Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

TAPANI VIITALA | ELÄMÄKERTA

Kuurojen auttaminen on ollut minulle sydämenasia

Kuurojen auttaminen on ollut minulle sydämenasia

 ”Kuurojen korvat aukenevat.” (Jesaja 35:5.) Tämä oli ensimmäinen Raamatun lupaus, jonka Jehovan todistajat näyttivät minulle. Koska olen ollut syntymästäni lähtien kuuro, minun on vaikea kuvitella ääntä, eikä tuo lupaus siksi koskettanut minua. Mutta kun todistajat näyttivät minulle Raamatusta, että Jumalan valtakunta poistaa kaiken epäoikeudenmukaisuuden, sodat, sairaudet ja jopa kuoleman, olin vaikuttunut. Aikanaan minussa heräsi valtava halu kertoa näistä asioista toisille kuuroille.

 Synnyin Virroilla vuonna 1941. Molemmat vanhempani, pikkusiskoni ja -veljeni sekä monet sukulaiseni olivat kuuroja, joten kommunikoimme viittomakielellä.

Raamatusta paljastuu suurenmoisia asioita

 Kävin koulua sisäoppilaitoksessa noin 240 kilometrin päässä kotoa. Siihen aikaan Suomessa käytettiin kuurojen kouluissa oralistista opetusmetodia, jossa kuurot pakotettiin oppimaan puhuttua kieltä ja lukemaan huulilta. Viittomakielen käyttö oli ehdottomasti kielletty. Jos opettajat näkivät meidän viittovan, he löivät meitä viivoittimella tai karttakepillä sormille niin lujaa, että sormet olivat turvoksissa monta päivää.

 Kuurojen koulun jälkeen menin maatalousopistoon. Vanhemmillani oli maatila, ja siksi minun piti oppia maanviljelijän ammatti. Kerran kun kävin kotona, näin pöydällä Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdet. Isä sanoi, että niissä kerrotaan hienoja asioita Raamatusta ja että hän ja äiti tutkivat Raamattua erään kuulevan avioparin kanssa. He kommunikoivat käyttämällä kynää ja paperia.

 Isä kertoi minulle, että kun Jumalan valtakunta hallitsee, maasta tulee paratiisi ja kuolleet herätetään takaisin eloon. Minulle oli kuitenkin opetettu, että ihmiset menevät kuoltuaan taivaaseen. Ajattelin, että isä oli varmasti ymmärtänyt asian väärin, koska he eivät pystyneet kommunikoimaan viittomalla.

 Seuraavan kerran kun pariskunta tuli käymään vanhempieni luona, kysyin heiltä niistä asioista, joista isä oli kertonut. He vastasivat: ”Isäsi on aivan oikeassa.” Sitten he näyttivät minulle, mitä Jeesus sanoi ylösnousemuksesta Johanneksen 5:28, 29:ssä. He selittivät, että Jumala poistaa maan päältä pahuuden ja että ihmiset tulevat elämään täysin terveinä ikuisesti (Psalmit 37:10, 11; Daniel 2:44; Ilmestys 21:1–4).

 Halusin saada lisää tietoa, joten aloin tutkia Raamattua Antero-nimisen kuulevan todistajan kanssa. Koska hän ei osannut viittomakieltä, kirjoitin paperille vastaukset kirjan kysymyksiin. Antero luki ne ja kirjoitti sitten lisää kysymyksiä tai kommentteja. Hän oli hyvin kärsivällinen ja tutki kanssani tällä tavalla kaksi tuntia joka viikko.

 Vuonna 1960 olin Jehovan todistajien konventissa, missä ohjelma tulkattiin viittomakielelle. Perjantai-iltapäivänä ilmoitettiin, että seuraavana päivänä olisi kastetilaisuus. Niinpä lauantaiaamuna otin mukaan pyyhkeen ja uimahousut ja menin kasteelle! a Myöhemmin myös vanhempani ja sisarukseni kastettiin.

Aikanaan koko meidän perhe kävi kasteella

Muillekin on kerrottava Raamatusta

 Halusin kertoa oppimistani asioista toisille kuuroille, ja parhaiten se onnistui viittomakielellä. Olin innokas ja aloitin kotipaikkakuntani kuuroista.

 Vähän myöhemmin muutin Tampereelle. Etsin kuuroja ovelta ovelle siten, että kysyin aina asukkailta, tunsivatko he ketään kuuroa. Näin onnistuin aloittamaan raamatuntutkisteluja, ja muutaman vuoden kuluttua Tampereella oli yli kymmenen kuuroa julistajaa.

 Vuonna 1965 tapasin Mairen, ja menimme naimisiin seuraavana vuonna. Maire oppi nopeasti viittomakieltä. Hän oli ahkera ja tuki minua uskollisesti niiden 50 vuoden ajan, jotka saimme palvella Jehovaa yhdessä.

Hääpäivänämme vuonna 1966

 Oltuamme kaksi vuotta naimisissa meille syntyi poika, Marko. Hän on kuuleva, ja hän oppi kotona sekä äidinkielensä suomen että suomalaisen viittomakielen. Marko kävi kasteella 13-vuotiaana.

 Ajan myötä Tampereen viittomakielinen ryhmä kasvoi. Päätimme siksi muuttaa vuonna 1974 Turkuun, missä ei ollut yhtään kuuroa todistajaa. Etsimme jälleen kuuroja ovelta ovelle. Niinä vuosina, jotka asuimme Turussa, 12 raamatuntutkisteluoppilastani kastettiin.

Kenttämatkat Baltiaan

 Vuonna 1987 Marko kutsuttiin Beteliin. Turun viittomakielinen ryhmä oli vahvistunut, joten aloimme taas suunnitella muuttoa.

 Noihin aikoihin Jehovan todistajien työ oli vapautumassa Itä-Euroopan maissa. Niinpä tammikuussa 1992 matkustin erään toisen kuuron veljen kanssa Tallinnaan.

 Siellä tutustuimme sisareen, jolla oli kuuro veli. Vaikka tuo mies ei itse ollut kiinnostunut Raamatusta, hän oli hyvin ystävällinen ja auttoi meitä tapaamaan monia virolaisia kuuroja. Kun olimme viimeistä iltaa Tallinnassa, hän vei meidät Viron kuurojen liiton kokoukseen. Saavuimme paikalle hyvissä ajoin ja laitoimme esille virolaisia ja venäläisiä kirjoja ja lehtiä. Yhdessä illassa meiltä meni noin 100 kirjaa ja 200 lehteä ja noin 70 kuuroa antoi yhteystietonsa. Tästä lähti liikkeelle Viron viittomakielinen toiminta.

Matkalla Baltiaan kenttätyöhön

 Maire ja minä aloimme pian tehdä säännöllisesti kenttämatkoja Viroon. Vähensimme ansiotyötä ja aloitimme vakituisen tienraivauksen. Vuonna 1995 muutimme lähemmäs Helsinkiä, koska sieltä käsin meidän oli helpompi matkustaa laivalla Tallinnaan. Kenttätyö Virossa ylitti kaikki odotuksemme!

 Meillä oli niin paljon raamatuntutkisteluja kuin vain pystyimme pitämään, ja 16 oppilastamme kävi kasteella. Heidän joukossaan olivat kuurosokeat siskokset, joiden kanssa tutkin viittomalla taktiilisti eli kädestä käteen.

 Kuurojen kanssa tutkimisessa oli omat haasteensa. Meillä ei ollut tuohon aikaan viittomakielisiä videoita, joten käytin mahdollisimman paljon julkaisujemme kuvia ja tein niistä leikekirjan.

 Suomen haaratoimisto pyysi minua selvittämään, miten viittomakielistä toimintaa voitaisiin edistää Latviassa ja Liettuassa. Kävimme noissa Baltian maissa useita kertoja ja autoimme paikallisia todistajia löytämään kuuroja. Melkein joka maassa on oma viittomakieli. Opettelin siksi virolaista, latvialaista ja liettualaista viittomakieltä sekä vähän venäläistä viittomakieltä, jota Baltiassa asuvat venäläiset kuurot käyttävät.

 Matkustelimme kahdeksan vuoden ajan Virossa ja muissa Baltian maissa, mutta sitten ikävä kyllä Mairella todettiin Parkinsonin tauti, ja jouduimme lopettamaan matkustamisen.

Viittomakielistä toimintaa organisoidaan

 Vuonna 1997 Suomen haaratoimistoon perustettiin viittomakielen käännöstiimi. Koska Maire ja minä asuimme lähellä haaratoimistoa, pystyimme osallistumaan viittomakielisten julkaisujen valmistamiseen. Teimme töitä yhdessä poikamme Markon kanssa. Vielä nykyäänkin tuen silloin tällöin viittomakielistä käännöstyötä. Marko on sittemmin vaimonsa Kirsin kanssa myös kouluttanut viittomakielen käännöstiimejä muissa maissa.

Valmistamassa videota suomalaisella viittomakielellä

 Haaratoimisto on lisäksi järjestänyt kuuleville julistajille viittomakielen kursseja. Niiden ansiosta monet ystävät ovat siirtyneet viittomakielisiin ryhmiin ja seurakuntiin tukemaan kenttätyötä ja kokoustoimintaa sekä hoitamaan seurakunnan vastuutehtäviä.

Intoni ei ole hiipunut

 Vuonna 2004 saimme Mairen kanssa olla mukana perustamassa Suomen ensimmäistä viittomakielistä seurakuntaa Helsinkiin. Kolmessa vuodessa siitä kasvoi vahva ja innokas seurakunta, jossa oli useita tienraivaajia.

 Aloimme taas suunnitella muuttoa alueelle, jossa tarvittiin apua. Vuonna 2008 muutimme Tampereen lähistölle ja menimme takaisin siihen viittomakieliseen ryhmään, josta olimme lähteneet 34 vuotta aiemmin. Vuoden kuluttua ryhmästä tuli Suomen toinen viittomakielinen seurakunta.

 Tässä vaiheessa Mairen terveys alkoi kuitenkin heiketä entisestään. Halusin hoitaa häntä itse loppuun asti. Hän kuoli vuonna 2016. Kaipaan Mairea kovasti ja odotan, että saan nähdä hänet jälleen uudessa maailmassa, missä ei ole enää sairauksia (Jesaja 33:24; Ilmestys 21:4).

 Sitä odotellessa haluan edelleen kertoa kuuroille hyvää uutista. Se on ollut minulle sydämenasia yli 60 vuotta – eikä intoni ole hiipunut!

a Nykyisin seurakunnan vanhimmat keskustelevat kasteelle aikovien kanssa ennen kastetta.