Siirry sisältöön

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Jehovan todistajat

suomi

Vartiotorni  |  Marraskuu 2014

 JÄLJITTELE HEIDÄN USKOAAN | JOOSEF

”Miten – – voisin syyllistyä niin suureen pahuuteen?”

”Miten – – voisin syyllistyä niin suureen pahuuteen?”

JOOSEF hengitti kosteaa, lämmintä ilmaa ja aisti lootuksenkukkien ja muiden vesikasvien tuoksun. Häntä kuljetti mukanaan kauppiaiden karavaani, joka matkasi Niilin valtavan suistoalueen halki. Kuvittele, kuinka miehet ohjasivat kamelejaan vesiväylää myötäillen kohti seuraavaa egyptiläistä kaupunkia ja aika ajoin säikäyttivät lentoon vedessä kahlaavan haikaran tai iibiksen. Joosefin ajatukset palasivat jälleen hänen kotiinsa, joka sijaitsi satojen kilometrien päässä Hebronin tuulisella ylängöllä. Hän oli nyt aivan erilaisessa maailmassa.

Apinat säksättivät ja kirkuivat taatelipalmujen ja viikunapuiden latvuksissa. Joosefin korvissa niiden ihmisten puhe, jotka karavaani matkan aikana kohtasi, kuulosti tuskin sen ymmärrettävämmältä. Kenties hän yritti painaa mieleensä jokusen sanan tai lauseen. Hän voisi yhtä hyvin opetella heidän kieltään, sillä kaikesta päätellen hän ei näkisi kotiaan enää koskaan.

Joosef oli 17–18-vuotias – vasta aikuisuuden kynnyksellä – mutta hän kohtasi vastoinkäymisiä, jotka lannistaisivat monet aikamiehetkin. Hän oli ollut isänsä suosikki, ja sen herättämä kateus oli saanut hänen omat veljensä melkein murhaamaan hänet. Sen sijaan he olivat kuitenkin myyneet hänet näille kauppiaille. (1. Mooseksen kirja 37:2, 5, 18–28.) Tunnelma kauppiaiden keskuudessa muuttui todennäköisesti yhä iloisemmaksi, kun he viikkojen matkanteon jälkeen lähestyivät suurkaupunkia. Siellä he aikoivat hankkia voittoa myymällä sekä Joosefin että arvokkaat tuotteensa. Miten Joosef pystyi taistelemaan epätoivoa vastaan, niin ettei se musertanut häntä? Entä mitä me voimme tehdä, jotta elämän vastoinkäymiset ja pettymykset eivät murtaisi uskoamme? Voimme oppia Joosefilta paljon.

”JEHOVA OLI JOOSEFIN KANSSA”

”Joosef – – vietiin alas Egyptiin, ja faraon hovivirkamies Potifar, egyptiläinen henkivartioston päällikkö, tuli ostaneeksi hänet ismaelilaisilta, jotka olivat tuoneet hänet sinne.” (1. Mooseksen kirja 39:1.) Näillä muutamilla sanoilla Raamattu auttaa meitä kuvittelemaan, miten nöyryyttävältä Joosefista on täytynyt tuntua, kun hänet myytiin toistamiseen. Hän oli pelkkää kauppatavaraa! Voimme nähdä mielessämme, kuinka Joosef seuraa uutta isäntäänsä, egyptiläistä hovivirkamiestä, läpi kaupungin vilkkaiden katujen ja basaarien kohti uutta kotiaan.

”Koti” – se oli kaukana siitä, mitä Joosef oli aiemmin kutsunut kodikseen. Hän oli kasvanut paimentolaisperheessä, joka oli asunut teltoissa ja vaihtanut usein paikkaa laiduntaessaan lammaslaumojaan. Potifarin kaltaiset vauraat egyptiläiset asuivat sitä vastoin hienoissa, kirkkain värein maalatuissa taloissa. Arkeologien mukaan muinaiset egyptiläiset suosivat muurien ympäröimiä reheviä puutarhoja, joissa oli varjostavia puita sekä papyruskaislojen, lootusten ja muiden vesikasvien koristamia seesteisiä vesialtaita. Jotkin talot sijaitsivat omassa rauhassaan puutarhan keskellä. Niissä oli terasseja, joilla saattoi nauttia tuulenvireestä, korkeat ikkunat, joiden kautta ilma vaihtui, ja paljon huoneita, muun muassa suuri ruokailuhuone ja palvelijoiden tiloja.

Lumoutuiko Joosef tällaisesta vauraudesta? Se ei vaikuta todennäköiseltä. Luultavasti hän tunsi itsensä ennen kaikkea äärimmäisen yksinäiseksi.  Egyptiläisten kieli, vaatteet, ulkoinen olemus ja ennen kaikkea heidän uskontonsa olivat Joosefille vieraita. He palvoivat valtavaa määrää jumalia, harjoittivat okkultismia ja taikuutta sekä tunsivat sairaalloista viehtymystä kuolemaan ja kuolemanjälkeiseen elämään. Mutta yksi asia esti Joosefia musertumasta, vaikka hän oli yksin. ”Jehova oli Joosefin kanssa”, kertoo Raamattu (1. Mooseksen kirja 39:2). Joosef varmasti vuodatti sydämensä Jumalalleen. Raamatussa sanotaan, että ”Jehova on lähellä kaikkia, jotka huutavat häntä avukseen” (Psalmit 145:18). Millä muulla tavoin tämä nuorimies pyrki pääsemään lähelle Jumalaansa?

Joosef kieltäytyi vaipumasta epätoivoon ja keskittyi tekemään työtään niin hyvin kuin pystyi. Näin Jehovalla oli paljon siunattavaa. Pian Joosef saikin osakseen uuden isäntänsä suosion. Potifar näki, että hänen nuorella orjallaan oli Jumalansa Jehovan siunaus, ja tuon siunauksen ansiosta Potifarin huonekunta sai epäilemättä nauttia entistä suuremmasta hyvinvoinnista. Potifarin arvostus Joosefia kohtaan kasvoi yhä enemmän, kunnes hän uskoi tämän taitaviin käsiin kaiken, mitä hänellä oli. (1. Mooseksen kirja 39:3–6.)

Joosef on erinomainen esimerkki nuorille, jotka palvelevat Jumalaa nykyään. Esimerkiksi koulussa he saattavat toisinaan tuntea olevansa vieraassa ympäristössä – maailmassa, joka on kiinnostunut okkultismista ja jota hallitsee synkkä ja toivoton elämänasenne. Jos sinä olet tällaisessa tilanteessa, muista, että Jehova ei ole muuttunut (Jaakobin kirje 1:17). Hän on edelleen kaikkien niiden kanssa, jotka pysyvät hänelle uskollisina ja työskentelevät ahkerasti miellyttääkseen häntä. Hän siunaa heitä runsaasti, etkä sinä ole poikkeus.

Seuraavaksi kertomuksessa todetaan, että Joosef varttui aikuiseksi. Nuorukaisesta kasvoi mies, ja vieläpä ”kaunis vartaloltaan ja kaunis ulkonäöltään”. Nämä sanat kielivät uhkaavasta vaarasta, sillä kauneuden lahja tuo usein ei-toivottua ja sopimatonta huomiota.

Potifarin vaimo pani merkille nuoren ja luotettavan Joosefin.

JOOSEF ”EI MILLOINKAAN KUUNNELLUT HÄNTÄ”

Joosef arvosti uskollisuutta – toisin kuin Potifarin vaimo. Raamattu kertoo: ”[Potifarin] vaimo alkoi luoda silmäyksiä Joosefiin ja sanoa: ’Makaa minun kanssani.’ ” (1. Mooseksen kirja 39:7.) Tekikö Joosefin mieli suostua tämän vääräuskoisen naisen rohkeisiin ehdotuksiin? Raamattu ei anna syytä olettaa, ettei Joosefilla olisi ollut nuorille miehille ominaisia haluja. Mikään ei myöskään viittaa siihen, että tämä ylellistä elämää viettävä nainen, varakkaan ja vaikutusvaltaisen hovivirkamiehen vaimo, olisi ollut fyysisesti epämiellyttävä. Järkeilikö Joosef, että hänen isäntänsä ei saisi koskaan tietää? Houkutteliko häntä ajatus siitä, millaista aineellista etua tästä suhteesta voisi koitua?

Tosiasiassa emme tiedä, mitä kaikkea Joosefin  mielessä liikkui. Hänen vastauksensa kuitenkin paljastaa, mitä oli hänen sydämessään. Hän sanoi Potifarin vaimolle: ”Katso, isäntäni ei tiedä, mitä huostassani on talossa, ja kaiken, mitä hänellä on, hän on antanut minun käsiini. Tässä huonekunnassa ei ole ketään minua suurempaa, eikä hän ole pidättänyt minulta yhtään mitään paitsi sinut, koska olet hänen vaimonsa. Miten minä siis voisin syyllistyä niin suureen pahuuteen ja tehdä todellisuudessa syntiä Jumalaa vastaan?” (1. Mooseksen kirja 39:8, 9.) Kuinka vilpittömästi ja vakuuttavasti Joosefin onkaan täytynyt esittää nämä sanat! Hänestä tuntui kauhealta ajatellakaan, että hän syyllistyisi tuollaiseen syntiin. Miksi?

Kuten Joosef sanoi, hänen isäntänsä luotti häneen. Potifar oli antanut koko huonekuntansa Joosefin vastuulle eikä ollut pidättänyt tältä mitään muuta kuin vaimonsa. Miten Joosef voisi pettää hänen luottamuksensa? Pelkkä ajatuskin kauhistutti häntä. Mutta vielä vastenmielisempänä Joosef piti ajatusta siitä, että hän tekisi todellisuudessa syntiä Jumalaansa Jehovaa vastaan. Joosef oli oppinut vanhemmiltaan paljon siitä, miten Jumala suhtautuu avioliittoon ja uskollisuuteen. Jehova oli vihkinyt ensimmäisen ihmisparin avioliittoon ja tehnyt näkökantansa selväksi: miehen ja vaimon piti liittyä yhteen ja tulla ”yhdeksi lihaksi” (1. Mooseksen kirja 2:24). Ne jotka yrittivät vahingoittaa tuota suhdetta, altistivat itsensä Jumalan suuttumukselle. Esimerkiksi miehet, jotka aikoivat kajota Abrahamin vaimoon eli Joosefin isänisän äitiin, tai Iisakin vaimoon, Joosefin isänäitiin, olivat vähällä joutua hengenvaaraan. (1. Mooseksen kirja 20:1–3; 26:7–11.) Joosef oli sisäistänyt opetuksen hyvin, ja hän aikoi elää sen mukaisesti.

Potifarin vaimo ei pitänyt kuulemastaan. Tuo mitätön orja julkesi torjua hänet ja kutsua hänen ehdotustaan ”suureksi pahuudeksi”! Hän ei silti antanut periksi. Ehkä hänen turhamaisuutensa ja ylpeytensä kärsivät kolauksen ja hän päätti saada Joosefin pyörtämään sanansa. Siten hän osoitti samanlaista henkeä kuin Saatana, joka kiusasi Jeesusta. Myös Saatana epäonnistui yrityksessään, mutta hänkään ei antanut periksi vaan odotti ”toista sopivaa aikaa” (Luukas 4:13). Siksi Jumalalle uskollisten ihmisten täytyy olla päättäväisiä ja lujia. Joosef piti järkähtämättömästi kiinni päätöksestään, vaikka tilanne jatkui ”päivästä päivään”. Raamattu kertoo, että hän ”ei milloinkaan kuunnellut” Potifarin vaimoa (1. Mooseksen kirja 39:10). Tämä oli kuitenkin itsepintainen viettelijätär.

Potifarin vaimo valitsi hetken, jolloin kaikki palvelijat olivat ulkona. Hän tiesi, että Joosefin täytyisi tulla sisään toimittamaan tehtäviään. Kun Joosef sitten tuli, hän ajatteli tämän olevan loukussa. Hän tarttui Joosefin vaatteeseen ja esitti pyyntönsä vielä viimeisen kerran: ”Makaa minun kanssani!” Joosef toimi nopeasti. Hän yritti riuhtaista itsensä irti naisen otteesta, mutta tämä piti vaatteesta tiukasti kiinni. Hän kuitenkin pujottautui ulos vaatteestaan ja jätti sen naisen käsiin. Sitten hän pakeni! (1. Mooseksen kirja 39:11, 12.)

Mieleemme saattaa tulla apostoli Paavalin neuvo, jonka hän kirjoitti Jumalan hengen ohjauksessa: ”Paetkaa haureutta.” (1. Korinttilaisille 6:18.) Millaisen esimerkin Joosef antoikaan kaikille tosi kristityille! Saatamme joutua elämässämme tekemisiin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät kunnioita Jumalan moraalilakeja, mutta tämä ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi antaa myöten heidän huonolle vaikutukselleen. Meidän täytyy paeta mihin hintaan hyvänsä.

Joosef joutui maksamaan ratkaisustaan kovan hinnan. Potifarin vaimo janosi kostoa. Hän alkoi heti kirkua ja huusi muita palvelijoita tulemaan sisälle taloon. Hän väitti, että Joosef oli yrittänyt raiskata hänet mutta oli sitten paennut, kun hän alkoi huutaa. Hän piti itsellään Joosefin vaatteen – raskauttavan todisteen – ja odotti miehensä paluuta. Kun Potifar palasi kotiin, vaimo toisti saman valheen. Hän antoi ymmärtää, että kaikki oli itse asiassa hänen miehensä syytä, sillä tämä oli tuonut tuon ulkomaalaisen heidän kotiinsa. Miten Potifar reagoi? Kertomus jatkuu: ”Hänen suuttumuksensa syttyi.” Hän heitätti Joosefin vankilaan. (1. Mooseksen kirja 39:13–20.)

”JOOSEFIN JALKOIHIN PANTIIN KAHLEET”

Emme tiedä paljoa siitä, millaisia egyptiläiset vankilat olivat tuohon aikaan. Arkeologit ovat löytäneet suuria linnoitusten kaltaisia rakennuksia, joissa on ollut vankikoppeja ja laajoja tyrmiä. Joosef kuvaili vankilaa myöhemmin sanalla, joka merkitsee kirjaimellisesti ’kuoppaa’, mikä tuo mieleen pimeän ja toivottoman paikan (1. Mooseksen kirja 40:15). Psalmien kirjasta saamme tietää, että Joosefia piinattiin myös muulla tavoin: ”Joosefin jalkoihin pantiin kahleet, hän kantoi rautarengasta kaulassaan.”  (Psalmit 105:17, 18, Kirkkoraamattu 1992.) Joskus egyptiläiset kahlitsivat vankien käsivarret selän taakse kyynärpäiden kohdalta; toiset joutuivat käyttämään kaulakahletta. Joosefin on täytynyt kärsiä suunnattomasti tällaisesta kaltoinkohtelusta, varsinkin kun hän ei ollut tehnyt mitään ansaitakseen sen.

Kaiken lisäksi kyseessä ei ollut mikään hetkellinen takaisku. Raamattu kertoo, että ”sinne vankilaan – – [Joosef] jäi”. Hän vietti tuossa karmeassa paikassa vuosikausia! * Joosef ei sitä paitsi tiennyt, pääsisikö hän koskaan vapaaksi. Mikä esti häntä vaipumasta epätoivoon, kun ensimmäiset järkyttävät päivät vaihtuivat viikoiksi ja sitten kuukausiksi?

Raamattu esittää rohkaisevan vastauksen: ”Jehova oli – – edelleen Joosefin kanssa ja osoitti hänelle jatkuvasti rakkaudellista huomaavaisuutta.” (1. Mooseksen kirja 39:21.) Mikään ei voi estää Jehovaa osoittamasta uskollista rakkautta palvelijoitaan kohtaan – eivät vankilan muurit, eivät kahleet eivätkä pimeät tyrmät (Roomalaisille 8:38, 39). Voimme hyvin kuvitella, miten Joosef vuodatti tuskansa rakkaalle taivaalliselle Isälleen ja sai sellaisen rauhan ja mielentyyneyden, jonka vain ”kaiken lohdutuksen Jumala” voi antaa (2. Korinttilaisille 1:3, 4; Filippiläisille 4:6, 7). Mitä muuta Jehova teki Joosefin hyväksi? Kertomuksen mukaan hän antoi Joosefin ”saada suosion vankilan päällikön silmissä”.

Vangeille määrättiin ilmeisesti työtä, ja jälleen Joosef toimi tavalla, jota Jehova saattoi siunata. Hän työskenteli ahkerasti ja teki parhaansa kaikissa hänelle määrätyissä tehtävissä, minkä jälkeen hän jätti asiat Jehovan käsiin. Jehovan siunauksen ansiosta Joosef sai toisten luottamuksen ja kunnioituksen aivan kuten Potifarin talossakin. Raamatussa kerrotaan: ”Niin vankilan päällikkö luovutti Joosefin käsiin kaikki vankilassa olevat vangit, ja hän osoittautui kaiken sen teettäjäksi, mitä he siellä tekivät. Vankilan päällikkö ei huolehtinut kerrassaan mistään, mikä oli Joosefin käsissä, koska Jehova oli Joosefin kanssa ja Jehova antoi menestyä sen, mitä hän teki.” (1. Mooseksen kirja 39:22, 23.) Joosefista tuntui varmasti hyvin lohdulliselta huomata, että Jehova huolehti hänestä.

Joosef teki vankilassa parhaansa, ja Jumala siunasi häntä.

Elämässä eteemme saattaa tulla yllättäviä ja järkyttäviäkin käänteitä. Saatamme kohdata jopa julmaa epäoikeudenmukaisuutta. Voimme kuitenkin ottaa oppia Joosefin uskosta. Annamme Jehovalle jotain siunattavaa, jos pysymme hänen lähellään rukoilemalla häntä, jos noudatamme uskollisesti hänen käskyjään ja jos työskentelemme ahkerasti sen hyväksi, mikä on oikein hänen silmissään. Jehova oli jo siunannut Joosefia, mutta häntä odottivat vieläkin suuremmat siunaukset, kuten tulemme näkemään tämän sarjan seuraavissa kirjoituksissa.

^ kpl 23 Raamattu osoittaa Joosefin olleen noin 17–18-vuotias, kun hänet vietiin Potifarin taloon. Hän ehti kasvaa Potifarin palveluksessa aikuiseksi, mikä viittaa siihen, että hän työskenteli talossa ehkä muutaman vuoden. Vapautuessaan vankilasta hän oli 30-vuotias. (1. Mooseksen kirja 37:2; 39:6; 41:46.)