Siirry sisältöön

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Jehovan todistajat

suomi

Vartiotorni  |  Lokakuu 2012

 Lukijat kysyvät

Onko avioliitto ainoa avain onneen?

Onko avioliitto ainoa avain onneen?

Opettaako Raamattu, että ihmisen täytyy olla naimisissa voidakseen olla onnellinen ja saada elämästä tyydytystä? Ensi lukemalla saattaisi syntyä tällainen vaikutelma.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan Jumala näki, että ensimmäisen miehen, Aadamin, ”ei ollut hyvä olla jatkuvasti yksin”, ja siksi hän loi Eevan tämän ”täydennykseksi” (1. Mooseksen kirja 2:18). ”Täydennys” on jotakin, mikä tekee jonkin täydeksi ja kokonaiseksi, joten kertomuksesta voisi päätellä, että ihminen on jotenkin vaillinainen, jollei hän ole naimisissa. Lisäksi monissa muissa raamatunkohdissa, kuten kertomuksessa Ruutista, avioliiton kuvaillaan tuovan iloa ja siunauksia.

Onko näiden kertomusten tarkoituksena kuitenkaan opettaa, että kristityt olisivat nykyään jotenkin vaillinaisia ja onnettomia eivätkä saisi tyydytystä elämästä, jollei heillä ole puolisoa ja lapsia? Tästä ei voi olla kyse, sillä Jeesus Kristus pysyi naimattomana kuolemaansa asti, eikä hän ollut missään suhteessa vaillinainen. Tuo viisain koskaan elänyt ihminen heijasti täydellisesti Jehovan, ”onnellisen Jumalan”, persoonallisuutta (1. Timoteukselle 1:11; Johannes 14:9). Kertoessaan, mikä tekee ihmisen onnelliseksi, Jeesus ei maininnut avioliittoa (Matteus 5:1–12).

Onko Raamattu siis ristiriitainen? Avioliittoa on tarkasteltava Jehovan tarkoituksen valossa. Sen piti tarjota iloa, läheisyyttä ja lohtua, mutta lisäksi sillä oli välillä keskeinen osa hänen tahtonsa täyttymisessä. Esimerkiksi Aadamia ja Eevaa käskettiin ”olemaan hedelmällisiä ja lisääntymään ja täyttämään maa” (1. Mooseksen kirja 1:28). Kumpikaan heistä ei olisi voinut täyttää tuota Jumalan tarkoitusta yksin, vaan he tarvitsivat toinen toistaan ja täydensivät toisiaan aivan erityisellä tavalla.

Avioliitolla ja perhe-elämällä oli erikoistarkoitus myös siihen aikaan, kun Jehova oli tekemisissä maallisen Israelin kanssa. Hän halusi tuon kansan kasvavan väekkääksi, jotteivät sen viholliset olisi hävittäneet sitä. Lisäksi Juudan heimon oli tarkoitus tuottaa Messias, joka vapauttaisi uskolliset ihmiset synnistä ja kuolemasta (1. Mooseksen kirja 49:10). Siksi uskolliset israelilaisnaiset pitivät avioliittoa ja lasten saamista suurena kunniana; naimattomuus ja lapsettomuus puolestaan aiheuttivat surua ja häpeää.

Entä velvoittaako tuo muinainen käsky ”täyttää maa” nykyään eläviä kristittyjä avioitumaan ja lisääntymään tässä ihmisiä kuhisevassa maailmassa? Ei. (Matteus 19:10–12.) Jumalan ei myöskään tarvitse enää suojella Messiaaseen johtavaa sukuhaaraa tai varjella kansaa, jonka keskuuteen tuo Vapauttaja syntyisi. Miten kristittyjen sitten pitäisi suhtautua avioliittoon ja naimattomuuteen?

Molemmat ovat lahjoja Jumalalta. Yhdelle sopiva lahja ei välttämättä sovi toiselle. Avioliitto on pyhä järjestely, joka voi tarjota rakkautta, toveruutta ja vakaan pohjan perhe-elämälle. Raamatussa sanotaan kuitenkin realistisesti, että ne, jotka menevät naimisiin tässä epätäydellisessä maailmassa, kohtaavat myös ongelmia, ”ahdistusta lihassaan”. Naimattomuus taas ei ole Jehovan silmissä surun tai häpeän aihe, vaan siinä on selviä etuja avioliittoon verrattuna. (1. Korinttilaisille 7:28, 32–35.)

Raamatun näkemys avioliitosta ja naimattomuudesta on siis tasapainoinen. Jehova, joka on pannut alulle avioliiton ja perheen, haluaa kaikkien palvelijoidensa olevan onnellisia ja saavan elämästä tyydytystä, olivatpa he naimattomia tai naimisissa.