Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

VARTIOTORNI (TUTKITTAVA) JOULUKUU 2013

Teetkö uhrauksia Valtakunnan hyväksi?

Teetkö uhrauksia Valtakunnan hyväksi?

”Jumala rakastaa iloista antajaa.” (2. KOR. 9:7)

1. Millaisia uhrauksia monet tekevät ja miksi?

IHMISET tekevät mielellään uhrauksia heille tärkeiden asioiden vuoksi. Vanhemmat antavat aikaa, rahaa ja voimia lastensa hyväksi. Nuoret urheilijat, jotka haluavat edustaa maataan olympialaisissa, harjoittelevat joka päivä sinnikkäästi useita tunteja samaan aikaan, kun heidän ikätoverinsa pitävät hauskaa. Jeesuskin teki uhrauksia hänelle tärkeiden asioiden vuoksi. Hän ei tavoitellut ylellisyyksiä eikä hankkinut omia lapsia. Sen sijaan hän keskittyi Jumalan Valtakunnan etujen edistämiseen. (Matt. 4:17; Luuk. 9:58.) Samoin hänen seuraajansa luopuivat paljosta tuon Valtakunnan hyväksi. Koska Valtakunta oli ensi sijalla heidän elämässään, he tekivät uhrauksia tukeakseen sitä mahdollisimman paljon. (Matt. 4:18–22; 19:27.) Meidänkin on hyvä kysyä itseltämme, mikä on elämässämme tärkeintä.

2. a) Mitä uhrauksia edellytetään kaikilta tosi kristityiltä? b) Mitä muita uhrauksia jotkut voivat tehdä?

2 Kaikilta tosi kristityiltä edellytetään tiettyjä uhrauksia, jotka ovat välttämättömiä voidaksemme luoda ja säilyttää hyvän suhteen Jehovaan. Näihin uhrauksiin sisältyy se, että käytämme aikaa ja voimia rukoilemiseen, Raamatun lukemiseen, perheen yhteiseen palvontaan, kokouksissa käymiseen ja kenttäpalvelukseen. * (Joos. 1:8; Matt. 28:19, 20; Hepr. 10:24, 25.) Omien ponnistelujemme ja Jehovan siunauksen ansiosta saarnaamistyö kiihtyy entisestään ja monia virtaa jatkuvasti ”Jehovan huoneen vuorelle” (Jes. 2:2). Tukeakseen Valtakunnan työtä monet tekevät uhrauksia, jotta voisivat palvella Betelissä, auttaa valtakunnansalien ja konventtisalien rakentamisessa, osallistua konventtien  järjestämiseen tai antaa katastrofiapua luonnononnettomuuksista kärsiville. Tällaisia asioita ei vaadita elämän saamiseksi, mutta niillä edistetään ratkaisevasti Valtakunnan etuja.

3. a) Mitä hyötyä meille on siitä, että teemme uhrauksia Valtakunnan hyväksi? b) Mitä kysymyksiä meidän pitäisi pohtia?

3 Nyt on tärkeämpää kuin koskaan tukea aktiivisesti Valtakuntaa. On ilo nähdä, että monet antavat halukkaasti uhreja Jehovalle. (Lue psalmi 54:6.) Tällainen antelias henki tuo meille paljon iloa odottaessamme Jumalan valtakunnan tuloa (5. Moos. 16:15; Apt. 20:35). Meidän kaikkien tulisi kuitenkin pohtia huolellisesti omaa elämäämme. Voisimmeko tehdä enemmän uhrauksia Valtakunnan hyväksi? Miten käytämme aikaamme, rahojamme, voimiamme ja kykyjämme? Mitä meidän täytyy kuitenkin varoa? Tarkastellaanpa tällaisten vapaaehtoisten uhrien antamisesta erästä mallia, jonka jäljitteleminen kasvattaa iloamme.

UHRIT MUINAISESSA ISRAELISSA

4. Miten israelilaiset hyötyivät uhraamisesta?

4 Muinaisessa Israelissa kansan täytyi uhrata uhreja saadakseen syntinsä anteeksi ja pysyäkseen Jehovan suosiossa. Jotkin uhrit olivat pakollisia, toiset vapaaehtoisia (3. Moos. 23:37, 38). Esimerkiksi kokonaispolttouhreja voitiin esittää vapaaehtoisina uhreina tai lahjoina Jehovalle. Huomattava esimerkki uhreista nähtiin Salomon päivinä temppelin vihkiäisissä (2. Aik. 7:4–6).

5. Minkä järjestelyn Jehova teki vähävaraisten hyväksi?

5 Jehova ymmärsi, että kaikki eivät voineet antaa yhtä paljon, ja otti rakkaudellisesti huomioon kunkin yksilölliset mahdollisuudet. Laissa vaadittiin uhrieläimen veren vuodattamista. Nämä uhrit olivat sen ”tulevan hyvän varjo”, joka saataisiin Jeesuksen välityksellä (Hepr. 10:1–4). Jehova ei kuitenkaan soveltanut tätä lakia joustamattomasti. Esimerkiksi jos jollakulla ei ollut varaa uhrata eläintä omasta katraastaan tai laumastaan, Jumala hyväksyi uhriksi turturikyyhkyjä. Näin siis jopa köyhien oli mahdollista uhrata Jehovalle iloisin mielin. (3. Moos. 1:3, 10, 14; 5:7.) Vaikka uhreina saatiin esittää erilaisia eläimiä, kaikilta vapaaehtoisten uhrien antajilta vaadittiin kuitenkin kahta asiaa.

6. Mitä uhrien antajilta vaadittiin, ja kuinka tärkeää näiden vaatimusten noudattaminen oli?

 6 Ensinnäkin jokaisen täytyi antaa parhaansa. Jehova sanoi kansalle, että ”saadakseen hyväksymyksen” heidän piti uhrata virheettömiä uhreja (3. Moos. 22:18–20). Viallista eläintä ei pidetty hyväksyttävänä uhrina Jehovalle. Toiseksi uhrin antajan täytyi olla puhdas ja saastumaton. Jos hän oli epäpuhtaassa tilassa, hänen täytyi ennen vapaaehtoisen uhrin uhraamista esittää syntiuhri tai syyllisyysuhri saadakseen takaisin hyvän aseman Jumalan edessä. (3. Moos. 5:5, 6, 15.) Tämä oli vakava asia. Mikäli joku epäpuhtaassa tilassa ollessaan otti osaa yhteysteurasuhriin, joka saattoi olla vapaaehtoinen uhri, Jehova vaati karsimaan hänet pois kansasta (3. Moos. 7:20, 21). Toisaalta uhraaja, jolla oli hyvä asema Jehovan silmissä ja jonka uhri oli virheetön, sai tuntea syvää iloa. (Lue 1. Aikakirjan 29:9.)

UHREJA NYKYÄÄN

7, 8. a) Millaista iloa monet ovat saaneet tehdessään uhrauksia Valtakunnan hyväksi? b) Mitä resursseja meillä on käytettävissämme?

7 Nykyäänkin monet haluavat kuluttaa itseään Jehovan palveluksessa, ja tämä ilahduttaa Jehovaa. On palkitsevaa työskennellä veljiemme hyväksi. Eräs veli, joka on mukana rakentamassa valtakunnansaleja ja auttamassa luonnononnettomuuksien uhreja, toteaa, että tällainen palvelus tuottaa hänelle sanoin kuvaamatonta iloa. Hän kertoo: ”Kaikki ponnistelut tuntuvat vaivannäön arvoisilta nähdessäni, miten onnellisia ja kiitollisia paikalliset ystävät ovat, kun he astuvat uuteen valtakunnansaliinsa tai saavat apua luonnonkatastrofin jälkeen.”

Nykyiset uhrimme ovat monien muinaisten uhrien tavoin vapaaehtoisia. (Ks. kpl:t 7–13.)

8 Jehovan järjestö on nykyaikana pyrkinyt tukemaan Jehovan työtä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Veli Russell kirjoitti vuonna 1904: ”Jokaisen on katsottava olevansa Herran määräämä oman aikansa, vaikutusvaltansa ja rahojensa y.m. taloudenhoitaja, ja jokaisen on koetettava käyttää näitä lahjoja parhaan ymmärryksensä mukaan Mestarin kirkastamiseksi.” Vaikka saammekin monia siunauksia, Jehovan hyväksi tekemillämme uhrauksilla on silti hintansa (2. Sam. 24:21–24). Voisimmeko käyttää omia resurssejamme yhä paremmin?

Beteliläisiä Australiassa

9. Mitä Jeesuksen esittämää ohjetta voimme soveltaa omaan ajankäyttöömme?

 9 Aika. Kirjallisuutemme kääntämiseen ja painamiseen, palvontapaikkojen rakentamiseen, konventtien järjestämiseen, katastrofiapuun sekä moniin muihin tarpeellisiin toimiin käytetään paljon aikaa ja voimia. Käytettävissämme on vain tietty määrä tunteja päivässä. Kun Jeesus lähetti opetuslapsensa kentälle, hän esitti neuvon, joka on meille avuksi. Hän kielsi heitä ”syleilemästä ketään tervehdykseksi tiellä”. (Luuk. 10:2–4.) Miksi Jeesus antoi tällaisen ohjeen? Muuan raamatunoppinut selittää: ”Tervehdys ei ollut itämaalaisten keskuudessa kevyt kumarrus tai käden ojennus kuten meillä, vaan toista tervehdittiin syleilemällä ja kumartamalla syvään yhä uudelleen ja jopa lankeamalla maahan monta kertaa. Tämä kaikki vei paljon aikaa.” Jeesus ei kuitenkaan neuvonut seuraajiaan olemaan töykeitä. Hän auttoi heitä ymmärtämään, että heidän täytyi hyödyntää rajallinen aikansa parhaalla tavalla ja näin huolehtia tärkeämmistä asioista (Ef. 5:16). Voimmeko tämän ohjeen mukaisesti käyttää enemmän aikaa Valtakunnan hyväksi tehtävään työhön?

Julistajia valtakunnansalilla Keniassa Afrikassa

10, 11. a) Millä eri tavoilla maailmanlaajuiseen työhön antamiamme lahjoituksia käytetään? b) Mikä 1. Korinttilaiskirjeen 16:1, 2:ssa esitetty periaate hyödyttää meitä?

10 Raha. Valtakunnan työn tukemiseen tarvitaan huomattavia rahasummia. Vuosittain käytetään kymmeniä miljoonia dollareita matkavalvojien, erikoistienraivaajien ja lähetystyöntekijöiden kuluista huolehtimiseen. Apua tarvitseviin maihin on vuodesta 1999 lähtien rakennettu yli 24 500 valtakunnansalia. Silti tällä hetkellä tarvitaan lähes 6 400 valtakunnansalia lisää. Joka kuukausi painetaan noin 100 miljoonaa Vartiotorni- ja Herätkää!-lehteä. Tätä kaikkea tuetaan teidän vapaaehtoisilla lahjoituksillanne.

11 Apostoli Paavali esitti erään lahjoituksiin liittyvän periaatteen. (Lue 1. Korinttilaiskirjeen 16:1, 2.) Jumalan hengen ohjauksessa hän kehotti Korintin veljiä panemaan mahdollisuuksiensa mukaan jotakin säästöön heti viikon alussa. Heidän ei siis pitänyt antaa lahjoituksia vasta loppuviikosta sen mukaan, mitä oli jäänyt jäljelle. Ensimmäisen vuosisadan kristittyjen tavoin nykyäänkin veljet ja sisaret suunnittelevat etukäteen, miten voisivat ilmaista anteliaisuutta omissa olosuhteissaan (Luuk. 21:1–4; Apt. 4:32–35). Jehova pitää tällaista anteliaisuutta suuressa arvossa.

Alueellisen rakennuskomitean vapaaehtoinen työntekijä Tuxedossa New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa

12, 13. Mikä voisi estää meitä käyttämästä täysin voimiamme ja kykyjämme Jehovan työssä, mutta miten Jehova auttaa meitä?

12 Voimat ja kyvyt. Kun ponnistelemme käyttääksemme voimiamme ja kykyjämme Valtakunnan hyväksi, Jehova tukee meitä. Hän lupaa auttaa, jos väsymme. (Jes. 40:29–31.) Tuntuuko meistä siltä, että taitomme eivät riitä tähän työhön? Ovatko muut mielestämme pätevämpiä? Muista, että Jehova voi kasvattaa kenen tahansa kykyjä, aivan kuten hän auttoi Besalelia ja Oholiabia (2. Moos. 31:1–6). (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

13 Jehova haluaa, ettemme anna minkään estää meitä tekemästä parastamme (Sananl. 3:27). Temppelin jälleenrakentamisen yhteydessä Jehova käski Jerusalemissa asuvia juutalaisia pohtimaan vakavasti omaa osuuttaan rakennustyössä (Hagg. 1:2–5). Heidän huomionsa oli hajaantunut eivätkä he enää keskittyneet Jehovan työhön. Meidänkin on hyvä miettiä, onko meillä Jehovan näkemys siitä, mikä on elämässä  tärkeintä. Voisimmeko ”kohdistaa sydämemme teihimme” ja osallistua enemmän Valtakunnan työhön näinä viimeisinä päivinä?

UHRAAMME SEN MUKAAN MITÄ MEILLÄ ON

14, 15. a) Miten vähävaraisten veljiemme esimerkki kannustaa meitä? b) Mitä meidän pitäisi haluta tehdä?

14 Monissa osissa maailmaa elämä on hyvin vaikeaa ja köyhyys on arkipäivää. Järjestömme pyrkii ”korvaamaan” tällaisissa maissa asuvien veljien ”puutteen” (2. Kor. 8:14). Silti nekin veljet, joilla on vain vähän varoja, pitävät antamista etuoikeutena. Tällainen iloinen antaminen miellyttää Jehovaa (2. Kor. 9:7).

15 Eräässä hyvin köyhässä Afrikan maassa jotkut veljet ovat rajanneet pienen osan puutarhastaan ja lahjoittavat siitä saadun tuoton Valtakunnan työn tukemiseen. Kun tuossa maassa suunniteltiin uuden, kipeästi kaivatun valtakunnansalin rakentamista, paikalliset ystävät halusivat auttaa. Rakennusprojekti oli kuitenkin tarkoitus toteuttaa keskellä kylvökautta. Koska veljet ja sisaret halusivat olla mukana tässä projektissa, he työskentelivät päivisin rakennustyömaalla ja menivät iltaisin töihin pelloilleen. Miten hienoa uhrautuvuutta! Tämä tuo mieleemme ensimmäisellä vuosisadalla Makedoniassa eläneet veljet. ”Syvästä köyhyydestään” huolimatta he anoivat, että saisivat auttaa eräässä hankkeessa. (2. Kor. 8:1–4.) Haluatko sinä antaa ”sen siunauksen mukaisesti, jonka Jehova – – on sinulle antanut”? (Lue 5. Mooseksen kirjan 16:17.)

16. Miten voimme varmistaa, että uhrimme ovat otollisia Jehovalle?

16 Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan. Meidän täytyy muinaisten israelilaisten tavoin varmistaa, että vapaaehtoiset uhrimme ovat Jumalalle otollisia. Mikä saattaisi tehdä uhreistamme kelpaamattomia Jehovalle? Meidän on säilytettävä tasapaino voidaksemme huolehtia tärkeimmistä velvollisuuksistamme: perheestämme ja Jehovan palvonnasta. Jos antaisimme aikaamme ja resurssejamme toisten hyväksi siinä määrin, että joutuisimme laiminlyömään oman perheemme hengellistä tai fyysistä hyvinvointia, antaisimme todellisuudessa jotain sellaista, mitä meillä ei ole. (Lue 2. Korinttilaiskirjeen 8:12.) Meidän on ylläpidettävä myös omaa hengellisyyttämme (1. Kor. 9:26, 27). Voimme kuitenkin olla varmoja siitä, että kun elämme Raamatun normien mukaan, saamme uhreistamme paljon iloa ja ne ovat ”erityisen otollisia” Jehovalle.

UHREILLAMME ON PALJON ARVOA

17, 18. a) Millaisia tunteita meillä on niitä kohtaan, jotka tekevät uhrauksia Valtakunnan hyväksi? b) Mitä meidän jokaisen tulisi pohtia?

17 Monet veljemme ja sisaremme ”vuodattavat [itseään] niin kuin juomauhria” työskennellessään Valtakunnan hyväksi (Fil. 2:17). Arvostamme syvästi niitä, jotka ilmaisevat tällaista anteliasta henkeä. Kiitoksen ansaitsevat myös Valtakunnan työssä johdon ottavien veljien vaimot ja lapset, koska heilläkin on antelias ja uhrautuva asenne.

18 Valtakunnan etujen edistämiseksi vaaditaan paljon työtä. Meistä jokaisen on hyvä rukoillen pohtia, miten voimme antaa parhaamme tässä työssä. Olemme täysin vakuuttuneita siitä, että saamme paljon siunauksia jo nyt ja että meitä siunataan vielä enemmän ”tulevassa asiainjärjestelmässä” (Mark. 10:28–30).

^ kpl 2 Ks. kirjoitus ”Esitä Jehovalle uhreja kokosieluisesti”, Vartiotorni 15.1.2012 s. 21–25.