Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

VARTIOTORNI ELOKUU 2011

 Perheonnen avaimet

Kohtele puolisoasi kunnioittavasti

Kohtele puolisoasi kunnioittavasti

Will: * ”Kun Rachel on poissa tolaltaan, häneltä ei itku ota loppuakseen. Jos istumme juttelemaan ongelmasta, hän suuttuu tai jopa aloittaa mykkäkoulun. Silloin ei mistään näytä olevan apua, ja tekisi mieli luovuttaa.”

Rachel: ”Olin poissa tolaltani ja itkin, kun Will tuli kotiin. Yritin selittää, mikä minua painoi, mutta hän keskeytti ja sanoi, ettei se ollut kovin vakavaa ja että minun pitäisi päästä sen yli. Se vain pahensi oloani.”

TUNTUUKO sinusta joskus samalta kuin Willistä tai Rachelista? He kumpikin haluaisivat keskustella, mutta usein se ei vain luonnistu. Mistä tämä johtuu?

Miehet ja naiset kommunikoivat eri tavoin, ja heidän tarpeensa ovat erilaiset. Naiset saattavat haluta kertoa tunteistaan avoimesti ja toistuvasti, kun taas monet miehet yrittävät säilyttää rauhan ratkaisemalla ongelmat nopeasti ja välttelemällä hankalia kysymyksiä. Miten voitte erilaisuudesta huolimatta kommunikoida puolisoina? Kohtelemalla toisianne kunnioittavasti.

Kunnioittava ihminen arvostaa toisia ja yrittää ymmärtää heidän tunteitaan. Olet jo ehkä lapsesta saakka oppinut kunnioittamaan niitä, joilla on enemmän valtaa tai kokemusta kuin itselläsi. Avioliitossa haasteena on kuitenkin kunnioittaa sellaista ihmistä, jonka kanssa on tasavertaisempi – puolisoa. ”Tiesin, että Phil kuuntelee kärsivällisesti ja ymmärtäväisesti ketä tahansa muuta, joka tulee puhumaan hänelle”, kertoo Linda, joka on ollut naimisissa kahdeksan vuotta. ”Halusin, että hän olisi yhtä empaattinen minua kohtaan.” Sinäkin todennäköisesti kuuntelet kärsivällisesti ystäviä ja jopa vieraita ja puhut heille kunnioittavasti. Oletko yhtä huomaavainen puolisollesi?

Epäkunnioitus synnyttää kotona jännitteitä ja johtaa katkeriin ristiriitoihin. Muuan viisas hallitsija sanoi: ”Parempi leipäkannikka ja rauha kuin juhlapidot ja riita.” (Sananlaskut 17:1, Kirkkoraamattu 1992.) Raamattu kannustaa miestä kohtelemaan vaimoaan kunnioittavasti  (1. Pietarin kirje 3:7). Myös vaimolla ”tulee olla syvä kunnioitus miestään kohtaan” (Efesolaisille 5:33).

Miten voitte keskustellessanne osoittaa kunnioitusta toisianne kohtaan? Tarkastellaanpa joitakin Raamatun käytännöllisiä neuvoja.

Kun puoliso puhuu

Haaste:

Monet mieluummin puhuvat kuin kuuntelevat. Oletko sinä tällainen? Raamatussa sellaista, joka ”vastaa ennen kuin kuulee asian”, sanotaan tyhmäksi (Sananlaskut 18:13). Joten kuuntele ennen kuin puhut. Mitä hyötyä siitä on? ”Minusta on mukavampaa, ettei mieheni yritä ratkoa ongelmiani suoraa päätä”, sanoo Kara, joka on ollut avioliitossa 26 vuotta. ”Hänen ei edes tarvitse olla samaa mieltä kanssani tai selvittää, mistä ongelma johtuu. Haluan hänen vain kuuntelevan minua ja myöntävän, että tunteeni ovat todellisia.”

Jotkut miehet ja naiset taas epäröivät ilmaista ajatuksiaan, ja heistä on kiusallista, jos heidän puolisonsa painostaa heitä puhumaan tunteistaan. Äskettäin avioitunut Lorrie on huomannut, että kestää kauan ennen kuin hänen miehensä on valmis kertomaan tunteistaan. ”Minun on oltava kärsivällinen ja odotettava, että hän avautuu.”

Ratkaisu:

Jos sinun on keskusteltava puolisosi kanssa jostain, mistä mahdollisesti olette eri mieltä, ota asia puheeksi silloin, kun te molemmat olette tyyniä ja rentoutuneita. Entä jos hän on haluton puhumaan siitä avoimesti? Muista, että ”ihmisen ajatukset ovat kuin syvässä kaivossa oleva vesi, mutta ymmärtäväinen voi ammentaa ne esiin” (Sananlaskut 20:5, Today’s English Version). Jos nostat ämpärin kaivosta liian nopeasti, paljon vettä läikkyy yli. Samoin jos otat asioita esiin hyökkäävällä tavalla, puolisosi saattaa nousta puolustuskannalle, ja tilaisuus saada hänet avautumaan voi mennä sivu suun. Esitä sen sijaan kunnioittavasti hienotunteisia kysymyksiä ja odota kärsivällisesti, jos puolisosi ei puhu tunteistaan niin nopeasti kuin haluaisit.

Kun hän sitten puhuu, ole ”nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihastumaan” (Jaakobin kirje 1:19). Hyvä kuuntelija ei kuuntele vain korvillaan vaan myös sydämellään. Kun puolisosi puhuu, yritä ymmärtää hänen tunteitaan. Tavastasi kuunnella häntä hän voi aistia, missä määrin kunnioitat häntä – vai kunnioitatko ollenkaan.

Jeesus opetti, miten kuunnella. Esimerkiksi kun muuan sairas mies tuli pyytämään häneltä apua, hän ei heti ratkaissut tämän ongelmaa. Ensin hän kuunteli miehen hartaan pyynnön, sitten hän antoi kuulemansa koskettaa itseään syvästi, ja lopuksi hän paransi miehen. (Markus 1:40–42.) Noudata tätä mallia, kun puolisosi puhuu. Muista, että hän kaipaa todennäköisesti lämmintä myötätuntoa, ei nopeaa ratkaisua. Kuuntele siksi tarkkaan. Anna kuulemasi koskettaa sydäntäsi. Vasta sitten on aika toimia hänen tarpeidensa mukaan. Näin osoitat kunnioittavasi häntä.

KOKEILKAA TÄTÄ: Kun puolisosi seuraavan kerran puhuu, hillitse itsesi äläkä vastaa hänelle heti. Odota, kunnes hän on sanonut sanottavansa ja olet ymmärtänyt, mitä hän tarkoittaa. Kysy häneltä sitten myöhemmin, tuntuiko hänestä siltä, että todella kuuntelit häntä.

Kun puhut itse

Haaste:

”Television komediasarjoissa annetaan sellainen vaikutelma, että on normaalia puhua pahaa puolisostaan ja olla loukkaava ja sarkastinen”, sanoo aiemmin lainattu Linda. Jotkut varttuvat kodissa, jossa on tapana puhua epäkunnioittavasti. Kun he sitten myöhemmin menevät naimisiin, heidän on vaikea olla toimimatta samoin omassa kodissaan. Kanadassa asuva Ivy kertoo: ”Kasvuympäristölleni oli tyypillistä nälviminen, huutaminen ja toisten nimittely.”

Ratkaisu:

Kun puhut toisille puolisostasi, kerro hänestä ”sellaista, mikä on tarpeen mukaan hyvää rakennukseksi, jotta se antaisi sitä,  mikä on suotuisaa kuulijoille” (Efesolaisille 4:29). Anna hänestä toisille edullinen vaikutelma.

Älä lankea sarkasmiin tai nimittelyyn silloinkaan, kun olette kahden. Muinaisessa Israelissa Mikal suuttui mieheensä, kuningas Daavidiin. Hän puhui tästä ivallisesti ja sanoi hänen käyttäytyvän ”niin kuin joku onttopäisistä”. Sen lisäksi että Mikalin sanat loukkasivat Daavidia, ne herättivät tyytymättömyyttä myös Jumalassa. (2. Samuelin kirja 6:20–23.) Mitä voimme oppia tuosta tapauksesta? Kun puhut puolisosi kanssa, valitse sanasi huolellisesti (Kolossalaisille 4:6; alaviite). Phil, joka on ollut naimisissa kahdeksan vuotta, myöntää, että hänellä ja hänen vaimollaan on edelleen erimielisyyksiä. Hän on huomannut, että toisinaan se, mitä hän sanoo, vain pahentaa tilannetta. ”Olen tajunnut, että väittelyn ’voittaminen’ on todellisuudessa häviämistä. On paljon antoisampaa ja hyödyllisempää rakentaa suhdetta.”

Muinoin muuan iäkäs leski kannusti kumpaakin miniäänsä löytämään ”lepopaikan miehensä talosta” (Ruut 1:9). Kun sekä mies että vaimo kunnioittavat toinen toistaan, heidän kodistaan tulee ”lepopaikka”.

KOKEILKAA TÄTÄ: Järjestä puolisosi kanssa aikaa keskustellaksenne edellä esitetyistä ehdotuksista. Kysy häneltä: Kun puhun sinusta toisille, kuulostanko sinusta kunnioittavalta vai väheksyvältä? Miten voisin edistyä? Kuuntele sitten tarkasti, mitä puolisosi sanoo, ja yritä soveltaa saamiasi ehdotuksia.

Hyväksy puolisosi erilaisuus

Haaste:

Jotkut äskettäin naimisiin menneet ovat luulleet, että kun Raamatussa puhutaan ”yhdestä lihasta”, se merkitsee sitä, että puolisoiden täytyy olla aivan samanlaisia ja ajatella kaikesta samalla tavoin (Matteus 19:5). Pian he kuitenkin huomaavat, ettei tämä ole realistista. Avioliitossa heidän erilaisuutensa johtaa usein erimielisyyksiin. Linda kertoo: ”Yksi suurimpia erojamme on se, että Phil ei ota asioista stressiä yhtä paljon kuin minä. Toisinaan kun jokin asia huolestuttaa minua, hän on levollisella mielellä, mikä suututtaa minua, koska minusta näyttää siltä, ettei hän välitä siitä yhtä paljon kuin minä.”

Ratkaisu:

Hyväksykää toisenne sellaisina kuin olette ja kunnioittakaa toistenne erilaisuutta. Havainnollistetaanpa tätä. Silmät ovat erilaiset kuin korvat, mutta silti ne molemmat toimivat yhdessä, niin että voit ylittää tien turvallisesti. Adrienne, joka on ollut naimisissa jo lähes 30 vuotta, sanoo: ”Niin kauan kuin näkemyksemme eivät ole ristiriidassa Jumalan sanan kanssa, mieheni ja minä sallimme toisillemme sen, että meillä on erilaisia mielipiteitä. Mehän olemme toistemme puolisoita, emme klooneja.”

Kun puolisosi mielipide tai reaktio poikkeaa omastasi, älä katsele asioita vain omalta näkökannaltasi. Ota huomioon puolisosi tunteet. (Filippiläisille 2:4.) Adriennen mies Kyle myöntää: ”En aina ymmärrä vaimoni näkemystä enkä ole hänen kanssaan samaa mieltä, mutta muistutan itselleni, että rakastan häntä paljon enemmän kuin omaa mielipidettäni. Kun hän on onnellinen, minäkin olen.”

KOKEILKAA TÄTÄ: Kirjoita luettelo siitä, millä kaikilla tavoilla puolisosi näkökanta tai hänen tapansa hoitaa asioita on parempi kuin sinun (Filippiläisille 2:3).

Kunnioitus on yksi onnellisen ja kestävän avioliiton avaimista. ”Kunnioitus tuo avioliittoon tyytyväisyyttä ja turvallisuutta”, sanoo Linda. ”Sitä kannattaa ehdottomasti kehittää.”

^ kpl 3 Jotkin nimet on muutettu.

KYSY ITSELTÄSI:

  • Miten puolisoni erilaisuus on tehnyt perhe-elämästämme rikkaampaa?

  • Miksi minun on hyvä antaa periksi puolisolleni aina, kun ei ole kyse Raamatun periaatteista?

Aiheesta lisää

Ohjeita onnelliseen avioliittoon Jumalalta

Kaksi yksinkertaista kysymystä voivat auttaa teitä parantamaan avioliittoanne.

Aviomiehet, tehkää kodistanne turvallinen paikka

Perheen talous voi olla turvattu, mutta perhe voi silti tuntea olonsa turvattomaksi muista syistä.

Miten avioliitto voi olla onnellinen?

Onnellista avioliittoa koskevat Raamatun neuvot toimivat, koska ne tulevat tuon järjestelyn suunnittelijalta Jehova Jumalalta.