Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

OPPIJAKSO 26

Miksi on olemassa pahuutta ja kärsimystä?

Miksi on olemassa pahuutta ja kärsimystä?

Kun tapahtuu jotain traagista, on luonnollista kysyä: ”Miksi?” Raamattu vastaa tähän kysymykseen, jota monet miettivät.

1. Miten pahuus tuli maailmaan?

Enkeli, jota sanotaan Saatanaksi ja Paholaiseksi, kapinoi Jumalaa vastaan. Saatana halusi valtaa, joten hän yllytti ensimmäiset ihmiset, Aadamin ja Eevan, liittymään kapinaansa. Hän sai heidät puolelleen valehtelemalla Eevalle. (1. Mooseksen kirja 3:1–5.) Saatana sai hänet ajattelemaan, että Jehova esti häntä saamasta jotain hyvää. Hän antoi ymmärtää, että ihmiset olisivat onnellisempia ilman Jumalaa. Saatana sanoi Eevalle, ettei tämä kuolisi, mikä oli ensimmäinen valhe. Siksi häntä sanotaan Raamatussa ”valehtelijaksi ja valheen isäksi” (Johannes 8:44).

2. Millaisen valinnan Aadam ja Eeva tekivät?

Jehova oli hyvin antelias Aadamia ja Eevaa kohtaan. Hän sanoi, että he saisivat syödä kaikista Eedenin puutarhan puista yhtä lukuun ottamatta. (1. Mooseksen kirja 2:15–17.) He kuitenkin päättivät syödä tuon puun hedelmää. Eeva ”otti sen hedelmää ja söi sitä”, ja myöhemmin myös Aadam ”söi sitä” (1. Mooseksen kirja 3:6). He molemmat rikkoivat Jumalan käskyä. Aadam ja Eeva olivat täydellisiä, joten heillä ei ollut taipumusta toimia väärin. Kun he siis rikkoivat Jumalan käskyä, he tekivät sen tieten tahtoen. Näin he tekivät syntiä ja osoittivat, etteivät halua Jumalaa hallitsijakseen. Tuo valinta toi mukanaan paljon kärsimystä (1. Mooseksen kirja 3:16–19).

3. Miten Aadamin ja Eevan valinta on vaikuttanut meihin?

Kun Aadam ja Eeva tekivät syntiä, heistä tuli epätäydellisiä, ja he siirsivät epätäydellisyyden myös kaikille jälkeläisilleen. Raamatussa tarkoitetaan Aadamia, kun siinä sanotaan: ”Yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin.” (Roomalaisille 5:12.)

Kärsimystä aiheuttavat monet asiat. Joskus kärsimme omien, joskus taas toisten huonojen valintojen vuoksi. Joskus vain satumme olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. (Lue Saarnaajan 9:11.)

TUTKI TARKEMMIN

Ota selvää siitä, miksi Jumala ei ole vastuussa maailmassa olevasta pahuudesta ja kärsimyksestä ja miltä hänestä tuntuu, kun hän näkee meidän kärsivän.

4. Kuka on vastuussa ihmisten kärsimyksistä?

Monet uskovat, että Jumala on maailman hallitsija. Onko asia näin? Katsokaa VIDEO.

Lukekaa Jaakobin kirjeen 1:13 ja 1. Johanneksen kirjeen 5:19 ja miettikää yhdessä seuraavaa kysymystä:

  • Onko Jumala syyllinen pahuuteen ja kärsimykseen?

5. Mitä Saatanan hallinto on saanut aikaan?

Lukekaa 1. Mooseksen kirjan 3:1–6 ja miettikää yhdessä seuraavia kysymyksiä:

  • Minkä valheen Saatana esitti? (Ks. jakeet 4 ja 5.)

  • Miten Saatana antoi ymmärtää, että Jehova esti ihmisiä saamasta jotain hyvää?

  • Miten Saatana vihjasi, että ihmiset eivät tarvitse Jehovaa hallitsijakseen, jotta he voisivat olla onnellisia?

Lukekaa Saarnaajan 8:9 ja miettikää yhdessä seuraavaa kysymystä:

  • Mitä siitä, että Jehova ei ole tämän maailman hallitsija, on seurannut?

  1. Aadam ja Eeva olivat täydellisiä, ja he elivät paratiisissa. He kuitenkin kuuntelivat Saatanaa ja kapinoivat Jehovaa vastaan.

  2. Kapinan jälkeen synnistä, kärsimyksestä ja kuolemasta tuli osa ihmisten elämää.

  3. Jehova poistaa synnin, kärsimyksen ja kuoleman. Ihmisistä tulee jälleen täydellisiä, ja he saavat elää paratiisissa.

6. Jehova ei suhtaudu välinpitämättömästi kärsimyksiimme

Välittääkö Jumala siitä, mitä meille tapahtuu? Huomaa, mitä kuningas Daavid ja apostoli Pietari kirjoittivat tästä. Lukekaa psalmi 31:7 ja 1. Pietarin kirjeen 5:7 ja keskustelkaa seuraavasta kysymyksestä:

  • Miltä sinusta tuntuu tietää, että Jehova näkee tilanteemme ja haluaa auttaa meitä?

7. Jumala tekee lopun kärsimyksistä

Lukekaa Jesajan 65:17 ja Ilmestyksen 21:3, 4 ja keskustelkaa seuraavasta kysymyksestä:

  • Miltä sinusta tuntuu tietää, että Jehova korjaa kaiken sen vahingon, jota pahuus ja kärsimys ovat aiheuttaneet?

Tiesitkö?

Kun Saatana kertoi ensimmäisen valheen, hän herjasi Jehovaa. Hän väitti, että Jehova ei ole rakastava ja oikeudenmukainen hallitsija, ja vahingoitti siten hänen mainettaan. Kun Jehova lähitulevaisuudessa tekee lopun kärsimyksistä, hän puhdistaa maineensa eli saattaa itsensä kunniaan. Toisin sanoen hän todistaa, että hänen hallitsemistapansa on paras. Jehovan nimen eli maineen puhdistaminen on tärkein asia koko maailmankaikkeudessa (Matteus 6:9, 10).

JOKU VOI SANOA: ”Jumala koettelee ihmisiä aiheuttamalla heille kärsimyksiä.”

  • Mitä sinä sanoisit?

TIIVISTELMÄ

Paholainen ja ensimmäiset ihmiset Aadam ja Eeva ovat pääasialliset syylliset siihen, että maailmassa on pahuutta. Jehova välittää meistä syvästi ja tekee pian lopun kaikista kärsimyksistä.

Kertaus

  • Minkä valheen Saatana esitti Eevalle?

  • Miten Aadamin ja Eevan kapina on vaikuttanut meihin kaikkiin?

  • Mistä tiedämme, että Jehova välittää siitä, mitä meille tapahtuu?

Tavoite

TUTUSTU MYÖS NÄIHIN

Miten Raamattu määrittelee synnin?

”Mitä on synti?” (nettiartikkeli)

Perehdy tarkemmin siihen, mitkä syytökset Saatana esitti Eedenissä.

”Miksi Jumala sallii kärsimyksiä?” (Vartiotorni 1.1.2014)

Lue, miksi Jumala ei estänyt yhtä ihmiskunnan suurimmista murhenäytelmistä.

”Mikä johti holokaustiin? Miksei Jumala estänyt sitä?” (nettiartikkeli)

Katso, miten erään miehen elämä muuttui, kun hän sai tietää, miksi elämä on täynnä vaikeuksia.

Enää en ole yksin (5.09)