Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Stressi hallintaan

Stressi hallintaan

 Stressi hallintaan

Raamattu puhuu ”vaarallisista ajoista, jolloin on paljon stressiä ja vaikeuksia”. Olet varmaankin samaa mieltä siitä, että elämme aikaa, johon liittyy paljon stressiä. (2. Timoteukselle 3:1, The Amplified Bible)

ON HELPOMPI tukahduttaa tulipalon alku kuin sammuttaa kokonainen raivoava liekkimeri. Vastaavasti pieni stressi on helpompi pitää hallinnassa kuin pitkän ajan kuluessa kasvanut voimakas stressi. Erään lääkärin mukaan ”ratkaisevaa on tehdä päivittäisestä stressinhallinnasta tärkeä asia kiireisessä elämässä”. *

Päivittäiseen stressinhallintaan sisältyy kaksi asiaa. Ensiksikin elämästä on karsittava turhia stressitekijöitä, ja toiseksi olisi kontrolloitava omaa reaktiota väistämättömiin stressitekijöihin.

Antaako Raamattu neuvoja stressinhallintaan?

Raamatun totuudet tärkeitä

Raamatun sivuilta voimme oppia totuuksia, jotka heijastavat Luojamme virkistäviä, kannustavia ajatuksia. Hänen Sanastaan saamme arvokasta opastusta. Oikeastaan  se sisältää runsain mitoin stressiä lievittäviä hengellisiä totuuksia, joiden ansiosta meidän ei tarvitse ”säikähtyä” eikä ”kauhistua” vaan voimme kohdata menestyksellisesti päivittäiset stressin aiheuttajat (Joosua 1:7–9).

Raamattu vakuuttaa, että taivaallinen Isämme Jehova on ”hyvin hellä kiintymyksessään ja armollinen” (Jaakobin kirje 5:11). Kalifornian yliopistossa professorina toiminut Patricia kertoo: ”Minua on auttanut paljon se, että olen mietiskellyt Jumalan tahtoa ja sitä, mitä kaikkea suurenmoista hän saa aikaan.”

Jeesuksen Kristuksen lempeät sanat ja toiminta virkistivät aikoinaan suuresti hänen sorrettuja ja stressaantuneita kuulijoitaan. ”Tulkaa minun luokseni kaikki, jotka uurastatte ja olette kuormitettuja”, hän vetosi, ”niin minä virvoitan teidät.” (Matteus 11:28–30.)

Jeesus ei tosiaankaan ollut vaativa, vaan hän pani merkille opetuslastensa fyysiset ja tunneperäiset tarpeet ja jopa järjesti heille lepohetkiä kesken kiireisen saarnaamistyön (Markus 6:30–32). Voimme luottaa siihen, että nyt taivaallisena Kuninkaanakin hän tuntee meitä kohtaan hellää empatiaa, kun stressi verottaa voimiamme. Armollisesti hän tukee meitä antamalla meille ”apua oikeaan aikaan”. (Heprealaisille 2:17, 18; 4:16.)

Ajatustenvaihto

Puhuminen toisten kanssa on keskeisimpiä keinoja hallita stressiä. Raamattu opettaa: ”Suunnitelmat raukeavat, missä ei ole luottamuksellista puhetta, mutta neuvonantajien paljous tuottaa tuloksia.” (Sananlaskut 15:22). Monet ovat huomanneet, että keskustelu puolison, ystävän tai työtoverin kanssa helpottaa stressiä tuntuvasti.

Hyvin tärkeää, hyödyllistä ja vaivatonta  ”luottamuksellista puhetta” on rukous. Kun rukoilemme Jumalaa säännöllisesti, meidän on helpompi olla kantamatta asioista huolta. Monet ovat kokeneet, miten häneen turvautuminen tuo ”rauhan, joka ylittää kaiken ajatuksen”. Raamattu lupaa, että sellaisten ”sydän ja mieli” varjellaan. (Filippiläisille 4:6, 7; Sananlaskut 14:30.)

Erään stressiä käsittelevän kirjan mukaan ”ne, joilla on sosiaalinen tukiverkko, kestävät stressiä yleensä paremmin kuin ne, jotka yrittävät tehdä kaiken itse, ja heillä on myös parempi mielenterveys”. Tosi Jumalan Jehovan palvelijoilla on paras mahdollinen tukiverkko. Raamatun kehotuksen mukaisesti he kokoontuvat säännöllisesti yhteen rohkaisemaan toisiaan (Heprealaisille 10:24, 25). ”Joskus teen pitkiä työpäiviä ja minulla on paljon stressiä”, sanoo eräs heistä. ”Mutta kun tulen kokoukseen, huomaan, että loppurukouksen jälkeen stressi on tiessään ja olen virkistynyt.”

Merkitystä on myös huumorintajulla. Saarnaajan 3:4:n mukaan on ”aika itkeä ja aika nauraa”. Nauraminen on virkistävää ja terveellistäkin, koska, kuten eräs lääkäri selittää, ”nauraessa elimistö tuottaa endorfiineja ja pysäyttää adrenaliinin erityksen”. Muuan nainen kertoo: ”Mieheni keksii jotain huvittavaa kaikkein stressaavimmissakin tilanteissa, ja se todella auttaa.”

Stressiä vähentäviä ominaisuuksia

Raamattu kannustaa kehittämään ja ilmaisemaan ominaisuuksia, jotka vähentävät stressiä. Näitä ovat ”rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, huomaavaisuus, hyvyys,  usko, lempeys, itsehillintä”, joita kutsutaan Jumalan ”hengen hedelmäksi”. Lisäksi Raamattu neuvoo karttamaan ”ilkeämielistä katkeruutta ja suuttumusta ja vihastusta ja huutamista ja herjaavaa puhetta” ja jatkaa: ”Tulkaa huomaavaisiksi toisianne kohtaan, hellän sääliväisiksi, ja antakaa toisillenne auliisti anteeksi.” (Galatalaisille 5:22, 23; Efesolaisille 4:31, 32.)

Eräs lääkäri selittää, miksi tällaisten Raamatun neuvojen noudattaminen on hyödyksi varsinkin nykymaailmassa: ”Toisten kohteleminen kunnioittavasti vähentää stressiä tuntuvasti.” Raamattu auttaa myös kehittämään vaatimattomuutta eli tasapainoista suhtautumista omiin kykyihin (Miika 6:8).

Jumala odottaa meidän tunnustavan nöyrästi, että meillä on fyysiset ja henkiset rajoituksemme emmekä pysty tekemään kaikkea, mitä haluaisimme. Niin vaikeaa kuin se ehkä onkin, meidän täytyy oppia näkemään, milloin ja miten kieltäytyä sellaisesta, mikä ylittää todelliset resurssimme.

Emme tietenkään vapaudu kaikesta stressistä, vaikka noudattaisimme jokaista edellä esitettyä Raamattuun perustuvaa neuvoa. Saatana Panettelija on ottanut Jumalan palvelijat maalitaulukseen pyrkiessään todistamaan, että he hylkäävät tosi palvonnan, kunhan paine on riittävän kova (Ilmestys 12:17). Mutta kuten olemme nähneet, Jumala auttaa meitä monin tavoin oikeaan aikaan, niin että voimme vähentää stressiä ja selviytyä siitä. *

[Alaviitteet]

^ kpl 3 Kun stressi pitkittyy tai pahenee niin paljon, että se alkaa aiheuttaa terveysongelmia, voi olla viisasta hakeutua lääkärinhoitoon.

^ kpl 20 Lisää stressinhallinnasta: ”Helpotusta stressiin”, Herätkää! 8.2.2005; ”Miten jaksaa nykypäivän kiihkeässä tahdissa?”, Herätkää! 8.2.2001.

[Tekstiruutu s. 9]

VÄHENNÄ STRESSIÄ

● Älä odota täydellisyyttä itseltäsi tai muilta (Saarnaaja 7:16).

● Pane asiat tärkeysjärjestykseen (Filippiläisille 1:10, 11).

● Liiku säännöllisesti (1. Timoteukselle 4:8).

● Nauti Jehovan luomakunnasta (Psalmit 92:4, 5).

● Varaa itsellesi säännöllisesti rauhallista aikaa (Matteus 14:23).

● Lepää ja virkistäydy riittävästi (Saarnaaja 4:6).

[Kuva s. 7]

Ajatustenvaihto lievittää stressiä, ja siksi siihen on hyvin tärkeää varata aikaa.

[Kuva s. 7]

Jumaliset ominaisuudet lievittävät stressiä.