Raamatun ymmärtämisen opas

Lemmenmarja

suomi
Lemmenmarja
/assets/ct/28ada02fb0/images/syn_placeholder_sqr.png
it

Lemmenmarja

Lemmenmarja

 (hepr. du·da·ʼimʹ, mon.).

 Monivuotinen perunan kanssa samaan koisokasvien heimoon kuuluva ruoho, jolla on suuret, puikeat tai pitkulaiset, tummanvihreät lehdet. Lemmenmarjan eli (rohto)mandraken (Mandragora officinarum) lehdet näyttävät kasvavan suoraan pääjuuresta ruusukkeena, ja ne levittäytyvät lähelle maan pintaa. Tämän lehtiruusukkeen keskeltä lähtevät kukkavanat, joissa kussakin on vain yksi valkoinen, sinertävä tai violetti kukka. Suunnilleen luumunkokoinen, kellanpunainen hedelmä kypsyy samoihin aikoihin kuin Palestiinan vehnäsato (1Mo 30:14). Sen tuoksun on kuvailtu olevan yhtä makea ja raikas kuin omenan tuoksu (ks. Lal 7:13). Lemmenmarjan paksu, usein haaroittunut pääjuuri muistuttaa jossain määrin ihmisen alaraajoja. Tästä syystä kasviin on liitetty lukuisia taikauskoisia käsityksiä ja sillä on kuvailtu olevan taikavoimia. (Kuva, 1. osa, s. 544.)

 Lemmenmarjoja käytettiin muinoin lääkkeissä huumaavana ja kouristuksia laukaisevana aineena. Lisäksi niiden luultiin – ja luullaan yhä joissakin osissa Lähi-itää – kiihottavan sukupuoliviettiä ja parantavan ihmisen hedelmällisyyttä tai edistävän hedelmöitymistä. 1. Mooseksen kirjassa kerrotaan Raakelin sopineen, että hänen sisarensa Lea sai olla sukupuolisuhteissa hänen miehensä Jaakobin kanssa sillä ehdolla, että Raakel sai vastineeksi lemmenmarjoja (1Mo 30:14, 15). Vaikkei Raamatussa paljastetakaan Raakelin vaikutinta, ehkä hän ajatteli, että lemmenmarjat auttaisivat häntä tulemaan raskaaksi ja tekisivät siten lopun hänen hedelmättömyytensä häväistyksestä. Hän tuli raskaaksi kuitenkin vasta muutaman vuoden kuluttua tämän tapauksen jälkeen. (1Mo 30:22–24.)