Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

Raamattu verkossa

PYHÄ RAAMATTU – UUDEN MAAILMAN KÄÄNNÖS

Roomalaisille 15:1–33

15  Mutta meidän, jotka olemme vahvoja, pitää kantaa niiden heikkouksia, jotka eivät ole vahvoja,+ eikä miellyttää itseämme.+  Miellyttäköön kukin meistä lähimmäistään siinä, mikä on hyvää hänen rakennuksekseen.+  Sillä Kristuskaan ei miellyttänyt itseään,+ vaan niin kuin on kirjoitettu: ”Niiden häväistykset, jotka häpäisivät sinua, ovat sattuneet minuun.”+  Sillä kaikki, mikä ennen kirjoitettiin, kirjoitettiin+ meille opetukseksi,+ jotta meillä kestävyytemme+ ja Raamatun kirjoitusten lohdutuksen+ avulla olisi toivo.*+  Suokoon nyt Jumala, joka antaa kestävyyttä ja lohdutusta, että teillä olisi keskuudessanne sama asenne,+ joka oli Kristuksella Jeesuksella,  jotta te yksimielisesti+ yhdestä suusta kirkastaisitte Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää.  Ottakaa sen tähden toinen toisenne tervetulleina vastaan,+ niin kuin Kristuskin on ottanut meidät tervetulleina vastaan,+ Jumalan kunnia silmämääränä.  Sillä minä sanon, että Kristus tuli todellisuudessa ympärileikattujen+ palvelijaksi+ Jumalan totuudellisuuden+ puolesta, jotta vahvistettaisiin ne lupaukset,+ jotka Hän antoi heidän esi-isilleen,  ja jotta kansakunnat+ kirkastaisivat Jumalaa hänen armostaan,+ niin kuin on kirjoitettu: ”Siksi minä tahdon tunnustaa avoimesti sinut kansakuntien keskuudessa* ja sinun nimellesi tahdon antaa sävelmän soida.”*+ 10  Ja jälleen hän sanoo: ”Iloitkaa, te kansakunnat, hänen kansansa kanssa.”+ 11  Ja jälleen: ”Ylistäkää Jehovaa*, kaikki te kansakunnat, ja ylistäkööt häntä kaikki kansat.”+ 12  Ja Jesaja taas sanoo: ”Tulee olemaan Iisain juuri,+ ja tulee olemaan se, joka nousee hallitsemaan kansakuntia;+ häneen kansakunnat panevat toivonsa.”+ 13  Täyttäköön toivon Jumala teidät kaikella ilolla ja rauhalla sen kautta*, että uskotte, jotta toivo olisi teissä runsaana pyhän hengen voiman ohella.+ 14  Minä itsekin olen vakuuttunut teistä, veljeni, että te olette myös täynnä hyvyyttä, koska olette täyttyneet kaikella tiedolla,+ ja että kykenette myös vakavasti neuvomaan toisianne.+ 15  Olen kuitenkin kirjoittanut teille suorasukaisemmin joistakin kohdista, ikään kuin muistuttaakseni+ teitä jälleen sen ansaitsemattoman hyvyyden vuoksi, jonka Jumala on minulle antanut+ 16  ollakseni Kristuksen Jeesuksen julkinen palvelija* kansakunnille+ ja osallistuakseni Jumalan hyvän uutisen+ pyhään työhön, jotta uhrilahja,+ nimittäin nämä kansakunnat, osoittautuisi otolliseksi+ pyhällä hengellä pyhitettynä.+ 17  Sen tähden minulla on syytä riemuita Kristuksessa Jeesuksessa+ siitä, mikä koskee Jumalaa.+ 18  Sillä en rohkene puhua mitään, ellei se ole sitä, mitä Kristus teki minun välitykselläni+ kansakuntien tottelevaisuuden hyväksi+ sanallani+ ja teollani, 19  tunnusmerkkien ja ennusmerkkien voimalla,+ pyhän hengen* voimalla, niin että Jerusalemista lähtien ja aina Illyriaan saakka ulottuvassa kierroksessa+ olen perusteellisesti saarnannut Kristusta koskevaa hyvää uutista.+ 20  Tällä tavoin asetinkin tavoitteekseni, etten julistaisi hyvää uutista siellä, missä Kristus oli jo mainittu, jotta en rakentaisi toisen perustukselle,+ 21  vaan niin kuin on kirjoitettu: ”Ne, joille hänestä ei ole mitään ilmoitettu, tulevat näkemään, ja ne, jotka eivät ole kuulleet, tulevat ymmärtämään.”+ 22  Sen tähden estyin myös monta kertaa pääsemästä luoksenne.+ 23  Mutta nyt, kun minulla ei ole enää koskematonta aluetta näillä seuduilla, ja koska joitakin vuosia olen kaivannut päästä luoksenne,+ 24  milloin sitten olenkin matkallani Espanjaan,+ toivon ennen kaikkea, että kun olen matkalla sinne, saan nähdä teitä ja te saatatte+ minua osan matkaa sinne saatuani ensin jossakin määrin nauttia seurastanne. 25  Mutta nyt aion matkustaa Jerusalemiin palvelemaan pyhiä.+ 26  Sillä Makedoniassa ja Akhaiassa*+ olevat ovat nähneet hyväksi jakaa omastaan avustukseksi+ Jerusalemin pyhien köyhille. 27  He ovat tosiaan nähneet sen hyväksi, ja he olivatkin heille velkaa, sillä jos kansakuntien ihmiset ovat saaneet osansa siitä hengellisestä,+ mikä heillä on, niin heillä on myös velvollisuus palvella heitä julkisesti sillä, mitä liharuumis tarvitsee.+ 28  Kun siis olen saanut tämän päätökseen ja vienyt tämän hedelmän+ turvallisesti heille, lähden teidän kauttanne Espanjaan.+ 29  Lisäksi tiedän, että kun tulen luoksenne, tuon tullessani Kristuksen siunauksen täyden määrän.+ 30  Mutta minä kehotan teitä, veljet*, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta ja hengen rakkauden+ kautta ahkeroimaan kanssani Jumalalle puolestani esitettävissä rukouksissa,+ 31  jotta vapautuisin+ Juudean ei-uskovista ja palvelukseni, joka on Jerusalemia+ varten, osoittautuisi pyhille+ otolliseksi, 32  niin että kun Jumalan tahdosta pääsen iloiten luoksenne, virkistyisin+ yhdessä teidän kanssanne. 33  Olkoon rauhan Jumala teidän kaikkien kanssa.+ Aamen.

Alaviitteet

”toivo”, אAVgSyp; B: ”lohdutuksen toivo”, ”lohduttava toivo”.
”kansakuntien keskuudessa”, ABSyp; אcVgc: ”kansakuntien keskuudessa, oi Herra”.
”antaa sävelmän soida”. Tai ”laulaa ylistystä”. Ks. Ps 3:pk.: ”sävelmä”, alav.
Ks. liite 1D.
”sen kautta”. Tai ”siksi”.
”julkinen palvelija”. Kreik. lei·tour·gon′.
”pyhän hengen”, AD*Vg; P46אSyh,p: ”Jumalan hengen”; B: ”hengen”.
Kreikan eteläosan käsittänyt Rooman provinssi, jonka pääkaupunki oli Korintti.
”veljet”, אADVgSyp; P46B jättävät pois.