Siirry sisältöön

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Jehovan todistajat

suomi

Vartiotorni  |  Syyskuu 2015

 ELÄMÄKERTA

Jotain glamouriakin parempaa

Jotain glamouriakin parempaa

Eräänä iltana vuonna 1984 muutuin tavallisesta teini-ikäisestä kuuluisuudeksi, kun minut kruunattiin Miss Hongkongiksi. Kuvani oli lehtien etusivuilla. Lauloin, tanssin, pidin puheita, juonsin TV-ohjelmia, pukeuduin kauniisiin vaatteisiin ja esiinnyin merkittävien henkilöiden, kuten Hongkongin kuvernöörin, seurassa.

Seuraavana vuonna aloin näytellä elokuvissa, ja olin usein pääroolissa. Toimittajat halusivat kertoa tarinani, ja valokuvaajat piirittivät minua. Minut haluttiin ensi-iltoihin, lounaille, illallisille sekä avajaisiin, joissa sain katkaista nauhan. Olin aina huomion keskipisteenä.

Näyttelijänä toimintaelokuvassa

Aikaa myöten kuitenkin huomasin, ettei kaikki ollutkaan niin hohdokasta kuin olin kuvitellut. Esiinnyin pääasiassa toimintaelokuvissa, mikä oli vaarallista, koska Hongkongissa ei käytetty sijaisnäyttelijöitä yhtä usein kuin Hollywoodissa. Niinpä näyttelin vaaralliset kohtaukset itse. Saatoin esimerkiksi ajaa moottoripyörällä auton yli. Monet elokuvista olivat moraalittomia ja väkivaltaisia, jotkut demonistisia.

Vuonna 1995 menin naimisiin erään elokuvatuottajan kanssa. Vaikka minulla näytti olevan kaikkea ollakseni onnellinen – glamouria, varallisuutta ja rakastava aviomies – olin masentunut ja surullinen. Päätin lopettaa näyttelemisen.

LAPSUUTENI USKO PALAA MIELEENI

Aloin muistella lämmöllä sitä uskoa, joka minulla oli lapsena. Minulla ja sisarellani oli tapana vierailla erään Jehovan todistaja -perheen luona joka lauantai. Perheen isä Joe McGrath tutki Raamattua meidän ja kolmen tyttärensä kanssa. Heidän perheessään oli lämmin ilmapiiri, ja ”Joe-setä” kohteli vaimoaan ja lapsiaan kunnioittavasti. Kävin myös mielelläni heidän kanssaan todistajien kokouksissa, ja joskus osallistuimme suuriin konventteihin. Se oli onnellista aikaa. Todistajien keskuudessa tunsin oloni turvalliseksi.

Omassa kodissani tilanne oli täysin päinvastainen. Isän elämäntapa aiheutti äidille paljon murhetta, ja hän masentui syvästi. Kun olin noin 10-vuotias, äiti lakkasi olemasta tekemisissä Jehovan todistajien kanssa. Minä kuitenkin pysyin seurakunnan yhteydessä, vaikken itsekään ollut kovin innokas. Kävin kasteella 17-vuotiaana, mutta vähän  sen jälkeen syyllistyin epäkristilliseen käytökseen ja jätin seurakunnan.

PÄÄTÄN PALATA

Pian naimisiinmenoni jälkeen kaksi Jehovan todistajien paikallisen seurakunnan vanhinta tuli tapaamaan minua. He kertoivat minulle, miten voisin palata Jehova Jumalan luo, ja järjestivät Cindy-nimisen lähetystyöntekijän auttamaan minua. Olin suurelta osin menettänyt uskoni, joten pyysin häntä todistamaan minulle, että Raamattu on todella Jumalan sana. Hän näytti minulle esimerkkejä toteutuneista Raamatun ennustuksista. Pikkuhiljaa meistä tuli läheiset ystävät, ja hän ehdotti, että tutkisimme Raamatun perusopetuksia yhdessä. Suostuin ehdotukseen. Ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärsin, että Jehova on rakkaudellinen Jumala, joka haluaa minun olevan onnellinen.

Kun aloin jälleen käydä kokouksissa, huomasin pitäväni paljon enemmän todistajien kuin elokuva-alalla työskentelevien seurasta. Mutta lapsuuteni kokemusten vuoksi minusta tuntui, etten voinut luottaa kehenkään, enkä pitänyt itsestäni. Eräs seurakunnan jäsen näytti minulle Raamatusta, miten voisin selviytyä näistä tunne-elämän ongelmista. Opin myös luomaan aitoja ystävyyssuhteita.

GLAMOURIAKIN PAREMPAA

Vuonna 1997 mieheni ja minä muutimme Hollywoodiin Yhdysvaltoihin. Aloin käyttää enemmän aikaa toisten auttamiseen Jumalan sanan avulla. Raamatun viisaiden neuvojen opettaminen toisille on tuonut minulle paljon enemmän tyydytystä kuin kaikki se loisto, mitä elokuvamaailma voi tarjota. Esimerkiksi vuonna 2002 tapasin Cherin, jonka tunsin Hongkongin ajoilta. Olimme eläneet hyvin samanlaista elämää. Hän oli ollut Miss Hongkong vuotta ennen minua – itse asiassa juuri hän kruunasi minut. Hänestäkin oli tullut näyttelijä ja myöhemmin tuottaja, ja hän työskenteli monien kuuluisien elokuvaohjaajien kanssa. Hän oli muuttanut Hollywoodiin, kuten minäkin.

Olin hyvin surullinen saadessani tietää, että Cherin sulhanen oli yllättäen kuollut sydänkohtaukseen. Hänen buddhalaisuutensa ei tuonut hänelle lohtua. Myös Cheri oli saavuttanut elämässään sellaista, mitä toiset kadehtivat, mutta hän oli silti onneton eikä voinut luottaa kehenkään. Kerroin hänelle siitä, mitä olin oppinut Raamatusta, mutta buddhalaisen taustansa vuoksi hänen oli vaikea hyväksyä sitä.

Ystäväni Cheri elokuvan kuvauksissa

Eräänä päivänä vuonna 2003 Cheri soitti minulle Vancouverista Kanadasta, missä hän oli tekemässä elokuvaa. Hän kertoi minulle innoissaan, että kun hän oli ollut ajelulla maaseudulla ja ihaillut maisemia, hän oli alkanut yhtäkkiä rukoilla ääneen: ”Kerro minulle, kuka on tosi Jumala? Mikä on sinun nimesi?” Samalla hetkellä hän oli ajanut valtakunnansalin ohi ja nähnyt nimen Jehova. Hän tunsi, että se oli vastaus Jumalalta, ja halusi tavata Jehovan todistajat mahdollisimman pian. Tein joitakin järjestelyjä, ja muutaman päivän kuluttua hän oli läsnä kiinankielisen seurakunnan kokouksessa Vancouverissa.

”Nämä ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita minusta”, Cheri kertoi minulle jälkeenpäin. ”Voin kertoa heille tunteistani.” Olin hyvin iloinen kuullessani sen, sillä  elokuvamaailmassa Cheri ei ollut koskaan saanut ystäviä. Hän jatkoi kokouksissa käymistä. Sitten vuonna 2005 hän allekirjoitti sopimuksen kahden suurelokuvan tuottamisesta Kiinassa, minkä vuoksi hänen oli palattava Hongkongiin. Vuotta myöhemmin hän teki hienon päätöksen: hän vihki elämänsä Jehovalle ja meni kasteelle todistajien konventissa Hongkongissa. Hän halusi palvella Jehovaa täydemmin, mutta työ elokuva-alalla teki sen erittäin vaikeaksi, ja hän oli hyvin onneton.

ILO TOISTEN AUTTAMISESTA

Cherin elämäntilanne muuttui täysin vuonna 2009. Hän päätti vetäytyä elokuva-alalta palvellakseen Jehovaa täysipainoisesti. Cheri sai monia uusia ystäviä kristillisestä seurakunnasta, ja hän alkoi kertoa hyvää uutista Jumalan valtakunnasta koko ajallaan. Se, että hän saattoi auttaa ihmisiä löytämään paremman elämäntavan, toi hänelle paljon iloa. (Matteus 24:14.)

Cheri päätti opetella nepalin kieltä tukeakseen Hongkongin nepalinkielisten todistajien kasvavaa ryhmää. Hongkongissa nepalilaiset jätetään usein huomiotta tai heitä jopa halveksitaan, koska he puhuvat heikosti englantia tai kiinaa ja heidän kulttuurinsa on erilainen. Cheri kertoi, miten valtavan hienoa oli auttaa näitä ihmisiä ymmärtämään Raamattua. Erään kerran, kun hän oli saarnaamassa talosta taloon, hän tapasi nepalilaisen naisen, joka tiesi jotakin Jeesuksesta, mutta ei mitään tosi Jumalasta Jehovasta. Cheri näytti hänelle Raamatusta, että Jeesus rukoili taivaallista Isäänsä. Kun tuo nainen tajusi, että hän voisi rukoilla tosi Jumalaa, jonka nimi on Jehova, hän otti hyvän uutisen vastaan. Myös hänen miehensä ja tyttärensä alkoivat pian tutkia Raamattua. (Psalmit 83:18; Luukas 22:41, 42.)

Cheri nykyään

Kun näin, miten paljon Cheri piti kokoaikaisesta saarnaamistyöstä, mietin, mikä estää minua ryhtymästä samaan työhön. Olin muuttanut itsekin takaisin Hongkongiin. Päätin järjestää asiani niin, että voisin osallistua täydemmin Raamatun totuuden opettamiseen. Olen huomannut, että ihmisten kuunteleminen ja heidän auttamisensa ymmärtämään Jumalan sanaa tekee minut aidosti onnelliseksi.

Olen huomannut, että ihmisten auttaminen ymmärtämään Jumalan sanaa tekee minut aidosti onnelliseksi.

Olen esimerkiksi voinut tutkia Raamattua erään vietnamilaisen naisen kanssa, joka oli aina surullinen ja jolla oli usein kyyneleet silmissä. Nyt hänellä on iloinen elämänasenne ja hän todella nauttii seurakuntaan kuuluvien seurasta.

Cheri ja minä olemme löytäneet jotain, mikä on paljon glamouriakin parempaa. Vaikka elokuva-ala oli kiehtova ja toi meille mainetta, Jehova Jumalasta kertominen on paljon antoisampaa, koska se tuo kunniaa hänelle. Olemme tosiaankin saaneet kokea, että seuraavat Jeesuksen sanat pitävät paikkansa: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” (Apostolien teot 20:35.)