka asui Rikuzentakatassa Iwaten prefektuurissa, aavisti heti, että järistystä seuraisi tsunami, joten hän vei vanhempansa läheiseen väestönsuojaan. Sitten hän palasi tarkistamaan naapurien tilanteen. Yoichi oli kuitenkin yhä huolissaan vanhemmistaan ja halusi vaimonsa Tatsukon kanssa palata heidän luokseen, mutta sitten he saivat kuulla, että tsunami oli jo lähestymässä.

He kiiruhtivat erästä toista suojaa kohti, mutta sen sisäänkäynti oli rojun peitossa. Sitten he näkivät läheisen sahalaitoksen mustan rakennuksen syöksyvän kohti. ”Juokse!” Tatsuko huusi.

Lopulta he pääsivät erään korkealla paikalla sijaitsevan koulun pihalle. Sieltä he näkivät, kuinka tsunami nielaisi koko lähitienoon. ”Tuolla menee taloni”, joku sanoi. Rikuzentakatasta tuhoutui melkein kolme neljäsosaa, ja vesi vei mukanaan myös Yoichin vanhemmat. Äidin ruumis löytyi jonkin ajan kuluttua, mutta isän ruumista ei ole löydetty.

Toru oli työssä eräässä lähellä rantaa sijaitsevassa tehtaassa Ishinomakissa. Ensimmäisen järistyksen laannuttua hän säntäsi autolleen. Hän kehotti myös muita pakenemaan, koska epäili, että järistystä seuraisi tsunami.

”Aluksi suuntasin kohti kotia, joka sijaitsi korkealla paikalla, mutta juutuin pian ruuhkaan”, Toru kertoo. ”Kuulin autoradiosta, että tsunami oli jo saavuttanut erään läheisen kaupungin. Avasin auton ikkunan, jotta pääsisin pakoon, mikäli hyökyaalto iskisi alueelle, jolla olin. Hetken päästä minua kohti syöksyi parin metrin korkuinen musta vesimassa. Se paiskasi edessäni olevat autot minun  autoani päin, ja me kaikki kulkeuduimme sen mukana pitkälle sisämaahan.

Pääsin hädin tuskin ulos ikkunasta. Sitten öljyinen, pahalta haiseva virta tempasi minut mukaansa. Se paiskasi minut erääseen autokorjaamoon, missä onnistuin tarrautumaan portaisiin ja kiipeämään toiseen kerrokseen. Suurin ponnistuksin sain vedettyä kolme ihmistä turvaan. Meitä oli muutamia, jotka selvisimme nousevasta vedestä ja kylmästä, lumisateisesta yöstä. Emme kuitenkaan pystyneet pelastamaan muita, jotka huusivat apua.”

Ennen järistystä Midori vietti aikaa isovanhempiensa luona Kamaishissa Iwaten prefektuurissa. Tunnelma oli iloinen. Midori oli juuri päättänyt koulun ja mennyt näyttämään todistustaan isoisälle, joka oli ollut jonkin aikaa liikuntakyvytön. Hän luki Midorin todistuksen ääneen ja kiitti tätä ahkerasta työstä. Viisi päivää tämän mukavan tapahtuman jälkeen maanjäristys iski.

Midori hoputti äitinsä Yukon kanssa isovanhempiaan lähtemään pois mahdollisen tsunamin alta. Isoisä kuitenkin sanoi: ”Minä en lähde. Tsunamit eivät ole milloinkaan ulottuneet näin kauas sisämaahan.” Toiset yrittivät kantaa hänet pois talosta, mutta koska he eivät jaksaneet nostaa häntä, he lähtivät hakemaan apua. Silloin tsunami oli kuitenkin jo saavuttanut rannikon. ”Juoskaa nopeasti!” huusivat miehet läheiseltä mäeltä. Tsunami nielaisi talon toisensa perään. Ilmassa kaikuivat Midorin kauhistuneet huudot: ”Isoisä! Isoäiti!” Isoisän ruumis löydettiin myöhemmin, isoäidin ruumis sen sijaan katosi jäljettömiin.

Hätäapua

Japanin hallitus lähetti paikalle viipymättä palomiehiä, poliiseja ja armeijan joukkoja eri puolilta maata. Pian pelastus- ja avustustyössä oli mukana yli 130 000 ihmistä. Apua alkoi virrata myös ulkomailta ja kansainvälisiltä järjestöiltä. Paikalle saapui runsain mitoin pelastuspartioita ja lääkintähenkilöstöä. He etsivät eloonjääneitä, hoitivat loukkaantuneita ja raivasivat tuhoaluetta.

Monet järjestöt – Jehovan todistajat mukaan lukien – auttoivat jäseniään. Perjantai-iltapäivänä heti maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen todistajat ottivat selvää, olivatko kaikki heidän kokouksissaan käyvät turvassa. Tiet olivat kuitenkin monin paikoin poikki, sähköä ei ollut, eivätkä puhelinyhteydet toimineet. Oli erittäin vaikeaa saada yhteys kaikkiin, jotka asuivat laajalla tuhoalueella.

Takayuki, joka palvelee vanhimpana Jehovan todistajien seurakunnassa Somassa Fukushiman prefektuurissa, sai tuona hirvittävänä perjantai-iltapäivänä yhteyden vain muutamiin perheisiin. ”Päätin jatkaa yrittämistä seuraavana päivänä”, hän sanoi. ”Aamun koittaessa lähdin etsintäkierrokselle ensin autolla ja jatkoin sitten jalkaisin aina iltaan asti. Kävin 20 paikassa, muun muassa väestönsuojissa, etsimässä seurakuntaamme kuuluvia. Aina kun löysin  heitä, luin heille joitakin raamatunkohtia ja rukoilin heidän kanssaan.”

Shunji Ishinomakista kertoo: ”Muodostimme ryhmiä, jotka lähtivät etsimään todistajia. Saapuessamme tuhoalueelle menimme sanattomiksi. Autoja riippui sähköpylväissä, taloja oli kasaantunut pinoiksi, ja rojua oli kerääntynyt talojakin korkeammiksi kasoiksi. Erään auton katolla oli ruumis – luultavasti joku, joka oli paleltunut yöllä. Toinen auto riippui ylösalaisin kahden rakennuksen välissä. Sen sisällä oli ruumis.”

Shunji oli helpottunut löytäessään uskonveljiä väestönsuojista. Hän sanoo: ”Kun tapasin heidät, tajusin, kuinka rakkaita he minulle ovat.”

”Tulitte todella nopeasti!”

Yui ja Mizuki, kaksi nuorta Jehovan todistaja -naista, asuivat lähellä toisiaan Minamisanrikussa Miyagissa. Ensimmäisen järistyksen jälkeen kumpikin ryntäsi ulos. He huomasivat toisensa ja lähtivät yhdessä  juoksemaan korkeammalle paikalle. Vajaat kymmenen minuuttia myöhemmin he näkivät, kuinka hyökyaalto toisensa jälkeen vyöryi läpi kaupungin ja vei mennessään heidän kotinsa ja kaiken muunkin.

Kun Yui ja Mizuki tapasivat suojassa todistajaystäviään, he rukoilivat näiden kanssa. Seuraavana aamuna sekä heidän oman seurakuntansa että naapuriseurakuntien jäseniä ylitti vuoren ja toi heille ruokaa ja tarvikkeita. Yui ja Mizuki huudahtivat: ”Tiesimme kyllä, että tulisitte, mutta te tulitte todella nopeasti!”

Hideharu, joka toimii valvojana Jehovan todistajien seurakunnassa Tomessa, kävi tuossa koulussa. Hän selittää: ”Yritin koko yön löytää rannikolla asuvia ystäviämme. Viimein aamuneljältä sain kuulla, että jotkut olivat paenneet erääseen kouluun. Noin seitsemältä meitä kokoontui kymmenkunta henkeä valmistamaan riisipalloja, ja kolme meistä lähti viemään valmistamaamme ruokaa autolla. Useimmat tiet olivat poikki. Vain vaivoin pääsimme koululle. Nekin, jotka olivat menettäneet kotinsa, olivat mukana auttamassa toisia.”

Hengellisistä tarpeista huolehditaan

Jehovan todistajat kokoontuvat säännöllisesti tutkimaan Raamattua, ja joidenkin seurakuntien kokoukset ovat perjantai-iltana. Näin oli myös Rikuzentakatassa, mutta tsunami oli juuri vienyt mennessään valtakunnansalin, todistajien kokouspaikan. Eräs todistaja kuitenkin ehdotti, että kokous pidettäisiin yhtä kaikki. Paikaksi valittiin suhteellisen hyvin säilynyt yksityiskoti ja asiasta ilmoitettiin seurakunnan jäsenille.

Talossa oli oma sähkögeneraattori, joten sinne saatiin valot. Läsnä oli 16 henkeä. ”Itkimme ilosta”, muistelee Yasuyuki, joka menetti asuntonsa tsunamissa. ”Se oli meille paras turvapaikka.” Hideko sanoi: ”Kokousta häiritsivät useat voimakkaat jälkijäristykset, mutta se, että olimme yhdessä, sai minut unohtamaan pelkoni ja huoleni.”

Katastrofin jälkeenkään seurakunta ei ole jättänyt yhtään kokousta pitämättä. Kaksi päivää myöhemmin sunnuntaina pidettiin puhe aiheesta ”Maailmanlaajuinen veljesseura pelastuu onnettomuudelta”.

Organisoitua avustustyötä

Valtion eri laitokset aloittivat nopeasti avustustyön. Samoin teki Ebinassa Tokion liepeillä sijaitseva Jehovan todistajien haaratoimisto. Maanjäristyksen jälkeiseen päivään mennessä se oli jakanut laajan tuhoalueen kolmeen osaan. Maanantaina, kolme päivää järistyksen jälkeen, noilla alueilla kävi haaratoimiston edustajia.

Avustustyöt jatkuivat seuraavien viikkojen ja kuukausien ajan. Jehovan todistajat lähettivät paikalle tonneittain tarvikkeita. Yhdessä vaiheessa niiden jakamisesta huolehti aktiivisesti 3 avustuskeskusta sekä 21 varastoa ja jakeluasemaa. Ensimmäisten kahden kuukauden aikana sadat vapaaehtoistyöntekijät jakoivat yli 250 tonnia ruokaa, vaatteita ja muita välttämättömyystarvikkeita. Monet todistajat antoivat niitä edelleen naapureilleen.

Rikuzentakatan ja sen naapurikaupungin Ofunaton korjatuissa valtakunnansaleissa  annetaan paikkakuntalaisille hengellistä tukea. Tämä auttaa ihmisiä, jotka yrittävät rakentaa elämäänsä uudelleen ja selvitä tuhoisan maanjäristyksen ja tsunamin aiheuttamista traumoista. Tuhoalueen runsaasta 14 000 Jehovan todistajasta 12:n on vahvistettu kuolleen ja 2 on edelleen kadoksissa.

Monet todistajat, joista tuli tämän hirvittävän luonnononnettomuuden uhreja, ovat kokeneet saman kuin eräs perhe, joka sanoi: ”Kun lähdimme pakoon, meillä kullakin oli mukana yksi kassi, mutta uskonveljemme ovat huolehtineet kaikista tarpeistamme.” Tosi Jumalan Jehovan palvelijat saavat tosiaan nauttia ainutlaatuisesta kansainvälisestä veljeydestä, josta Jeesus ja hänen apostolinsakin puhuivat. Tätä sidettä eivät voi murtaa tsunamit eivätkä muutkaan luonnononnettomuudet. (Johannes 13:34, 35; Heprealaisille 10:24, 25; 1. Pietarin kirje 5:9.)

[Tekstiruutu/Kuva s. 18]

YDINONNETTOMUUS

Tsunami vahingoitti Fukushiman Daiichin ydinvoimalan reaktoreita, mikä nousi uutisotsikoihin kautta maailman. Radioaktiiviset päästöt levisivät Japaniin ja muihinkin maihin. Tuhansia evakuoitiin hengenvaarallisen säteilyn varalta.

”Asuimme lähellä ydinvoimalaa”, kertoo Megumi. ”Maanjäristystä seuraavana päivänä kuulimme, että voimala oli vaurioitunut, ja meidän käskettiin paeta.” Hänen sisarensa Natsumi kertoo: ”Helikopterit pörräsivät taivaalla, sireenit ulvoivat, ja kaiuttimesta kuului kehotuksia poistua alueelta.” Seuraavina viikkoina nämä tytöt asuivat yhdeksässä eri paikassa. Aikanaan he saivat käydä kotonaan, ja heille annettiin kaksi tuntia aikaa valita mukaansa muutamia tavaroita.

Yli 60-vuotias nainen nimeltä Chikako asui Namiessa Fukushimassa. ”Maanjäristyksen iskiessä menin läheiseen väestönsuojaan. Siellä minä ja kaksi lastani vietimme voimakkaiden jälkijäristysten vuoksi unettoman yön. Seitsemältä aamulla meitä käskettiin lähtemään viipymättä eräässä toisessa kaupungissa olevaan suojaan.

Ruuhka tukki tiet, joten pääsimme määränpäähämme vasta kolmen aikaan iltapäivällä. Siellä saimme tietää, että ydinvoimalassa oli tapahtunut räjähdys. Olin luullut, että pääsisimme pian takaisin kotiin, joten emme olleet ottaneet mitään mukaamme.” Perhe muutti paikasta toiseen, kunnes se lopulta löysi asunnon kaukaa kotoaan.

[Lähdemerkintä]

Photo by DigitalGlobe via Getty Images

[Tekstiruutu/Kuva s. 20]

MITÄ KOKEMUS OPETTI?

Kirjoituksessa mainittu Yoichi, joka asui Rikuzentakatassa ja menetti melkein koko omaisuutensa, sanoo: ”Voin vakuuttaa, että tavarat eivät tuo turvallisuutta.” Vastaavia ajatuksia ovat esittäneet Jumalan palvelijat kautta aikojen, etenkin ne, jotka ovat saaneet kokea Jeesuksen sanojen paikkansapitävyyden; hänhän opetti, että aineellinen omaisuus on suhteellisen merkityksetöntä Jumalan suosion ja siunauksen rinnalla (Matteus 6:19, 20, 33, 34).

Toinen tärkeä asia, joka Japanin maanjäristyksestä voidaan oppia, on se, että varoituksia tulee noudattaa viipymättä. Kyse voi olla elämästä tai kuolemasta. Useat niistä, jotka järistyksen jälkeen siirtyivät nopeasti korkeammalle paikalle, pelastuivat.

 [Kartta/Kuvat s. 16]

(Ks. painettu julkaisu)

JAPANI

TOKIO

Kamaishi

Rikuzentakata

Minamisanriku

Ishinomaki

Soma

Fukushiman ydinvoimala

Ebina

Jehovan todistajien haaratoimisto

[Kuvat]

Rikuzentakata, Iwate

Soma, Fukushima

Ishinomaki, Miyagi

Kamaishi, Iwate

Minamisanriku, Miyagi

[Kuva s. 14]

Harumi ja Tadayuki

[Kuva s. 15]

Yoichi ja Tatsuko

[Kuva s. 17]

Yuko ja Midori

[Kuva s. 17]

Toru

[Kuva s. 17]

Torun auto

[Kuva s. 17]

Takayuki

[Kuva s. 18]

Shunji

[Kuva s. 19]

Mizuki ja Yui

[Kuva s. 19]

Hideharu

[Kuva s. 19]

Avustustyöt käynnissä

[Kuva s. 20]

Rikuzentakatan valtakunnansali tsunamin jälkeen

[Kuva s. 20]

Korjaustyöt käynnissä kolme kuukautta myöhemmin

[Kuva s. 20]

Valmis valtakunnansali

[Kuvan lähdemerkintä s. 14]

JIJI PRESS/AFP/Getty Images