Siirry sisältöön

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Jehovan todistajat

suomi

Vartiotorni – tutkittava  |  Toukokuu 2013

 ELÄMÄKERTA

Miksi elämällämme on todellinen tarkoitus?

Miksi elämällämme on todellinen tarkoitus?

KUN poikani Gary syntyi vuonna 1958, huomasin heti, että jotain oli vialla. Kesti kuitenkin kymmenen kuukautta ennen kuin lääkärit saivat selville, mistä hänen oireensa johtuivat, ja vasta viisi vuotta myöhemmin asiantuntijat Lontoossa vahvistivat diagnoosin. Suureksi surukseni tyttäreni Louise, joka syntyi yhdeksän vuotta Garya myöhemmin, kärsi vielä paljon vakavammista oireista.

”Molemmilla lapsillanne on Bardet–Biedlin oireyhtymä, * ja teidän täytyy oppia elämään sen kanssa”, lääkärit kertoivat minulle lempeään sävyyn. Siihen aikaan tästä harvinaisesta geneettisestä häiriöstä ei tiedetty kovin paljoa. Tyypillisiin oireisiin kuuluvat sokeutumiseen johtava verkkokalvon rappeuma, liikalihavuus, monisormisuus tai -varpaisuus, kehityshäiriöt, koordinaatio-ongelmat, diabetes, nivelrikko ja munuaisten poikkeavuudet. Näin ollen lapsistani huolehtiminen tulisi olemaan hyvin vaikeaa. Hiljattain tehdyssä tutkimuksessa arvioitiin, että Britanniassa yksi 125 000 ihmisestä kärsii tästä oireyhtymästä, joskin moni muu saattaa sairastaa sen lievempää muotoa.

JEHOVASTA TULEE MEILLE ”KORKEA TURVAPAIKKA”

Pian naimisiinmenoni jälkeen keskustelin erään Jehovan todistajan kanssa ja tunnistin heti totuuden soinnin. Mieheni ei kuitenkaan ollut alkuunkaan kiinnostunut Raamatusta. Jouduimme usein muuttamaan hänen työnsä vuoksi, joten en voinut käydä säännöllisesti seurakunnan kokouksissa. Luin kuitenkin edelleen Raamattua ja rukoilin Jehovaa. Oli lohduttavaa lukea, että ”Jehovasta tulee korkea turvapaikka jokaiselle muserretulle, korkea turvapaikka ahdingon aikoina”, ja että hän ei ”varmasti jätä niitä, jotka etsivät” häntä (Ps. 9:9, 10).

Garylla oli heikko näkö, ja hän tarvitsi erityisopetusta. Niinpä hänet lähetettiin kuusivuotiaana sisäoppilaitokseen Englannin etelärannikolle. Hän soitti minulle säännöllisesti kertoakseen häntä huolestuttavista asioista, ja saatoin puhelimitse auttaa häntä ymmärtämään Raamatun perusperiaatteita. Muutama vuosi Louisen syntymän jälkeen sairastuin itse MS-tautiin ja fibromyalgiaan eli pehmytkudosreumaan. Gary palasi sisäoppilaitoksesta kotiin 16-vuotiaana. Hänen näkönsä kuitenkin heikkeni jatkuvasti, ja vuonna 1975 hänet luokiteltiin sokeaksi. Aviomieheni jätti meidät vuonna 1977.

Pian Garyn kotiinpaluun jälkeen olimme päässeet erään lämminhenkisen seurakunnan yhteyteen, ja minut oli kastettu vuonna 1974. Olin hyvin kiitollinen, kun muuan vanhin auttoi Garya sopeutumaan murrosiän fyysisiin muutoksiin. Toiset todistajat auttoivat minua kotiaskareissa, ja lopulta kunta palkkasi viisi heistä henkilökohtaisiksi avustajiksemme. Tämä on ollut todellinen siunaus!

Gary edistyi hienosti totuudessa, ja hänet kastettiin vuonna 1982. Hän halusi sydämestään aloittaa osa-aikaisen tienraivauksen, ja niinpä minäkin päätin tehdä samoin. Palvelimme yhdessä tässä työssä useita vuosia. Poikani ilahtui suuresti, kun kierrosvalvojamme myöhemmin kysyi häneltä: ”Gary, miksi et aloittaisi vakituista tienraivausta?” Tällaista rohkaisua Gary juuri tarvitsi, ja vuonna 1990 hänet nimitettiin vakituiseksi tienraivaajaksi.

 Garylle on tehty kaksi lonkkaleikkausta, ensimmäinen vuonna 1999 ja toinen vuonna 2008, mutta Louisen terveysongelmat ovat olleet vielä paljon pahempia. Hän syntyi täysin sokeana, ja huomatessani ylimääräisen varpaan hänen jalassaan tajusin, että hänelläkin oli Bardet–Biedlin oireyhtymä. Tutkimuksissa paljastui pian vakavia vikoja myös monissa sisäelimissä. Vuosien mittaan hänelle on tehty suuria leikkauksia, muun muassa viisi munuaisleikkausta. Garyn tavoin hänkin sairastaa diabetesta.

Louise on tietoinen niistä ongelmista, joita leikkausten yhteydessä voi ilmaantua. Siksi hän kertoo etukäteen kirurgeille, nukutuslääkäreille ja sairaalan hallinnossa työskenteleville, että hän hyväksyy ainoastaan verettömät lääketieteelliset menetelmät. Hänellä onkin hyvät suhteet kaikkiin, jotka niin tunnollisesti hoitavat häntä.

ELÄMÄLLÄMME ON TARKOITUS

Kodissamme on aina touhua ja vilskettä, ja kaikki keskittyy Jehovan palvonnan ympärille. Ennen kuin nykyaikaisia sähköisiä apuvälineitä tuli saataville, minulla oli tapana lukea Garylle ja Louiselle tuntikausia. CD- ja DVD-levyjen sekä jw.org-sivuston äänitiedostojen ansiosta me kaikki voimme nyt hyödyntää viikoittaista raamatuntutkimisohjelmaa eri aikoina ja antaa sisällökkäitä vastauksia seurakunnan kokouksissa.

Kuinka kiitollisia olemmekaan Jehovan henkeytetyn sanan kallisarvoisista totuuksista!

Toisinaan Gary vastaa ulkomuistista, ja teokraattisessa palveluskoulussa hän pystyy pitämään puheita vapaasti ilman muistiinpanoja. Hänet nimitettiin avustavaksi palvelijaksi vuonna 1995, ja valtakunnansalilla hänellä on paljon tehtävää, kun hän toivottaa ystäviä tervetulleiksi ja auttaa äänilaitepöydässä.

Kenttäpalveluksessa toiset todistajat usein auttavat Garya työntämällä hänen pyörätuoliaan, jota hän joutuu niveltulehduksensa takia käyttämään. Eräs veli on ollut hänen tukenaan raamatuntutkistelun johtamisessa kiinnostuneelle miehelle. Lisäksi Gary on rohkaissut sisarta, joka oli toimeton yli 25 vuoden ajan. Tämä sisar samoin kuin tuo kiinnostunut mies käyvät nyt seurakunnan kokouksissa.

Kun Louise oli yhdeksänvuotias, hän oppi isoäitinsä opastuksella neulomaan. Hänen avustajansa ja minä opetimme hänelle kirjontaa. Koska hän nauttii yhä käsitöistä hyvin paljon, hän neuloo värikkäitä peitteitä niin seurakuntamme vauvoille kuin iäkkäämmillekin. Hän myös askartelee pienistä tarrakuvista tervehdyskortteja. Kortteja saaneet ystävät pitävät niitä suuressa arvossa. Varhaisteini-iässä Louise opetteli kymmensormijärjestelmän. Nyt hänellä on tietokoneessaan ohjelma, joka muuttaa tekstin puheeksi. Sen avulla hän pitää säännöllisesti yhteyttä ystäviinsä sähköpostitse. Louise kastettiin 17-vuotiaana. Palvelemme yhdessä osa-aikaisina tienraivaajina erikoiskampanjoiden aikana. Garyn tavoin Louise opettelee ulkoa raamatunkohtia ilmaistakseen uskonsa Jumalan lupauksiin maailmasta, jossa ”avautuvat sokeiden silmät” ja jossa ”yksikään – – ei sano: ’Minä olen sairas.’ ” (Jes. 33:24; 35:5.)

Kuinka kiitollisia olemmekaan Jehovan henkeytetyn sanan kallisarvoisista totuuksista! Sydämemme on myös täynnä kiitollisuutta seurakunnan rakkaudellisesta tuesta, sillä ilman sitä palveluksemme olisi suurelta osin mahdotonta. Jehovan ansiosta elämällämme on nyt todellinen tarkoitus.

^ kpl 5 Tämä oireyhtymä on nimetty niiden lääkäreiden mukaan, jotka määrittelivät sen. Lapsi sairastuu, jos hän saa molemmilta vanhemmilta poikkeavan geenin. Sairaus on parantumaton.