Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

VARTIOTORNI (TUTKITTAVA) TAMMIKUU 2015

Antakaa Jehovan vahvistaa ja varjella avioliittoanne

Antakaa Jehovan vahvistaa ja varjella avioliittoanne

”Ellei Jehova kaupunkia varjele, niin turhaan vartija on valvonut.” (PS. 127:1b)

1, 2. a) Miksi 24 000 israelilaista menetti kallisarvoisen perinnön? b) Mitä merkitystä tuolla muinaisella tapahtumalla on meille?

VÄHÄN ennen kuin Israelin kansa astui Luvattuun maahan, kymmenettuhannet miehet olivat ”moraalittomissa suhteissa Moabin tyttärien kanssa”. Tämän vuoksi Jehova löi kuoliaaksi 24 000 israelilaista. Kuvittelehan: he olivat saamaisillaan kauan odottamansa kallisarvoisen perinnön mutta menettivät sen annettuaan periksi kiusaukselle. (4. Moos. 25:1–5, 9.)

2 Tämä järkyttävä esimerkki kerrotaan Raamatussa ”varoitukseksi meille, joille asiainjärjestelmien loput ovat saapuneet” (1. Kor. 10:6–11). Nykyään ”viimeisten päivien” lopulla Jumalan palvelijat ovat vanhurskaan uuden maailman kynnyksellä (2. Tim. 3:1; 2. Piet. 3:13). Valitettavasti jotkut heistä eivät ole kuitenkaan olleet varuillaan, vaan ovat langenneet moraalittomuuden ansaan ja joutuneet maksamaan siitä kalliisti. He ovat vaarassa menettää ikuiset siunaukset.

3. Miksi avioparit tarvitsevat Jehovan ohjausta ja suojelusta? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

3 Maailmassa nykyään vallalla olevan moraalittomuuden vuoksi aviomiehet ja vaimot tarvitsevat Jehovan ohjausta ja suojelusta onnistuakseen varjelemaan avioliittoaan. (Lue  psalmi 127:1.) Tässä kirjoituksessa tarkastellaan sitä, miten aviopari voi vahvistaa liittoaan. Miten he voivat varjella sydäntään, luoda yhä läheisemmän suhteen Jumalaan, pukea ylleen uuden persoonallisuuden, pitää yllä hyvää viestintää ja täyttää aviovelvollisuutensa?

VARJELKAA SYDÄNTÄNNE

4. Mikä on saanut jotkut kristityt syyllistymään väärintekoon?

4 Miten kristitty voisi ajautua moraalittomuuteen johtavalle tuhoisalle tielle? Usein kaikki saa alkunsa silmistä. Jeesus selitti: ”Jokainen, joka jatkuvasti katsoo naista niin että tuntee intohimoa häneen, on jo sydämessään tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.” (Matt. 5:27, 28; 2. Piet. 2:14.) Monet väärintekoon langenneet kristityt ovat altistaneet itsensä moraalisille vaaroille katselemalla pornografiaa, lukemalla eroottisia julkaisuja tai tutustumalla räikeän moraalittomaan aineistoon internetissä. Toiset ovat katsoneet elokuvia, lavaesityksiä tai televisio-ohjelmia, joissa on peittelemätöntä seksiä. Jotkut ovat käyneet yökerhoissa tai striptease-esityksissä tai menneet hieromalaitoksiin, joissa annetaan aistillista hierontaa.

5. Miksi meidän on varjeltava sydäntämme?

5 Jotkut antavat periksi kiusaukselle, kun he hakevat huomiota väärältä ihmiseltä. Koska elämme maailmassa, joka ei tunne estoja vaan jossa rehottaa kaikenlainen moraalittomuus, petollisessa ja toivottomassa sydämessämme voi syntyä helposti romanttisia tunteita jotakuta muuta kuin omaa puolisoa kohtaan. (Lue Jeremian 17:9, 10.) Jeesus sanoi: ”Sydämestä lähtee pahoja järkeilyjä, murhia, aviorikoksia, haureudentekoja.” (Matt. 15:19.)

6, 7. a) Millaiselle väärälle tielle petollinen sydän voi johtaa ihmisen? b) Miten moraalin romahdus on mahdollista välttää?

6 Luvattomien halujen juurruttua petolliseen sydämeen kaksi toisiinsa vetoa tuntevaa ihmistä voi huomata keskustelevansa asioista, joista heidän pitäisi puhua vain puolisonsa kanssa. Ennen pitkää he löytävät yhä enemmän tilaisuuksia yhdessäoloon, ja näennäisen viattomat ja sattumanvaraiset tapaamiset yleistyvät. Tunteiden syvetessä heidän on entistä vaikeampi pitää kiinni moraaliperiaatteistaan. Mitä pidemmälle he kulkevat väärää tietä, sitä vaikeampi heidän on lopettaa, vaikka he tietävätkin toimivansa väärin. (Sananl. 7:21, 22.)

7 Hengelliset suojamuurit murenevat, kun väärät halut ja sanat johtavat siihen, että he alkavat pitää toisiaan kädestä, suudella, halailla ja hyväillä toisiaan kiihkeästi ja ilmaista kiintymystä muilla sellaisilla tavoilla, jotka kuuluvat vain avioliittoon. Lopulta heidän ”oma halunsa vetää ja houkuttelee [”pyytää kuin syötillä”, alav.]” heitä. Kun ”halu on hedelmöitynyt, se synnyttää synnin” eli johtaa tässä tapauksessa sukupuoliseen moraalittomuuteen. (Jaak. 1:14, 15.) Miten surullista! Tämä moraalin romahdus olisi voitu välttää, jos he kumpikin olisivat antaneet Jehovan vahvistaa kunnioitustaan avioliiton pyhyyttä kohtaan. Millä tavoin?

LUOKAA YHÄ LÄHEISEMPI SUHDE JUMALAAN

8. Miten ystävyys Jehovan kanssa suojelee moraaliamme?

8 Lue psalmi 97:10. Suojellaksemme moraaliamme meidän on erittäin tärkeää vaalia ystävyyttämme Jehovan kanssa. Kun opimme tuntemaan Jumalan  suurenmoisia ominaisuuksia ja yritämme tulla hänen ”jäljittelijöikseen niin kuin rakkaat lapset ja vaeltaa edelleen rakkaudessa”, saamme voimaa vastustaa ”haureutta ja – – epäpuhtautta” (Ef. 5:1–4). Avioparit tietävät, että ”Jumala tulee tuomitsemaan haureelliset ja avionrikkojat”, ja tekevät siksi kaikkensa pitääkseen avioliittonsa puhtaana ja kunniallisena (Hepr. 13:4).

9. a) Miten Joosef pystyi vastustamaan kiusausta moraalittomuuteen? b) Mitä voimme oppia Joosefin esimerkistä?

9 Jotkut Jumalan uskolliset palvelijat ovat altistaneet itsensä moraalisille vaaroille viettämällä vapaa-aikaa ei-uskovien työtovereiden kanssa. Kiusauksia voi syntyä työaikanakin. Komea nuorimies Joosef huomasi nimenomaan työpaikallaan, että hänen työnantajansa vaimo oli ihastunut häneen. Nainen yritti päivästä päivään vietellä hänet ja lopulta ”tarttui häntä hänen vaatteeseensa ja sanoi: ’Makaa minun kanssani!’ ” Joosef onnistui kuitenkin pakenemaan paikalta. Mikä auttoi häntä pysymään hengellisesti puolustusasemissa ja vastustamaan kiusausta? Hänen luja päätöksensä olla vahingoittamatta suhdettaan Jumalaan varjeli hänen siveellistä puhtauttaan ja nuhteettomuuttaan. Se maksoi hänelle hänen työpaikkansa, ja hänet vangittiin epäoikeudenmukaisesti, mutta Jehova siunasi häntä. (1. Moos. 39:1–12; 41:38–43.) Olemmepa työssä tai missä tahansa muualla, meidän täytyy varoa tilanteita, joissa voisimme tuntea kiusausta moraalittomuuteen.

PUKEKAA YLLENNE UUSI PERSOONALLISUUS

10. Miten uusi persoonallisuus suojelee moraaliamme?

10 Koska uusi persoonallisuus on ”luotu Jumalan tahdon mukaan tosi vanhurskaudessa ja uskollisuudessa”, se tarjoaa avioparille elintärkeää hengellistä suojaa (Ef. 4:24; Kol. 3:5, 6). Ne jotka pukevat ylleen uuden persoonallisuuden, ”kuolettavat – – ruumiinjäsenensä haureuteen, epäpuhtauteen, sukupuoliseen himoon, vahingolliseen haluun ja ahneuteen katsoen”. (Lue Kolossalaiskirjeen 3:5, 6.) Sana ”kuolettaa” osoittaa, että meidän on ryhdyttävä ankaraan taisteluun moraalittomia lihallisia haluja vastaan. Kartamme kaikkea, mikä voisi herättää meissä sukupuolisia haluja jotakuta muuta kuin puolisoamme kohtaan (Job 31:1). Kun saatamme elämämme sopusointuun Jumalan tahdon kanssa, opimme ”inhoamaan pahaa” ja ”pysymään kiinni hyvässä” (Room. 12:2, 9).

11. Miten uusi persoonallisuus vahvistaa avioliittoa?

11 Uudesta persoonallisuudesta heijastuvat itse Jehovan ominaisuudet (Kol. 3:10). Jehova siunaa runsaasti aviopareja, jotka vahvistavat moraaliaan pukeutumalla ”sääliväisyyden hellään kiintymykseen, huomaavaisuuteen, nöyrämielisyyteen, lempeyteen ja pitkämielisyyteen” (Kol. 3:12). Heidän avioliitostaan tulee myös sopusointuisempi, kun he antavat ”Kristuksen rauhan” vallita sydämessään (Kol. 3:15). Puolisot saavat suurta iloa ilmaistessaan toisiaan kohtaan ”hellää kiintymystä” ja ottaessaan aloitteen ”kunnian osoittamisessa toisiaan kohtaan” (Room. 12:10).

12. Mitkä ominaisuudet ovat mielestäsi tärkeitä avioliitossa?

12 Kun Sid-nimiseltä mieheltä kysyttiin, mitkä ominaisuudet ovat lisänneet hänen avioliittonsa onnellisuutta, hän sanoi: ”Olemme aina tehneet työtä ennen kaikkea rakkauden hyväksi. Myös  lempeys on mielestämme hyvin tärkeää.” Hänen vaimonsa Sonja on samaa mieltä ja lisää: ”Huomaavaisuus on ehdottoman välttämätöntä. Olemme myös pyrkineet osoittamaan nöyryyttä, vaikkei se olekaan aina helppoa.”

PITÄKÄÄ YLLÄ HYVÄÄ VIESTINTÄÄ

13. Mikä edistää suuresti avioliiton vakautta ja miksi?

13 Avioliiton vakautta edistää suuresti myös ystävällinen ajatustenvaihto. Olisi todella surullista, jos puolisot puhuisivat ventovieraille tai jopa lemmikkieläimilleen kunnioittavammin kuin toisilleen. ”Ilkeämielinen katkeruus ja suuttumus ja vihastus ja huutaminen ja herjaava puhe” murentavat avioliiton hengellistä suojamuuria (Ef. 4:31). Sen sijaan että puolisot horjuttaisivat liittoaan arvostelemalla alituisesti toisiaan tai puhumalla toisilleen purevan ivallisesti, heidän on lujitettava suhdettaan huomaavaisilla ja hellän sääliväisillä sanoilla (Ef. 4:32).

14. Mitä on viisasta välttää?

14 Raamatussa sanotaan, että on ”aika pysyä hiljaa” (Saarn. 3:7). Tämä ei merkitse, että meidän tulisi vetäytyä hiljaisuuden muurin taakse, mikä estäisi tarpeellisen kommunikoinnin. Muuan saksalainen vaimo sanoo: ”Hiljaisuus voi loukata puolisoa” ja lisää: ”Vaikkei aina olekaan helppo pysyä tyynenä paineen alla, ei ole hyvä päästää höyryjä ulos. Silloin tulee sanoneeksi tai tehneeksi jotain sellaista, mikä saattaa loukata puolisoa, ja näin tilanne muuttuu vain pahemmaksi.” Pitkällä aikavälillä mies ja vaimo eivät voi ratkaista ongelmiaan huutamalla tai kieltäytymällä puhumasta toisilleen. Vahvistaakseen avioliittoaan heidän tulisi sen sijaan päättää, etteivät anna erimielisyyksien tulla tavaksi tai kehittyä pitkiksi riidoiksi.

15. Millä tavoin hyvä viestintä voi lujittaa avioliittoa?

15 Avioliitto lujittuu, kun puolisot varaavat aikaa tunteistaan ja ajatuksistaan puhumiseen. Se, miten jotain sanoo, on yhtä tärkeää kuin se, mitä sanoo. Siksi vaikeissakin tilanteissa tulisi sanoa  sanottavansa miellyttävästi, mikä ilmenee sekä äänensävystä että sananvalinnasta. Tällöin puolison on helpompi kuunnella. (Lue Kolossalaiskirjeen 4:6.) Mies ja vaimo voivat lujittaa liittoaan hyvän viestinnän avulla puhumalla vain ”sellaista, mikä on tarpeen mukaan hyvää rakennukseksi, jotta se antaisi sitä, mikä on suotuisaa” heidän puolisolleen (Ef. 4:29).

Mies ja vaimo voivat lujittaa liittoaan hyvän viestinnän avulla. (Ks. kpl 15.)

TÄYTTÄKÄÄ AVIOVELVOLLISUUTENNE

16, 17. Miksi puolisoiden on tärkeää ottaa huomioon toistensa tunneperäiset ja seksuaaliset tarpeet?

16 Avioparit voivat vahvistaa liittoaan myös etsimällä puolisonsa etua ja panemalla sen oman etunsa edelle (Fil. 2:3, 4). Sekä miesten että vaimojen on kiinnitettävä erityistä huomiota toistensa tunneperäisiin ja seksuaalisiin tarpeisiin. (Lue 1. Korinttilaiskirjeen 7:3, 4.)

17 Valitettavasti jotkut eivät halua osoittaa kiintymystä puolisoaan kohtaan tai olla hänen kanssaan intiimeissä suhteissa, ja joidenkin miesten mielestä hellyys on epämiehekästä. Raamatussa sanotaan: ”Te, miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti.” (1. Piet. 3:7, Kirkkoraamattu 1992.) Miehen on ymmärrettävä, että aviovelvollisuuteen sisältyy muutakin kuin sukupuolisuhteet. Vaimo nauttii avioliiton intiimeistä suhteista todennäköisemmin, jos hänen miehensä on rakastava ja hellä muulloinkin kuin yhdynnän aikana. Kun kumpikin puoliso osoittaa rakkautta ja kiintymystä, he voivat tyydyttää paremmin toistensa tunneperäiset ja fyysiset tarpeet.

18. Miten puolisot voivat vahvistaa avioliittoaan?

18 Vaikka aviollista uskottomuutta ei voikaan puolustella, hellyyden puute voisi osaltaan johtaa siihen, että puoliso etsii kiintymystä ja läheisyyttä joltakulta muulta (Sananl. 5:18; Saarn. 9:9). Siksi Raamatussa neuvotaankin aviopareja: ”Älkää evätkö sitä toisiltanne [jättäkö täyttämättä aviovelvollisuutta] paitsi keskinäisestä sopimuksesta määräajaksi.” Miksi tämä neuvo? ”Jottei Saatana jatkuvasti kiusaisi teitä itsehillinnän puutteenne vuoksi.” (1. Kor. 7:5.) Olisi todella surullista, jos mies ja vaimo antaisivat Saatanan käyttää hyväkseen heidän ”itsehillinnän puutettaan”, niin että jompikumpi heistä lankeaisi kiusaukseen ja tekisi aviorikoksen. Kun toisaalta puolisot eivät ”etsi omaa etuaan, vaan jatkuvasti toisen etua” ja kun he täyttävät aviovelvollisuutensa rakkaudesta ja kiintymyksestä pikemmin kuin velvollisuudentunnosta, intiimit suhteet voivat vahvistaa heidän liittoaan (1. Kor. 10:24).

VARJELKAA JATKUVASTI AVIOLIITTOANNE

19. Mitä meidän tulee päättää tehdä ja miksi?

19 Olemme vanhurskaan uuden maailman kynnyksellä. Meidän olisi siksi yhtä tuhoisaa antaa myöten lihallisille haluille kuin oli niiden 24 000 israelilaisen, jotka tuhoutuivat Moabin tasangoilla. Kerrottuaan tuosta häpeällisestä ja traagisesta tapauksesta Raamattu neuvoo: ”Varokoon siis se, joka luulee seisovansa, ettei hän kaadu.” (1. Kor. 10:12.) Meidän on siksi elintärkeää vahvistaa avioliittoamme ja pysyä uskollisena taivaalliselle Isällemme sekä puolisollemme (Matt. 19:5, 6). Nyt jos koskaan meidän on ”tehtävä kaikkemme, jotta hän lopulta toteaisi – – [meidän] olevan tahrattomia ja moitteettomia ja rauhassa” (2. Piet. 3:13, 14).