Siirry sisältöön

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Jehovan todistajat

suomi

VARTIOTORNI JOULUKUU 2012

”Historia ei valehtele”

”Historia ei valehtele”

Viron postilaitos julkaisi 14. kesäkuuta 2007 oikealla näkyvän muistopostimerkin. Julkaisemisen yhteydessä ilmoitettiin: ”Tämä postimerkkiarkki on julkaistu virolaisiin kohdistuneen Stalinin ajan kansanmurhan uhrien muistoksi.” Vuosina 1941–51 karkotettiin kymmeniätuhansia virolaisia.

”HISTORIA ei valehtele.” Tämä on tunnettu sanonta Virossa, ja vastaavanlaisia sanontoja on muissakin maissa. Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta siitä voi varmasti ottaa opiksi. Muinaisen Israelin kuningas Salomo sanoi: ”Tämän kaiken minä näin, kun seurasin, mitä tässä maailmassa tehdään, maailmassa jossa toisilla on valta ja toiset joutuvat kärsimään heidän alaisuudessaan.” (Saarnaaja 8:9, Today’s English Version.)

Tämän Raamatun ajatuksen todenmukaisuudesta saatiin voimakas todiste joitakin vuosikymmeniä sitten Virossa samoin kuin monissa muissa osissa Itä-Eurooppaa. Ihmisten vallankäyttö aiheutti kärsimyksiä lukemattomille viattomille ihmisille, jotka karkotettiin kauas kotoaan. Toiset vietiin asumaan uusille alueille, toiset suljettiin työleireille.

Paikallisten historiantutkijoiden mukaan pienestä Virosta karkotettiin vuosina 1941–51 yli 46 000 siviiliä. Useimmat pakkosiirrettiin poliittisten yhteyksiensä vuoksi, jotkut taas kansallisuutensa tai yhteiskunnallisen asemansa vuoksi. Jehovan todistajat olivat kuitenkin siirrettävien joukossa uskonnollisen vakaumuksensa johdosta.

Hyökkäys jumalaapelkäävien ihmisten kimppuun

Historiantutkija Aigi Rahi-Tammin tutkimuksessa, jonka Tarton yliopistopaino julkaisi vuonna 2004, sanotaan: ”Vuosina 1948–51 pidätettiin 72 Jehovan todistajaa ja heihin liitettyä henkilöä. Suunnitelmissa oli kuitenkin paljon laajamittaisempi karkotus, joka toteutettiin huhtikuun 1. päivän vastaisena yönä vuonna 1951 paitsi Baltian maissa myös Moldovassa, Länsi-Ukrainassa ja Valko-Venäjällä.”

Ennen vuotta 1951 Viron Jehovan todistajia vastaan käytettyjä keinoja olivat pidätykset, psykologinen painostus, kuulustelut ja vankeus. Uuden karkotuskampanjan tarkoitus oli nähtävästi pyyhkäistä Jehovan todistajat tyystin pois Virosta.

Edellä mainitussa postimerkissä on päivämäärä 1.4.1951. Sen alla oleva luku 382  viittaa tuona päivänä karkotettujen todistajien ja heidän lastensa määrään. Lukuun sisältyy joitakin sukulaisia ja naapureita, jotka eivät olleet todistajia. Pidätyksiä tehtiin päivän aikana kautta maan. Yöllä kaikki pidätetyt – nuoret ja vanhat – sullottiin karjavaunuihin, ja junat lähtivät kohti Siperiaa.

Ella Toom

Yksi heistä oli 25-vuotias Ella Toom. * Hän muistelee tyypillistä kuulustelua: ”Virkailija yritti pelotella minua ja vaati minua lopettamaan saarnaamisen. Kerran hän sanoi: ’Haluatko elää vai haluatko kuolla Jumalasi kanssa Siperian aroilla?’ ” Ella jatkoi kuitenkin pelottomasti hyvän uutisen saarnaamista. Hänet lähetettiin Siperiaan ja siirrettiin vajaan kuuden vuoden aikana työleiristä toiseen.

Niiden satojen joukossa, jotka karkotettiin ilman oikeuskäsittelyä, oli nuori Hiisi Lember. Hän kertoi, mitä 1. huhtikuuta 1951 tapahtui: ”He tulivat täysin yllättäen yöllä ja komensivat: ’Teillä on puoli tuntia aikaa. Pakatkaa tavaranne!’ ” Hiisi ja hänen kuusivuotias tyttärensä vietiin yön pimeydessä rautatieasemalle. Natiseva juna kulki asemalta toiselle ja keräsi mukaan lisää todistajia. ”Meidät suljettiin karjavaunuun. Onneksi lanta oli jäässä, muutoin jalkamme olisivat uponneet siihen. Meitä kuljetettiin kuin eläimiä.”

Kaksiviikkoinen junamatka oli uuvuttava ja traumaattinen. Vaunut olivat täyteen ahdettuja ja epähygieenisiä. Nuoria ja vanhoja nöyryytettiin ja häpäistiin kaikin mahdollisin tavoin. Jotkut itkivät ja kieltäytyivät syömästä. Todistajat kuitenkin rohkaisivat ja auttoivat toisiaan: he lauloivat hengellisiä lauluja ja jakoivat eväät keskenään. Heille sanottiin, että tämä oli ”yksisuuntainen matka”; paluuta ei olisi.

Hiisi Lember ja tytär Maaja

Hiisi muisteli sydäntä lämmittävää tukea, jota hän sai koettelemuksen aikana toisilta uskovilta: ”Eräällä asemalla juna pysähtyi Moldovasta tulleen junan viereen. Kuulimme vaunun seinän läpi jonkun miehen kysyvän, keitä olimme ja mihin olimme menossa. Selitimme, ettemme tienneet, mihin olimme menossa, mutta että olimme virolaisia Jehovan todistajia. Moldovan junassa olleet todistajat kuulivat keskustelun. He heittivät meille vaunussa olleesta aukosta suuren leivän ja kuivattuja luumuja.” Hiisi jatkoi: ”Silloin aloimme oivaltaa, kuinka laajalta alueelta Jehovan todistajia koottiin – kaikista neuvostotasavalloista!”

Kaksi teini-ikäistä todistajatyttöä, Corinna ja hänen sisarensa Ene, erotettiin äidistään yli kuudeksi vuodeksi. Äiti, joka hänkin oli todistaja, oli pidätetty aiemmin ja lähetetty työleiriin. Sitten tuona synkkänä huhtikuun yönä tytötkin vietiin pois kodistaan ja pantiin karjavaunuun. Corinna muistelee kiitollisena: ”Junassa muuan todistaja, kahden lapsen äiti, tarjoutui huolehtimaan meistä ja vakuutti, että voisimme asua hänen ja hänen lastensa kanssa yhdessä perheenä.”

Mitä lopullisessa määränpäässä tapahtui? Heti seuraavana päivänä junan saavuttua kylmille Siperian aroille alkoivat nöyryyttävät ”orjamarkkinat”. Lähiseudun kolhooseista tuli miehiä valitsemaan työntekijöitä.  Corinna kertoo: ”Kuulimme heidän kinastelevan keskenään sanoen: ’Sinulla on jo traktorinkuljettaja. Tämä on minun.’ Tai: ’Minä otin jo kaksi vanhusta. Sinunkin täytyy ottaa vanhoja.’ ”

Sisarukset Ene ja Corinna

Corinna ja Ene olivat urheita tyttöjä. He kertoivat myöhemmin: ”Ikävöimme äitiä kovasti. Kuinka kaipasimmekaan hänen lämmintä halaustaan!” Silti he pysyivät hengellisesti vahvoina ja säilyttivät huumorintajunsa. Corinna lisäsi: ”Tavallaan oli hyvä, että äiti ei nähnyt meitä, koska joskus meidän täytyi tehdä työtä ulkona purevassa pakkasessa ilman kunnon vaatteita.”

Syyttömät ihmiset Virossa ja muualla ovat kohdanneet räikeää epäoikeudenmukaisuutta, ja heidän joukossaan on ollut monia Jehovan todistajia (ks. tekstiruutu ”Käsittämätön ’terrorin aalto’ ”). Vaikka Viron Jehovan todistajat ovat menneisyydessä saaneet osakseen huonoa kohtelua ja joutuneet kärsimään, he ovat edelleen innokkaita ja onnellisia.

Edessä valoisa tulevaisuus

Raamatussa vakuutetaan, että Jehova Jumala vihaa epäoikeudenmukaisuutta: ”Jokainen näitä tekevä, jokainen vääryyden tekijä, on inhottava Jehovasta, sinun Jumalastasi.” (5. Mooseksen kirja 25:16.) Vaikka Jumala on suvainnut pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta tähän saakka, hän tekee niistä pian lopun. Psalmista sanoo: ”Vain hetkinen vielä, niin jumalatonta ei enää ole, ja sinä luot katseesi hänen paikkaansa, eikä häntä ole. Mutta sävyisät saavat omistaa maan, ja he iloitsevat suuresti rauhan runsaudesta.” (Psalmit 37:10, 11.)

Edessä on siis valoisa tulevaisuus! Mennyttä emme voi muuttaa, mutta tulevaisuuteemme voimme vaikuttaa. Kun luot läheisen suhteen Jumalaan, voit saada suurenmoisen tulevaisuuden ja nähdä maailman, jossa vallitsee todellinen oikeudenmukaisuus (Jesaja 11:9).

^ kpl 10 Ella Toomin elämäkerta oli Herätkää!-lehdessä 4/2006 s. 20–24.