Siirry sisältöön

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Jehovan todistajat

suomi

Vartiotorni  |  Heinäkuu 2013

Voiko uskontoihin luottaa? Moraali

Voiko uskontoihin luottaa? Moraali

”Yliopistossa monet opiskelukaverini väittivät olevansa uskonnollisia”, sanoo Sylvia, joka työskentelee terveydenhuoltoalalla. ”He kuitenkin lunttasivat tenteissä ja käyttivät huumeita. Uskonto ei vaikuttanut heidän yksityiselämäänsä.”

Lionel kertoo: ”Työkaverini valehtelevat ja ilmoittavat olevansa sairaita, vaikkeivät oikeasti ole. Uskonto on heille kuin huonekalu, jota pidetään kotona näön vuoksi mutta jota ei käytetä.”

Uskonnolla ei ole suurta vaikutusta useimpien ihmisten moraaliin. Nykyään monilla ”on jumalisen antaumuksen muoto, mutta he osoittautuvat pettymykseksi sen voimaan nähden” (2. Timoteukselle 3:5). Uskonnolliset johtajat eivät ole näyttäneet hyvää esimerkkiä eivätkä antaneet raamatullisia neuvoja, joita hyvän moraalin noudattamiseksi tarvittaisiin. Ei ihme, etteivät monet usko Jumalan olevan kiinnostunut siitä, miten he elämäänsä elävät.

MITÄ RAAMATTU OPETTAA?

Raamattu osoittaa, että Jumalalla on tunteita ja että käytöksellämme on hänelle paljon merkitystä. Kun muinaiset israelilaiset kapinoivat häntä vastaan, he ”pahoittivat hänen mieltään” (Psalmit 78:40). Toisaalta taivaassa iloitaan suuresti, kun joku vilpittömästi korjaa väärää käytöstään (Luukas 15:7). Kun ihminen alkaa arvostaa taivaallisen Isämme hienoja ominaisuuksia, hänen rakkautensa Jumalaan kasvaa. Tämä taas saa hänet rakastamaan sitä, mitä Jumala rakastaa, ja vihaamaan sitä, mitä Hän vihaa (Aamos 5:15).

TOIMIVATKO JEHOVAN TODISTAJAT NÄIN?

Salt Lake Cityssä Utahissa Yhdysvalloissa ilmestyvä The Deseret News -sanomalehti totesi, että Jehovan todistajien uskonto ”edistää vahvoja perhesiteitä ja tekee ihmisistä työteliäitä ja rehellisiä kansalaisia”. Lehti lisää: ”He noudattavat korkeita moraalinormeja. He uskovat, että tupakointi, kohtuuton juominen, huumeiden käyttö, uhkapelit, vapaat sukupuolisuhteet ja homoseksuaalisuus aiheuttavat hengellistä vahinkoa.”

Ovatko uskonnolliset johtajat auttaneet ihmisiä noudattamaan Jumalan moraalinormeja?

Mitä hyötyä todistajille on siitä, että he oppivat tuntemaan Jumalan ominaisuuksia? Edellä mainittu Sylvia sanoo: ”Petokset ovat terveydenhuoltobisneksessä yleisiä, ja olisi helppo olla itsekin epärehellinen. Koska ymmärrän, mitä Jehova * ajattelee asiasta, osaan toimia oikein. Olen onnellinen ja tunnen sisäistä rauhaa.” Sylvia on varma, että koska hän on elänyt vakaumuksensa mukaan, hänen elämästään on tullut parempaa.

^ kpl 9 Jehova on Raamatun Jumalan nimi.