Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

VARTIOTORNI (TUTKITTAVA) TAMMIKUU 2013

He tarjoutuivat palvelemaan Norjassa

He tarjoutuivat palvelemaan Norjassa

MUUTAMA vuosi sitten Roald ja Elsebeth – tuolloin lähes 50-vuotias aviopari – elivät mukavissa oloissa Norjan toiseksi suurimmassa kaupungissa Bergenissä. He tukivat uskollisesti seurakunnan toimintaa yhdessä tyttärensä Isabelin ja poikansa Fabianin kanssa. Roald palveli vanhimpana ja Elsebeth tienraivaajana samalla kun Isabel ja Fabian tekivät hyvää työtä julistajina.

Syyskuussa 2009 perhe päätti kuitenkin kokeilla jotain erilaista: saarnata viikon ajan eräällä syrjäisellä alueella. Niinpä Roald, Elsebeth ja silloin 18-vuotias Fabian matkustivat Nordkinnin niemimaalle, joka sijaitsee Finnmarkin läänissä napapiirin pohjoispuolella. Siellä he työskentelivät Kjøllefjordin kylässä sellaisten veljien ja sisarten kanssa, jotka olivat heidän tavallaan tulleet tälle syrjäseudulle saarnaamistyöhön. Roald muistelee: ”Viikon alkaessa tunsin oloni tyytyväiseksi, koska olin onnistunut varaamaan koko viikon tähän erikoistoimintaan.” Mutta myöhemmin samalla viikolla jokin herätti Roaldissa ristiriitaisia tunteita. Mitä tapahtui?

 ODOTTAMATON KYSYMYS

Roald kertoo: ”Aivan yllättäen Finnmarkissa palveleva tienraivaajaveli Mario kysyi meiltä, voisimmeko muuttaa Lakselvin (Lemmijoen) kylään auttamaan siellä toimivaa 23 julistajan seurakuntaa.” Odottamaton kysymys sai Roaldin häkeltymään. Hän selittää: ”Elsebeth ja minä olimme ajatelleet mahdollisuutta palvella tarvealueella – mutta joskus myöhemmin, kun lapset olisivat lähteneet kotoa.” Niiden muutaman päivän aikana, jotka Roald saarnasi tällä syrjäisellä alueella, hän kuitenkin huomasi ihmisten olevan halukkaita hankkimaan tietoa Jehovasta. Apua tarvittiin nyt – ei myöhemmin. ”Kysymys vaivasi omaatuntoani ja jopa riisti minulta unet monena yönä”, hän muistelee. Sitten Mario vei Roaldin ja hänen perheensä Lakselviin, noin 240 kilometriä Kjøllefjordista etelään. Hän tahtoi heidän näkevän omin silmin siellä toimivan pienen seurakunnan.

Lakselvissa Andreas, toinen kahdesta sikäläisestä vanhimmasta, näytti vieraille aluetta ja valtakunnansalia. Seurakuntalaiset ottivat heidät lämpimästi vastaan ja kertoivat Roaldille ja Elsebethille, että heille olisi hyvin mieluista, jos nämä voisivat muuttaa sinne auttamaan Valtakunnan työssä. Hymyssä suin Andreas sanoi, että hän oli jo järjestänyt työhaastattelun Roaldille ja Fabianille! Mitä vierailijat tekisivät?

MIKÄ OLISI OIKEA RATKAISU?

Fabianista tuntui ensi alkuun, ettei hän halunnut muuttaa Lakselviin. Häneen ei vedonnut ajatus siitä, että hänen pitäisi jättää kotiseurakunnassaan olevat läheiset ystävät, joiden kanssa hän oli varttunut, ja asua pienellä paikkakunnalla. Lisäksi hänen sähköalan koulutuksensa oli kesken. Mutta kun Isabelilta (joka oli silloin 21-vuotias) kysyttiin mielipidettä muuttamisesta, hän huudahti: ”Juuri sitä olen aina halunnut!” Isabel kuitenkin sanoo: ”Miettiessäni asiaa enemmän aloin aprikoida: Onko tämä tosiaan hyvä ajatus? Jäänkö kaipaamaan ystäviäni? Pitäisikö minun vain pysyä omassa seurakunnassani, jossa asiat hoituvat juohevasti ja totunnaiseen tapaan?” Miten Elsebeth reagoi kutsuun? Hän sanoo: ”Tunsin Jehovan antaneen perheellemme tehtävämääräyksen, mutta ajattelin myös hiljattain kunnostettua taloamme ja kaikkea sitä, mitä olimme 25 vuoden kuluessa hankkineet.”

Elsebeth ja Isabel

Erikoisviikon jälkeen Roald ja hänen perheensä palasivat Bergeniin mutta eivät saaneet mielestään noin 2 100 kilometrin päässä Lakselvissa asuvia kristittyjä veljiään ja sisariaan. Elsebeth sanoo: ”Esitin Jehovalle monia rukouksia. Pidin myös yhteyttä tapaamiimme ystäviin vaihtamalla heidän kanssaan kuvia ja kokemuksia.” Roald toteaa: ”Vei aikansa, ennen kuin pystyin sisäistämään ajatuksen muuttamisesta. Minun piti lisäksi harkita, olisiko se mahdollista käytännössä. Miten elättäisimme itsemme? Rukoilin paljon ja keskustelin perheeni ja kokeneiden veljien kanssa.” Fabian muistelee: ”Mitä enemmän asiaa pohdin, sitä paremmin tajusin, ettei minulla todellisuudessa ollut pätevää syytä kieltäytyä. Rukoilin Jehovaa usein, ja vähitellen haluni muuttaa voimistui.” Entä Isabel? Hän valmistautui mahdolliseen muuttoon aloittamalla tienraivauksen kotikaupungissaan. Toimittuaan puoli vuotta tienraivaajana ja käytettyään samalla runsaasti aikaa henkilökohtaiseen Raamatun tutkimiseen hän tunsi olevansa valmis suureen muutokseen.

ASKELEITA KOHTI TAVOITTEEN SAAVUTTAMISTA

Sitä mukaa kuin perheenjäsenissä kasvoi halu palvella tarvealueella, he ottivat askeleita tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Roaldilla oli hyväpalkkainen työ, josta hän piti kovasti, mutta hän anoi vuoden mittaista virkavapaata. Työnantaja kuitenkin pyysi häntä osa-aikatyöhön, jossa hän olisi aina kaksi viikkoa työssä ja kuusi viikkoa vapaalla. ”Tuloni alenivat jyrkästi, mutta järjestely toimi erinomaisesti”, Roald sanoo.

Elsebeth kertoo: ”Mieheni ehdotti, että yrittäisin löytää talon Lakselvista ja antaisimme Bergenissä olevan talomme vuokralle. Tämä vaati paljon aikaa ja vaivaa, mutta me onnistuimme.” Hän lisää: ”Vähän myöhemmin lapset saivat osa-aikatyötä, ja he auttavat meitä peittämään ruoka- ja matkakulut.”

Isabel sanoo: ”Koska muutimme pienelle paikkakunnalle, suurin haasteeni oli löytää työ, jolla voisin elättää itseni tienraivaajana. Välillä se näytti  toivottomalta.” Kun Isabel otti vastaan minkä tahansa tarjolla olevan vaatimattoman osa-aikatyön – ensimmäisenä vuonna kaikkiaan yhdeksän – hän pystyi huolehtimaan kuluistaan. Miten Fabian sai asiansa järjestymään? ”Meneillään ollut sähköasentajan koulutukseni vaati myös työharjoittelua. Suoritin sen Lakselvissa. Myöhemmin läpäisin kokeeni ja sain osa-aikatyötä sähköasentajana.”

MITEN MUUT OVAT LAAJENTANEET PALVELUSTAAN?

Marelius ja Kesia todistamassa saamelaisnaiselle Norjassa

Myös Marelius ja hänen vaimonsa Kesia halusivat palvella alueella, jolla oli suuri tarve julistajista. Tätä nykyä 29-vuotias Marelius sanoo: ”Tienraivausta koskevat konventtipuheet ja haastattelut saivat minut harkitsemaan palvelukseni laajentamista.” Kesiaa, joka on nyt 26-vuotias, jarrutti ajatus sukulaisten luota muuttamisesta. Hän selittää: ”Se että olisin kaukana rakastamieni ihmisten luota, tuntui minusta pelottavalta.” Lisäksi Marelius teki kokopäivätyötä lyhentääkseen asuntolainaa. Hän sanoo: ”Jehova auttoi meitä, kun pyysimme monissa rukouksissa hänen ohjaustaan ratkaisujen tekoon. Niinpä pystyimme tekemään muutoksen.” Ensin tämä pariskunta alkoi käyttää enemmän aikaa Raamatun tutkimiseen. Sitten he myivät talonsa, irtisanoutuivat työpaikoistaan ja elokuussa 2011 muuttivat tienraivaajiksi Pohjois-Norjassa sijaitsevaan Altaan (Alattioon). Elatuksen hankkimiseksi Marelius toimii siellä kirjanpitäjänä ja Kesia työskentelee eräässä liikkeessä.

Nykyään noin 35-vuotiaista Knutista ja hänen vaimostaan Lisbethistä oli koskettavaa lukea Vuosikirjan kertomuksia alueilta, joilla tarvitaan kipeästi Valtakunnan julistajia. Lisbeth sanoo: ”Nämä kokemukset saivat meidät harkitsemaan palvelemista ulkomailla, mutta minä epäröin, koska ajattelin sen olevan minunlaiselleni tavalliselle ihmiselle mahdotonta.” He kuitenkin ottivat askeleita tavoitteensa saavuttamiseksi. Knut kertoo: ”Myimme asuntomme ja säästääksemme rahaa muutimme äitini luo. Jotta saisimme maistaa ulkomaisella alueella palvelemista, siirryimme vuodeksi englanninkieliseen seurakuntaan Bergeniin, missä asuimme Lisbethin äidin luona.” Ennen pitkää Knut ja Lisbeth tunsivat olevansa valmiit suureen elämänmuutokseen: muuttamaan Ugandaan. He tulevat vuosittain kahdeksi kuukaudeksi työhön Norjaan. Näin heillä on riittävästi rahaa elämiseen, kun he muun osan vuodesta saarnaavat koko ajallaan Ugandassa.

”MAISTAKAA JA NÄHKÄÄ, ETTÄ JEHOVA ON HYVÄ”

”Perhesiteemme ovat lujittuneet.” (Roald)

Miten näiden alttiiden työntekijöiden elämä sujuu? Roald sanoo: ”Tällä syrjäisellä alueella olemme viettäneet paljon enemmän aikaa perheenä kuin Bergenissä ollessamme. Perhesiteemme ovat lujittuneet. On ollut siunaus nähdä lastemme edistyvän hengellisesti.” Hän lisää: ”Suhtaudumme nyt paljon rennommin aineellisiin asioihin. Ne eivät merkitse niin paljon kuin luulimme.”

 Elsebeth katsoi tarpeelliseksi opetella uutta kieltä. Miksi? Lakselvin seurakunnan alueeseen kuuluu myös Kaarasjoen kylä, joka on saamelaisten asuinaluetta. Voidakseen auttaa näitä pohjoisten seutujen asukkaita Elsebeth osallistui saamen kielen kurssille. Nyt hän pystyy käymään yksinkertaisia keskusteluja tällä kielellä. Pitääkö hän uudesta kenttäalueestaan? Hän sanoo kasvot säteillen: ”Johdan kuutta raamatuntutkistelua. Missäpä muualla haluaisin olla kuin juuri täällä!”

Fabian toimii nykyään tienraivaajana ja avustavana palvelijana. Hän kertoo auttaneensa Isabelin kanssa uudessa seurakunnassaan kolmea nuorta, joita oli tarpeen kannustaa osallistumaan täydemmin seurakunnan toimintaan. Kaikki kolme nuorta ovat nyt toimeliaita sananpalveluksessa. Kaksi heistä on kastettu, ja maaliskuussa 2012 he palvelivat osa-aikaisina tienraivaajina. Yksi nuorista, joka oli ollut heikentymässä hengellisesti, kiitti Fabiania ja Isabelia siitä, että hän oli näiden avulla ”päässyt jälleen vauhtiin”. Fabian sanoo: ”Oli hyvin koskettavaa kuulla nämä hänen sanansa. Mikä ilo onkaan auttaa jotakuta!” Isabel toteaa: ”Tässä työssä olen tosiaan ’maistanut ja nähnyt, että Jehova on hyvä’.” (Ps. 34:8.) Hän jatkaa: ”Kaiken lisäksi täällä palveleminen on tosi hauskaa!”

Marelius ja Kesia viettävät nyt yksinkertaisempaa mutta antoisampaa elämää. Altassa, johon he muuttivat, on tätä nykyä 41 julistajan seurakunta. Marelius sanoo: ”Näin jälkeenpäin ajatellen on rohkaisevaa nähdä, miten paljon elämämme on muuttunut. Kiitämme Jehovaa siitä, että saamme palvella häntä täällä tienraivaajina. Mikään ei toisi enempää tyydytystä.” Kesia lisää: ”Olen oppinut luottamaan täydemmin Jehovaan, ja hän on pitänyt meistä hyvää huolta. Olen myös havainnut, että eläminen kauempana sukulaisistani auttaa minua arvostamaan entistä enemmän hetkiä, jotka vietämme yhdessä. En ole koskaan katunut ratkaisuamme.”

Knut ja Lisbeth tutkimassa erään perheen kanssa Ugandassa

Entä mitä kuuluu Ugandassa toimiville Knutille ja Lisbethille? Knut kertoo: ”Uuteen ympäristöön ja kulttuuriin sopeutuminen vei aikaa. Vesi, sähkö ja vatsavaivat tulevat ja menevät, mutta voimme johtaa niin monia raamatuntutkisteluja kuin haluamme!” Lisbeth sanoo: ”Vain puolen tunnin matkan päässä asuinpaikastamme on alueita, joille ei ole koskaan aiemmin viety hyvää uutista. Mutta niillä käydessämme huomaamme, että ihmiset lukevat Raamattua, ja he haluavat meidän opettavan heitä. Raamatun sanoman opettaminen tällaisille nöyrille ihmisille tuo verratonta iloa!”

Johtajamme Kristus Jeesus on epäilemättä hyvin onnellinen nähdessään taivaasta käsin, että hänen alulle panemaansa saarnaamistyötä tehdään yhä useammissa maailman kolkissa. Kaikille Jumalan kansaan kuuluville on suuri ilo tarjoutua alttiisti täyttämään Jeesuksen käskyä ”tehdä opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä” (Matt. 28:19, 20).

Aiheesta lisää

Miten tienraivaajia koulutetaan?

Mitä erikoiskoulutusta järjestetään tienraivaajille, jotka omistautuvat kokoaikaisesti saarnaamistyöhön?