Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

GEORGI PORCIULEAN | ELÄMÄKERTA

”Rakkaus Jehovaan on antanut minulle voimaa kestää”

”Rakkaus Jehovaan on antanut minulle voimaa kestää”

Olin 23-vuotias, kun jouduin työleirille Magadanin kaupunkiin Siperiaan. Olin käynyt kasteella vasta vuotta aiemmin. Kokemattomuus ja äkkipikainen luonteeni johtivat siihen, että kun yritin ensimmäistä kertaa todistaa toiselle vangille, olin joutua tappeluun.

 Mikä sai entisen kommunistin liittymään Jehovan todistajiin, joita pidettiin valtion vihollisina? Miten Jehovan rakkaus ja valmennus on auttanut minua kasvamaan ihmisenä ja selviytymään vuosista, jotka olin pakkotyössä ja karkotettuna?

Kaipasin oikeudenmukaisuutta ja mielenrauhaa

 Synnyin vuonna 1930 köyhässä Tabanin kylässä Pohjois-Moldovassa. Elämä oli kovaa. Meitä oli kuusi lasta, ja vanhempani työskentelivät kolhoosissa elättääkseen meidät. Äiti oli ortodoksi ja isä katolilainen, ja he kävivät usein kiivaita väittelyitä siitä, miten väärin papit toimivat.

 Valmistuin koulusta 18-vuotiaana ja liityin Komsomol-nimiseen kommunistiseen nuorisojärjestöön, jonka tavoitteena oli tehdä nuorista kommunistipuolueen jäseniä. Minut valittiin järjestössä pian sihteeriksi. Minuun vetosi se, että järjestössä korostettiin yhteenkuuluvuutta, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Korruptio ja epäoikeudenmukaisuus oli kuitenkin valtavan yleistä ja tunsin tyhjyyttä.

 Neuvostoliitto a ryhtyi sulkemaan kirkkoja ja hajottamaan uskonnollisia ryhmiä, ja koska olin Komsomolin aktiivijäsen, minun piti totella määräyksiä. Kylässämme asui joitain Jehovan todistajia, ja vaikka olin nähnyt heidän rehellisyytensä ja hyvän käytöksensä, pidin heitä fanaatikkoina. Enpä osannut arvata, että saisin myöhemmin vastauksia kysymyksiini juuri näiden ihmisten avulla.

 Samassa kylässä asui setäni Dimitri, joka oli Jehovan todistaja. Yhtenä kevätpäivänä vuonna 1952 hän kysyi minulta: ”Georgi, mitä sinä aiot tehdä elämälläsi?” Kukaan muu ei ollut välittänyt minusta niin paljon, että olisi kysynyt mitään sellaista. Minulla oli paljon kysymyksiä, joihin en ollut saanut vastausta. Mietin esimerkiksi sitä, että jos Jumala on olemassa, miksi hän sallii kärsimyksiä. Seuraavien kahdeksan päivän aikana hän näytti minulle Raamatusta vastaukset kysymyksiini. Välillä keskustelut jatkuivat aamukolmeen asti!

Joskus Georgi ja Dimitri keskustelivat Raamatusta aamuyöhön asti

 Keskustelut johtivat siihen, että aloin tutkia Raamattua vakavissani. Aloin ymmärtää, että minulla on taivaallinen Isä, joka rakastaa minua (Psalmit 27:10). Minulla ei ollut paljon tietoa, mutta rakkauteni Jehovaan oli jo niin vahva, että se sai minut toimimaan. Erosin kommunistipuolueesta, vaikka sen paikallinen puheenjohtaja uhkaili minua. Tutkittuani vasta neljä kuukautta vihkiydyin ja menin kasteelle syyskuussa 1952.

Rakkauteni Jehovaan joutuu koetukselle

 Tuohon aikaan Jehovan todistajien toiminta oli maassamme kielletty. Rakkaus Jehovaan kuitenkin motivoi minua asettumaan käytettäväksi, kun tarvittiin joku viemään kirjallisuutta eri kylissä asuville veljille ja sisarille. Se oli vaarallista, koska kylien asukkaat olivat epäluuloisia vieraita ihmisiä kohtaan ja ilmoittivat kaikesta epäilyttävästä viranomaisille. Myös veljet ja sisaret olivat varuillaan, koska he pelkäsivät, että olin salaisen poliisin agentti, joka yritti soluttautua seurakuntaan. Pian heidän epäilyksensä osoittautuivat kuitenkin vääriksi, kun minut pidätettiin kielletyn kirjallisuuden salakuljettamisesta vain kaksi kuukautta kasteeni jälkeen.

 Tutkintavankeus kesti lähes vuoden, ja sen aikana uskollisuuteni yritettiin murtaa toistuvissa kuulusteluissa. Se oli kuitenkin turhaa, koska rakkauteni Jehovaan oli jo niin voimakasta. Lopulta minut kutsuttiin oikeuden eteen Odessaan Ukrainaan. Myös vanhempani ja sisarukseni, jotka eivät tuohon aikaan olleet Jehovan todistajia, määrättiin tulemaan paikalle.

 Oikeudenkäynnissä annettiin ymmärtää, että minut oli huijattu liittymään vaaralliseen lahkoon. Viranomaiset uskottelivat perheelleni, että olin menettänyt järkeni. Vanhempani olivat järkyttyneitä, ja kyyneleet silmissä he pyysivät minua jättämään uskontoni. Sanoin äidilleni: ”Älä ole huolissasi. Ei minua ole huijattu mihinkään. Olen löytänyt sen, mitä olen koko ikäni etsinyt, enkä aio luopua siitä.” (Sananlaskut 23:23.) Minulla ei ollut paljon tietoa Raamatusta, mutta sitä oli riittävästi, niin että pystyin olemaan uskollinen Jehovalle. Kuusi vuotta myöhemmin vanhempani alkoivat ymmärtää kantaani, ja myös heistä tuli Jehovan todistajia.

Oikeudessa Georgia syytettiin vanhempiensa edessä vaaralliseen lahkoon liittymisestä

 Minut tuomittiin 15 vuodeksi pakkotyöhön ja lähetettiin junalla Siperiaan Kolyman alueelle, joka tunnettiin siitä, että siellä oli paljon työleirejä. Vartijat ja upseerit halusivat ottaa meiltä luulot pois, ja siksi he hakkasivat meitä ja pitivät meitä nälässä. Mietin, miten ihmeessä selviäisin.

Jehova valmensi minua ja piti minusta huolta

 Leirillä oli jo ennestään 34 veljeä. Kun saavuin perille, jotkut heistä tulivat vaivihkaa kysymään minulta: ”Tuliko teidän ryhmässänne Jonadabeja?” Siitä tiesin heti, että he olivat veljiä, koska kukaan muu ei olisi käyttänyt sellaista raamatullista nimeä. Myöhemmin heistä oli minulle paljon apua. Heidän avullaan opin noudattamaan Raamatun periaatteita paineen alla ja kehittämään hengellisiä ominaisuuksia, kuten arvostelukykyä.

 Työskentelin leirillä koneenkäyttäjänä. Yhtenä päivänä työkaverini Matfei kehuskeli muistavansa ulkoa viidenkymmenen pyhimyksen nimet. Sanoin, mitä mieltä minä olin pyhimyksistä, ja pääsin hädin tuskin pakoon, kun hän kävi kimppuuni. Kun toiset veljet nauroivat tilanteelle, kysyin heiltä: ”Mitä te oikein nauratte? Minä yritin todistaa!” He selittivät minulle ystävällisesti, että tehtävämme ei ole loukata toisia vaan kertoa hyvää uutista (1. Pietarin kirje 3:15). Vaikka Matfei oli poliittinen toisinajattelija ja vastusti hallintoa, häneen teki vaikutuksen se, miten kunnioittavia todistajat olivat vartijoita ja viranomaisia kohtaan. Niinpä hän kiinnostui totuudesta. En ikinä unohda sitä, kun hänet kastettiin pimeän turvin tynnyrissä, jossa oli kylmää vettä.

 Pian sen jälkeen kun olimme saapuneet leiriin, minä ja kaksi muuta veljeä saimme käskyn osallistua politiikan teorian tunneille. Päättelimme, että se olisi vastoin puolueettomuuden periaatetta, ja kieltäydyimme menemästä. Siitä hyvästä meidät passitettiin pimeään rangaistusselliin kahdeksi viikoksi. Sieltä päästyämme kokeneemmat veljet auttoivat meitä ymmärtämään, ettei pelkkä tunneille osallistuminen välttämättä merkinnyt puolueettomuudesta tinkimistä. Sen sijaan se voisi tarjota oivan tilaisuuden todistaa. Näin veljet opettivat meille viisautta ja järkevyyttä.

 Se että veljet valmensivat minua kärsivällisesti, oli todellisuudessa rakkautta Jehovalta. Mieleen tulee eräs tapaus tähän liittyen. Yksi vangeista oli pappi, joka työskenteli pääkirjanpitäjänä. Aina kun näimme toisemme ruokailun aikaan, hän tervehti minua: ”Hei, Paholaisen poika!” Eräs toinen vanki yllytti minua vastaamaan sarkastisesti: ”Hei, isä!” Valitettavasti otin neuvosta vaarin ja minut piestiin pahoin. Kun veljet kuulivat, mitä oli tapahtunut, he selittivät minulle, että käytökseni ei ollut ollut sopivaa. Myöhemmin pyysin papilta anteeksi.

 Ennen leirille joutumista pidimme kokoukset salaa aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Leirillä ei kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokoontua kaikkien nähtävillä. Me seisoimme veljien kanssa ringissä vartijoiden silmien alla ja keskustelimme raamatunkohdista, joita olimme etukäteen kirjoittaneet pienille paperilapuille. Tavoitteemme oli kerrata raamatunkohtia säännöllisesti ja oppia niistä mahdollisimman monta ulkoa. Aina jos meinasimme jäädä kiinni, nielaisimme äkkiä paperilaput.

Työleirillä ei ollut piilopaikkaa, joten veljet lukivat Raamattua vartijoiden silmien alla

Karkotettunakin tunsin että Jehova rakastaa minua

Georgi 1960-luvun alussa vapauduttuaan työleiriltä

 Vapauduttuani työleiriltä vuonna 1959 minut karkotettiin Karagandan alueelle Kazakstaniin. Tunsin ihanan ja uskollisen sisaren nimeltä Marija, joka asui Tomskissa Venäjällä. Olin kuitenkin edelleen viranomaisten valvonnan alla, joten minun piti pyytää lupa voidakseni lähteä kosiomatkalle. Sain vapaata 20 päivää. Perille päästyäni menin tapani mukaan suoraan asiaan ja sanoin Marijalle: ”Minulla ei ole aikaa seurustella. Mennään naimisiin.” Marija suostui, ja pidimme pienet häät. Hän arvosti sitä, että olin pysynyt lujana koetuksissa, ja halusi tukea minua Jehovan palveluksessa. (Sananlaskut 19:14.)

 1960-luvulla emme saaneet tehdä ovelta ovelle -työtä, joten hyödynsimme kaikki mahdollisuudet todistaa vapaamuotoisesti esimerkiksi lomilla ja kylävierailuilla. Pyrimme myös aktiivisesti etsimään tilaisuuksia todistaa. Kävimme esimerkiksi asuntoesittelyissä ja yritimme aloittaa keskusteluja hengellisistä asioista asuntojen omistajien kanssa. Tällä tavalla pääsimme tutkimaan Raamattua kuuden ihmisen kanssa, joista tuli myöhemmin Jehovan todistajia.

 Meille avautui tilaisuuksia todistaa myös vaalien aikoihin. Minä ja muutama muu veli olimme töissä eräässä tehtaassa. Yhtenä päivänä salainen poliisi tuli tehtaalle ja kysyi meiltä tuhannen työkaverin edessä, miksi emme osallistu politiikkaan. Pääinsinööri ja muutamat muut puolustivat meitä ja sanoivat, että olemme hyviä ja luotettavia työntekijöitä. Saimme siitä rohkeutta perustella kantaamme raamatunkohdilla, joita lainasimme ulkomuistista. Neljä työkaveriani kiinnostui totuudesta eikä kulunut vuottakaan, kun he olivat käyneet kasteella.

 1970-luvun alussa Kazakstanissa oli paljon kasvua, joten tulimme siihen tulokseen, että oli aika järjestää ensimmäinen konventti. Meidän piti keksiä, miten se onnistuisi niin, etteivät viranomaiset alkaisi epäillä mitään. Päätimme järjestää konventin erään veljen ja sisaren häiden yhteydessä Almatyn kaupungin lähellä olevassa kylässä. Tilaisuudessa oli yli 300 ihmistä, jotka olivat samaan aikaan hää- ja konventtivieraita. Vaimoni ja muutamat muut sisaret näkivät paljon vaivaa, kun he koristelivat tilan kauniisti ja valmistivat herkulliset ruoat. Lisäksi kymmenkunta veljeä oli valmistanut konventtipuheet, joten tarjolla oli arvokasta hengellistä ruokaa. Minäkin sain pitää yhden niistä, ja se oli elämäni ensimmäinen Raamattuun perustuva puhe suuren yleisön edessä.

Jehovan rakkaus on vahvistanut minua koettelemuksissa

Georgi, hänen vaimonsa Marija ja heidän tyttärensä Ljudmila

 Rakas vaimoni Marija pysyi uskollisesti rinnallani läpi elämänsä. Hän oli lempeä ja kunnioittava ja piti aina valtakunnan tärkeimmällä sijalla. Hän oli aina ollut hyväkuntoinen, kunnes hänellä yhtäkkiä todettiin vakava osteoporoosi ja hän joutui vuoteenomaksi lähes 16 vuodeksi. Rakas tyttäremme Ljudmila hoiti Marijaa kanssani vuoteen 2014 asti, jolloin Marija kuoli.

 Marijalla ja minulla oli tapana aina hänen kuolemaansa asti lukea yhdessä Raamattua ja rohkaisevia artikkeleita. Juttelimme usein siitä, millaista elämä tulee olemaan paratiisissa. Kun näin Marijan tuskan, tunsin itseni usein avuttomaksi. Toisinaan itkin hiljaa hänen vierellään. Mutta joka kerta kun luimme Jehovan lupauksista, saimme uutta voimaa jatkaa eteenpäin. (Psalmit 37:18; 41:3.)

Georgi ja Ljudmila

 Siitä lähtien kun ensimmäistä kertaa tajusin Jehovan rakastavan minua, olen koko ajan tuntenut hänen tukensa ja huolenpitonsa (Psalmit 34:19). Kun olin vielä nuori ja kokematon, veljet auttoivat minua kärsivällisesti hiomaan persoonallisuuttani. Kun olin työleirillä ja karkotettuna, Jehova tuki minua Raamatun avulla, ja kun rakas vaimoni sairastui, Jehova antoi minulle voimaa pitää hänestä huolta loppuun saakka. Voin täydestä sydämestäni sanoa, että läpi elämäni rakkaus Jehovaan on antanut minulle voimaa kestää.

a Kazakstan, Moldova ja Ukraina kuuluivat Neuvostoliittoon vuoteen 1991.