Siirry sisältöön

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Jehovan todistajat

suomi

Vartiotorni  |  Joulukuu 2013

 ELÄMÄKERTA

Tein Jehovan palveluksesta elämänurani

Tein Jehovan palveluksesta elämänurani

Lopetettuani koulun tammikuussa 1937 lähdin opiskelemaan Iowan yliopistoon, joka sijaitsi lähellä asuinpaikkaamme Yhdysvaltojen Keskilännessä. Opiskelu ja työnteko sen rahoittamiseksi veivät melkein kaiken aikani. Olin pienestä pitäen ollut hyvin kiinnostunut korkeiden rakennusten ja riippusiltojen tutkimisesta.

Alkuvuodesta 1942, vähän sen jälkeen kun Yhdysvallat oli liittynyt mukaan toiseen maailmansotaan, opiskelin viidettä vuotta yliopistossa ja olisin muutaman kuukauden kuluttua saanut rakennustekniikan opintoni päätökseen. Minulla oli kaksi huonetoveria, ja toinen heistä ehdotti, että juttelisin ”alakerran poikien luona käyvän” miehen kanssa. Näin tapasin John O. Brehmerin, joka oli Jehovan todistaja. Hämmästelin sitä, miten Johnny näytti löytävän Raamatusta vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen. Se teki minuun niin suuren vaikutuksen, että aloin tutkia Raamattua hänen kanssaan säännöllisesti, ja myöhemmin lähdin hänen mukaansa saarnaamaan aina kun pääsin.

Johnnyn isästä Ottosta oli tullut todistaja hänen ollessaan pankinjohtajana Walnutissa Iowassa, ja hän luopui tuosta arvostetusta työstä aloittaakseen kokoaikaisen sananpalveluksen. Hänen ja hänen perheensä hyvä esimerkki kannusti minua aikanaan tekemään tärkeän ratkaisun.

RATKAISUN AIKA

Eräänä päivänä yliopiston dekaani sanoi minulle, että arvosanani olivat huononemassa enkä tätä menoa saisi tutkintoani suoritetuksi. Muistan rukoilleeni palavasti ohjausta Jehova Jumalalta. Pian sen jälkeen minut kutsuttiin tapaamaan laitokseni professoria. Hän kertoi, että häneltä oli tiedusteltu sopivaa henkilöä insinöörin tehtävään ja hän oli vastannut sähkeeseen puolestani ja ilmoittanut minun ottavan paikan vastaan. Kiitin häntä mutta selitin, miksi olin päättänyt tehdä Jehovan palveluksesta elämänurani. Minut kastettiin 17. kesäkuuta 1942, ja aloin melkein heti palvella tienraivaajana eli Jehovan todistajien kokoaikaisena evankelistana.

Myöhemmin samana vuonna sain kutsun sotapalvelukseen ja jouduin kutsuntalautakunnan eteen selittämään, miksi omatuntoni ei sallinut minun osallistua sotaan. Esitin yliopiston professoreilta saamani todistukset hyvistä ominaisuuksistani ja poikkeuksellisista insinööritaidoistani. Näistä myönteisistä lausunnoista huolimatta minulle määrättiin 10 000 dollarin sakko ja minut tuomittiin viideksi vuodeksi Leavenworthin vankilaan Kansasiin.

VANKILASSA

Leavenworthin vankila nykyään. Meitä todistajia oli siellä noin 230.

Yli 230 nuorta todistajaa oli tuomittu Leavenworthin vankilaan kuuluvalle maatilalle, jolla työskentelimme useiden vartijoiden valvonnassa.  Osa heistä tiesi kristillisestä puolueettomuudestamme ja suhtautui näkemyksiimme myönteisesti.

Jotkut vartijat auttoivat meitä pitämään vankilassakin säännöllisesti raamatullisia kokouksia ja saamaan sinne Raamattuun perustuvaa kirjallisuutta. Vankilanjohtaja jopa tilasi Lohdutus-lehden (nykyään Herätkää!).

VAPAUTUS JA LÄHETYSTYÖ

Kärsittyäni kolme vuotta viiden vuoden tuomiostani minut vapautettiin 16. helmikuuta 1946, muutamaa kuukautta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Aloitin heti uudestaan kokoaikaisen sananpalveluksen tienraivaajana, ja kenttäalueekseni annettiin Leavenworth. Paluu pelotti, koska Jehovan todistajia kohtaan tunnettiin siellä voimakkaita ennakkoluuloja. Minun oli vaikea saada ansiotyötä, ja vielä vaikeampaa oli löytää asuntoa.

Muistan vieläkin, miten muuan talosta taloon -työssä tapaamani vartija käski minua kovaan ääneen häipymään tontiltaan. Kun näin hänen kädessään baseball-mailan, säikähdin toden teolla ja lähdin nopeasti matkoihini. Eräässä toisessa talossa nainen pyysi minua odottamaan hetken ja sulki oven. Odotin, kunnes yhtäkkiä yläkerran ikkuna avautui ja sieltä ryöppyävä likainen tiskivesi kasteli minut läpimäräksi. Palvelukseni toi kuitenkin mukanaan siunauksia. Myöhemmin sain tietää, että joistakuista, jotka ottivat minulta raamatullisia julkaisuja, tuli todistajia.

Vuonna 1943 New Yorkin osavaltion pohjoisosaan perustettiin uusi lähetystyöhön valmentava koulu, joka sittemmin tultiin tuntemaan nimellä Vartiotornin raamattukoulu Gilead. Sain kutsun sen kymmenennelle kurssille ja valmistuin 8. helmikuuta 1948. Aluemääräykseni oli Kultarannikko, nykyinen Ghana.

Saavuttuani Kultarannikolle sain tehtäväksi saarnata viranomaisille ja eurooppalaisille. Viikonloppuisin työskentelin Jehovan todistajien seurakunnan kanssa ja autoin sen jäseniä talosta taloon -työssä. Kävin myös tapaamassa erillään asuvia todistajia ja valmentamassa heitä sananpalvelukseen. Lisäksi toimin matkavalvojana läheisellä Norsunluurannikolla.

Noilla alueilla opin elämään kuten afrikkalaiset: nukuin savimajassa, söin sormin ja kävin tarpeilla ulkosalla samaan tapaan kuin israelilaiset erämaassa (5. Mooseksen kirja 23:12–14). Näin minä ja toiset lähetystyöntekijät saimme hyvän maineen. Joidenkin paikallisten viranomaisten vaimot alkoivat tutkia Raamattua kanssamme.  Kun sitten vastustajat aiheuttivat meille vaikeuksia ja vehkeilivät niin, että viisumimme määrättiin mitätöitäviksi, nuo vaimot painostivat miehiään ja päätös peruttiin.

Myöhemmin sairastuin monien muiden Afrikassa toimivien lähetystyöntekijöiden tavoin malariaan. Minulla oli vilunväristyksiä ja kuumekohtauksia, jotka saivat minut hourailemaan, ja välillä jouduin jopa pitelemään leukaani, jottei se olisi lyönyt loukkua. Tästä kaikesta huolimatta palvelukseni toi minulle edelleen iloa ja tyydytystä.

Neljänä ensimmäisenä Afrikan-vuotenani olin kirjeenvaihdossa Eva Hallquistin kanssa, jonka olin tavannut ennen lähtöäni Yhdysvalloista. Sain tietää, että hän valmistuisi Gilead-koulun 21. kurssilta, jonka päättäjäiset pidettäisiin 19. heinäkuuta 1953 Jehovan todistajien kansainvälisessä konventissa New Yorkin Yankee-stadionilla. Sovin erään kapteenin kanssa, että pääsisin hänen laivallaan Yhdysvaltoihin, jos korvaukseksi tekisin aluksella töitä matkan ajan.

Matkustettuani 22 päivää välillä myrskyisälläkin merellä saavuin perille ja suuntasin Evan luo Jehovan todistajien päätoimistoon Brooklyniin. New Yorkin sataman ja siluetin levittäytyessä edessämme kosin häntä erään talon katolla, ja myöhemmin hän tuli luokseni Kultarannikolle.

PERHEVELVOLLISUUKSIA

Palveltuamme Evan kanssa monta vuotta Afrikassa sain äidiltä kirjeen, jossa hän kertoi isän olevan kuolemaisillaan syöpään. Evalle ja minulle annettiin vapaata lähetystyöstä, ja palasimme Yhdysvaltoihin. Isän terveydentila heikkeni nopeasti, ja pian hän kuoli.

Myöhemmin kun olimme olleet taas Ghanassa melkein neljä vuotta, saimme tietää äidin olevan erittäin huonossa kunnossa. Jotkut ystävät ehdottivat, että palaisimme kotiin huolehtimaan hänestä. Se oli elämämme vaikein ratkaisu. Oltuani 15 vuotta lähetystyössä, 11 niistä Evan kanssa, palasimme Yhdysvaltoihin.

Päällikön puheilla Kultarannikolla, nykyisessä Ghanassa

Vuosien ajan huolehdimme äidistä yhdessä ja autoimme häntä pääsemään kokouksiin aina kun hän vain pystyi. 17. tammikuuta 1976 hän kuoli 86-vuotiaana. Yhdeksän vuotta myöhemmin tuli vielä kovempi isku: Evalla todettiin syöpä, ja vaikka taistelimme sitä vastaan kaikin keinoin, hän hävisi taistelun ja kuoli 70-vuotiaana 4. kesäkuuta 1985.

LISÄÄ MUUTOKSIA ANTOISALLA URALLA

Vuonna 1988 minut kutsuttiin laajennetun haaratoimiston vihkiäisiin Ghanaan. Se oli todella ikimuistoinen tilaisuus! Kun noin 40 vuotta aikaisemmin olin saapunut Gileadista tuohon maahan, siellä oli vain muutamia satoja todistajia. Vuonna 1988 heitä oli yli 34 000, ja nykyään heitä on lähes 114 000!

Kaksi vuotta Ghanassa käynnin jälkeen menin naimisiin Evan läheisen ystävän Betty Millerin kanssa 6. elokuuta 1990. Yhdessä olemme jatkaneet elämänuraamme Jehovan palveluksessa. Odotamme kovasti aikaa, jolloin näemme jälleen isovanhempamme, vanhempamme ja Evan, kun he saavat ylösnousemuksen paratiisiin maan päälle (Apostolien teot 24:15).

Silmäni kostuvat kyynelistä ajatellessani sitä, että Jehova on antanut minulle suuren kunnian palvella häntä yli 70 vuoden ajan. Kiitän häntä usein siitä, että hän opasti minua tekemään palvelemisestaan elämänurani. Vaikka olen nyt hyvän matkaa yli 90-vuotias, kaikkeuden suurin suunnittelija Jehova on antanut minulle voimaa ja rohkeutta jatkaa uraani hänen palveluksessaan.