Muita aiheita

Nämä artikkelit ja videot käsittelevät erilaisia aiheita, ja monet niistä ovat olleet jw.org-sivuston etusivulla. Ne vahvistavat luottamusta Raamattuun.

PYSY VALVEILLA

Mikä on sotien todellinen hinta?

Lähitulevaisuudessa maailman resursseja ei enää käytetä sotimiseen ja sotien surulliset seuraukset kumotaan.

Helpotusta yksinäisyyteen – Miten Raamattu voi auttaa?

Kaksi Raamatun neuvoa, joiden avulla voi saada helpotusta yksinäisyyteen.

PYSY VALVEILLA

Luottamus poliitikkoihin vähenee – Mitä Raamattu sanoo?

Raamattu varoittaa herkkäuskoisuudesta ja kertoo, mikä on ainoa luotettava ratkaisu ihmisten ongelmiin.

PYSY VALVEILLA

Onko maailmansota väistämätön? – Mitä Raamattu sanoo?

Raamatussa on ennustettu nykyiset levottomat olosuhteet, mutta siinä kerrotaan myös, miten kaikki sodat loppuvat.

Miten Jumala huomioi kuuroja?

Miten kuurot eri puolilla maailmaa hyötyvät Raamatun opetuksista?

Yksinäisyys on kasvava ongelma – Mitä Raamattu sanoo?

Miten ne, jotka tuntevat olonsa yksinäiseksi, voivat saada valoa elämään?

PYSY VALVEILLA

Toivoa vuoteen 2024 – Mitä Raamattu sanoo?

Raamattu antaa toivoa, joka voi auttaa elämään onnellisempaa elämää jo nyt ja suhtautumaan tulevaisuuteen valoisammin.

PYSY VALVEILLA

Vuosi 2023 oli täynnä ahdistavia tapahtumia – Mitä Raamattu sanoo?

Vuoden 2023 tapahtumat sopivat yhteen Raamatun ennustusten kanssa.

Yksinäisyys lisääntyy – Mikä voi auttaa?

Katso, mitkä kaksi Raamatun periaatetta voivat auttaa yksinäisyyteen.

PYSY VALVEILLA

Miksi on niin paljon vihaa? – Mitä Raamattu sanoo?

Lue, miksi nykyään vallalla oleva viha on poikkeuksellista ja mitä Jumala tulee tekemään asialle.

Mitä Raamattu sanoo globaalista vesikriisistä?

Jumalan valtakunta tekee sen, mihin ihmiset eivät pysty – poistaa vesiongelmien taustalla olevat syyt.

PYSY VALVEILLA

Miksi ihmiset eivät voi olla rauhassa keskenään? – Mitä Raamattu sanoo?

Mitkä kolme estettä ovat sotien loppumisen tiellä?

Ulrich Zwingli etsi Raamatun totuutta

Zwingli sai 1500-luvulla selville monia Raamatun totuuksia ja auttoi toisiakin löytämään ne. Mitä voimme oppia hänen elämästään ja uskonkäsityksistään?

PYSY VALVEILLA

Sotien viattomat siviiliuhrit – Mitä Raamattu sanoo?

Raamatussa luvataan, että Jumala ”lopettaa sodat kaikkialta maailmasta”. Miten se tapahtuu?

PYSY VALVEILLA

Alkaako Harmageddon Israelista? – Mitä Raamattu sanoo?

Se mitä Ilmestyskirjassa kerrotaan Harmageddonista, vastaa tähän kysymykseen.

Onko totuus menettänyt merkityksensä?

Raamattu voi näyttää suuntaa totuudenjälkeisessä maailmassa.

Pystyykö Jumalan valtakunta ratkaisemaan talousongelmat?

Raamatussa puhutaan hallituksesta, joka tulee ratkaisemaan kaikki talouteen liittyvät ongelmat, myös epätasa-arvon.

Epärehelliset poliitikot – Miten Jumalan valtakunta korjaa tilanteen?

Jumalan valtakunnan kuningas on ehdottoman rehellinen ja luotettava.

Pystyykö Jumalan valtakunta ratkaisemaan ympäristöongelmat?

Lue, miten Jumalan valtakunta ratkaisee kaikki ympäristöongelmat.

Pystyykö Jumalan valtakunta ratkaisemaan terveydenhuollon ongelmat?

Lue, miten Jumalan valtakunta tulee huolehtimaan ihmisten terveydestä.

Puuttuuko Jumalan valtakunta sotiin?

Lue, miten Jumalan valtakunta saa aikaan pysyvän rauhan ja turvallisuuden.

Mitä Raamatussa sanotaan ruokapulasta?

Jumala on varoittanut ruokapulasta, mutta hän ei ole aiheuttanut sitä.

Veganismi – Mitä Raamattu sanoo?

Voiko veganismi tehdä maailmasta paremman paikan?

PYSY VALVEILLA

Tuhoisat tulvat – Mitä Raamattu sanoo?

Mitä ennätykselliset tulvat kertovat ajasta, jota elämme?

PYSY VALVEILLA

Ukrainan sota ja ilmastonmuutos vauhdittavat globaalia ruokakriisiä – Mitä Raamattu sanoo?

Raamatusta saa paitsi käytännöllisiä neuvoja myös toivoa siitä, että asiat muuttuvat parempaan suuntaan.

PYSY VALVEILLA

Kesän 2023 helleaalto – Mitä Raamattu sanoo?

Raamatussa luvataan, että Jumala ei anna maapallon tuhoutua.

Suvaitsevaisuus – mikä on Raamatun kanta?

Raamattu edistää rauhaa ja kannustaa kunnioittamaan kaikkia ihmisiä.

PYSY VALVEILLA!

Terveysviranomaiset varoittavat sosiaalisen median vaikutuksesta nuoriin – Mitä Raamattu sanoo?

Kolme Raamatun periaatetta, jotka voivat auttaa vanhempia suojelemaan lapsiaan.

PYSY VALVEILLA

Maailman sotilasmenot ylittävät kaksi biljoonaa euroa – Mitä Raamattu sanoo?

Raamatussa on ennustettu, että suurvallat taistelisivat keskenään vallasta ja käyttäisivät siihen suuria summia rahaa.

Matteuksen ja Johanneksen evankeliumit julkaistu saksalaisella viittomakielellä

18. joulukuuta 2021 julkaistiin Matteuksen ja Johanneksen evankeliumit saksalaisella viittomakielellä. Ne olivat ensimmäiset kokonaiset Raamatun kirjat, jotka on käännetty tuolle kielelle.

PYSY VALVEILLA

Onko tekoäly siunaus vai kirous? – Mitä Raamattu sanoo?

Raamatussa kerrotaan, miksi ihmiset eivät voi mennä takuuseen siitä, että heidän keksintöjään käytetään vain hyviin tarkoituksiin.

Miten voit hyötyä Jeesuksen uhrista?

Jeesus kertoi, mitkä kaksi asiaa pitää tehdä, jotta voisi hyötyä hänen kuolemastaan.

PYSY VALVEILLA

Ukrainan sota käynnissä jo toista vuotta – Antaako Raamattu toivoa?

Raamattu lupaa, että kaikki sotiminen on pian historiaa.

PYSY VALVEILLA

Hälyttävä suuntaus nuorten mielenterveydessä – Mitä Raamattu sanoo?

Raamattu voi auttaa mielenterveysongelmista kärsiviä nuoria.

PYSY VALVEILLA

Tuhoisia maanjäristyksiä Turkissa ja Syyriassa – Mitä Raamattu sanoo?

Raamattu antaa lohdutusta ja toivoa niille, jotka ovat joutuneet kärsimään Turkin ja Syyrian maanjäristyksistä.

PYSY VALVEILLA

Tuomiopäivän kelloa siirrettiin eteenpäin – Mitä Raamattu sanoo?

Raamatussa puhutaan lopusta, mutta se antaa myös aihetta ajatella positiivisesti.

PYSY VALVEILLA

Jehovan todistajat ja holokausti – Mitä Raamattu sanoo?

Monet pelkäävät, että jotain holokaustin kaltaista voisi tapahtua vielä uudelleen.

PYSY VALVEILLA

Tullaanko yhdenvertaisuutta koskaan saavuttamaan? – Mitä Raamattu sanoo?

Miljoonat ihmiset ovat oppineet Raamatusta, miten kohdella toisia kunnioittavasti ja arvostavasti.

PYSY VALVEILLA

Miksi politiikka aiheuttaa niin paljon konflikteja? – Mitä Raamattu sanoo?

Politiikka aiheuttaa eri puolilla maailmaa yhä voimakkaampia ristiriitoja. Raamatussa kerrotaan johtajasta, joka voi tehdä maailmasta yhtenäisen.

PYSY VALVEILLA

Syitä olla optimistinen vuonna 2023 – Mitä Raamattu sanoo?

Monet ihmiset odottavat alkaneelta vuodelta hyviä asioita. Raamatun lupaukset antavat syitä olla optimistinen.

PYSY VALVEILLA

2022: sekasortoinen vuosi – Mitä Raamattu sanoo?

Vain Raamattu kertoo viimeaikaisten tapahtumien todellisen merkityksen.

PYSY VALVEILLA

Voivatko jalkapallon MM-kisat tehdä maailmasta yhtenäisen? – Mitä Raamattu sanoo?

MM-kisoissa on kyse muustakin kuin jalkapallosta.

PYSY VALVEILLA

Pystytäänkö ilmastokatastrofi välttämään kansainvälisellä yhteistyöllä? – Mitä Raamattu sanoo?

Raamatussa ennustettiin osuvasti, mitä ongelmia tähän liittyy.

Kaksi kääntäjää jotka palauttivat Jumalan nimen Uuteen testamenttiin

Millä perusteilla Lancelot Shadwell ja Frederick Parker palauttivat Jumalan nimen Uuteen testamenttiin?

Lohdutusta sureville

Kun joku meille rakas ihminen kuolee, meistä voi tuntua, ettei kukaan ymmärrä tuskaamme. Jumala ymmärtää, ja hän voi auttaa meitä.

PYSY VALVEILLA

Ketä kannatat? – Mitä Raamattu sanoo?

Parhaillakin ihmisjohtajilla on rajoitteensa. On kuitenkin yksi johtaja, johon voi luottaa täysin.

PYSY VALVEILLA

Poliitikot varoittavat Harmageddonista – Mitä Raamattu sanoo?

Alkaako Harmageddon ydinaseiden käytöstä?

PYSY VALVEILLA

Kuivuus piinaa miljoonia – Mitä Raamattu sanoo?

Löytyykö tähän globaaliin ongelmaan ratkaisua? Onko toivoa paremmasta?

PYSY VALVEILLA

Kristityt ja sota – Mitä Raamattu sanoo?

Jos kristityt osallistuvat sotiin, toimivatko he tosiaan Jeesuksen opetusten mukaan?

PYSY VALVEILLA

Maapalloa tuhotaan – Mitä Raamattu sanoo?

Yksi kohta Raamatusta paljastaa kolme asiaa maapalloa uhkaavista ympäristöongelmista.

PYSY VALVEILLA

Maailmanlaajuinen inflaatio – Mitä Raamattu sanoo?

Miksi talousnäkymät ovat niin epävakaat? Miten Raamattu voi auttaa?

PYSY VALVEILLA

Kouluampumiset – Mitä Raamattu sanoo?

Miksi tällaisia tragedioita tapahtuu? Loppuuko väkivalta koskaan?

PYSY VALVEILLA

Ukrainan sota pahentaa globaalia ruokakriisiä

Ruokakriisit on ennustettu Raamatussa, ja siellä kerrotaan, miten niistä voi selviytyä ja mitä toivoa on tilanteen korjaantumisesta.

PYSY VALVEILLA

Kuusi miljoonaa koronakuolemaa – Mitä Raamattu sanoo?

Raamattu on ennustanut pandemiat. Siinä kerrotaan myös, mistä voi saada lohdutusta ja mikä on pysyvä ratkaisu pandemioihin.

Suuret maanjäristykset – mitä Raamattu on ennustanut?

Lue esimerkkejä viime vuosina tapahtuneista voimakkaista maanjäristyksistä. Mitä maanjäristyksiä koskevat Raamatun ennustukset kertovat siitä, mitä lähitulevaisuudessa tulee tapahtumaan?

Päästäänkö korruptiosta koskaan eroon?

Lue kolme syytä luottaa siihen, että Jumalan valtakunta ei koskaan korruptoidu.

PYSY VALVEILLA

Kuvien käyttö palvonnassa – Mitä Raamattu sanoo?

Onko Jumalalle merkitystä sillä, käytämmekö kuvia tai ikoneja palvonnassamme?

PYSY VALVEILLA

Uskontojen rooli Ukrainan sodassa – Mitä Raamattu sanoo?

Konfliktin molempien osapuolten alueella kirkon johtajat käyttävät vaikutusvaltaansa täysin vastoin Jeesuksen opetuksia.

PYSY VALVEILLA

Pakolaiskriisi syvenee – miljoonat ihmiset pakenevat Ukrainasta

Raamattu paljastaa perimmäiset syyt ja todellisen ratkaisun.

PYSY VALVEILLA

Venäjän hyökkäys Ukrainaan

Miksi tällaiset tapahtumat ovat Raamatun mukaan merkittäviä?

Voiko Raamattu auttaa pääsemään eroon huume- tai lääkeriippuvuudesta?

Millaista apua Raamattu voi antaa niille, jotka taistelevat riippuvuutta vastaan?

Ilmastonmuutos ja tulevaisuutemme – mitä Raamattu sanoo?

Välittääkö Luoja maapallosta ja sen asukkaista?

Onko enää paluuta normaaliin? Miten Raamattu voi auttaa pandemian jälkeisessä maailmassa?

Kuusi Raamatun periaatetta, jotka voivat auttaa pitämään odotukset realistisina ja selviytymään siitä, mitä edessä on.

Tulisiko uskonnon olla mukana politiikassa?

Joka puolella maailmaa monet, jotka sanovat seuraavansa Jeesusta Kristusta, ovat aktiivisesti mukana politiikassa. Onko se oikein?

Tuleeko koskaan talousjärjestelmää joka on kaikille tasapuolinen?

On olemassa hallitus, joka pystyy hoitamaan maapallon asioita täydellisesti. Se poistaa köyhyyden ja taloudellisen epävarmuuden pysyvästi.

Sään ääri-ilmiöt – miten Raamattu voi auttaa kun sattuu luonnonkatastrofeja?

Raamatun neuvot voivat auttaa ennen katastrofia, sen aikana ja sen jälkeen.

Loppuuko terrorismi koskaan?

Raamatussa kerrotaan, että väkivalta tulee loppumaan. Siinä on myös hyviä neuvoja niille, jotka ovat joutuneet kärsimään terrorismin takia.

Kohtaako maailmaa apokalyptinen tuho?

Miksi Raamattu puhuu maailman häviämisestä, kun siellä vakuutetaan, että maa pysyy ikuisesti?

Suojaudu väärältä tiedolta

Harhaanjohtavat uutiset, valheellinen mediasisältö ja salaliittoteoriat ovat yleisiä, ja ne voivat aiheuttaa vahinkoa.

Kun läheinen ihminen kuolee

Tässä videossa on käytännöllisiä ehdotuksia surusta selviytymiseen.

Onko oikeaa ja väärää koskevilla Raamatun normeilla mitään merkitystä?

Tässä artikkelissa annetaan kaksi syytä siihen, miksi Raamatun moraalinormeilla on arvoa.

Miten hallita huolestuneisuutta?

Mitkä käytännön vinkit ja raamatunjakeet voivat auttaa lievittämään huolestuneisuutta?

Toivo paremmasta huomisesta

Miksi Raamatun lupaukset ovat erilaisia kuin ihmisten lupaukset ja ennustukset?

Onko uskonto vain suurta bisnestä?

Joidenkin kirkkojen saarnaajat ovat upporikkaita, vaikka seurakuntalaiset ovat köyhiä.

Seitsemän vinkkiä turvalliseen ja terveelliseen ruokaan

Elämä on lahja, ja osoitamme arvostavamme sitä, kun pidämme huolta omasta ja perheemme terveydestä. Miten siinä voi onnistua?

Kuka pelastaa maapallon?

Joidenkin ympäristöasiantuntijoiden mukaan ihmisten toiminta ajaa lajeja sukupuuton partaalle ja uhkaa planeettamme monimuotoisuutta ennennäkemättömässä määrin.

Mitä tehdä kun epidemia iskee?

Miten voit epidemian aikana pitää huolta fyysisestä, henkisestä ja hengellisestä terveydestäsi?

Miesten ahdistuneisuus – voiko Raamattu auttaa?

Näinä vaikeina aikoina yhä useammat ovat ahdistuneita. Voiko Raamatusta olla apua?

Miten selviytyä koronaväsymyksestä?

Jos sitä vastaan ei taistele, motivaatio turvatoimien noudattamiseen voi vähitellen kadota.

Loppuuko epäoikeudenmukaisuus koskaan?

Raamatun mukaan todellinen oikeudenmukaisuus on lähtöisin Jumalasta, joka pitää jokaisen ihmisen elämää yhtä arvokkaana.

Uuden maailman käännöksen tarkistettu laitos julkaistiin espanjaksi

Miten käännettiin Raamattu kielelle, jolla yhdellä sanalla voi olla eri merkitykset eri puolilla maailmaa?

Mitä jos sairastut vakavasti?

Miten Raamattu voi auttaa, jos sairastut vakavasti?

Mitä tehdä kun tulot tippuvat?

Tulojen tippuminen voi olla stressaavaa. Raamatun käytännöllisistä neuvoista voi olla apua, kun rahaa on käytettävissä vähemmän.

Miten voit hallita alkoholinkäyttöäsi?

Viisi vinkkiä, miten pitää alkoholinkäyttö hallinnassa myös stressaavina aikoina.

Apua perheväkivallan uhreille

Muista, että et ole yksin ja että perheväkivalta ei koskaan ole uhrin syytä.

Miten selviytyä eristyksissä olosta?

Kun olo on yksinäinen, toiveikkuus, ilo ja tyytyväisyys voivat tuntua kaukaisilta asioilta. Mitä tehdä?

Oliko Johannes Kastaja todellinen henkilö?

Ensimmäisen vuosisadan historioitsija Josefus piti Johannes Kastajaa todellisena henkilönä. Meilläkin on perusteita uskoa siihen.

Muinaiset asiakirjat vahvistavat israelilaisheimon asuinpaikan

Samariasta löydetyt saviastian palaset vahvistavat Raamatussa mainittuja historiallisia yksityiskohtia.

Mikä oli muinaisten sinettien tarkoitus?

Miksi muinaiset sinetit olivat niin tärkeitä, ja miten kuninkaat ja hallitsijat käyttivät niitä?

Onko Raamatun kuvaus juutalaisten pakkosiirtolaisuudesta Babylonissa paikkansapitävä?

Vahvistavatko maalliset lähteet sen, mitä Raamatussa kerrotaan juutalaisten elämästä Babylonin pakkosiirtolaisuudessa?

Muinainen egyptiläinen reliefi vahvistaa Raamatun kertomuksen todeksi

Lue, miten eräs muinainen egyptiläinen reliefi tukee Raamatun todenmukaisuutta.

Hygieniaa koskevat Jumalan lait olivat aikaansa edellä

Muinainen Israelin kansa hyötyi siitä, että se noudatti edistyksellisiä hygieniaa koskevia Jumalan lakeja.

Anemia – syitä, oireita ja hoitokeinoja

Mitä anemia on? Onko se ehkäistävissä tai hoidettavissa?

Arkeologinen löytö todistaa kuningas Daavidin olleen historiallinen henkilö

Jotkut kriitikot ovat väittäneet, että kuningas Daavid on jonkin heimon keksimä kuvitteellinen henkilö. Mitä arkeologit ovat saaneet selville?

Vanha käsikirjoitus tukee Jumalan nimen käyttämistä

Mitkä todisteet osoittavat, että Jumalan nimi kuuluu Uuteen testamenttiin?

Raamatunlukusuunnitelmia

Mikäli haluat päivittäisen raamatunlukusuunnitelman, historiallisen katsauksen tai suunnitelman aloittelijoille, tämä lukuohjelma auttaa sinua.

Miten elämä on saanut alkunsa?

Todellisuudessa monet korkeasti koulutetut ihmiset, myös useat tiedemiehet, kyseenalaistavat evoluutioteorian.

Miten löytää raamatunkohdat?

Listassa on Raamatun 66 kirjaa useimpien käännösten käyttämässä järjestyksessä. Kirjan nimeä seuraa luku ja jae.

He arvostivat Raamattua

William Tyndale ja Miguel Serveto ovat esimerkkejä niistä monista, jotka olivat valmiita vaarantamaan elämänsä ja maineensa puolustaakseen Raamatun totuutta.

He arvostivat Raamattua – lyhyt versio (William Tyndale)

Tyndalen työ osoittaa selvästi, että hän rakasti Raamattua. Hänen työnsä hyödyttää meitä vielä nykyäänkin.

ETUSIVULLA OLLUTTA

Helpotusta yksinäisyyteen – Miten Raamattu voi auttaa?

Kaksi Raamatun neuvoa, joiden avulla voi saada helpotusta yksinäisyyteen.

Miten Jumala huomioi kuuroja?

Miten kuurot eri puolilla maailmaa hyötyvät Raamatun opetuksista?

Yksinäisyys on kasvava ongelma – Mitä Raamattu sanoo?

Miten ne, jotka tuntevat olonsa yksinäiseksi, voivat saada valoa elämään?

Yksinäisyys lisääntyy – Mikä voi auttaa?

Katso, mitkä kaksi Raamatun periaatetta voivat auttaa yksinäisyyteen.

Mitä Raamattu sanoo globaalista vesikriisistä?

Jumalan valtakunta tekee sen, mihin ihmiset eivät pysty – poistaa vesiongelmien taustalla olevat syyt.

Onko totuus menettänyt merkityksensä?

Raamattu voi näyttää suuntaa totuudenjälkeisessä maailmassa.

Pystyykö Jumalan valtakunta ratkaisemaan talousongelmat?

Raamatussa puhutaan hallituksesta, joka tulee ratkaisemaan kaikki talouteen liittyvät ongelmat, myös epätasa-arvon.

Epärehelliset poliitikot – Miten Jumalan valtakunta korjaa tilanteen?

Jumalan valtakunnan kuningas on ehdottoman rehellinen ja luotettava.

Pystyykö Jumalan valtakunta ratkaisemaan ympäristöongelmat?

Lue, miten Jumalan valtakunta ratkaisee kaikki ympäristöongelmat.

Pystyykö Jumalan valtakunta ratkaisemaan terveydenhuollon ongelmat?

Lue, miten Jumalan valtakunta tulee huolehtimaan ihmisten terveydestä.

Puuttuuko Jumalan valtakunta sotiin?

Lue, miten Jumalan valtakunta saa aikaan pysyvän rauhan ja turvallisuuden.

Mitä Raamatussa sanotaan ruokapulasta?

Jumala on varoittanut ruokapulasta, mutta hän ei ole aiheuttanut sitä.

Veganismi – Mitä Raamattu sanoo?

Voiko veganismi tehdä maailmasta paremman paikan?

Suvaitsevaisuus – mikä on Raamatun kanta?

Raamattu edistää rauhaa ja kannustaa kunnioittamaan kaikkia ihmisiä.

Suuret maanjäristykset – mitä Raamattu on ennustanut?

Lue esimerkkejä viime vuosina tapahtuneista voimakkaista maanjäristyksistä. Mitä maanjäristyksiä koskevat Raamatun ennustukset kertovat siitä, mitä lähitulevaisuudessa tulee tapahtumaan?

Päästäänkö korruptiosta koskaan eroon?

Lue kolme syytä luottaa siihen, että Jumalan valtakunta ei koskaan korruptoidu.

Voiko Raamattu auttaa pääsemään eroon huume- tai lääkeriippuvuudesta?

Millaista apua Raamattu voi antaa niille, jotka taistelevat riippuvuutta vastaan?

Ilmastonmuutos ja tulevaisuutemme – mitä Raamattu sanoo?

Välittääkö Luoja maapallosta ja sen asukkaista?

Onko enää paluuta normaaliin? Miten Raamattu voi auttaa pandemian jälkeisessä maailmassa?

Kuusi Raamatun periaatetta, jotka voivat auttaa pitämään odotukset realistisina ja selviytymään siitä, mitä edessä on.

Tulisiko uskonnon olla mukana politiikassa?

Joka puolella maailmaa monet, jotka sanovat seuraavansa Jeesusta Kristusta, ovat aktiivisesti mukana politiikassa. Onko se oikein?

Tuleeko koskaan talousjärjestelmää joka on kaikille tasapuolinen?

On olemassa hallitus, joka pystyy hoitamaan maapallon asioita täydellisesti. Se poistaa köyhyyden ja taloudellisen epävarmuuden pysyvästi.

Sään ääri-ilmiöt – miten Raamattu voi auttaa kun sattuu luonnonkatastrofeja?

Raamatun neuvot voivat auttaa ennen katastrofia, sen aikana ja sen jälkeen.

Loppuuko terrorismi koskaan?

Raamatussa kerrotaan, että väkivalta tulee loppumaan. Siinä on myös hyviä neuvoja niille, jotka ovat joutuneet kärsimään terrorismin takia.

Kohtaako maailmaa apokalyptinen tuho?

Miksi Raamattu puhuu maailman häviämisestä, kun siellä vakuutetaan, että maa pysyy ikuisesti?

Suojaudu väärältä tiedolta

Harhaanjohtavat uutiset, valheellinen mediasisältö ja salaliittoteoriat ovat yleisiä, ja ne voivat aiheuttaa vahinkoa.

Onko oikeaa ja väärää koskevilla Raamatun normeilla mitään merkitystä?

Tässä artikkelissa annetaan kaksi syytä siihen, miksi Raamatun moraalinormeilla on arvoa.

Miten hallita huolestuneisuutta?

Mitkä käytännön vinkit ja raamatunjakeet voivat auttaa lievittämään huolestuneisuutta?

Toivo paremmasta huomisesta

Miksi Raamatun lupaukset ovat erilaisia kuin ihmisten lupaukset ja ennustukset?

Onko uskonto vain suurta bisnestä?

Joidenkin kirkkojen saarnaajat ovat upporikkaita, vaikka seurakuntalaiset ovat köyhiä.

Kuka pelastaa maapallon?

Joidenkin ympäristöasiantuntijoiden mukaan ihmisten toiminta ajaa lajeja sukupuuton partaalle ja uhkaa planeettamme monimuotoisuutta ennennäkemättömässä määrin.

Miesten ahdistuneisuus – voiko Raamattu auttaa?

Näinä vaikeina aikoina yhä useammat ovat ahdistuneita. Voiko Raamatusta olla apua?

Miten selviytyä koronaväsymyksestä?

Jos sitä vastaan ei taistele, motivaatio turvatoimien noudattamiseen voi vähitellen kadota.

Loppuuko epäoikeudenmukaisuus koskaan?

Raamatun mukaan todellinen oikeudenmukaisuus on lähtöisin Jumalasta, joka pitää jokaisen ihmisen elämää yhtä arvokkaana.

Mitä jos sairastut vakavasti?

Miten Raamattu voi auttaa, jos sairastut vakavasti?

Mitä tehdä kun tulot tippuvat?

Tulojen tippuminen voi olla stressaavaa. Raamatun käytännöllisistä neuvoista voi olla apua, kun rahaa on käytettävissä vähemmän.

Miten voit hallita alkoholinkäyttöäsi?

Viisi vinkkiä, miten pitää alkoholinkäyttö hallinnassa myös stressaavina aikoina.

Apua perheväkivallan uhreille

Muista, että et ole yksin ja että perheväkivalta ei koskaan ole uhrin syytä.

Miten selviytyä eristyksissä olosta?

Kun olo on yksinäinen, toiveikkuus, ilo ja tyytyväisyys voivat tuntua kaukaisilta asioilta. Mitä tehdä?

MUUTA

Ulrich Zwingli etsi Raamatun totuutta

Zwingli sai 1500-luvulla selville monia Raamatun totuuksia ja auttoi toisiakin löytämään ne. Mitä voimme oppia hänen elämästään ja uskonkäsityksistään?

Matteuksen ja Johanneksen evankeliumit julkaistu saksalaisella viittomakielellä

18. joulukuuta 2021 julkaistiin Matteuksen ja Johanneksen evankeliumit saksalaisella viittomakielellä. Ne olivat ensimmäiset kokonaiset Raamatun kirjat, jotka on käännetty tuolle kielelle.

Kaksi kääntäjää jotka palauttivat Jumalan nimen Uuteen testamenttiin

Millä perusteilla Lancelot Shadwell ja Frederick Parker palauttivat Jumalan nimen Uuteen testamenttiin?

Lohdutusta sureville

Kun joku meille rakas ihminen kuolee, meistä voi tuntua, ettei kukaan ymmärrä tuskaamme. Jumala ymmärtää, ja hän voi auttaa meitä.

Miten voit hyötyä Jeesuksen uhrista?

Jeesus kertoi, mitkä kaksi asiaa pitää tehdä, jotta voisi hyötyä hänen kuolemastaan.

Kun läheinen ihminen kuolee

Tässä videossa on käytännöllisiä ehdotuksia surusta selviytymiseen.

Seitsemän vinkkiä turvalliseen ja terveelliseen ruokaan

Elämä on lahja, ja osoitamme arvostavamme sitä, kun pidämme huolta omasta ja perheemme terveydestä. Miten siinä voi onnistua?

Mitä tehdä kun epidemia iskee?

Miten voit epidemian aikana pitää huolta fyysisestä, henkisestä ja hengellisestä terveydestäsi?

Uuden maailman käännöksen tarkistettu laitos julkaistiin espanjaksi

Miten käännettiin Raamattu kielelle, jolla yhdellä sanalla voi olla eri merkitykset eri puolilla maailmaa?

Oliko Johannes Kastaja todellinen henkilö?

Ensimmäisen vuosisadan historioitsija Josefus piti Johannes Kastajaa todellisena henkilönä. Meilläkin on perusteita uskoa siihen.

Muinaiset asiakirjat vahvistavat israelilaisheimon asuinpaikan

Samariasta löydetyt saviastian palaset vahvistavat Raamatussa mainittuja historiallisia yksityiskohtia.

Mikä oli muinaisten sinettien tarkoitus?

Miksi muinaiset sinetit olivat niin tärkeitä, ja miten kuninkaat ja hallitsijat käyttivät niitä?

Onko Raamatun kuvaus juutalaisten pakkosiirtolaisuudesta Babylonissa paikkansapitävä?

Vahvistavatko maalliset lähteet sen, mitä Raamatussa kerrotaan juutalaisten elämästä Babylonin pakkosiirtolaisuudessa?

Muinainen egyptiläinen reliefi vahvistaa Raamatun kertomuksen todeksi

Lue, miten eräs muinainen egyptiläinen reliefi tukee Raamatun todenmukaisuutta.

Hygieniaa koskevat Jumalan lait olivat aikaansa edellä

Muinainen Israelin kansa hyötyi siitä, että se noudatti edistyksellisiä hygieniaa koskevia Jumalan lakeja.

Anemia – syitä, oireita ja hoitokeinoja

Mitä anemia on? Onko se ehkäistävissä tai hoidettavissa?

Arkeologinen löytö todistaa kuningas Daavidin olleen historiallinen henkilö

Jotkut kriitikot ovat väittäneet, että kuningas Daavid on jonkin heimon keksimä kuvitteellinen henkilö. Mitä arkeologit ovat saaneet selville?

Vanha käsikirjoitus tukee Jumalan nimen käyttämistä

Mitkä todisteet osoittavat, että Jumalan nimi kuuluu Uuteen testamenttiin?

Raamatunlukusuunnitelmia

Mikäli haluat päivittäisen raamatunlukusuunnitelman, historiallisen katsauksen tai suunnitelman aloittelijoille, tämä lukuohjelma auttaa sinua.

Miten elämä on saanut alkunsa?

Todellisuudessa monet korkeasti koulutetut ihmiset, myös useat tiedemiehet, kyseenalaistavat evoluutioteorian.

Miten löytää raamatunkohdat?

Listassa on Raamatun 66 kirjaa useimpien käännösten käyttämässä järjestyksessä. Kirjan nimeä seuraa luku ja jae.

He arvostivat Raamattua – lyhyt versio (William Tyndale)

Tyndalen työ osoittaa selvästi, että hän rakasti Raamattua. Hänen työnsä hyödyttää meitä vielä nykyäänkin.

He arvostivat Raamattua

William Tyndale ja Miguel Serveto ovat esimerkkejä niistä monista, jotka olivat valmiita vaarantamaan elämänsä ja maineensa puolustaakseen Raamatun totuutta.

Hakuehtojen mukaisia termejä ei ole.