Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Vuoristoinen Svaneti – vartiotornien maa

Vuoristoinen Svaneti – vartiotornien maa

 Vuoristoinen Svaneti – vartiotornien maa

PIDÄMME tiukasti kiinni kattoparruista samalla kun nojaudumme eteenpäin ja työnnämme päämme ulos tähystysaukosta 800 vuotta vanhan kivitornin huipulla. Noin 25 metrin korkuisesta tähystyspaikastamme näemme lukuisia ikivanhoja vartiotorneja eri puolilla Mestiaa, joka on Georgian tasavallassa sijaitsevan Svanetin alueen keskuspaikka.

 Vihreiden niittyjen verhoama loivarinteinen laakso on jyrkkä vastakohta ympärillä kohoaville jylhille lumihuippuisille vuorille. Tuntuu kuin tämä lumoava paikka veisi meidät ajassa taaksepäin keskiaikaan. Juuri näissä Svanetin kuuluisissa vartiotorneissa olimme halunneetkin päästä käymään.

Tutustumme alueeseen

Matkamme kohti vuoristoista Svanetia alkoi Zugdidista, joka sijaitsee lähellä Mustaamerta. Aamu oli niin kirkas, että saatoimme nähdä kaukana siintävät mahtavat lumihuippuiset vuoret. Kun saavuimme Engurijoen solaan, lähdimme hiljakseen etenemään sitä pitkin. Tällä metsäisellä seudulla kukoistavat saniaiset, atsaleat, laakerikirsikat ja kermanvaaleat alppiruusut.

Illansuussa ryhmämme oli saapunut viehättävään Bechon kylään, joka sijaitsee henkeäsalpaavan kauniin Ušban juurella. Tuon vuoren kaksi jäistä graniittihuippua vetävät puoleensa vuorikiipeilijöitä kuin kynttilänliekki yöperhosia. 4 710 metrin korkuista Ušbaa sanotaan usein Kaukasuksen Matterhorniksi.

Väsyneinä ja nälkäisinä pysäytimme erään paimenen ostaaksemme häneltä lampaan, jonka sitten valmistimme illalliseksi. Pian nautimme nuotion äärellä paikallisten svanien vieraanvaraisuudesta ja söimme herkullista mtsvadya, eräänlaista lihavarrasta. Se tarjoiltiin juuri saviuunissa paistetun litteän lavash-leivän kera. Palan painikkeeksi joimme lasin täyteläistä, kuivaa saperavia, georgialaista punaviiniä.

Seuraavana aamuna suuntasimme Mestiaan. Ihaillessamme maisemia kirjoituksen alussa mainitun vartiotornin tähystysaukosta tulimme siihen tulokseen, että Svaneti on maailman kauneimpia vuoristoseutuja. Noin 45 kilometriä Mestiasta, vielä syvemmällä vuorten suojissa, on peräti 2 200 metrin korkeudessa sijaitseva Ušgulin kylä. Sen on sanottu olevan ”korkeimmalla sijaitseva yhtäjaksoisesti asuttu kylä Euroopassa”.

Kuljimme kylään pitkin syrjäistä, kapeaa tietä, joka seuraili jyrkkää vuorenrinnettä. Kaukana alapuolella virtasi joki. Päästyämme viimein Ušguliin meitä kohtasi unohtumaton näky: pieniä talorykelmiä keskiaikaisten vartiotornien ympärillä. Taustalla kohosi suunnaton Šharavuori. Sen häikäisevän valkoinen lumivaippa piirtyi kauniisti syvänsinistä taivasta vasten.

5 201 metrin korkuinen Šhara on Georgian korkein vuori. Se kuuluu niin sanottuun Bezengin muuriin, 12 kilometriä pitkään vuorijonoon, jonka muutkin huiput ovat lähes yhtä korkeita. Vuorijono on puolestaan osa 1 200 kilometrin mittaista Isoa-Kaukasusta. Minne katsoimmekin, näimme suunnattoman kauniita vehmaita laaksoja. Ne ovat kuitenkin luoksepääsemättömiä muille paitsi kaikkein seikkailumielisimmille tai niille, joille Svaneti on koti.

Asukkaat

Ylä-Svanetissa asuvien svanien historia ulottuu hamaan muinaisuuteen, ja heillä on oma kieli. Heidät on jo kauan aikaa tunnettu siitä, etteivät he ole suostuneet kenenkään määräiltäviksi. Muuan 1700-luvun tutkimusmatkailija sanoi, että svanit ”olivat luoneet uudenlaisen ihanneyhteiskunnan, jossa yksilön vapaa tahto meni kaiken muun edelle”.

Svanetin ainutlaatuisen vapauden voidaan katsoa johtuneen kahdesta seikasta.  Ensinnäkin valtavat vuorijonot eristivät kansan muusta maailmasta ja suojelivat tunkeutujilta. Toiseksi vartiotornit tarjosivat turvaa yksittäisille perheille. Ne suojelivat naapurikylien asukkailta, jotka aika ajoin kävivät vihamielisiksi, samoin kuin lumivyöryiltä, jotka hautasivat matalammat rakennukset alleen.

Elämää vartiotornissa

Pääsimme vierailulle erään perheen 1100-luvulla rakennettuun torniin. Tässä pienessä linnoituksessa oli kaksi päärakennusta: vartiotorni eli murkvam ja sen yhteydessä oleva talo, kor. Talon pohjakerroksessa oli kookas tulisija, joka oli sekä lämmön että valon lähde. Huomiota herättävä oli myös perheen patriarkan iso puutuoli. Perheeseen kuuluivat hänen vaimonsa, poikansa ja miniänsä. Naiset hoitivat vuorotellen kotiaskareita: jauhoivat viljaa, leipoivat leipää, siivosivat, ruokkivat eläimet ja pitivät yllä tulta suuressa tulisijassa.

Jyhkeä torni oli tehty kivistä ja rapattu laastilla. Siinä oli neljä kerrosta, kun taas talossa kerroksia oli vain kaksi. Kavuttuamme talosta torniin kesti hetken, ennen kuin totuimme hämärään. Vartiotornin alimmissa kerroksissa varastoitiin vettä, jauhoja, hedelmiä, juustoa, viiniä ja lihaa.

Vaaran uhatessa perhe nukkui tornin kolmessa ensimmäisessä kerroksessa, kun taas ylin kerros oli tarkoitettu pääasiassa tornin puolustamiseen. Sen seinässä oli pieniä tähystysaukkoja ja yläpuolella tiilikatto. Eräs 1800-luvulla paikalla käynyt vierailija kirjoitti, että koska ”päätöksiä voimaan saattamassa ei ollut minkäänlaista paikallista vallanpitäjää, aseisiin turvauduttiin tämän tästä”. Jokainen perhe oli varautunut puolustamaan itseään.

Muistellessamme kotimatkalla kaikkea sitä kaunista, mitä olimme nähneet Jehovan mahtavassa luomakunnassa, sydämemme täytti kiitollisuus häntä kohtaan. Niillä, jotka aikoinaan ovat eläneet Svanetin vartiotorneissa, on mahdollisuus elää Jumalan uudessa maailmassa. Silloin ei kukaan enää tunne tarvitsevansa torneja tai muita linnakkeita suojakseen. Kuten Raamatussa luvataan, silloin ihmiset ”istuvat todella kukin viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa alla, eikä kukaan saata heitä vapisemaan”. (Miika 4:4; Roomalaisille 8:21, 22.)

[Kuvan lähdemerkintä s. 16]

Yläkuva: Paata Vardanashvili