Siirry sisältöön

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Jehovan todistajat

suomi

Vartiotorni – tutkittava  |  Tammikuu 2014

He tarjoutuivat palvelemaan Länsi-Afrikassa

He tarjoutuivat palvelemaan Länsi-Afrikassa

PASCAL, joka varttui köyhällä alueella Norsunluurannikolla, kaipasi parempaa elämää. Hän harrasti nyrkkeilyä ja pohti, missä hän voisi tulla menestyväksi urheilijaksi ja rikastua. Noin 25-vuotiaana hän oli sitä mieltä, että se onnistuisi parhaiten Euroopassa. Hänellä ei kuitenkaan ollut matkustusasiakirjoja, joten hänen täytyisi turvautua laittomiin keinoihin.

Pascal lähti matkaan 27-vuotiaana vuonna 1998. Hän meni rajan yli Ghanaan, matkusti läpi Togon ja Beninin ja saapui lopulta Birni Nkonnin kaupunkiin Nigeriin. Nyt seuraisi matkan vaarallisin vaihe: päästäkseen pohjoiseen hänen olisi hypättävä kuorma-auton kyytiin ja ylitettävä Saharan autiomaa, ja tultuaan Välimerelle hän nousisi Eurooppaan menevään laivaan. Tällainen oli suunnitelma, mutta Nigerissä tapahtui jotain, mikä pysäytti hänet.

Ensinnäkin häneltä loppuivat rahat. Toiseksi hän tapasi Noé-nimisen tienraivaajan, joka alkoi tutkia hänen kanssaan Raamattua. Se mitä hän oppi, kosketti häntä syvästi ja muutti hänen näkemystään elämästä. Aineellisten tavoitteiden tilalle tulivat hengelliset päämäärät. Joulukuussa 1999 Pascal kastettiin, ja kiitollisuudesta Jehovaa kohtaan hän aloitti vuonna 2001 tienraivauksen Nigerissä juuri siinä kaupungissa, jossa hän oli oppinut totuuden. Mitä hän ajattelee palveluksestaan? Hän huudahtaa: ”Elämäni ei voisi olla antoisampaa!”

PALKITSEVAA ELÄMÄÄ – AFRIKASSA

Anne-Rakel

Pascalin tavoin monet ovat huomanneet, että elämästä tulee tyydyttävämpää, kun keskittyy hengellisiin tavoitteisiin. Tämän vuoksi jotkut ovat lähteneet Euroopasta Afrikkaan alueille, joilla tarvitaan enemmän Valtakunnan julistajia. Noin 65 iältään 17–70-vuotiasta eurooppalaista todistajaa onkin muuttanut Länsi-Afrikassa sijaitseviin Beniniin, Burkina Fasoon, Nigeriin ja Togoon auttamaan saarnaamistyössä. * Mikä on saanut heidät tekemään tällaisen suuren muutoksen, ja miten heillä on sujunut?

Tanskalainen Anne-Rakel kertoo: ”Vanhempani olivat lähetystyöntekijöinä Senegalissa, ja he puhuivat lähetystyöstä aina niin innostuneesti, että minäkin halusin viettää samanlaista elämää.” Noin 15 vuotta sitten Anne-Rakel muutti vähän yli 20-vuotiaana Togoon, missä hän palvelee viittomakielisessä seurakunnassa. Miten hänen muuttonsa on kannustanut toisia? Hän sanoo: ”Myöhemmin pikkusiskoni ja veljeni tulivat perässäni Togoon.”

Albert-Fayette ja Aurele

 Naimisissa oleva 70-vuotias Aurele Ranskasta kertoo: ”Kun pääsin viisi vuotta sitten eläkkeelle, minun oli valittava, jäisinkö Ranskaan viettämään hiljaiseloa paratiisia odotellen vai ryhtyisinkö laajentamaan palvelusta.” Hän valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon. Kolmisen vuotta sitten hän ja hänen vaimonsa Albert-Fayette muuttivat Beniniin. ”Se että tarjouduimme palvelemaan Jehovaa täällä, on parasta, mitä olemme koskaan tehneet”, toteaa Aurele ja jatkaa hymyssä suin: ”Jotkin rannikolla sijaitsevat alueemme tuovat kaiken kukkuraksi mieleen paratiisin.”

Clodomir ja hänen vaimonsa Lysiane muuttivat Ranskasta Beniniin 16 vuotta sitten. Aluksi he kaipasivat kovasti Ranskassa asuvia sukulaisia ja ystäviä ja pelkäsivät, etteivät sopeutuisi uuteen elämään. Pelko oli kuitenkin aiheetonta. He ovat päinvastoin saaneet paljon iloa. Clodomir sanoo: ”Näinä 16 vuotena olemme voineet auttaa joka vuosi keskimäärin yhden uuden totuuteen.”

Lysiane ja Clodomir sekä joitakuita niistä, joita he ovat auttaneet oppimaan totuuden

Johanna ja Sébastien

Ranskalaiset Sébastien ja Johanna muuttivat Beniniin vuonna 2010. ”Seurakunnassa on paljon tehtävää”, sanoo Sébastien. ”Palvelus täällä on kuin kävisi teokraattista intensiivikurssia!” Johanna kertoo, miten sanomaan suhtaudutaan: ”Ihmiset janoavat totuutta. Silloinkin kun emme ole kentällä, meille esitetään kadulla Raamattua koskevia kysymyksiä ja meiltä pyydetään julkaisujamme.” Miten muutto on vaikuttanut heidän avioliittoonsa? Sébastien sanoo: ”Avioliittomme on lujittunut. Minusta on mahtavaa olla koko päivä palveluksessa vaimoni kanssa.”

Eric ja hänen vaimonsa Katy ovat tienraivaajina harvaan asutulla seudulla Beninin pohjoisosassa. Kymmenisen vuotta sitten Ranskassa he alkoivat lukea kirjoituksia tarvealueella palvelemisesta ja keskustella kokoaikaisten sananpalvelijoiden kanssa. Näin heissä syttyi halu muuttaa ulkomaille, minkä he tekivätkin vuonna 2005. He ovat olleet todistamassa vaikuttavaa kasvua. Eric kertoo: ”Kaksi vuotta sitten ryhmässämme Tanguiétan kaupungissa oli 9 julistajaa, mutta nyt meitä on 30. Sunnuntaisin kokouksessa käy 50–80 henkeä. Mikään ei vedä vertoja tällaisen kasvun näkemiselle!”

Katy ja Eric

 TUNNISTA JA VOITA HAASTEET

Benjamin

Mitä haasteita tarvealueella kohdataan? Anne-Rakelin 33-vuotias veli Benjamin tapasi vuonna 2000 Tanskassa erään Togossa palvelevan lähetystyöntekijäveljen. Hän muistelee: ”Kun kerroin tuolle lähetystyöntekijälle haluavani tienraivaajaksi, hän sanoi, että se onnistuisi myös Togossa.” Benjamin harkitsi ehdotusta. Hän kertoo: ”En ollut tuolloin vielä täyttänyt 20:tä, mutta kaksi sisartani olivat jo Togossa. Siksi minunkin oli helpompi muuttaa sinne.” Muuton jälkeen edessä oli kuitenkin haaste. Benjamin selittää: ”En osannut sanaakaan ranskaa. Ensimmäinen puoli vuotta oli rankkaa aikaa, koska en pystynyt kunnolla kommunikoimaan.” Vähitellen hän kuitenkin edistyi, ja nykyään hän palvelee Beninin Betelissä, missä hän kuljettaa kirjallisuutta ja auttaa tietokoneosastolla.

Marie-Agnès ja Michel

Aiemmin mainitut Eric ja Katy palvelivat ennen Beniniin muuttoaan vieraskielisellä alueella Ranskassa. Katy kertoo, mikä oli Länsi-Afrikassa erilaista: ”Ei ollut helppo löytää sopivaa asuntoa. Asuimme monta kuukautta talossa, jossa ei ollut sähköä eikä juoksevaa vettä.” Eric lisää: ”Naapurit soittivat äänekästä musiikkia myöhään yöhön. Siinä kysytään kärsivällisyyttä ja halukkuutta sopeutua.” He toteavat kuin yhdestä suusta: ”Ilo, jota lähes koskemattomalla alueella palveleminen tuottaa, saa unohtamaan kaikki vaikeudet.”

Kun lähes 60-vuotiaat Michel ja Marie-Agnès muuttivat Ranskasta Beniniin noin viisi vuotta sitten, heitä jännitti aluksi. Michel sanoo: ”Jotkut vertasivat muuttoamme siihen, että nuorallakävelijä työntäisi kottikärryjä – ja me istuisimme kyydissä! Se olisi voinut pelottaa, ellei olisi tiennyt, että nuorallakävelijä oli Jehova. Niinpä muutimme Jehovan vuoksi ja hänen avullaan.”

MITEN VALMISTAUTUA?

Niiden mukaan, joilla on kokemusta tarvealueella palvelemisesta, on tärkeää valmistautua seuraavilla tavoilla: Tee suunnitelmat etukäteen. Opettele sopeutumaan. Pidä kiinni budjetista. Luota Jehovaan. (Luuk. 14:28–30.)

Edellä mainittu Sébastien kertoo: ”Ennen muuttoamme Johanna ja minä säästimme kaksi vuotta. Käytimme vähemmän rahaa viihteeseen emmekä tehneet tarpeettomia hankintoja.” Joka vuosi he ovat muutaman kuukauden ansiotyössä Euroopassa, mikä mahdollistaa sen, että he voivat olla lopun vuotta tienraivaajina Beninissä.

Marie-Thérèse

 Marie-Thérèse on yksi noin 20 naimattomasta sisaresta, jotka ovat tulleet ulkomailta tarvealueelle Länsi-Afrikkaan. Hän työskenteli bussinkuljettajana Ranskassa, mutta vuonna 2006 hän otti vuoden vapaata palvellakseen Nigerissä. Ennen pitkää hänelle valkeni, että juuri tällaista elämää hän halusi. Marie-Thérèse sanoo: ”Palattuani Ranskaan puhuin työnantajani kanssa siitä, että halusin muuttaa työaikojani, ja se sopi hänelle. Nykyään ajan bussia Ranskassa toukokuusta elokuuhun ja toimin tienraivaajana Nigerissä syyskuusta huhtikuuhun.”

Saphira

Ne jotka etsivät ensin Valtakuntaa, voivat olla varmoja, että Jehova antaa heille kaiken muun tarpeellisen (Matt. 6:33). Tätä valaisee se, mitä tapahtui Saphiralle, naimattomalle lähes 30-vuotiaalle ranskalaissisarelle, joka palvelee tienraivaajana Beninissä. Hän oli vuonna 2011 Ranskassa ansaitsemassa rahaa seuraavaa, kuudetta Afrikan-vuottaan varten. Hän selittää: ”Oli perjantai, viimeinen työpäiväni, mutta olisin tarvinnut vielä kymmenen päivän palkan tulevan vuoden tarpeisiin. Viipyisin Ranskassa enää kaksi viikkoa. Selitin tilanteen Jehovalle rukouksessa. Vähän myöhemmin työnvälitystoimistosta soitettiin ja kysyttiin, voisinko toimia sijaisena kaksi viikkoa.” Maanantaina Saphira meni työpaikalle sen työntekijän valmennettavaksi, jonka sijaisena hän toimisi. Hän kertoo: ”Yllätyin melkoisesti, kun selvisi, että hän oli kristitty sisar, joka tarvitsi kymmenen päivää vapaata tienraivaajien palveluskoulua varten! Esimies oli kieltäytynyt antamasta hänelle lomaa, ellei sijaista löytyisi. Hän oli pyytänyt Jehovalta apua, aivan kuten minäkin.”

LUVASSA AITOA TYYDYTYSTÄ

Jotkut veljet ja sisaret ovat palvelleet Länsi-Afrikassa useita vuosia ja tehneet siitä kotinsa, kun taas toiset ovat voineet viipyä muutaman vuoden ja ovat sitten palanneet kotimaahansa. Nämä tarvealueella palvelleet hyötyvät kuitenkin edelleen ulkomailla viettämistään vuosista. He ovat oppineet, että Jehovan palvelus tekee elämästä aidosti tyydyttävää.

^ kpl 6 Beninin haaratoimisto valvoo työtä näissä neljässä ranskankielisessä maassa.

Aiheesta lisää

KETKÄ TEKEVÄT JEHOVAN TAHDON NYKYÄÄN?

Miten tienraivaajia koulutetaan?

Mitä erikoiskoulutusta järjestetään tienraivaajille, jotka omistautuvat kokoaikaisesti saarnaamistyöhön?