Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Stressi – vakava terveysriski

Stressi – vakava terveysriski

 Stressi – vakava terveysriski

”Teen pitkiä työpäiviä milloin mihinkin aikaan vuorokaudesta. Minulla on usein leikkaus jossain sairaalassa ja sitten vain muutama minuutti aikaa siirtyä ruuhkassa toiseen sairaalaan.” (Lääkäri Peter Stuart, Etelä-Afrikka)

SINULLA on epäilemättä jonkinlainen käsitys siitä, miltä johdannossa mainitusta lääkäristä tuntuu, vaikka oma stressisi johtuisikin täysin eri asioista. Aiheuttipa sitä mikä tahansa – kireä ilmapiiri kotona tai työpaikalla tai vaikkapa ruuhkassa ajaminen – se ei ole ihmisille uutta.

Yli 3 000 vuotta sitten muuan taistelujen karaisema mies myönsi rehellisesti: ”Pelko, niin, vavistus tunkeutuu minuun, ja puistatus valtaa minut.” (Psalmit 55:5.) Hän tiesi, mitä stressi on. Nuorena paimenena hän oli kaatanut leijonan ja karhun ja kohdannut pelottavan soturin, joka oli halunnut surmata hänet (1. Samuelin kirja 17:4–10, 23, 24, 34–36, 41–51).

Stressi itsessään ei ole paha asia, sillä se voi terästää meidät kohtaamaan haastavan tilanteen. Se on esimerkiksi saanut hengenvaarassa olevat ihmiset tekemään sellaista, mihin he eivät olisi ikinä uskoneet pystyvänsä. Se voi myös lisätä hetkellisesti adrenaliinin * tuotantoa, niin että ihminen saa tärkeän tehtävän hoidetuksi ajoissa.

Jos stressi ei kuitenkaan hellitä välillä eikä elimistö ehdi rentoutua, seurauksena on ongelmia. Erään tutkijan mukaan liiallinen stressi on suurin terveyttä ja hyvinvointia uhkaava tekijä. Jos tunnet olevasi katkeamaisillasi tai haluat välttää edes joutumasta siihen pisteeseen, saatat miettiä, voiko stressiä millään tavoin vähentää.

Se on mahdollista. Monet ovat saaneet helpotusta lähteestä, jota ei ehkä ensimmäisenä tulisi ajatelleeksi mutta joka on kuitenkin kaikkien ulottuvilla: Jumalan sanasta, Raamatusta. Vaikka Raamattu ei olekaan mikään itsehoito-opas, se sisältää käytännönläheistä viisautta. Se selittää, miksi nykyisin on niin paljon stressiä, ja kertoo, mikä sitä aiheuttaa tai lisää. Se osoittaa myös, miten sitä voi vähentää ja hallita.

[Alaviite]

^ kpl 5 Adrenaliini on lisämunuaisten tuottama hormoni, jonka avulla voi selviytyä kriittisistä tilanteista.