Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

VARTIOTORNI (TUTKITTAVA) MARRASKUU 2015

 ARKISTON AARTEITA

”Minkään auringon alla ei tulisi estää teitä”

”Minkään auringon alla ei tulisi estää teitä”

ON VUODEN 1931 kevät. Pariisin kuuluisan Pleyel-konserttitalon sisäänkäynnin luona kuhisee vierailijoita 23 maasta. Suuret taksit jättävät tyylikkäitä matkustajia talon eteen, ja pian sen pääsaliin ahtautuu lähes 3 000 ihmistä. He eivät ole kuitenkaan tulleet konserttiin vaan kuuntelemaan Joseph Rutherfordia, joka siihen aikaan otti johdon saarnaamistyössämme. Hänen voimakkaat puheensa tulkataan ranskaksi, saksaksi ja puolaksi. Pian veli Rutherfordin jylisevä ääni kaikuu salissa.

Pariisin konventti oli käännekohta Valtakunnan saarnaamistyössä Ranskassa. Veli Rutherford kannusti kansainvälistä yleisöä – erityisesti nuoria kristittyjä – palvelemaan kolporteeraajina Ranskassa. Englannista tullut teini-ikäinen konventtivieras John Cooke ei koskaan unohtanut sykähdyttävää kehotusta: ”Minkään auringon alla ei tulisi estää teitä nuoria lähtemästä kolporteeraustyöhön.” *

Monet vastasivat kutsuun tulla Makedoniaan, heidän joukossaan John Cooke, joka myöhemmin palveli lähetystyöntekijänä (Apt. 16:9, 10). Vuonna 1930 Ranskassa oli 27 kolporteeraajaa, mutta seuraavana vuonna heidän määränsä nousi 104:ään. Poikkeuksellisen suuri lisäys vain vuodessa! Koska useimmat näistä varhaisista tienraivaajista eivät osanneet ranskaa, kuinka he selviytyisivät kielimuurista, tulojen niukkuudesta ja yksinäisyydestä?

KIELIMUURI EI ESTÄNYT HEITÄ

Ulkomailta tulleet kolporteeraajat luottivat siihen, että todistuskortit kertoisivat Valtakunnan toivosta heidän puolestaan. Saksankielinen veli, joka saarnasi rohkeasti Pariisissa, muistelee: ”Tiesimme, että Jumalamme on väkevä. Jos sydämemme jyskytti palveluksessa, se ei johtunut ihmispelosta. Olimme pikemminkin huolissamme siitä, että saattaisimme unohtaa oppimamme lauseen: ’Voulez-vous lire cette carte, s’il vous plaît? [Lukisitteko tämän kortin?]’ Olimme vakuuttuneita siitä, että työmme oli todella tärkeää.”

Levittäessään hyvää uutista Ranskassa varhaiset kolporteeraajat käyttivät polkupyöriä ja moottoripyöriä.

Usein talonmiehet ajoivat pois kolporteeraajia, kun nämä saarnasivat kerrostaloissa. Erään kerran kaksi englantilaissisarta, jotka osasivat vain vähän ranskaa, kohtasivat aggressiivisen portinvartijan. Tämä kysyi heiltä, ketä he etsivät. Toinen sisarista huomasi ovessa emalilaatan, jossa luki: ”Tournez le bouton [Soita kelloa].” Koska hän ajatteli sen olevan asunnonhaltijan nimi, hän yritti rauhoitella vihaista talonmiestä vastaamalla iloisesti: ”Olemme tulleet tapaamaan Madame ’Tournez le boutonia’.” Hyvästä huumorintajusta oli paljon apua näille innokkaille kolporteeraajille.

 TULOJEN NIUKKUUS JA YKSINÄISYYS EIVÄT PYSÄYTTÄNEET HEITÄ

1930-luvulla Ranskassa suurimmalla osalla ihmisistä oli huonot elinolot, eivätkä ulkomailta tulleet kolporteeraajat olleet poikkeus. Englantia puhuva sisar nimeltä Mona Brzoska kertoo, mitä hän ja hänen tienraivaustoverinsa kokivat: ”Asuntomme olivat yleensä hyvin alkeellisia, ja yksi suurimmista ongelmistamme talviaikana oli lämmitys. Meidän oli usein pakko tulla toimeen jäätävän kylmässä huoneessa, missä meidän täytyi aamulla rikkoa vesikannusta jää ennen kuin voimme peseytyä.” Lannistiko mukavuuksien puute näitä varhaisia tienraivaajia? Ei suinkaan! Eräs heistä tiivisti osuvasti heidän tunteensa: ”Vaikkei meillä ollut mitään, ei meiltä mitään puuttunutkaan.” (Matt. 6:33.)

Englantilaisia tienraivaajia, jotka olivat vuoden 1931 konventissa Pariisissa.

Näiden rohkeiden kolporteeraajien piti kamppailla myös yksinäisyydentunteita vastaan. 1930-luvun alussa Valtakunnan julistajien määrä Ranskassa oli alle 700 ja suurin osa heistä oli hajallaan eri puolilla maata. Mikä auttoi muista erillään toimivia kolporteeraajia säilyttämään ilonsa? Mona, joka tienraivaustoverinsa kanssa kohtasi tämän haasteen, selittää: ”Meidän täytyi selviytyä eristyksissä olemisesta tutkimalla säännöllisesti yhdessä Seuran julkaisuja. Koska emme tuohon aikaan tehneet uusintakäyntejä emmekä johtaneet Raamatun kotitutkisteluja, meillä oli illalla aikaa kirjoittaa perheellemme ja erityisesti toisille tienraivaajille kertoaksemme kokemuksiamme ja rohkaistaksemme toisiamme.” (1. Tess. 5:11.)

Nämä uhrautuvat kolporteeraajat säilyttivät esteistä huolimatta myönteisen asenteen. Tämä käy ilmi kirjeistä, joita he lähettivät haaratoimistoon, joskus jopa vuosikymmeniä Ranskassa palvelemisensa jälkeen. Annie Cregeen, voideltu sisar, joka matkusti miehensä kanssa ristiin rastiin Ranskassa vuosina 1931–35, kirjoitti noista vuosista: ”Elimme onnellista ja tapahtumarikasta elämää. Tienraivaajina tunsimme yhteenkuuluvuutta. Kuten apostoli Paavali sanoi, ’minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala sai aikaan kasvun’. Tämä sykähdyttää meitä, joilla oli mahdollisuus olla avuksi vuosia sitten.” (1. Kor. 3:6.)

Nämä varhaiset tienraivaajat tosiaan näyttivät mallia kestävyydestä ja innosta niille, jotka haluavat laajentaa palvelustaan. Nykyään Ranskassa toimii noin 14 000 vakituista tienraivaajaa, joista monet palvelevat vieraskielisissä ryhmissä tai seurakunnissa. * Edeltäjiensä tavoin he eivät anna minkään auringon alla estää heitä. (Arkistostamme Ranskasta.)

^ kpl 4 Työstä, jota tehtiin puolalaissiirtolaisten keskuudessa Ranskassa, kerrotaan Vartiotornin 15.8.2015 kirjoituksessa ”Jehova toi teidät Ranskaan oppimaan totuuden”.

^ kpl 13 Vuonna 2014 Ranskan haaratoimiston valvomalla alueella toimi yli 900 vieraskielistä seurakuntaa ja ryhmää, jotka auttoivat vilpittömiä totuuden etsijöitä 70 kielellä.