Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

Raamattu verkossa

PYHÄ RAAMATTU – UUDEN MAAILMAN KÄÄNNÖS

2. Kuninkaiden kirja 16:1–20

16  Pekahin, Remaljan pojan, seitsemäntenätoista vuonna tuli Ahas,+ Juudan kuninkaan Jotamin poika, kuninkaaksi.  Alkaessaan hallita Ahas oli kaksikymmenvuotias, ja hän hallitsi Jerusalemissa kuusitoista vuotta, eikä hän tehnyt sitä, mikä oli oikein Jehovan, hänen Jumalansa, silmissä, niin kuin hänen esi-isänsä Daavid.+  Ja hän vaelsi Israelin kuninkaiden tietä,+ ja oman poikansakin hän pani kulkemaan tulen läpi+ niiden kansakuntien inhottavuuksien+ mukaan, jotka Jehova oli ajanut pois Israelin poikien tähden.  Ja hän uhrasi ja suitsutti uhrisavua edelleen uhrikukkuloilla+ ja kummuilla+ ja jokaisen rehevän puun alla.+  Silloin Syyrian kuningas Resin+ ja Israelin kuningas Pekah,+ Remaljan poika, lähtivät sotaan Jerusalemia vastaan ja piirittivät Ahasia, mutta he eivät kyenneet taistelemaan.+  Siihen aikaan Syyrian kuningas Resin palautti Elatin+ Edomille*, minkä jälkeen hän toimitti juutalaiset pois Elatista, ja edomilaiset puolestaan tulivat Elatiin ja ovat asuneet siellä tähän päivään saakka.  Niin Ahas lähetti sanansaattajia Assyrian kuninkaan Tiglat-Pileserin+ luo sanomaan: ”Minä olen palvelijasi+ ja poikasi. Tule ja pelasta+ minut Syyrian kuninkaan kourista ja Israelin kuninkaan kourista, heidän jotka ovat nousemassa minua vastaan.”  Niinpä Ahas otti hopean ja kullan, joka löytyi Jehovan huoneesta ja kuninkaan talon aarteistosta,+ ja lähetti Assyrian kuninkaalle lahjuksen.+  Silloin Assyrian kuningas kuunteli häntä, ja Assyrian kuningas meni ylös Damaskokseen+ ja valloitti sen+ ja vei sen asukkaat pakkosiirtolaisuuteen Kiriin,+ ja Resinin+ hän surmasi. 10  Sitten kuningas Ahas+ meni tapaamaan Assyrian kuningasta Tiglat-Pileseriä+ Damaskokseen ja näki alttarin,+ joka oli Damaskoksessa. Niinpä kuningas Ahas lähetti pappi Urialle luonnoksen* alttarista ja kaikkea sen tekotapaa koskevan mallin.+ 11  Ja pappi Uria+ ryhtyi rakentamaan alttaria.+ Kaiken sen mukaan, mitä kuningas Ahas oli lähettänyt Damaskoksesta, aivan sen mukaan pappi Uria teki sen siihen mennessä, kun kuningas Ahas tuli Damaskoksesta. 12  Kun kuningas tuli Damaskoksesta, kuningas näki alttarin, ja niin kuningas lähestyi alttaria+ ja uhrasi sillä.+ 13  Ja jatkuvasti hän pani polttouhrinsa+ ja viljauhrinsa+ savuamaan+ ja vuodatti juomauhrinsa+ ja vihmoi yhteysteurasuhriensa veren sille alttarille. 14  Ja kuparialttarin,+ joka oli Jehovan edessä, hän toi nyt huoneen edustalta, alttarinsa ja Jehovan huoneen+ välistä, ja pani sen alttarinsa pohjoissivulle. 15  Ja kuningas Ahas käski vielä häntä, nimittäin pappi Uriaa,+ sanoen: ”Pane aamun polttouhri savuamaan suurella alttarilla,+ samoin illan viljauhri+ ja kuninkaan polttouhri+ ja hänen viljauhrinsa ja koko maan kansan polttouhri ja sen viljauhri ja sen juomauhrit, ja sille sinun pitää vihmoa kaikki polttouhrin veri ja kaikki teurasuhrin veri. Kuparialttaria minä puolestani vielä harkitsen.” 16  Ja pappi Uria+ teki aivan niin kuin kuningas Ahas oli käskenyt.+ 17  Lisäksi kuningas Ahas leikkasi+ palasiksi siirtovaunujen+ laidat+ ja poisti niiden päältä altaat,+ ja meren+ hän otti alas kuparisonnien+ päältä, jotka olivat sen alla, ja pani sen sitten kiveykselle. 18  Ja sapattia varten tehdyn katetun rakennelman, joka oli rakennettu huoneeseen, ja kuninkaan ulomman sisäänkäynnin hän siirsi pois Jehovan huoneesta Assyrian kuninkaan tähden. 19  Mitä muuta sanottavaa on Ahasista, siitä, mitä hän teki, eikö se ole kirjoitettu Juudan kuninkaiden päiviä koskevien asioiden kirjaan?+ 20  Lopulta Ahas meni lepoon esi-isiensä luo, ja hänet haudattiin esi-isiensä pariin Daavidin kaupunkiin,+ ja hänen poikansa Hiskia*+ alkoi hallita hänen sijastaan.

Alaviitteet

Tässä pitää ilmeisestikin lukea ”Edomille” eikä ”Syyrialle” (ʼAram′).
Tai ”kuvan”.
Merk. ’Jehova vahvistaa’. Hepr. Ḥiz·qi·ja′hu.