Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Voiko yksinhuoltajaperhe olla onnellinen?

Voiko yksinhuoltajaperhe olla onnellinen?

 25. LUKU

Voiko yksinhuoltajaperhe olla onnellinen?

”Nuorilla, joilla on molemmat vanhemmat, on oma huone, ja he saavat uusia vaatteita. Minulla ei kuitenkaan ole omaa huonetta, ja saan ani harvoin vaatteita, joista pitäisin. Äiti sanoo, ettei hänellä ole niihin varaa. Kun hän on töissä, minulla on valtava määrä kotitöitä – aivan kuin olisin joku palvelija. Minusta tuntuu, etten saa viettää normaalia lapsen elämää.” (Shalonda, 13)

ON EPÄILEMÄTTÄ ihanteellista, jos perheessä on kaksi rakastavaa vanhempaa. Yhdessä isä ja äiti voivat yleensä tarjota enemmän opastusta, suojaa ja tukea. Raamattu  sanookin: ”Kaksi on paremmassa asemassa kuin yksi, koska yhdessä he voivat työskennellä tehokkaammin.” (Saarnaaja 4:9, Today’s English Version.)

Joka tapauksessa jos tällainen perinteinen perhe olisi eläin, se olisi todennäköisesti uhanalaisten lajien luettelossa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa yli puolet lapsista elää jossain vaiheessa ennen 18 vuoden ikää yksinhuoltajaperheessä.

Tästä huolimatta jotkut yksinhuoltajaperheiden nuoret häpeävät omaa tilannettaan. Toiset taas tuntevat musertuvansa niiden paineiden ja ongelmien vuoksi, joita he kohtaavat. Jos elät yksinhuoltajaperheessä, millaisia paineita sinulla on? Mikä niistä rasittaa sinua eniten?

․․․․․

Onko elämäsi väistämättä kurjaa, koska toinen vanhemmistasi ei ole jatkuvasti huolehtimassa sinusta ja osoittamassa sinulle rakkautta? Ei missään tapauksessa! Suuri merkitys on sillä, miten suhtaudut tilanteeseesi. Sananlaskujen 15:15:ssä sanotaan: ”Ahdistetun kaikki päivät ovat pahoja, mutta sillä, jonka sydän on hyvillään, on alati pidot.” Kuten tämä sananlasku osoittaa, usein ihmisen mielialaan vaikuttaa ennen kaikkea hänen asenteensa, eivät niinkään hänen olosuhteensa. Mitä voit tehdä, jotta ”sydämesi olisi hyvillään” olosuhteistasi huolimatta?

Älä anna valtaa kielteisille tunteille

Älä ensinnäkään anna toisten ajattelemattomien huomautusten herättää sinussa kielteisiä tunteita. Esimerkiksi jotkut opettajat ovat suhtautuneet äärimmäisen tunteettomasti yksinhuoltajaperheiden lapsiin. Jotkut ovat jopa olettaneet, että kaikki käytösongelmat johtuvat epänormaaleista kotioloista. Tuntevatko sellaisia huomautuksia esittävät ihmiset todella sinut ja perheesi, vai toistavatko  he vain sitä, mitä ovat kuulleet toisten sanovan yksinhuoltajaperheistä?

On hyvä huomata, että ilmaus ”isätön poika” esiintyy Raamatussa kymmeniä kertoja, mutta kertaakaan sitä ei käytetä halventavasti. Todellisuudessa miltei jokaisessa kohdassa Jehova osoittaa olevansa aivan erityisen kiinnostunut yksinhuoltajaperheiden lapsista. *

Jotkut hyvää tarkoittavat ihmiset voivat toisaalta olla äärimmäisen varovaisia puhuessaan sinulle. He voivat esimerkiksi kartella sellaisia sanoja kuin ”isä”, ”avioliitto”, ”avioero” tai ”kuolema”, koska he pelkäävät niiden loukkaavan tai hämmentävän sinua. Ärsyttääkö sinua tällainen? Jos ärsyttää, osoita tällaisille ihmisille tahdikkaasti, että heidän pelkonsa on aiheeton. 14-vuotias Tony ei tunne lainkaan oikeaa isäänsä. Hän sanoo, että kun jotkut yrittävät hänen kanssaan keskustellessaan epätoivoisesti karttaa joitakin sanoja, hän itse käyttää niitä heti puhuessaan noille ihmisille. ”Haluan heidän tietävän, etten häpeä tilannettani”, hän sanoo.

Älä jossittele

On tietenkin täysin normaalia tuntea surua ja menetyksen tuskaa, jos vanhemmat ovat eronneet tai toinen heistä on kuollut. Jossain vaiheessa sinun on silti hyväksyttävä tilanne. Raamattu neuvoo: ”Älä sano: ’Miksi on käynyt niin, että entiset päivät ovat osoittautuneet paremmiksi kuin nämä?’” (Saarnaaja 7:10.) 13-vuotias Sarah,  joka oli kymmenvuotias vanhempiensa erotessa, sanoo: ”Ei kannata hautoa synkkiä ajatuksia eikä jossitella. Ei myöskään pidä ajatella, että ongelmat johtuvat siitä, että elää yksinhuoltajaperheessä tai jopa että niillä lapsilla on helppoa, joilla on kotona molemmat vanhemmat.” Tämä on hyvä neuvo. Eiväthän edes ”ihanneperheet” säästy kaikilta ongelmilta.

Mitä jos ajattelisit perhettäsi soutujoukkueena? Ihannetapauksessa joukkue on täysilukuinen. Yksinhuoltajaperheessä yksi soutaja puuttuu, joten muut joutuvat tekemään hieman kovemmin töitä. Merkitseekö se sitä, että perhe on epäonnistunut? Ei. Niin kauan kuin muu joukkue soutaa tasatahdissa samaan suuntaan, vene menee eteenpäin ja pääsee lopulta määränpäähänsä.

Kannatko oman kortesi kekoon?

Mitä voit käytännössä tehdä kantaaksesi muiden  perheenjäsenten tavoin oman kortesi kekoon? Mieti seuraavia kolmea ehdotusta:

Opettele säästäväiseksi. Raha on useimmissa yksinhuoltajaperheissä suuri huolenaihe. Mitä sinä voit tehdä auttaaksesi? Edellä mainittu Tony sanoo: ”Koulukaverit vaativat vanhempiaan ostamaan heille merkkitossuja ja -vaatteita. He kieltäytyvät menemästä kouluun ilman niitä. Minulla ei ole uusimpia muotivaatteita, mutta olen siisti ja puhdas ja pidän huolta siitä, mitä minulla on. Äiti tekee parhaansa; en halua tehdä hänen elämäänsä yhtään vaikeammaksi.” Jos näet hieman vaivaa, voit jäljitellä apostoli Paavalia, joka sanoi: ”Olen oppinut olemaan tyytyväinen siihen, mitä minulla on – – aina ja kaikkialla.” (Filippiläisille 4:11, 12, Today’s English Version.)

Säästää voi myös välttämällä tuhlaamista (Johannes 6:12). Nuori Rodney sanoo: ”Kotona yritän olla rikkomatta ja hukkaamatta esineitä, sillä niiden korjaaminen tai uusien ostaminen maksaa. Pyrin sammuttamaan sähkölaitteet tai valot, kun niitä ei tarvita. Se pienentää sähkölaskuja.”

Tee aloite. Monet yksinhuoltajavanhemmat eivät mielellään laadi kotiin sääntöjä tai pyydä lapsiltaan apua kotitöissä. Joistakin voi tuntua, että heidän on korvattava toisen vanhemman puuttuminen tekemällä lasten elämästä  helppoa. He voivat ajatella, että lasten täytyy saada pitää hauskaa.

Sinä voisit tuntea kiusausta käyttää hyväksesi vanhempasi syyllisyydentunteita. Se ei kuitenkaan keventäisi hänen taakkaansa vaan pikemminkin lisäisi sitä. Voisitko siksi tarjota oma-aloitteisesti apuasi? Mietihän Tonyn esimerkkiä. Hän kertoo: ”Äiti on töissä sairaalassa, ja hänen työpukunsa pitää prässätä. Niinpä silitän sen hänen puolestaan.” Eikö se ole naisten työtä? ”Jotkut ajattelevat niin”, Tony sanoo, ”mutta teen sen, koska se auttaa äitiä.”

Osoita kiitollisuutta. Sen lisäksi että tarjoat isälle tai äidille käytännön apua, voit piristää huomattavasti hänen mieltään yksinkertaisesti osoittamalla hänelle  kiitollisuutta. Muuan yksinhuoltaja kirjoitti: ”Monesti juuri silloin, kun tulen raskaan työpäivän jälkeen kotiin aivan alla päin tai ärtyneenä, tyttäreni on päättänyt kattaa pöydän ja alkanut valmistaa päivällistä ja poikani tulee halaamaan minua.” Miltä tällaiset huomaavaiset teot tuntuvat hänestä? ”Kohta olen taas kuin uusi ihminen”, hän sanoo.

Mikä edellä mainituista kolmesta seikasta vaatii sinulta eniten työtä? ․․․․․

Elämä yksinhuoltajaperheessä antaa sinulle tilaisuuden kehittää muun muassa myötätuntoa, epäitsekkyyttä ja luotettavuutta. Jeesus sanoi lisäksi, että ”onnellisempaa on antaa kuin saada” (Apostolien teot 20:35). Yksinhuoltajaisän tai -äidin auttaminen tuo sinulle paljon iloa.

Aika ajoin tietenkin toivot, että kotona olisi molemmat vanhemmat. Sinä kuitenkin voit oppia hyödyntämään nykytilanteesi parhaalla mahdollisella tavalla. Nuori Nia huomasi tämän. Hän sanoo: ”Kun isä kuoli, joku sanoi minulle, että elämäsi tulee olemaan sellaista, millaiseksi teet sen, ja nuo sanat ovat jääneet pysyvästi mieleeni. Ne muistuttivat minua siitä, että minun ei tarvitse olla olosuhteiden uhri.” Sinä voit omaksua samanlaisen näkemyksen. On hyvä muistaa, että onnellisuuteen tai sen puuttumiseen eivät vaikuta niinkään olosuhteet vaan se, miten niihin suhtautuu – ja miten niissä toimii.

AIHEESTA LISÄÄ 1. OSAN LUVUSSA 4.

[Alaviite]

AVAINRAAMATUNKOHTA

”Pitäkää huoli toisten parhaasta eikä vain omastanne.” (Filippiläisille 2:4, Today’s English Version.)

VINKKI

Jos tunnet saaneesi vastuuta enemmän kuin pystyt kantamaan, kysy vanhemmaltasi tahdikkaasti, voisitteko kokeilla seuraavia ehdotuksia:

Laatikaa lista siitä, mitkä kotityöt kukin perheenjäsen tekee.

Jakakaa tehtäviä tarpeen vaatiessa uudelleen perheenjäsenten kykyjen mukaan.

TIESITKÖ?

Vastuun kantaminen kotona voi auttaa sinua kypsymään nopeammin verrattuna niihin nuoriin, joilla on kotona molemmat vanhemmat ja siksi usein vähemmän vastuuta.

TOIMINTASUUNNITELMA!

Voin taistella kielteisiä tunteita vastaan seuraavilla tavoilla: ․․․․․

Jos toiset ovat seurassani liian varovaisia, aion sanoa: ․․․․․

Haluan kysyä vanhemmaltani tästä aiheesta: ․․․․․

MITÄ AJATTELET?

Miksi jotkut suhtautuvat yksinhuoltajaperheen lapsiin ennakkoluuloisesti?

Miksi vanhempasi ei ehkä mielellään pyydä sinulta apua kotitöissä?

Miten voit osoittaa kiitollisuutta vanhempaasi kohtaan?

[Huomioteksti s. 211]

”Vanhempien avioeron jälkeen äiti ja minä olemme pystyneet puhumaan kaikesta. Meistä on tullut tosi läheiset.” (Melanie.)

[Kuva s. 210, 211]

Yksinhuoltajaperhe on kuin soutujoukkue, josta puuttuu yksi jäsen. Muiden on tehtävä hieman kovemmin töitä, mutta he voivat onnistua, jos he soutavat tasatahdissa samaan suuntaan.