Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

VARTIOTORNI NRO 1 2017

 JÄLJITTELE HEIDÄN USKOAAN | HANOK

Hän miellytti Jumalaa

Hän miellytti Jumalaa

HANOK oli kokenut pitkän elämän. Voi olla vaikea kuvitella sitä, mutta hänellä oli takanaan jo noin 365 vuotta – nykymittapuun mukaan siis enemmän kuin neljä pitkää ihmisikää! Aikalaisiinsa verrattuna hän ei kuitenkaan ollut vanha. Tuohon aikaan, yli 5 000 vuotta sitten, ihmiset elivät paljon pidempään kuin nykyään. Ensimmäinen ihminen Aadam oli elänyt jo yli 600 vuoden ajan ennen Hanokin syntymää ja eli vielä kolme vuosisataa sen jälkeen. Jotkut Aadamin jälkeläiset elivät vieläkin vanhemmiksi. Siksi Hanok näytti 365 vuoden iässä edelleen varsin elinvoimaiselta. Vaikutti siltä, että hänellä oli paljon vuosia edessään. Mutta näin ei ollut asian laita.

Hanokin elämä oli veitsen terällä. Kuvittele mielessäsi Hanok pakenemassa. Hän on juuri kertonut aikalaisilleen Jumalan sanoman eikä saa mielestään heidän reaktiotaan. Kiehuva raivo paistoi heidän kasvoiltaan. Nuo ihmiset todella vihasivat häntä. He halveksivat kuulemaansa sanomaa ja Jumalaa, jolta sanoma oli lähtöisin. He eivät voineet hyökätä Hanokin Jumalan, Jehovan, kimppuun, mutta Hanokiin he pystyivät purkamaan vihansa! Ehkä Hanok mietti, näkisikö hän enää koskaan perhettään. Ajatteliko hän kenties vaimoaan ja tyttäriään tai poikaansa Metusalahia ja pojanpoikaansa Lemekiä? (1. Mooseksen kirja 5:21–23, 25.) Näinkö hänen elämänsä päättyisi?

Hanok on jossain määrin arvoituksellinen Raamatun henkilö. Hänestä kerrotaan lyhyesti vain kolmessa kohdassa. (1. Mooseksen kirja 5:21–24; Heprealaisille 11:5; Juudaksen kirje 14, 15.) Nuo kohdat maalaavat kuitenkin selvän kuvan tästä todellisesta uskon miehestä. Onko sinulla perhe, josta pidät huolta? Oletko joskus joutunut puolustamaan sitä, minkä tiedät olevan oikein? Jos näin on, voit oppia paljon siitä, miten usko näkyi Hanokin elämässä.

”HANOK VAELSI TOSI JUMALAN KANSSA”

Hanokin päivinä ihmiskunta oli vajonnut syvälle pahuuteen. Elettiin seitsemättä sukupolvea Aadamista. Tuolloin ihmiset olivat paljon lähempänä fyysistä täydellisyyttä, jonka Aadam ja Eeva olivat menettäneet. Niinpä ihmiset elivät yhä hyvin pitkään. Moraalisesti ja hengellisesti ihmiskunta oli kuitenkin rappiolla. Väkivalta oli arkipäivää. Tämä suuntaus oli alkanut Aadamista lukien toisessa sukupolvessa, kun Kain murhasi veljensä Abelin. Yksi Kainin jälkeläisistä oli nähtävästi ylpeä siitä, että oli Kainiakin väkivaltaisempi ja kostonhimoisempi! Kolmannessa sukupolvessa ilmaantui uudenlainen pahuuden muoto. Tuohon aikaan ruvettiin huutamaan avuksi Jehovan nimeä, mutta kyseessä ei ollut kunnioittava palvontateko. Ihmiset ilmeisesti alkoivat käyttää Jumalan pyhää nimeä rienaavalla, epäkunnioittavalla tavalla. (1. Mooseksen kirja 4:8, 23–26.)

Tällainen turmeltunut uskonto oli todennäköisesti voimissaan Hanokin aikana. Kasvaessaan aikuiseksi Hanokin täytyi tehdä valinta. Menisikö hän joukon mukana vai etsisikö hän tosi Jumalaa Jehovaa, joka oli tehnyt taivaat ja maan? Hanokia epäilemättä kosketti syvästi kertomus Abelista, joka palvoi Jehovaa oikealla tavalla ja kuoli sen vuoksi marttyyrina. Hanok päätti jäljitellä Abelin  asennetta. 1. Mooseksen kirjan 5:22:ssa kerrotaan: ”Hanok vaelsi tosi Jumalan kanssa.” Tämä lyhyt toteamus on huomionarvoinen. Keskellä jumalatonta maailmaa Hanok eli Jumalan tahdon mukaisesti. Hän on ensimmäinen ihminen, jota Raamattu kuvailee näin.

Samassa Raamatun jakeessa kerrotaan, että Hanok vaelsi edelleen tosi Jumalan kanssa tultuaan Metusalahin isäksi. Noin 65-vuotiaana Hanok oli siis perheellinen mies. Hänellä oli vaimo, jonka nimeä Raamattu ei mainitse, sekä ”poikia ja tyttäriä”. Perheenisä, joka haluaa elää Jumalan tahdon mukaisesti, yrittää huolehtia perheestään Jumalaa miellyttävällä tavalla. Hanok ymmärsi, että Jehova odotti hänen olevan uskollinen vaimolleen (1. Mooseksen kirja 2:24). Ja hän varmasti teki parhaansa opettaessaan lapsiaan tuntemaan Jehovan. Millaisin tuloksin?

Raamattu antaa asiasta vain tiedonmurusia. Se ei kerro mitään Hanokin pojan Metusalahin uskosta. Raamatun kertomuksen mukaan Metusalah oli kaikkien aikojen pisimpään elänyt mies ja hän kuoli samana vuonna kuin vedenpaisumus alkoi. Hänellä oli poika nimeltään Lemek, joka eli yhtä aikaa isoisänsä Hanokin kanssa yli sata vuotta. Lemek osoittautui huomattavaksi uskon mieheksi. Hän esitti pojastaan Nooasta Jehovalta saamansa profetian, ja tuo profetia toteutui vedenpaisumuksen jälkeen. Nooa erottui isoisoisänsä Hanokin tavoin joukosta uskon miehenä, joka eli Jumalan tahdon mukaisesti. Vaikka hän ei koskaan tavannut Hanokia, tämä oli jättänyt taakseen hienon hengellisen perinnön. Nooa sai tietää tuosta perinnöstä mahdollisesti isältään Lemekiltä, isoisältään Metusalahilta tai jopa Jaredilta, Hanokin isältä, joka kuoli Nooan ollessa 366 vuoden ikäinen. (1. Mooseksen kirja 5:25–29; 6:9; 9:1.)

Mieti, miten erilaisia Hanok ja Aadam olivat. Aadam, joka oli täydellinen, rikkoi tietoisesti Jehovaa vastaan ja jätti jälkeläisilleen perinnöksi vain kurjuutta ja kapinahenkeä. Hanok puolestaan vaelsi Jumalan kanssa epätäydellisyydestään huolimatta ja jätti jälkeläisilleen perinnöksi esimerkin uskosta. Aadam kuoli Hanokin ollessa 308-vuotias. Surivatko Aadamin jälkeläiset tuota läpeensä itsekästä esi-isäänsä? Me emme tiedä. Oli miten oli, Hanok ”vaelsi jatkuvasti tosi Jumalan kanssa” (1. Mooseksen kirja 5:24).

Jos sinulla on perhe vastuullasi, pohdi, mitä voit oppia Hanokin uskosta. Vaikka on tärkeää huolehtia perheen aineellisista tarpeista, vielä tärkeämpää on pitää huolta sen hengellisyydestä (1. Timoteukselle 5:8). Siihen tarvitaan tekoja, ei pelkkiä sanoja. Jos päätät Hanokin tavoin vaeltaa Jumalan kanssa antamalla Raamatun ohjeiden vaikuttaa valintoihisi, sinäkin jätät perheellesi hienon perinnön – arvokkaan esimerkin uskosta.

HANOK ”PROFETOI HEISTÄ”

Hengellismielinen Hanok saattoi tuntea olevansa yksin jumalattomien aikalaistensa keskellä. Mutta paniko hänen Jumalansa Jehova hänet merkille? Kyllä. Tuli päivä, jolloin Jehova kommunikoi tämän uskollisen palvelijansa kanssa. Hän antoi Hanokille sanoman vietäväksi tuon ajan ihmisille. Näin Hanokista tuli ensimmäinen profeetta, jonka sanoma ilmaistaan Raamatussa. Jumala valtuutti Juudaksen, Jeesuksen velipuolen,  kirjoittamaan muistiin Hanokin profetian satoja vuosia myöhemmin. *

Mitä Hanok profetoi? Juudaksen kirjeen 14, 15 vastaa: ”Katso! Jehova tuli pyhine myriadeineen panemaan täytäntöön tuomion kaikkia vastaan ja todistamaan kaikki jumalattomat syyllisiksi kaikkiin jumalattomiin tekoihinsa, joita he tekivät jumalattomaan tapaan, ja kaikkiin niihin järkyttäviin asioihin, joita jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet.” Hanok puhui menneessä aikamuodossa aivan kuin Jumala olisi jo toteuttanut sen, mitä profetiassa kuvaillaan. Tätä samaa kaavaa noudattivat monet muutkin profetiat sen jälkeen; profetian toteutuminen oli niin varmaa, että siitä voitiin puhua ikään kuin jo tapahtuneena. (Jesaja 46:10.)

Hanok julisti rohkeasti Jumalalta tulleen sanoman vihamielisille ihmisille.

Miltä Hanokista tuntui julistaa aikalaisilleen tuollainen sanoma? Huomaa, miten voimakas sävy siinä oli: siinä käytettiin neljä kertaa sanaa ”jumalaton” tuomitsemaan ihmiset, heidän tekonsa sekä tapa, jolla he noita tekoja tekivät. Profetiassa varoitettiin kaikkia ihmisiä siitä, että läpikotaisin turmeltunut maailma, jonka he olivat Eedenistä karkottamisen jälkeen saaneet aikaan, kohtaisi täydellisen lopun. Jehova tulisi ”pyhine myriadeineen” – taisteluvalmiiden, mahtavien enkelijoukkojensa kanssa – panemaan tuomion täytäntöön. Hanok julisti Jumalalta tulleen varoituksen pelottomasti ja vielä aivan yksin! Ehkä nuori Lemek seurasi ihaillen vierestä isoisänsä rohkeutta. Jos näin oli, on helppo ymmärtää miksi.

Hanokin osoittama usko voi saada meidät miettimään, näemmekö nykyisen maailman sellaisena kuin Jumala sen näkee. Tuon profeetan rohkeasti julistama tuomio on edelleen voimassa. Se on aivan yhtä ajankohtainen nykyään kuin Hanokin päivinä. Niin kuin Hanok oli varoittanut, Jehova tuhosi jumalattoman maailman Nooan ajan vedenpaisumuksessa. Tuleva suurempi tuho noudattaa samaa mallia. (Matteus 24:38, 39; 2. Pietarin kirje 2:4–6.) Jumala on enkelijoukkoineen valmiina panemaan täytäntöön oikeudenmukaisen tuomion jumalatonta maailmaa vastaan. Meidän jokaisen on tärkeää tajuta Hanokin julistama varoitus ja kertoa siitä toisille. Voi olla, että sukulaisemme tai ystävämme ottavat meihin etäisyyttä. Saatamme aika ajoin tuntea itsemme yksinäiseksi. Mutta Jehova ei koskaan hylännyt Hanokia, eikä hän hylkää uskollisia palvelijoitaan nykyäänkään!

”SIIRRETTIIN – – POIS, NIIN ETTEI HÄN NÄKISI KUOLEMAA”

Miten Hanokin elämä päättyi? Eräässä mielessä hänen kuolemansa on vielä arvoituksellisempi kuin hänen elämänsä. 1. Mooseksen kirjan 5:24:ssä todetaan: ”Hanok vaelsi jatkuvasti tosi Jumalan kanssa. Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala oli ottanut hänet pois.” Millä tavoin Jumala otti Hanokin pois? Apostoli Paavali selitti myöhemmin: ”Uskon vaikutuksesta siirrettiin Hanok pois, niin ettei hän näkisi kuolemaa, eikä häntä löytynyt mistään, koska Jumala oli siirtänyt hänet pois, sillä ennen pois siirtämistään hän sai todistuksen, että hän oli miellyttänyt Jumalaa hyvin.” (Heprealaisille 11:5.) Mitä Paavali tarkoitti sanoilla ”siirrettiin – – pois, niin ettei hän näkisi kuolemaa”? Joissakin raamatunkäännöksissä sanotaan, että Jumala otti Hanokin luokseen taivaaseen. Mutta voisiko se pitää paikkansa? Ei, sillä Raamatun mukaan Jeesus Kristus oli ensimmäinen, joka on koskaan saanut ylösnousemuksen taivaaseen (Johannes 3:13).

Millä tavalla Hanok ”siirrettiin – – pois, niin ettei hän näkisi kuolemaa”? Nähtävästi Jehova  siirsi hänet pois päättämällä hänen elämänsä hellävaraisesti ja säästi hänet näin kuolemantuskilta. Mutta ennen sitä Hanok ”sai todistuksen, että hän oli miellyttänyt Jumalaa hyvin”. Millaisen todistuksen? Juuri ennen kuolemaansa Hanok on voinut saada Jumalalta näyn, jossa hänelle näytettiin maa tulevana paratiisina. Mielessään tuo elävä osoitus Jehovan hyväksynnästä hän nukahti kuolemaan. Apostoli Paavali kirjoitti Hanokista sekä muista uskon miehistä ja naisista: ”Uskossa nämä kaikki kuolivat.” (Heprealaisille 11:13.) Kenties Hanokin viholliset etsivät hänen ruumistaan, mutta sitä ”ei – – löytynyt mistään”. Jehova mahdollisesti hävitti Hanokin ruumiin, niin ettei sitä voitu häpäistä tai käyttää väärän uskonnon edistämiseen. *

Yritetäänpä kuvitella Raamatun kertomuksen perusteella, millaiset olivat Hanokin elämän viimeiset hetket. Maalaa mielessäsi seuraavankaltainen tilanne, joka tosin on vain yksi olettamus siitä, miten tapahtumat saattoivat edetä. Hanok pakenee henkensä edestä. Tuomiosanomasta raivostunut väkijoukko ajaa häntä takaa. Hanok löytää piilopaikan, missä hän voi levähtää – mutta vain hetken verran. Väkivaltainen kuolema näyttää väistämättömältä. Hengityksen tasaantuessa Hanok rukoilee Jumalaa. Silloin hänet valtaa syvä rauhan tunne, ja hyvin todentuntuinen näky täyttää hänen mielensä.

Hanok olisi luultavasti kohdannut väkivaltaisen kuoleman, ellei Jehova olisi ottanut häntä pois.

Kuvittele, miten Hanokin silmien eteen avautuu maailma, joka on täysin erilainen kuin missä hän elää. Se näyttää Hanokista aivan yhtä kauniilta kuin Eedenin puutarha, mutta siellä ei ole kerubeja pitämässä ihmisiä loitolla. Hän näkee lukuisia miehiä ja naisia, jotka ovat kaikki terveitä ja täynnä nuoruuden voimaa. Rauha vallitsee heidän välillään. Vihasta ja uskonnollisesta vainosta, joka on Hanokille liiankin tuttua, ei ole jälkeäkään. Hän tuntee Jehovan tuen, rakkauden ja hyväksynnän. Hanok on varma, että tänne hän kuuluu; tämä tulisi olemaan hänen kotinsa. Hän tuntee syvää rauhaa, sulkee silmänsä ja vaipuu kuoleman uneen.

Hanok lepää yhä kuoleman unessa, turvassa Jehova Jumalan rajattomassa muistissa. Jeesuksen lupauksen mukaisesti tulee päivä, jolloin kaikki Jehovan muistissa olevat kuulevat Jeesuksen äänen ja tulevat esiin haudasta. Kun he avaavat silmänsä, he näkevät kauniin, rauhaisan uuden maailman. (Johannes 5:28, 29.)

Haluaisitko sinäkin elää siellä? Kuvittele, miten jännittävää on saada tavata Hanok. Mitä kaikkea saammekaan kuulla häneltä! Voimme kysyä, osuiko kuvitteellinen kertomuksemme hänen viimeisistä hetkistään lähelle totuutta. Meidän on kuitenkin välttämätöntä oppia Hanokilta jotain juuri nyt. Kerrottuaan Hanokista Paavali kirjoitti: ”Ilman uskoa on mahdotonta miellyttää häntä [Jumalaa].” (Heprealaisille 11:6.) Meillä on todella painavat syyt jäljitellä Hanokin uskoa ja rohkeutta!

^ kpl 14 Jotkut tutkijat väittävät Juudaksen lainanneen Eenokin kirjaa, mielikuvituksellista ja alkuperältään epämääräistä apokryfistä teosta, jota jotkut virheellisesti pitävät Hanokin eli Eenokin kirjoittamana. Vaikka tuo kirja sisältääkin tarkan lainauksen Hanokin profetiasta, lainaus on saatettu ottaa jostain vanhasta – ehkäpä kirjoitetusta tai suullisena perimätietona tulleesta – lähteestä, joka on jo kadonnut. Juudas käytti mahdollisesti tuota samaa muinaista lähdettä tai sai Hanokia koskevat tiedot Jeesukselta, joka oli nähnyt Hanokin elämänkulun taivaasta käsin.

^ kpl 20 Samalla tavoin Jehova todennäköisesti varmisti, ettei Mooseksen ja Jeesuksen ruumiita voitu käyttää väärin (5. Mooseksen kirja 34:5, 6; Luukas 24:3–6; Juudaksen kirje 9).

Aiheesta lisää

Onko meidän mahdollista miellyttää Jumalaa?

Vakavia virheitä tehneiden Jobin, Lootin ja Daavidin esimerkki antaa vastauksen.