Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Joulun henki leviää – miksi?

Joulun henki leviää – miksi?

 Joulun henki leviää – miksi?

ODOTATKO sinä joulua innokkaasti, vai herättääkö sen lähestyminen sinussa stressiä ja ahdistusta? Miljoonat ihmiset pohtivat, kenelle antaisivat lahjoja ja millaisia. Heitä mietityttää myös, onko heillä niihin varaa ja miten pitkään velkojen maksaminen vie.

Tästä huolimatta joulu on edelleen hyvin suosittu juhla, ja sen vietto on levinnyt jopa ei-kristittyihin maihin. Japanissa useimmat perheet viettävät nykyään joulua, mutta eivät sen uskonnollisen merkityksen vuoksi vaan pelkästään juhlana juhlien joukossa. The Wall Street Journal -lehti kuvailee, miten Kiinan ”suurissa kaupungeissa kauppojen ikkunat ovat täynnä iloisia, punaposkisia joulupukkeja”, ja jatkaa: ”Joulukuume on tarttunut Kiinan kaupunkien nousevaan keskiluokkaan, ja joulu tarjoaa syyn shoppailla, syödä ja juhlia.”

Monissa osissa maailmaa joulu kasvattaa tuntuvasti myyntiä. Näin on varsinkin Kiinassa, joka tätä nykyä ”suoltaa ulkomaille muovikuusia, hopeanauhoja, välkkyviä valoja ja muuta joulurihkamaa”, kuten edellä mainitussa lehdessä sanotaan.

Maissa, joiden asukkaat ovat valtaosin muslimeja, vietetään niin ikään joulun kaltaisia juhlia, vaikkakaan ei välttämättä joulukuun 25. päivänä. Ei ole mitenkään tavatonta, että Ankarassa ja Beirutissa liikkeiden ikkunat on somistettu kimaltelevilla ikivihreillä oksilla ja lahjapaketeilla. Indonesiassa hotellit ja kauppakeskukset järjestävät joulutapahtumia ja lapset voivat aterioida joulupukin kanssa tai otattaa itsestään kuvan hänen vierellään.

Länsimaissa joulu on nykyään pitkälti maallinen ja kaupallinen juhla, ja monet mainokset on ”suunnattu häpeilemättä lapsille”, sanotaan kanadalaisessa Royal Bank Letter -aikakauslehdessä. Vaikka jotkut käyvätkin vielä joulukirkossa, nykyajan temppeleitä ovat pikemminkin kauppakeskukset, joissa raikuvat joululaulut. Mistä muutos johtuu? Voisiko se liittyä jollain tavoin joulun alkuperään? Mitkä ovat joulun juuret?

Ennen näiden kysymysten tarkastelua olisi hyvä lukea Raamatun kertomukset, joihin Jeesuksen syntymää kuvaavien joulunajan asetelmien sanotaan perustuvan.

 [Tekstiruutu/Kuva s. 4]

EVANKELIUMIEN KERTOMUKSET

Apostoli Matteus: ”Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen päivinä, katso, tähdistäennustajia tuli itäisiltä seuduilta Jerusalemiin, ja he sanoivat: ’Missä on se, joka on syntynyt juutalaisten kuninkaaksi? Sillä me näimme hänen tähtensä ollessamme idässä ja olemme tulleet häntä kumartamaan.’ Tämän kuullessaan kuningas Herodes joutui kiihdyksiin.” Niinpä kuningas kysyi ylipapeilta, ”missä Kristuksen oli määrä syntyä”. Saatuaan tietää, että syntymäpaikka oli Betlehem, hän sanoi tähdistäennustajille: ”Menkää ja etsikää tarkoin lapsukaista, ja kun olette löytäneet sen, ilmoittakaa minulle.”

”He lähtivät matkaan, ja katso, tähti, jonka he olivat nähneet ollessaan idässä, kulki heidän edellään, kunnes se pysähtyi sen paikan yläpuolelle, missä lapsukainen oli. – – kun he menivät taloon, he näkivät lapsukaisen sen äidin Marian kanssa.” Tähdistäennustajat antoivat Jeesukselle lahjoja, minkä jälkeen ”heille annettiin unessa jumalallinen varoitus olla palaamatta Herodeksen luo, [joten] he poistuivat maahansa toista tietä”.

”Kun he olivat poistuneet, katso, Jehovan enkeli näyttäytyi unessa Joosefille ja sanoi: ’Nouse, ota lapsukainen ja sen äiti ja pakene Egyptiin – –.’ Niin hän nousi ja otti yöllä mukaansa lapsukaisen ja sen äidin ja poistui – –. Kun Herodes nyt näki, että tähdistäennustajat olivat voittaneet hänet viekkaudessa, hän raivostui suuresti, ja hän lähetti surmaamaan Betlehemistä ja sen kaikilta seuduilta kaikki pojat kaksivuotiaista alaspäin.” (Matteus 2:1–16.)

Opetuslapsi Luukas: Joosef ”lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jota kutsutaan Betlehemiksi – – henkikirjoitettavaksi Marian kanssa – –. Heidän siellä ollessaan – – hän [Maria] synnytti poikansa, esikoisen, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majapaikassa.”

”Samalla seudulla oli myös paimenia, jotka oleskelivat taivasalla ja vartioivat vuorotellen yöllä laumojaan. Ja yhtäkkiä seisoi heidän luonaan Jehovan enkeli, – – ja he joutuivat suuren pelon valtaan. Mutta enkeli sanoi heille: ’Älkää pelätkö, sillä katso, minä julistan teille hyvää uutista suuresta ilosta, joka tulee olemaan kaikella kansalla, sillä teille on syntynyt tänään Daavidin kaupungissa Pelastaja, joka on Kristus, Herra.’ ” Silloin paimenet ”menivät kiireesti ja löysivät Marian sekä Joosefin ja seimessä makaavan pienokaisen”. (Luukas 2:4–16.)