Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

VARTIOTORNI SYYSKUU 2013

 ELÄMÄKERTA

Aineellisesti köyhiä mutta hengellisesti rikkaita

Aineellisesti köyhiä mutta hengellisesti rikkaita

Isoisäni ja isäni asuivat keskeneräisessä talossa Kotjužanissa, nykyisen Moldovan pohjoisosassa sijaitsevassa kylässä. Heistä oli tullut 1930-luvun alussa Jehovan todistajia, ja äidistäkin tuli todistaja, kun hän huomasi, että isoisä tunsi Raamatun paremmin kuin kylän pappi. Minä synnyin joulukuussa 1939.

Kun olin kolmen vanha, isä, setä ja isoisä vietiin työleireille kristillisen puolueettomuutensa vuoksi. Vain isä selvisi hengissä, ja toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1947 hän palasi kotiin selkä vioittuneena. Vaikka hänen terveytensä oli mennyttä, hän pysyi lujana uskossa.

DRAMAATTISIA MUUTOKSIA

Ollessani yhdeksänvuotias perheemme ja satoja muita moldovalaistodistajia karkotettiin Siperiaan. 6. heinäkuuta 1949 meidät lastattiin karjavaunuihin, ja kuljettuamme yhtäjaksoisesti 12 päivää ja noin 6 400 kilometriä pysähdyimme Lebjažen rautatieasemalle, missä paikalliset viranomaiset olivat meitä vastassa. Meidät jaettiin pieniin ryhmiin ja hajotettiin heti eri puolille aluetta. Meidän ryhmämme pantiin asumaan erääseen tyhjillään olevaan pieneen koulurakennukseen. Olimme lopen uupuneita, ja meillä oli mieli maassa. Eräs iäkäs nainen alkoi hyräillä laulua, jonka todistajat olivat sepittäneet toisen maailmansodan aikana. Pian kaikki lauloivat hänen mukanaan sydämensä pohjasta:

”Niin monet veljet kauas karkotettiin,

toiset pohjoiseen, toiset itään vietiin.

Heidät Jumalan työstä tuomittiin, siellä kuoleman kaltaiset koetukset kestettiin.”

Aikanaan pystyimme käymään sunnuntaisin raamatullisissa kokouksissa noin 13 kilometrin päässä kotoamme. Usein lähdimme varhain pimeinä talviaamuina ja kahlasimme vyötäisiin ulottuvassa lumihangessa 40 asteen pakkasessa. Perillä parinkymmenen neliömetrin huoneeseen ahtautui yli 50 henkeä. Aluksi lauloimme laulun tai kaksi, joskus kolmekin, minkä jälkeen esitettiin harras rukous ja käsiteltiin raamatullisia kysymyksiä. Noin tunnin kuluttua lauloimme lisää, ja sitten raamatullisten aiheiden käsittely jatkui. Se oli hengellisesti hyvin vahvistavaa aikaa!

UUSIA HAASTEITA

Džankoin rautatieasemalla noin vuonna 1974

Karkotetuille todistajille annettiin vuoden 1960 paikkeilla enemmän vapautta. Vaikka olimme köyhiä, pääsin käymään Moldovassa. Tapasin siellä Ninan, jonka vanhemmat ja isovanhemmat olivat myös todistajia. Menimme pian naimisiin, ja hän tuli mukanani Siperiaan, missä meille syntyi tytär Dina vuonna 1964 ja poika Viktor vuonna 1966. Kaksi vuotta myöhemmin muutimme Ukrainaan ja asetuimme asumaan pieneen taloon Džankoin kaupunkiin Krimin niemimaalle noin 160 kilometrin päähän Jaltasta.

 Jehovan todistajien toiminta oli edelleen kiellettyä Krimillä samoin kuin koko Neuvostoliitossa, mutta työtämme ei rajoitettu tiukasti eikä meitä vainottu aktiivisesti. Niinpä joistakin todistajista tuli mukavuudenhaluisia. He ajattelivat, että koska he olivat kärsineet niin paljon Siperiassa, heidän oli nyt sopivaa tehdä kovasti työtä saadakseen aineellisia mukavuuksia.

JÄNNITTÄVIÄ KEHITYSVAIHEITA

27. maaliskuuta 1991 työmme tunnustettiin laillisesti koko silloisessa Neuvostoliitossa. Heti alettiin tehdä suunnitelmia seitsemän kaksipäiväisen erikoiskonventin pitämiseksi eri puolilla maata. Meidän oli määrä osallistua Odessassa Ukrainassa pidettävään konventtiin, joka alkaisi 24. elokuuta. Lähdin kuukautta etukäteen valmistelutöihin siistimään suurta jalkapallostadionia konventtia varten.

Teimme pitkiä päiviä ja nukuimme usein yön stadionin penkeillä. Todistajanaisten ryhmät puhdistivat stadionia ympäröivän puiston. Paikalta vietiin pois noin 70 tonnia roskia. Majoitusosasto kolusi kaupungin löytääkseen yösijan noin 15 000 vieraalle. Sitten korviimme kantautui järkyttäviä uutisia!

19. elokuuta, viisi päivää ennen kuin konventtimme piti alkaa, Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatšov pidätettiin loma-asunnollaan lähellä Jaltaa. Lupa konventin pitämiseen peruttiin. Konventtivieraat alkoivat soittaa konventtitoimistoon ja kysyä, mitä heidän pitäisi tehdä varaamilleen juna- ja bussikuljetuksille. Rukoiltuaan hartaasti konventtijärjestelyjen vastuuhenkilöt neuvoivat heitä tulemaan kaikesta huolimatta.

Valmistelutyöt jatkuivat, samoin rukoukset. Kuljetusosasto alkoi ottaa vastaan vieraita, joita saapui eri puolilta Neuvostoliittoa, ja vei heitä majapaikkoihin. Joka aamu konventtikomitean jäsenet lähtivät toimistostaan neuvottelemaan kaupungin viranomaisten kanssa. Joka ilta he palasivat tyhjin toimin.

RUKOUKSIIMME VASTATAAN

Torstaina 22. elokuuta, vain kaksi päivää ennen konventin alkua, konventtikomitean jäsenet palasivat mukanaan hyviä uutisia: lupa konventin pitämiseen oli myönnetty! Kun lauloimme alkulaulua ja yhdyimme alkurukoukseen, ilollamme ei ollut rajoja. Lauantain viimeisen ohjelman jälkeen jäimme stadionille iltamyöhään juttelemaan ja verestämään vanhoja ystävyyssuhteita. Siellä oli kristittyjä, joiden usko oli kestänyt vaikeimmissakin koettelemuksissa.

Konventti Odessassa vuonna 1991

Konventin jälkeisinä 22 vuotena hengellinen kasvu on ollut valtavaa Ukrainassa. Joka puolelle maata on rakennettu valtakunnansaleja, ja vuodesta 1991 julistajien määrä on kasvanut 25 000:sta nykyiseen yli 150 000:een!

EDELLEEN HENGELLISESTI RIKKAITA

Perheemme asuu yhä samassa talossa Džankoissa, jossa on nykyään noin 40 000 asukasta. Tullessamme Siperiasta vuonna 1968 paikkakunnalla oli vain muutamia todistajaperheitä, mutta nyt täällä on kuusi seurakuntaa.

Myös perheemme on kasvanut. Meitä elossa olevia Jehovan palvelijoita on neljässä polvessa: meidän lisäksemme lapsemme ja lastenlapsemme ja heidän lapsensa.