Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

VARTIOTORNI ELOKUU 2010

 Perheonnen avaimet

Ensimmäisestä avioliittovuodesta selviytyminen

Ensimmäisestä avioliittovuodesta selviytyminen

Mies: ”Minua hämmästyttää, miten erilaisia me vaimoni kanssa olemme! Minä esimerkiksi nousen mielelläni aamulla aikaisin, mutta hän taas haluaa valvoa myöhään. Hänen mielialanvaihtelunsa ovat käsittämättömiä! Sitten kun laitan ruokaa, hän alkaa moittia minua jopa siitä, mihin pyyhkeeseen kuivaan käteni.”

Vaimo: ”Mieheni on harvapuheinen. Meidän perheessä taas puhuttiin paljon, varsinkin aterioilla, ja olen tottunut siihen. Ja kun mieheni tekee ruokaa, hän käyttää samaa pyyhettä astioiden ja käsien kuivaamiseen. Se ärsyttää minua! Miksi miehiä on niin vaikea ymmärtää? Miten ihmiset oikein saavat avioliittonsa menestymään?”

JOS olet vasta mennyt naimisiin, oletko kohdannut samankaltaisia ongelmia? Tuntuuko siltä, että puolisossasi onkin yhtäkkiä ilmennyt sellaisia puutteita ja heikkouksia, joita ei ollut seurusteluaikananne? Miten voi helpottaa niitä ”jokapäiväisiä ongelmia, joita naimisissa oleville tulee”? (1. Korinttilaisille 7:28, Today’s English Version.)

Ensiksikään älä odota, että sinä ja puolisosi olisitte heti avioliiton asiantuntijoita vain sen vuoksi, että olette antaneet vihkilupauksen. Ehkä jo naimattomana hankit arvokkaita sosiaalisia taitoja, jotka seurusteluaikana edelleen paranivat. Avioliitto koettelee noita taitoja kuitenkin uudella tavalla, ja todennäköisesti joudut opettelemaan vielä uusia taitoja. Tuletko tekemään virheitä? Epäilemättä. Voitko oppia tarvitsemasi taidot? Aivan varmasti!

Paras tapa edistyä missä tahansa taidossa on kääntyä alan asiantuntijan puoleen ja sitten noudattaa hänen antamiaan neuvoja. Pätevin avioliittoasiantuntija on Jehova Jumala, sillä hän loi meidät ja antoi meille halun avioitua (1. Mooseksen kirja 2:22–24). Hänen sanansa Raamattu voi auttaa voittamaan ongelmat ja hankkimaan taitoja, joiden avulla avioliittonne voi kestää ensimmäisen vuoden jälkeenkin.

1. OPETELKAA NEUVOTTELEMAAN YHDESSÄ

Haasteet:

Keiji, * japanilainen aviomies,  unohti toisinaan, että hänen päätöksensä vaikuttivat hänen puolisoonsa. ”Otin vastaan kutsuja neuvottelematta vaimoni kanssa”, hän kertoo. ”Myöhemmin huomasin, ettei noiden sopimusten pitäminen ollut vaimolleni mahdollista.” Allen, australialainen aviomies, sanoo: ”Minusta tuntui, että oli epämiehekästä neuvotella asioista vaimon kanssa.” Tämä johtui Allenin taustasta. Britanniassa asuva Dianne kohtasi samankaltaisen haasteen. Hän selittää: ”Olin tottunut kysymään neuvoa perheenjäseniltäni. Niinpä aluksi neuvottelin päätöksiä tehdessäni heidän kanssaan enkä mieheni kanssa.”

Ratkaisu:

Muista, että Jehova Jumala katsoo avioparin olevan ”yhtä lihaa” (Matteus 19:3–6). Hänen silmissään suhteesi puolisoosi on tärkeämpi kuin suhteesi kehenkään muuhun ihmiseen. Jotta tämä side pysyisi lujana, tarvitaan hyvää ajatustenvaihtoa.

Mies ja vaimo voivat oppia paljon tarkastelemalla sitä, miten Jehova Jumala kommunikoi Abrahamin kanssa. Lue esimerkiksi keskustelu, joka on merkitty muistiin 1. Mooseksen kirjan 18:17–33:een. Jumala osoitti kunnioitusta Abrahamia kohtaan kolmella tavalla: 1) Jehova selitti, mitä hän aikoi tehdä. 2) Hän kuunteli, kun Abraham selitti näkemyksiään. 3) Jehova mukautui Abrahamin pyyntöön siinä määrin kuin oli mahdollista. Miten voisit toimia tämän mallin mukaan neuvotellessasi puolisosi kanssa?

KOKEILKAA TÄTÄ: Keskustellessasi puolisosi kanssa asioista, jotka tulevat vaikuttamaan häneen, 1) selitä, miten haluaisit hoitaa tilanteen, mutta esitä ajatuksesi ehdotuksina, älä lopullisina päätöksinä tai uhkavaatimuksina; 2) pyydä puolisoasi esittämään mielipiteensä ja tunnusta hänen oikeutensa olla eri mieltä; 3) osoita järkevyyttä mukautumalla puolisosi mieltymykseen aina kun mahdollista (Filippiläisille 4:5).

2. OPETELKAA HIENOTUNTEISUUTTA

Haaste:

Sinulla voi perhe- tai kulttuuritaustasi vuoksi olla tapana esittää mielipiteesi tiukasti, jopa karkeasti. Esimerkiksi Liam, joka asuu eräässä Euroopan maassa, sanoo: ”Kotimaassani ihmiset tuppaavat olemaan karkeita. Tahditon puhetapani pahoitti usein vaimoni mielen. Minun oli opeteltava olemaan hienotunteisempi.”

Ratkaisu:

Älä oleta, että puolisosi haluaa hänelle puhuttavan siten kuin olet tottunut puhumaan (Filippiläisille 2:3, 4). Neuvo,  jonka apostoli Paavali antoi eräälle uudelle lähetystyöntekijälle, sopii myös vastanaineille. Hän kirjoitti: ”Herran orjan ei tarvitse taistella, vaan hänen täytyy olla hellävarainen.” Alkuperäinen ”hellävaraiseksi” käännetty kreikan sana voidaan kääntää myös sanalla ”tahdikas” tai ”hienotunteinen”. (2. Timoteukselle 2:24; alaviite.) Hienotunteisuus on kykyä tajuta tilanne ja hoitaa asia huomaavaisesti loukkaamatta toista.

KOKEILKAA TÄTÄ: Ollessasi närkästynyt puolisoosi kuvittele, että hänen sijastaan puhutkin hyvälle ystävällesi tai työnantajallesi. Olisiko äänensävysi tai sananvalintasi siitä huolimatta sama? Mieti sitten, miksi puolisolle tulisi puhua vielä kunnioittavammin ja hienotunteisemmin kuin ystävälle tai työnantajalle (Kolossalaisille 4:6).

3. OPETELKAA MUKAUTUMAAN UUSIIN ROOLEIHINNE

Haaste:

Aviomies voi ensi alkuun käyttää johtoasemaansa kömpelösti, tai vaimo voi olla tottumaton esittämään tahdikkaita ehdotuksia. Esimerkiksi italialainen aviomies Antonio sanoo: ”Isäni ei oikeastaan koskaan neuvotellut äidin kanssa perheasioista. Niinpä aluksi kohtelin perhettäni itsevaltiaan tavoin.” Kanadalainen vaimo Debbie kertoo: ”Vaadin miestäni olemaan siistimpi. Mutta määräilevä asenteeni näytti tekevän hänestä entistä jääräpäisemmän.”

Mitä mies voi tehdä?

Jotkut miehet sekoittavat keskenään sen, mitä Raamattu sanoo vaimon alamaisuudesta, ja sen, mitä se sanoo lapsen tottelevaisuudesta vanhemmilleen (Kolossalaisille 3:20; 1. Pietarin kirje 3:1). Raamatussa todetaan, että mies ”liittyy vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat olemaan yhtä lihaa”, mutta siinä ei sanota samaa vanhemmista ja lapsesta (Matteus 19:5). Jehova kutsuu vaimoa miehensä täydennykseksi, vastinpariksi (1. Mooseksen kirja 2: 18). Hän ei missään sano lapsen olevan vanhempansa täydennys. Kunnioittaako mies mielestäsi avioliittojärjestelyä, jos hän kohtelee vaimoaan kuin lasta?

Jumalan sana kehottaa sinua kohtelemaan vaimoasi samalla tavalla kuin Jeesus kohtelee kristillistä seurakuntaa. Vaimosi on helpompi pitää sinua päänään, jos 1) et odota hänen ilmaisevan alamaisuutta sinulle heti ja moitteettomasti ja 2) rakastat häntä kuin omaa ruumistasi silloinkin, kun tulee ongelmia. (Efesolaisille 5:25–29.)

Mitä vaimo voi tehdä?

Tunnusta, että miehesi on nyt Jumalan asettama pääsi (1. Korinttilaisille 11:3). Kun kunnioitat miestäsi, kunnioitat Jumalaa. Kiistämällä miehesi johtoaseman osoitat, miten suhtaudut paitsi häneen myös Jumalaan ja hänen vaatimuksiinsa. (Kolossalaisille 3:18.)

Kun keskustelette vaikeista asioista, älä hyökkää miehesi persoonaa vastaan vaan käy käsiksi itse ongelmaan. Esimerkiksi kuningatar Ester halusi miehensä kuningas Ahasveroksen oikaisevan erään vääryyden. Sen sijaan että Ester olisi arvostellut miestään, hän esitti asiansa tahdikkaasti. Hänen miehensä hyväksyi hänen ehdotuksensa ja teki lopulta oikean ratkaisun. (Ester 7:1–4; 8:3–8.) Todennäköisesti miehesi oppii rakastamaan sinua syvästi, jos 1) annat hänelle aikaa opetella uutta rooliaan perheen päänä ja 2) kohtelet häntä kunnioittavasti silloinkin, kun hän tekee virheitä (Efesolaisille 5:33).

KOKEILKAA TÄTÄ: Älä pidä kirjaa asioista, joissa puolisosi tulisi mielestäsi muuttua, vaan asioista, joissa sinun tulee muuttua. Aviomies: jos se, miten käytät johtoasemaasi tai miten et käytä sitä, loukkaa vaimoasi, kysy häneltä, miten voit edistyä, ja kirjoita sitten ehdotus muistiin. Vaimo: jos miehestäsi tuntuu, ettet kunnioita häntä, kysy häneltä, miten voit edistyä, ja kirjoita ehdotus muistiin.

Pitäkää odotukset järkevinä

Se että opettelee säilyttämään aviosuhteen tasapainoisena ja onnellisena, on verrattavissa polkupyörällä ajon opettelemiseen. Ennen kuin jostakusta tulee varma ajaja, hän saattaa välillä kaatua. Vastaavasti voit odottaa, että sinulle sattuu kömmähdyksiä avioliittonne alkutaipaleella.

Säilytä huumorintaju. Suhtaudu puolisosi huolenaiheisiin vakavasti, mutta opi nauramaan omille kömmähdyksillesi. Käytä hyväksesi tilaisuudet ilahduttaa puolisoasi ensimmäisenä avioliittovuotenanne (5. Mooseksen kirja 24:5). Ennen kaikkea antakaa Jumalan sanan ohjata suhdettanne. Jos teette näin, avioliittonne lujittuu vuosi vuodelta.

^ kpl 9 Jotkin nimet on muutettu.

KYSY ITSELTÄSI:

  • Olenko tehnyt puolisostani läheisen, uskotun ystäväni vai neuvottelenko mieluummin muiden kanssa?

  • Mitä sellaista olen tehnyt viimeisten 24 tunnin aikana, mikä osoittaa minun rakastavan ja kunnioittavan puolisoani?

Aiheesta lisää

Ongelmien ratkaiseminen avioliitossa

Lue, miten Raamatun periaatteet voivat auttaa ratkaisemaan ongelmia lempeästi ja kunnioittavasti.

Ohjeita onnelliseen avioliittoon Jumalalta

Kaksi yksinkertaista kysymystä voivat auttaa teitä parantamaan avioliittoanne.