Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten tämä kirja on säilynyt?

Miten tämä kirja on säilynyt?

 Miten tämä kirja on säilynyt?

Muinaisilla kirjoituksilla oli luonnollisia vihollisia: tuli, kosteus, home. Raamattu ei ollut suojassa tällaisilta vaaratekijöiltä. Kertomus siitä, miten se selvisi ajan kuluttavalta vaikutukselta ja miten siitä tuli maailman helpoimmin saatava kirja, tekee siitä ainutlaatuisen muinaisten kirjoitusten joukossa. Tuo kertomus ansaitsee enemmän kuin ylimalkaista huomiota.

RAAMATUNKIRJOITTAJAT eivät kaivertaneet sanojaan kiveen; he eivät liioin kirjoittaneet niitä kestäviin savitauluihin. Ilmeisesti he merkitsivät sanansa muistiin helposti tuhoutuville materiaaleille: papyrukselle (valmistettiin samannimisestä, Egyptissä kasvavasta kasvista) ja pergamentille (valmistettiin eläinten nahasta).

Mitä alkuperäisille kirjoituksille tapahtui? Todennäköisesti ne hajosivat alkutekijöihinsä kauan sitten, suurin osa muinaisessa Israelissa. Tutkija Oscar Paret selittää: ”Kosteus, home ja erilaiset madot ovat yhtä vaarallisia molemmille kirjoitusmateriaaleille [papyrukselle ja nahalle]. Tiedämme päivittäisen kokemuksen perusteella, miten nopeasti paperi ja jopa vahva nahka turmeltuvat ulkoilmassa tai kosteassa huoneessa.”1

Jos kerran alkuperäiskappaleita ei enää ole, niin miten raamatunkirjoittajien sanat ovat säilyneet meidän aikaamme asti?

Tarkat jäljentäjät säilyttäjinä

Alkuperäisiä kirjoituksia alettiin jäljentää käsin pian niiden kirjoittamisen jälkeen. Raamatun jäljentämisestä tuli muinaisessa Israelissa suorastaan ammatti (Esra 7:6; Psalmit 45:1). Mutta jäljennöksetkin tehtiin helposti tuhoutuville materiaaleille. Lopulta ne täytyi korvata muilla käsin kirjoitetuilla jäljennöksillä. Kun alkuperäiskappaleita ei enää ollut saatavilla, näistä jäljennöksistä tuli myöhempien käsikirjoitusten perusta. Jäljennösten jäljentäminen jatkui satoja vuosia. Muuttuiko Raamatun teksti olennaisesti niiden virheiden vuoksi, joita jäljentäjät tekivät vuosisatojen varrella? Todisteet osoittavat, että näin ei käynyt.

Ammattijäljentäjät olivat täysin omistautuneita työlleen. He kunnioittivat syvästi jäljentämiään sanoja. He olivat myös äärimmäisen tarkkoja. ”Jäljentäjäksi” käännetty hepreankielinen sana on so·ferʹ, joka viittaa laskemiseen ja muistiin merkitsemiseen. Heidän tarkkuuttaan valaisee masoreettien esimerkki. * Näistä tutkija Thomas Hartwell Horne selittää: ”He – – laskivat, mikä oli Pentateukin [Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa] keskimmäinen kirjain, mikä oli kunkin kirjan keskimmäinen virke ja kuinka monta kertaa jokainen [heprealaisten] aakkosten kirjain esiintyi kaikissa Heprealaisissa kirjoituksissa.”3

Taitavat jäljentäjät käyttivät siis hyväkseen useita vertailevia tarkistusmenetelmiä. Jottei Raamatun tekstistä olisi jäänyt pois yhtäkään kirjainta, he jopa laskivat paitsi jäljentämänsä sanat myös kirjaimet. Ajattelehan, mitä tunnollisuutta tämä vaati: heidän sanotaan pitäneen lukua 815140:stä Heprealaisten kirjoitusten eri kirjaimesta!4 Tällainen huolellinen työskentely takasi erittäin suuren tarkkuuden.

Jäljentäjät eivät kuitenkaan olleet erehtymättömiä. Onko mitään todisteita siitä, että Raamatun teksti on säilynyt luotettavana huolimatta vuosisatojen ajan jatkuneesta uudelleen jäljentämisestä?

 Luja perusta luottamukselle

On hyviä syitä uskoa, että Raamattu on välittynyt tarkasti meidän päiviimme saakka. Todisteet koostuvat olemassa olevista käsikirjoituksista: kaikista Heprealaisista kirjoituksista tai niiden osista on arviolta 6000 käsikirjoitusta ja Kreikkalaisista kirjoituksista noin 5000. Niiden joukossa on vuonna 1947 löydetty Heprealaisten kirjoitusten käsikirjoitus, joka valaisee, miten täsmällistä Raamatun jäljentäminen oikein oli. Sitä on sittemmin sanottu ”nykyajan tärkeimmäksi käsikirjoituslöydöksi”.5

Tuon vuoden alkupuolella oli muuan beduiininuorukainen paimentamassa laumojaan, kun hän huomasi luolan Kuolleenmeren lähellä. Sen sisältä hän löysi useita saviruukkuja, joista useimmat olivat tyhjiä. Eräästä tiukasti sinetöidystä ruukusta hän löysi kuitenkin nahkakäärön, joka oli kiedottu huolellisesti pellavakankaaseen ja joka sisälsi Raamattuun kuuluvan Jesajan kirjan kokonaan. Tässä hyvin säilyneessä mutta kuluneessa kirjakäärössä näkyi merkkejä siitä, että sitä oli paikkailtu. Nuorella paimenella ei ollut aavistustakaan siitä, että muinainen kirjakäärö, jota hän piteli käsissään, saisi myöhemmin osakseen maailmanlaajuista huomiota.

Mikä tässä nimenomaisessa käsikirjoituksessa oli niin merkittävää? Vuonna 1947 oli vanhin käytettävissä oleva täydellinen Heprealaisten kirjoitusten käsikirjoituskokoelma peräisin noin 900-luvulta ya. Mutta tämä kirjakäärö ajoitettiin 100-luvulle eaa. * yli tuhat vuotta aiempaan ajankohtaan. * Tutkijoita kiinnosti suuresti selvittää, millainen tämä teksti oli verrattuna paljon myöhemmin valmistuneisiin käsikirjoituksiin.

Eräässä tutkimuksessa tutkijat vertasivat Kuolleenmeren kirjakäärössä ollutta Jesajan kirjan 53. lukua tuhat vuotta myöhemmin valmistuneeseen masoreettiseen tekstiin. Tutkimuksen tuloksia selitetään kirjassa A General Introduction to the Bible: Jesajan 53. luvun 166 sanassa on vain seitsemäntoista kyseenalaista kirjainta. Kymmenessä näistä kirjaimista on kysymys yksinomaan kirjoitustavasta, joka ei vaikuta merkitykseen. Edelleen neljä seuraavaa kirjainta ovat merkityksettömiä tyylillisiä muutoksia, kuten esimerkiksi konjunktioita. Loput kolme kirjainta muodostavat sanan ’valo’, joka on lisätty jakeeseen 11, eikä merkitys muutu suuresti. – – Yhdessä 166 sanaa käsittävässä luvussa on siis tuhannen vuoden periytymisen jälkeen vain yksi kyseenalainen sana (kolme kirjainta) eikä tämä sana muuta olennaisesti tekstikohdan merkitystä.”7

Professori Millar Burrows, joka tutki kirjakääröjä vuosien ajan analysoiden niiden sisältöä, tuli samanlaiseen johtopäätökseen: ”Monet – – Jesaja-käärön ja masoreettisen tekstin välisistä eroavuuksista voidaan selittää jäljentämisvirheiksi. Näitä lukuun ottamatta yhtäpitävyys keskiaikaisten käsikirjoitusten tekstin kanssa on merkittävä. Tällainen paljon vanhemman käsikirjoituksen yhtäpitävyys on vakuuttava todistus perinteisen tekstin yleisen paikkansapitävyyden puolesta.”8

”Vakuuttava todistus” voidaan esittää  myös Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten jäljentämisestä. Esimerkiksi 1800-luvulla löydetty Codex Sinaiticus, 300-luvulle ajoitettu pergamenttikäsikirjoitus, vahvisti osaltaan Kreikkalaisista kirjoituksista satoja vuosia myöhemmin tehtyjen käsikirjoitusten paikkansapitävyyden. Johanneksen evankeliumin papyruskatkelma, joka löydettiin Egyptistä Faijumin alueelta, on ajoitettu 100-luvun alkupuoliskolle, alle 50 vuotta alkuperäiskappaletta myöhäisemmäksi. Se oli säilynyt satoja vuosia kuivassa hiekassa. Teksti on yhtäpitävä paljon myöhäisempien käsikirjoitusten kanssa.9

Todisteet siis vahvistavat, että jäljentäjät olivat todellakin erittäin tarkkoja. Siitä huolimatta he tekivät virheitä. Yksikään käsikirjoitus ei ole virheetön ei Kuolleenmeren Jesaja-käärökään. Tutkijat ovat silti pystyneet löytämään ja korjaamaan tällaiset poikkeamat alkuperäisestä tekstistä.

Jäljentäjien virheitä korjataan

Oletetaan, että sataa ihmistä pyydetään jäljentämään pitkähkö asiakirja käsin. Epäilemättä ainakin osa jäljentäjistä tekisi virheitä. He eivät kuitenkaan kaikki tekisi samoja virheitä. Jos sinun tehtävänäsi olisi verrata kaikkia noita sataa jäljennöstä hyvin huolellisesti toisiinsa, pystyisit erottamaan virheet ja päättelemään tarkalleen, mikä oli alkuperäisen asiakirjan teksti, vaikket olisi nähnyt sitä koskaan aikaisemmin.

Raamatunkaan jäljentäjät eivät tehneet kaikki samoja virheitä. Koska vertailevaan tutkimukseen on nykyään käytettävissä kirjaimellisesti tuhansia Raamatun käsikirjoituksia, tekstintutkijat ovat kyenneet erottamaan virheet, määrittämään alkuperäisen lukutavan ja merkitsemään tarvittavat korjaukset. Tällaisen huolellisen tutkimuksen perusteella tutkijat ovat valmistaneet alkukielisiä tekstijulkaisuja. Näissä heprean- ja kreikankielisen tekstin tarkistetuissa laitoksissa käytetään niitä sanoja, jotka yleisimmin hyväksytään alkuperäisiksi, ja alaviitteissä on monesti luettelo varianteista tai vaihtoehtoisista lukutavoista, joita joissakin käsikirjoituksissa saattaa olla. Juuri näitä tutkijoiden valmistamia tarkistettuja laitoksia kääntäjät käyttävät kääntäessään Raamattua nykykielille.

Kun siis otat käteesi jonkin nykykielisen raamatunkäännöksen, sinulla on kaikki syyt luottaa siihen, että se heprean- ja kreikankielinen teksti, johon käännös perustuu, edustaa huomattavan uskollisesti Raamatun alkuperäisten kirjoittajien sanoja. * Kertomus siitä, miten Raamattu selvisi tuhansia vuosia jatkuneesta käsin jäljentämisestä, on todella poikkeuksellinen. Sir Frederic Kenyon, British Museumin pitkäaikainen intendentti, saattoi siksi sanoa: ”Ei voida riittävästi korostaa sitä, että Raamatun teksti on olennaisilta osiltaan luotettava – – Tätä ei voida sanoa mistään muusta vanhasta kirjasta koko maailmassa.”10

[Alaviitteet]

^ kpl 8 Masoreetit (’perinteen herrat’) olivat Raamatun heprealaisten kirjoitusten jäljentäjiä, joita eli 500–900-luvulla. Heidän valmistamiaan käsikirjoitusjäljennöksiä sanotaan masoreettisiksi teksteiksi.2

^ kpl 14 Eaa. merkitsee ”ennen ajanlaskumme alkua”. Ya. tarkoittaa ”yleistä ajanlaskua” ja merkitsee samaa kuin jKr. eli ”jälkeen Kristuksen”.

^ kpl 14 Emanuel Tovin teoksessa Textual Criticism of the Hebrew Bible sanotaan: ”1QIsa [Kuolleenmeren käsikirjoitusten Jesaja-käärö] on nyt sijoitettu radiohiiliajoituksen avulla vuosiin 202–107 eaa. (paleografisella iänmäärityksellä v. 125–100 eaa.) – – tämä paleografinen menetelmä, jota on paranneltu viime vuosina ja jonka perusteella ikä voidaan määrittää kiistattomasti vertailemalla tekstiä kirjainten muodon ja sijoittelun osalta ulkoisiin lähteisiin, esimerkiksi vuosiluvun sisältäviin kolikoihin ja piirtokirjoituksiin, on luonut itselleen aseman suhteellisen luotettavana menetelmänä.”6

^ kpl 22 Yksittäiset kääntäjät voivat tietenkin pitää alkuperäisestä heprean- ja kreikankielisestä tekstistä kiinni joko tiukasti tai löyhästi.

[Kuva s. 8]

Raamattu säilyi taitavien jäljentäjien ansiosta

[Kuvat s. 9]

Kuolleenmeren Jesaja-käärö (kuvassa näköispainos) on käytännössä täysin yhtäpitävä tuhat vuotta myöhemmin valmistuneen masoreettisen tekstin kanssa