Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

Raamattu verkossa

PYHÄ RAAMATTU – UUDEN MAAILMAN KÄÄNNÖS

1. Korinttilaisille 12:1–31

12  Hengellisistä lahjoista*+ en tahdo, veljet, teidän olevan tietämättömiä.  Te tiedätte, että kun olitte kansakuntien ihmisiä,+ teitä johdateltiin pois noiden äänettömien+ epäjumalien+ luo niin kuin teitä satuttiin johdattamaan.  Siksi tahtoisin teidän tietävän, ettei kukaan puhuessaan Jumalan hengen vaikutuksesta sano: ”Jeesus on kirottu!”*+ eikä kukaan voi sanoa: ”Jeesus on Herra!” muutoin kuin pyhän hengen vaikutuksesta.+  On moninaisia lahjoja*+ mutta sama henki,+  ja on moninaisia palveluksia+ ja kuitenkin sama Herra,+  ja on moninaisia toimintoja,+ ja kuitenkin sama Jumala+ saa aikaan kaikki toiminnat kaikissa.+  Mutta hengen ilmentymä annetaan kullekin hyödyllisessä tarkoituksessa.+  Esimerkiksi yhdelle annetaan hengen välityksellä viisauden+ puhuminen, toiselle tiedon+ puhuminen saman hengen mukaan,  toiselle usko+ saman hengen avulla, toiselle parantamislahjoja+ sen yhden hengen avulla, 10  toiselle taas voimatekojen* toiminnat,+ toiselle profetoiminen,+ toiselle tarkkanäköisyys+ henkeytettyjen ilmausten* suhteen,*+ toiselle eri kieliä+ ja toiselle kielten tulkitseminen.+ 11  Mutta kaikki nämä toiminnat saa aikaan yksi ja sama henki,+ joka jakelee+ kullekin erikseen niin kuin se tahtoo.+ 12  Sillä niin kuin ruumis on yksi, mutta siinä on monta jäsentä, ja kaikki tuon ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis,+ niin on Kristuskin.+ 13  Sillä totisesti meidät kaikki kastettiin yhdellä hengellä+ yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja meidät kaikki saatettiin juomaan+ yhtä henkeä. 14  Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan monta.+ 15  Jos jalka sanoisi: ”Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen”, niin ei se tästä syystä ole ruumiiseen kuulumaton.+ 16  Ja jos korva sanoisi: ”Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen”, niin ei se tästä syystä ole ruumiiseen kuulumaton.+ 17  Jos koko ruumis olisi silmää, missä olisi kuulo? Jos se olisi kokonaan kuuloa, missä olisi hajuaisti? 18  Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet ruumiiseen, kunkin niistä, niin kuin hän on tahtonut.+ 19  Jos ne kaikki olisivat yhtä jäsentä,+ missä olisi ruumis? 20  Mutta nyt niitä on monta jäsentä,+ kuitenkin yksi ruumis. 21  Silmä ei voi sanoa kädelle: ”En tarvitse sinua” eikä taas pää jaloille: ”En tarvitse teitä.” 22  Sen sijaan on paljon ennemmin niin, että ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät heikommilta,+ ovat välttämättömiä, 23  ja ne ruumiin osat, joiden ajattelemme olevan vähemmän kunniallisia, me ympäröimme runsaammalla kunnialla,+ ja niin meidän hävettävillä ruumiinosillamme on sitä runsaampi miellyttävyys, 24  jota vastoin miellyttävät ruumiinosamme eivät tarvitse mitään. Jumala on kuitenkin pannut ruumiin kokoon* ja suonut runsaammin kunniaa sille ruumiinosalle, jolla oli puutetta, 25  niin ettei ruumiissa olisi mitään jakaumaa*, vaan että sen jäsenet pitäisivät samaa huolta toisistaan.+ 26  Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki toiset jäsenet kärsivät+ sen kanssa, tai jos jollekin jäsenelle annetaan kunniaa,+ niin kaikki toiset jäsenet iloitsevat sen kanssa.+ 27  Nyt te olette Kristuksen ruumis ja yksilöinä jäseniä.+ 28  Ja Jumala on asettanut eri henkilöitä* seurakuntaan:+ ensiksi apostoleita,+ toiseksi profeettoja,+ kolmanneksi opettajia;+ sen jälkeen voimatekoja,*+ sen jälkeen parantamislahjoja;+ auttamispalveluksia,+ johtamiskykyjä,*+ eri kieliä.+ 29  Eiväthän kaikki ole apostoleita? Eiväthän kaikki ole profeettoja? Eiväthän kaikki ole opettajia? Eiväthän kaikki tee voimatekoja?* 30  Eihän kaikilla ole parantamislahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä?+ Eiväthän kaikki ole tulkkeja?+ 31  Mutta tavoitelkaa palavan innokkaasti suurempia* lahjoja.+ Ja vielä osoitan teille verrattoman tien.+

Alaviitteet

”Hengellisistä lahjoista”. Tai ”Hengellisistä asioista” tai ”Hengellisistä ihmisistä”. Kirjm. ”Hengellisistä”. Kreik. tōn pneu·ma·ti·kōn′; Vgc(lat.): spiritualibus.
”kirottu”. Kirjm. ”anateema”. Kreik. A·na′the·ma.
Kirjm. ”suosiollisia lahjoja”. Kreik. kha·ri·sma′tōn.
Tai ”ihmeiden”.
”henkeytettyjen ilmausten”. Kirjm. ”henkien”. Kreik. pneu·ma′tōn.
”tarkkanäköisyys henkeytettyjen ilmausten suhteen”. Tai ”kyky erottaa henkeytetyt ilmaukset”.
Tai ”liittänyt – – yhteen”. Kreik. sy·ne·ke′ra·sen.
Tai ”repeämää”. Kreik. skhi′sma ’skisma’; lat. scisma.
”eri henkilöitä”. Tai ”näitä”.
Tai ”ihmeitä”.
Kirjm. ”ohjaamisia”. Kreik. ky·ber·nē′seis; lat. gubernationes.
Kirjm. ”Eiväthän kaikki ole voimia?”
Tai ”suurimpia”.